Elämän tylsyys

anteeksi kirjoitusvirheet!

anteeksi kirjoitusvirheet!

Mitä haluasit tehdä sellaista mitä yksin ei voi tehdä?

No mä lueskelen lähinnä netistä itseäni kiinnostavia asioita. Usein on kyse tietopohjaisesta tekstistä, joten kutsuisin sitä ihan opiskeluksi. Lisäksi surffailen joillain näillä S24 palstoilla ja näihin meneekin aivan liikaa aikaa, mutta onhan näillä viihdearvonsakin kyllä.

Liikuntaa tulee myös harrastettua jonkin verran ja enemmänkin haluaisin, mutta en viitsi uutta lajia ottaa nyt kun toiveissa olisi duuni saada ja sitten pitänee muutenkin karsia ja järkeistää noita liikuntaharrasteita.

Mikset löytäisi itsellesi kumppania? Oletko vielä kokeillu laittaa profiiliasi S24 Treffeille. Käsittääkseni naiset saa siellä paljon viestejä, varsinkin jos on kuvallinen ilmoitus. Tosin suurin osa miehistä ei välttämättä ole seurustelumielellä liikenteessä, mutta en nyt osaa naisten puolesta puhua tästä asiasta. Varmasti jo tuo aloituksesi herätti pelkästään tällä palstalla monien yksinäisten miesten kiinnostuksen, että mikäs se tuollainen tyttö on ja missäpäin mahtaa asustaa.

Sori utelu, mutta etkö käy töissä tai koulussa vai miksi sulla on niin paljon ylimääräistä aikaa? Työnhakuunkin saa menemään useamman tuntia päivässä jos on työtön ja oikein aktiivisesti hakee työtä. Opiskeluunkin saa uppoamaan vaikka koko vapaa-aikansa jos oikein hikuttaa.

Itse käyn salilla, aloitin vuoden alusta käymään joka toinen päivä. Töissä menee toki suuri osa valveillaoloajasta, mutta se mitä toiset kutsuu elämäksi, on puuttuu tyystin.
Pakkohan sitä on yrittää jollain täyttää.

Viikonloput on kaikista ilkeimpiä. Tavallaan on kivaa kun ei tarvi duuniin lähteä, mutta äkkiä sen tyhjyyden tajuaa. Eilen kävin yksin leffassa ja ensimmäisen kerran elämässä kasinolla, vaikka oisin voinut jo kymmenisen vuotta käydä.

Jo ennen leffaa tiedostin, että siellä on juuri sitä porukkaa joka mua masentaa, vaikka eihän se niiden vika ole. Nuoria ja kauniita pariskuntia. Niitähän siellä nimenomaan oli, kai muutama yksinäinenkin mun lisäksi.

Leffa oli Hilton!. Mietin siinä leffan aikana, meneeköhän noista kellään huonommin ku mulla. Tulin siihen tulokseen että ehkä niillä, jotka siinä oli jotain narkomaanin, kehitysvammaisen ja rappioalkoholistin risteytyksiä. Nämä muutamat olivat sellaisia etteivät kokonaista lausetta saati virkettä kyenneet muodostamaan.

Muilla meni pohjimmiltaan ihan hyvin, niillä oli kavereita ja parisuhteita. Siinä esitettiin että niilläkin menis huonosti, kun on velkoja ja lastensuojelua niskassa. Niillä oli kuitenkin elämä joka on mahdollista ainakin pitkällä tähtäimellä korjata. Mä koen että mulla ei sellaista ole, vaikka olenkin suht raitis ja velaton, käyn töissä enkä ainakaan usko vaikuttavani älyllisesti jälkeenjääneeltä.

Pitää varmaan jatkossakin alkaa tehdä vastaavia reissuja, saapahan ajan kulumaan. Oli tuokin parempi kuin että olisi taas ties kuinka monennen tuhannen illan yksin kotona viettänyt.

Netissä surfailu tosiaankin kyllästyttää, mutta itse olen useimmiten sitä mieltä että kyllä sekin töissä olon voittaa.
On se harmi, että joko ei ole työtä ollenkaan tai sitten se on orjallisen säännöllistä 160h kuukaudessa, missä välimuoto?
Nytkin kohta viikonloppu ohi ja taas pitäisi jaksaa 5pvä lisää, tällä hetkellä sitä lähinnä toivoo, että iskisi jokin sairaus että pääsisi olemaan hetken sairaslomalla..

Melkein puolet hereilläoloajasta menee töissä, töiden jälkeen ja viikonloppuisin kuluu aikaa sivutoimisiin opintoihin (loppuvat toukokuussa mutta minulla on jo mielessä mitä haluan syksyllä alkaa opiskella), koiralenkkiin menee reilu tunti töiden jälkeen ( pikkulenkit aamulla ja myöhään illalla).. usein tuntuu että aika menee liiankin nopeasti.

