sähköhoito

ainut mahdollisuusko

Olen kärsinyt vaikeasta masennuksesta lähes kymmenen vuotta ja muista elämää heikentävistä mielialan häiriöistä. Nyt alkaa olla sellainen tilanne että en enää tiedä jaksanko elää tälläistä elämää. Olen menettänyt mielenkiinnon kaikkeen ja jos saisin päättää, makaisin vaan päivät pitkät yksin. Töihin en pysty. Muisti pätkii ja kaikki ahdistaa. Elän käytännössä neljän seinän sisällä, piilossa maailmalta.
Olen kokeillut monia lääkkeitä ja terapiaa käynyt läpi. Lääkkeet auttaa hetken mutta menettävät alun jälkeen vaikutuksen ja sama toivottomuus palaa.
Luin sähköhoidosta ja kiinnostuin sen tehosta. Läheiselleni on myös ehdotettu sähköhoitoa mutta hän ei ottanut sitä vastaan. Olen kyllästynyt jatkuvaan lääkkeiden vaihteluun sillä ne vain pahentavat negatiivisia oireita ja väsyttävät. Terapiassa en saa hoidolle vastinetta, koska en osaa käsitellä tunteitani oikein ja minun on vaikea keskustella vieraan ihmisen kanssa.
Jos haluaisin kokeilla sähköhoitoa, niin miten pitäisi aloittaa? Yleisen kauttako? Annetaanko sähköhoitoa vaikeaan masennukseen? Minulla on myös hieman psykoottisia oireita ainakin lähipiirin mukaaan. Minua ei haittaisi muistikatkot koska minulla pätkii jo nykyään muisti masennuksen takia. Tietääkseni hoitoon ei liity suurempia haittavaikutuksia.
Onko kukaan täällä käynyt läpi sähköhoitoa?

15

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä arkaile

      Kannattaa kokeilla. Moni on saanut avun.

      • ainut mahdollisuusko

        Miten aloitan? Varaanko yleiselle lääkärille ajan ja kerron ongelmani ja sen että lääkkeet ei tehoa? Pelkään kuitenkin että mua ei oteta tosissaan ja määrätään vaan lisää lääkkeitä naamaan niin kuin ennenkin!


      • LL.
        ainut mahdollisuusko kirjoitti:

        Miten aloitan? Varaanko yleiselle lääkärille ajan ja kerron ongelmani ja sen että lääkkeet ei tehoa? Pelkään kuitenkin että mua ei oteta tosissaan ja määrätään vaan lisää lääkkeitä naamaan niin kuin ennenkin!

        Varaa aika suoraan psykiatrille.

        Jotkut sairaudet ym. voivat olla indikaatio sähkösh.annolle, mutta se selviää sitten vastaanotolla.


      • tyytyväinen
        ainut mahdollisuusko kirjoitti:

        Miten aloitan? Varaanko yleiselle lääkärille ajan ja kerron ongelmani ja sen että lääkkeet ei tehoa? Pelkään kuitenkin että mua ei oteta tosissaan ja määrätään vaan lisää lääkkeitä naamaan niin kuin ennenkin!

        Varaa aika suoraan psykiatrille.

        Jotkut sairaudet ym. voivat olla esteenä ettei hoitoa voi antaa, mutta sekin asia selviää sitten vastaanotolla. Monet ovat saaneet siitä avun joten ei kannata kuunnella negatiivisia kommentteja eikä turhia pelotteluita tietämättömiltä.


    • Suosittelen!

      Olen ollut avustamassa lääkäriä sähköhoidon antamisessa. Käteen laitetaan kanyyli(se voi hieman sattua). Sen jälkeen anestesialääkäri laittaa kanyyliin nukutuslääkettä ja hoitaja pitää happimaskia kasvojen päällä ja sen jälkeen nukahdat. Sitten heräät. Heräämisen jälkeen saat maata vielä jonkin aikaa sängyssä. Kovasti vaikuttivat ihmiset tyytyväisiltä hoitoonsa ja tulivat mielellään uudestaan.

      Hoitohan on itse asiassa hyvin kallista. Paikalla oli aina anestesialääkäri, psykiatri ja koko joukko sairaanhoitajia.

