En uskalla enkä halua puhua tästä kenellekkään, joten kirjoitan sen tänne.
Olin aloittamassa nuorempana mallin uraa, mutta tulin raskaaksi ja poikaystäväni pakotti minut koti äidiksi. Menimme naimisiin ja saimme toisenkin lapsen.
Hän ei antanut minun mennä töihin tai muualle. Minun piti olla kotona lasten kanssa. Nyt lapsemme ovat jo 15v ja 17v. Olen edelleen kotiäitinä. Olen harkinnut eroa, kun lapsetkin ovat jo noin isoja. Aikaisemmin en halunnut, lasten vuoksi.
Eron haluamisen syy:
Pakko kai minun on myöntää, että olen aina ollut hyvännäköinen ja minua pidetään vieläkin 30v vaikka olen 40v. Olen aina urheillut ja pitänyt muutenkin itsestäni hyvää huolta. Miehenikin on huomannut sen.
Nuorempana harrastimme seksiä usein, monesti päivässäkin ja se oli todella villiä ja hyvää.
Toisen lapsen syntymän jälkeen minulla alkoi halut kadota, hänellä ei.
Jätän kertomatta noin 15v elämästämme. Kerron mitä eilen tapahtui.
Olin laittamassa meille ruokaa illalla. Mieheni tuli kotiin muutamaa tuntia ennen lapsiamme, jotka olivat jalkapallo -harjoituksissa.
Hän tuli taakseni, riisui essuni ja kantoi minut makuuhuoneeseen. Nauroin aluksi ja yritin puristella pois. Mutta hän muuttui jälleen pelottavan määrätietoiseksi ja kovaksi. Hän laski minut sänkylle ja tuli päälleni. Veti housut jalastaan ja riisui minut. Yritin puristella itseäni pois, mutta en onnistunut. Ilman mitään "lämmittelyjä" hän tuli sisääni. Minuun sattui. Hän puri rintojani ja lypsi niitä. Hän tuli pois sisältäni, avasi sormillaan vaginaani suuremmaksi ja meni takaisin sisään. Nai minua vasten minun tahtoani noin 15min, puri rintani mustelmille ja verille ja nousi pois, meni suihkuun ja lähti kaljalle.
Itkin koko loppu illan.
Laitoin lapsille ruuan ja menin nukkumaan. Itkin lähes koko yön. Mieheni tuli aamuyöllä kotiin kännissä ja nukahti eteisen sohvalle.
Toivottavasti joku jaksoi lukea.
Olenko vain seksiobjekti miehelleni?
13
5470
Vastaukset
- man
Vaihda kotia. Miehesi on turhautunut...
- Bam Bam
Kuvailemasi tapaus on väkivaltaa eikä sinun tarvitse sietää sellaista. Raiskaus on myös avioliitossa rangaistava teko. Toivottavasti löydät ihmisiä joille puhua asiasta, voit vaikka soittaa Tukinaisen kriisipuhelimeen missä osataan antaa neuvoja tilanteessasi.
Raiskausta on turha puolustella miesten turhautumisella tai vaimon "pihtaamisella". Seksiin pakottaminen on vallankäyttöä. Seksin pitää olla molemmille osapuolille vapaaehtoista ja iloa tuottavaa eikä vaan miehen itsetyydytystä naisen kustannuksella. Jos suhde ei muuten toimi niin ei seksikään kiinnosta. - analman
vittuun sieltä..ei tollasta saa tehä kellekään..et ois vaan sen äijän elämästä ja nopeesti..
- Catrina
Miksi miehesi kohteli sua noin...toi ei ole enää täyspäisen touhua miten hän teki sulle. Siis aivan kamalaa...mä olisin varmaan vetänyt turpaan!!!
- HÄ!
Catrina kirjoitti:
Miksi miehesi kohteli sua noin...toi ei ole enää täyspäisen touhua miten hän teki sulle. Siis aivan kamalaa...mä olisin varmaan vetänyt turpaan!!!
Oisikko catrina tosisti vetäny turpaan? Mitäköhän se sen jälkeen olis sulle tehny...
- tikru
tiedän, että on vaikea lähteä suhteesta missä on ollut kauan. ja varsinkin, kun on lapsia, mutta kehotan sinua miettimään eroa vakavasti.
jos lapset vaistoaa edes jonkinlaisen inhon vanhempiensa välillä, niin se ei ole oikeudenmukaista enää heillekkään.
mies ei saa tehdä noin vaimolle, kertomasi oli aivan selvää seksuaalista väkivaltaa.
voimia sinulle ja muista, että maailma on täynnä hienoja ihmisiä!!! sinun arvoisiasi ihmisiä ennenkaikkea. - oho
sun mieshän on menny jotenki sekasin, toi kuullosti kauheelta
- Tuubaa
on tullut luettua... unta, vaikka valveunta, sou vat... ilmiselvästi miehen kirjoittama juttu!!
- joukahainen
olet joutunut onnettomaan kurimukseen..minä kaksi vuotta partiopoikana seisoin neidin haluja toteuttamassa kunnes tajusin olevani jonossa.
- Lana
Olet vielä nuori ja hyvännäköinen, lapsesi ovat lähes aikuisia ja sinulla on tulevaisuus edessäsi! Älä hukkaa enään hetkeäkään tuollaisen luuserin rinnalla joka ei selvästikään osaa arvostaa sinua tai sinun uhrauksiasi!!! Jätä mies ja aloita oma elämä toisaalla tai huomaat jonakin päivänä tuhlanneesi elämäsi ja kadut ettet ottanut tilaisuudesta vaarin ja aloittanut alusta! Toivottavasti saat elämäsi järjestykseen ja löydät itsellesi arvoisesi miehen.
- Reiska
tehdä toiselle, jos vähänkin välittää, rakastamisesta puhumattakaan.
Ilmoitus poliisille välittömästi, miehesi teki rikoksen. Lukot vaihtoon ja miehelle kenkää. Ei ole ihmisarvoista kaytöstä tuollainen.- Tasaveroinen
Tuohan touhu oli kuin jostain helvetin muslimivaltiosta. Suomi on vapaa maa ja täällä on kaikilla samat oikeudet.
- rubens
unohdit sanoa sen tarkeimman asian: saiko miehesi orgasmin? jos kylla niin sit kaikki on OK.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327