Jotenkin minua välillä ihan oikeasti ahdistaa ajan = elämän kuluminen ihan liian nopeasti. Tosi monet isot päätökset on nyt lopullisesti tehty eikä niitä enää voi muuttaa. Ja vaikka olisi mahdollisuus matkustaa kaksi kertaa enemmän kuin nykyisin, tai kolme tai neljä kertaa enemmän, niin en silti ehtisi loppuelämäni aikana nähdä kaikkia niitä paikkoja, joissa haluaisin käydä. Eikä ole kovin todennäköistä että yhtäkkiä pystyisin matkustelemaan harva se kuukausi :-( Kääntäisin mielelläni aikaa taaksepäin tai hitaammalle, jos voisin.

Hei! Älä lannistu. Itse olin ennen tosi yksinäinen, ja olen ehkä vieläkin, mutta tutustuin netissä ihanaan poikaan jonka tapaan kesällä. En tunne enää itseäni niin yksinäiseksi kuin ennen :) Aina siis on näköjään toivoa!

Itseni on hieman vaikea ymmärtää miten voi olla tylsää, varsinkin kotona :) En käy ulkona juurikaan, vain aivan pakolliset asiat pääasiassa hoidan. Siitä huolimatta päivät tuntuvat aivan liian lyhkäisiltä.

Usein aika menee jonkin asian luomiseen/rakentamiseen, itsensä kehittämiseen ja asioiden tutkimiseen. Välillä, jos ei kiinnosta mikään, niin sitten pelaan vain huvin vuoksi tai katson elokuvia.

Useimpina päivinä joudun toteamaan pettyneenä, että "nytkö jo kello on noin paljon, että pitää suunnitella nukkumaanmenoa?".

Netti on mahdollisuuksia täynnä, vaikka sitten nettitreffejä, tai muuten vain viestittelyä satunnaisten ihmisten kanssa. Ensiksi vaikka vain chättäämällä, ja sitten vaikka webkameroilla/mikrofoneilla, ja sitten vaikka livenä. Tietenkin eräs haastavimpia asioita on löytää samanhenkistä seuraa. Toisille helppoa, toisille ei :)

wowi ennen elämistä

Seurustellessakin voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Itse olen ollut enemmän tai vähemmän yksinäinen parikymppisestä saakka, noin 5 vuotta siis. Olen yrittänyt miettiä mistä se johtuu ja miksi näin tapahtui, nuorempana minulla oli kavereita, ei paljon mutta muutama läheinen. Nämä vanhat kaverit ovat vähitellen etääntyneet ja tuntuu, että pidän heistä epätoivoisesti kiinni, vaikka yleensä tämä ystävyys tuntuu todella yksipuoliselta. Usein näiden kavereiden kanssa ollessa mieli on vain kamalampi kuin yksin. Olen opintojen loppupuolella jo ja rehellisesti voin sanoa, etten opiskeluaikana ole saanut yhtään uutta ystävää. En vain osaa. Ilahdun kun tapaan mielenkiintoisen ihmisen, mutta en osaa tehdä asialle mitään. Tuo on ihan totta, että mitään parannusta tähän asiaan on tosi vaikea kuvitella. Yritän täyttää päiväni jollain, mutta läheisen ystävän kaipuu on suuri ja lähes koko ajan mielessä. Ehkä tämä epätoivo on juuri ongelma, mutta miten sellainen ystävyys, jota kaipaan, voisi alkaa niin, että esitän jotain muuta kuin olen? Itsekin lähden ulos kaupungille vain sen takia, että näkisin muita ihmisiä. Ja toisin kuin luullaan, seurustelu ei ole pelastanut minua tältä yksinäisyydeltä, pikemminkin tuntuu, että yksinäisyys ja orastava masennus pilaa parisuhteen. Tästäkin voisi ajatella, että jos oon yksinäinen poikaystävän kanssa, se ei ole meant to be, mutta tuo ajatus siitä, että seurustelukumppani voi antaa kaiken, mitä yksi ihminen voi elämässään kaivata, on naurettava. Kaikki vaan ehdottaa turhautuneena, että teen jotain ja harrastan ja tapaan siellä ihmisiä, mutta jos mulla vaan ei ole mitään erityisiä mielenkiinnonkohteita enkä tiedä millainen ihminen on sellainen, jonka kanssa olisi jotain yhteistä. Kai osa ihmisistä on tuomittu elämään elämää, jossa suurimman osaa ajasta joutuu vaan keksimään jotain, jolla kuluttaa aikansa. Inhottavinta on se, että rationaalisesti ajateltuna yksinäisyys olisi niin helppo ratkaista, varsinkin kun Suomessakin on niin paljon yksinäisiä ihmisiä. Yksinäisyyden myöntäminen on kuitenkin mielettömän vaikeaa, ihan senkin takia, että nuorten aikuisten pitää olla tietynlaisia, ja yksinäinen ja vetäytyvä ei kuulu tuohon listaan. Haluaisin vain niin paljon olla osa jotain, hyvää työporukkaa, joukkuetta, mitä tahansa. Mutta todellisuus on se, että olen aina ulkopuolinen kaikkialla, töissä, koulussa, nykyisessä kaveriporukassa. Sellaista se on, kai.