      Anestesialääkäri valvoo koko ajan toimenpidettä sängyn vieressä ja vastaa siitä, että kaikki sujuu hyvin. Veren happisaturaatiota, verenpainetta ja sydämen sykettä seurataan koko ajan erittäin tarkasti. Anestesialääkäri antaa luvan psykiatrille, koska sähköä voi antaa. Hoito on erittäin turvallista ja harvoin ihmisestä pidetään yhtä hyvää huolta kuin anestesian aikana. Ei tarvitse ainakaan pelätä kyseistä toimenpidettä. Itse olisin kyllä tarvittaessa valmis menemään hoitoon. En vain ole masentunut mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka jonakin päivänä sairastuisin depressioon.

      Ota ihmeessä yhteyttä lääkäriin, jos vaikka pääsisit sähköhoitoon. Monet ihmiset ovat saaneet siitä apua.

      • 23567

        Hyvä vastaus, kiitos! :)


    • 1+1

      Kyseinen hoitomuoto ei sovi kaikille, on mm. fyysisiä sairauksia jotka estävät kyseisen hoidon antamisen.

      Toki sitä ei automaattisesti anneta vaikka olisikin fyysisesti terve. ECT-hoitoa ei suinkaan voida antaa kaikille.

    • sssss

      Hei mulle on annettu kaks hoitosarjaa muutaman vuoden välein, mulla ei mainittavaa hyötyä. mukavaa oli vain se kun ne nukutti. mullaki lääkkeitä kokeiltu vaikka minkalaisia, ei vastaavaa hyötyä. Mutta oon sen verran toipunu, että olen osa-aika työssä ja se on elämäni pelastus.. Mutta kyllä sun kannattaa kokeilla sähköhoitoa joillekki auttaa ja joillekki ei.Ei siitä mitään haittaa ainakaan ole.Kaikkea hyvää sinulle ja voimia!!!

    • 8989876

      Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että sähköhoito näyttää todeksi yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.
      Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että sähköhoito todistaa oikeaksi vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä.
      Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos sähköhoito mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia.

    • ano2

      Älkää ihmiset hyvät menkö sähköhoitoihin!:'( tarvitsette muistia tässä maailmassa aivan pienimmissäkin asioissa!

      T:hoidot käynyt ja muistinsa pahasti vauroittanut

      • Samaa mieltä

    • DANGER . . .

      Electric Shock Risk

      "ECT (electroconvulsive therapy) involves the application of two electrodes to the head to pass electricity through the brain with the goal of causing an intense seizure or convulsion. The process always damages the brain, resulting each time in a temporary coma and often a flatlining of the brain waves, which is a sign of impending brain death. After one, two or three ECTs, the trauma causes typical symptoms of severe head trauma or injury including headache, nausea, memory loss, disorientation, confusion, impaired judgment, loss of personality, and emotional instability. These harmful effects worsen and some become permanent as routine treatment progresses."

      Lähde: www.ectresources.org

    • sähköä...

      Mä kävin aikoinaan sähköhoidossa. Auttoi hetkeksi aikaa, mutta muutaman kuukauden kuluttua hoidon lopettamisesta masennusoireet tulivat takaisin. Nyt suunnitellaan "ylläpitosähköä" eli kävisin esim. kerran kuussa. Ei tullu mitään ongelmia hoidosta. Kannattaa kokeilla, ei siitä haittaakaan ole. (jotkut täällä väittävät kun eivät tiedä asioiden oikeaa laitaa). Sain hoitoa kun minut lähetettiin psykiatrian polilta sairaalaan ja siellä osastohoidossa sitten sitä alettiin miettiä ja olin suostuvainen ja sen verran terve että ei ole mitään terveydellistä haittaa.

    • 4+6

      www.madinamerica.com/2013/08/reachable-vision-america-achieving-nothing-us-without-us-2015/

    • AspergerinfoYlläpito

      Moi

      Täältä jostain tai masennuspalstalta löytynee toinenkin ketju koskien sähköhoitoa, kirjoitin sinne jonkin aikaa sitten ja varoitin sähköhoidon vaarallisuudesta. Älkää menkö sähköhoitoon missään nimessä, mikäli ette tahdo toisten hoidettavaksi dementian vuoksi jo hieman yli keski-ikäisenä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      74
      3870
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      93
      3261
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      116
      2547
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1734
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      75
      1526
    6. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      127
      1523
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      83
      1431
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      100
      1400
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1103
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1101
    Aihe