Äitini on 70 vuotias narsisti ja hän kaikenlisäksi on luonut oman maailmansa jossa elää mielikuvituksellista elämäänsä. Hän esim. pukeutuu nuorisovaatteisiin koska olettaa kuuluvansa vielä "nuorisoon". Hieman huvittaa ja hävettää kun hän flirttailee teinipoikien kanssa. Hän kuvittelee, että jokainen mies joka hänelle juttelee tai edes katsoo häntä on häneen heti automaattisesti ihastunut.
En yhtään ihmettele, että häntä saatetaan tuijottaakin kun 70 vuotias kulkee teinitytön vaatetuksessa. Hänen koko elämänsä on perustunut siihen miltä näyttää ja tykkääkö miehet. Hän saattaa vaihdella peilin edessä vaatteita ja laittaa hiuksiaan tuntitolkulla pelkästään jo lähtiessään viemään roskia ulos koska olettaa KAIKKIEN katsovan ja arvostelevan hänen ulkomuotoaan ikkunoiden takaa salaa tai olettaa vastaantulevan elämänsä prinssin.
Kauppaan mennessä on jo aikamoiset varusteet päällä. Hän kuvittelee, että jokainen mies joka paikan päällä sattuu olemaan on hänestä kiinnostunut romanttisessa mielessä ja muutenkin, että kaikki miehet ihailevat hänen ulkonäköään, jopa kassapoika joka hymyilee on ihastunut häneen. Hänen koko elämänsä on pyörinyt vain oman itsensä ympärillä ja peilin edessä tälläytyessä. Hänelle on tärkeintä saada muiden hyväksyntä oli sitten kyseessä ulkonäkö, sisustus tai ruoanlaitto niin hän olettaa näissä asioissa omaavansa parhaan mahdollisen maun ja taidon ja kuuluvansa maailman kauneimpien naisten joukkoon ellei peräti kaunein.
Itse kasvoin tällaisen yksinhuoltajan kanssa ja voin sanoa, että elämä tällaisen ihmisen kanssa oli todella rankkaa ja outoa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onkohan kirjoittaja avomieheni.. ;)
Kuvailemasi kuulostaa aivan anopiltani. Hän myös kertoo laveita tarinoita kassajonon miesten iskuyrityksistä.
Sinänsä tietenkään ylenpalttinen muodista/pukeutumisesta kiinnostuminen ei ole mielestäni kuin harrastus muiden joukossa.
Itse asiassa tuo kuulostaa rajatilalaiselta.
Todellisuus hämärtynyt, yrittää miellyttää muita, unohtaa omat lapsensa...
Jos hän vain on muotitietoinen?
"Todellisuus hämärtynyt, yrittää miellyttää muita, unohtaa omat lapsensa."
Noh, kaiketi seitenkymppisen äidin lapset jo niin aikusia, että edes jollain tavalla ovat sinut lapsuutensa/menneisyytensä kanssa...kun jo itsekin ovat mahdollisesti vanhempia...vaikka häpeäisivätkin vanhan äitinsä flirttailua ja yliampuvaa pukeutumista yms.
Kohtahan sitä jo ns. huoltosuhde kääntyykin päinvastaiseksi, että lasten pitäisi muistaa vanhempansa...ei kai sitä enää keski ikäisenä odota 70 vee vanhemmiltaan "mitään" isällistä/äidillistä huolenpitoa...
jos kerran edes jonkinlaiset välit on olemassa ja kehtaa tunnustaa, että tuo 70 vee hepsankeikka on vanhempansa...kun tuon ikäiseltä ny ainakaan on turha enää odottaa mitään muutosta...
Itsekin aikoinaan teini iässä häpesin äitiäni, hän meikkasi paljon ja vaatteet ny oli "liian värikkäitä/nuorekkaita ja korut yliampuvia"...
mutta noh...iän lisäätyessä itsekin häneen oppi suhtautumaan huumorilla...kun huomasi etteivät muut ihmiset ny juurikaan olleet moksiskaan hänestä...
Että joo...jonkinlainen etäisyys noihin asioihin on paikallaan...
vanhemmat ny on/oli mitä on...vielä voi tulla eteen sekin, että vanhemmat eivät tunne lapsiaan, haisevat pahalta, puhuvat rumia, riisuvat itsensä alasti, sotkevat ruualla, voivat muuttua epäluuloisiksi ,agressiiviksi jne...