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein OIVALTAA."

Kirjoitin just pari sanaa yksinäisyydestä. Olen 36v ja vielä kunnossa oleva"en ole jäänyt sohvalle". Itse en juuri surffaile,mutta ns.tekemistä on silti tunnen olevani yksin. Yksinäisyydenpuuska ja mitä teen. Teen kaikkea mitä pää suoltaa siivoan,lähden jonnekkin tai yksinkertaisesti mietin, miksi yksin. Tohon on vaikea vastata, kun itsekkin tuntuu olevansa yksin. Sun kirjoitus olis hyvin voinut olla minun.

Kansalaisopiston esite käteen ja kursseille mukaan. Siellä olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja saanut uusia harrastuksia. Myös vapaaehtoistyössä tapaa samanhenkisiä ihmisiä ja itse harrastus on erittäin palkitseva. Vapaaehtoistyötä on tarjolla vaikka millä mitalla, kunhan ottaa asioista selvää.

Pidän talouden tehokasta ohjausta yllä.

Kiitos verotuksesta johtuvasta kalleudesta elän nuukasti.Oikeastaan kivaa kun ottaa asiat selviytymisenä.

Kovin helposti täällä tunnutaan suhtautuvan masennukseen, ei kukaan huvikseen ole yksin kotonaan. Ts, että olisi valinnut tämän elämäntavan. Itse viihdynkin yksin, mutta liika on liikaa. Asun pienessä kaupungissa jossa on hyvin vaikea tutustua ihmisiin. Muutin tänne n.7 v sitten ja olen työkyvyttömyys eläkkeellä. Nyt vaivat vielä sellaisia, ettei pysty oikein liikkumaankaan rauhassa (sydän). Olen ollut koko elämäni ajan jotenkin sellainen että tunnen jotain absoluuttista oroputta. Sieluntovereita ei löydy helposti, kun en ole pintaliitäjä enkä käy ravintoloissa. Ihmettelen, kun aina autan muita, kuinka en saa kuitenkaan vastakaikua- . Olen se, joka unohdetaan. Ja olen se, joka joutuu aina soittamaan harvoille ystävilleen...He harvoin soittavat minulle. En ymmärrä enää yhtään, miten tähän olen päätynyt. Olen aina ollut muiden tukena - olkapäänä kun muut tarvitsevat tukea. Mutta unohdun. Olen unohtunut. Ja yksin. Eikä minulla ole hajuakaan miten saisin muutoksen tilanteeseeni. En jaksa yrittää enää luoda ihmissuhteita, ihmiset vain unohtavat minut. Unohtavat, vaikka osoittaisin millaista lempeyttä ja avuliaisuutta. .....Olen masentunut ja painoni on jälleen 2,5v aikana noussut...pidän siksi itseäni jälleen rumana. Miksen kelpaa kenellekään. Joku ystävä saattaa soittaa- kuin päivän viimeiselle "junalle".
....Tämä ei ole tylsää....tämä on kidutusta....
Olen kuullut muidenkin sanovan että tällä paikkakunnalla on vaikeaa tutustua muihin. Niin on.

Ihminen ei ole vain fyysinen ja psyykkinen olento, vaan myös henkinen, eli siihen tulisi panostaa varsinkin näinä aikoina kun maailma on muuttumassa nopeaa vauhtia henkisemmäksi. Ihmissuhteiden puute voisi olla hyväkin asia jos keskittyisit vaikka meditoimaan ja joogailemaan. Jos se puoli on jäänyt hoitamatta elämän tarkoituskin jää usein etsimättä. Kaikilla meillä on sellainen, ei tänne turhaan olla tultu aikaa kuluttamaan.

Toisten auttaminen millä tavalla tahansa tuo aina omaan elämään välittämistä toisten taholta ja karmallisestikin piristää omaa oloa. Homeopatia auttaa myös näissä asioissa.

Ryhmiin osallistuminen ja uusien asioiden kokeileminen on myöskin hyväksi.

Minä käyn pissalla ja kakalla ja laulan itsekseni.

Manipuloin lukijoita jatkuvasti pelkäämään kaikkea.


Sanomalehti