Opetus?

Olen vuosikaudet kävellyt epäonnesta toiseen, oikein mikään ei tunnu onnistuvan. Olen surkutellut itseäni, syytellyt ehkä toisiakin tapahtuneesta.
Viimeisimmän epäonnen jälkeen aloin miettiä, että loppujen lopuksi olen saanut paljon, sekä maallista että henkistä hyvää. Vanhempani ovat auttaneet rahallisesti enemmän kuin useimpia lapsia autetaan, olen elänyt kaksi erilaista avioliittoa, hyvät puolensa niissäkin. Lapsia on neljä, ihanimmat maailmassa!
Kun nyt taistelen rahavaikeuksieni kanssa, eikä oikein mikään luonnistu, onko kyseessä opetus minulle? Enkö ole osannut olla kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut? Olenko ollut turhaan tyytymätön elämääni, vaikka minulla on ollut kaikki mahdollisuudet tehdä siitä parempi, olen vain itse tyrinyt mahdollisuuteni?
Olen ollut kärkäs sanomaan ja puuttumaan asioihin, jotka eivät välttämättä minulle kuulu. Olen "tiennyt" asioista enemmän kuin mitä minun olisi pitänyt tietää, en ole aina osannut pysyä omalla tontillani.
Yrittääkö elämä nyt opettaa minua, että kaikkea ei saa, mitä haluaa ja kaikki asiat eivät olekaan minun päätettävissäni?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vanha sanontahan on että siperia opettaa.
Mutta sä olet ihan hyvä tyyppi, niin että älä nyt ole liian ankara itsellesi koska noita rahavaikeuksia nykyään piisaa todella paljon ihmisillä.
Kyllä sä pärjäät vaikka nyt joudut pikkasen miettimään talousasioita, niin olet ihan ookoo hyvä tyyppi ja parhaas oot yrittäny mitä olet osannut ja nyt opit sitte vähän lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karmanlaki? kirjoitti:

Olen vuosikaudet kävellyt epäonnesta toiseen, oikein mikään ei tunnu onnistuvan. Olen surkutellut itseäni, syytellyt ehkä toisiakin tapahtuneesta.
Viimeisimmän epäonnen jälkeen aloin miettiä, että loppujen lopuksi olen saanut paljon, sekä maallista että henkistä hyvää. Vanhempani ovat auttaneet rahallisesti enemmän kuin useimpia lapsia autetaan, olen elänyt kaksi erilaista avioliittoa, hyvät puolensa niissäkin. Lapsia on neljä, ihanimmat maailmassa!
Kun nyt taistelen rahavaikeuksieni kanssa, eikä oikein mikään luonnistu, onko kyseessä opetus minulle? Enkö ole osannut olla kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut? Olenko ollut turhaan tyytymätön elämääni, vaikka minulla on ollut kaikki mahdollisuudet tehdä siitä parempi, olen vain itse tyrinyt mahdollisuuteni?
Olen ollut kärkäs sanomaan ja puuttumaan asioihin, jotka eivät välttämättä minulle kuulu. Olen "tiennyt" asioista enemmän kuin mitä minun olisi pitänyt tietää, en ole aina osannut pysyä omalla tontillani.
Yrittääkö elämä nyt opettaa minua, että kaikkea ei saa, mitä haluaa ja kaikki asiat eivät olekaan minun päätettävissäni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu