Kyllä Kainuun kansa ja Suomen kansa ihmettelee tosissaan ja oikeutetusti, ihmetellen Suomen hallituksen, päättäjien erittäin törkeää, moraalitonta menettelyä valtion eurojen käytöstä, kun syydetään, annetaan eurot rosvovaltioille, huijareille, ja Suomen kansa ajetaan aivan katastrofaaliseen tilaan työttömyyden lisääntyessä, huonojen teitten suhteen, Ihmiset jäävät hoitamatta, ympäristön tila on huono, työllisyysasiat jäävät aivan hoitamatta, ihmisten hyvinvointiin ei panosteta tarpeeksi Kainuussa,Suomessa. Kyllä asiat ovat valitettavasti monessa suhteessa erittäin huonossa jamassa, niistä ongelmista ei valitettavasti puhuta ja tiedosteta tarpeeksi IHMISET HERÄTKÄÄ PAREMMAN TULEVAISUUDEN PUOLESTA HETI, JA VAATIKAA EUROT SUOMEN KANSAN HYVÄKSI.
Paremmat tiet HETI.
Hyvinvointi ensin !!
0
111
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30636