Oma puolisoni sairastaa bipoa. Meno on ollut sen mukaista. Nyt oltiin yhdessä juhlimassa viikonloppuna, niin mies alkoi vittuilemaan päin naamaa ja haastamaan riitaa ilman syytä. Siinä sitten alkoi myös kehumaan miten hänellä olisi vientiä, ja kuinka paljon hänellä on facebookissa kavereissa naisia. Tästä sitten tulikin ilmi että esiintyy facebookissa sinkkuna ja on rajoittanut niin etten näe mitä kirjoittaa, enkä näe hänen kaverilistaansa: koska minä olen niin mustasukkainen?
(tähän sanon että on minulle anettu syytä ollakkin, on petetty, valehdeltu, huijatta ja hakattu). Samalla väitti minun ajattelevan hänestä nysäkullina, vaikka koskaan en ole hänen elimensä koko moittinut, itse on itseään viimeaikoinan hakukkunut.
Yritin sitten seuraavana päivänä asiasta keskustella, niin tuloksena tiuskimista, ja puhumattommuutta. Hokee vaan että: aina saa paskaa niskaan, vaikkei tekiskään mitään? Ei ota mitään vastuuta omasta käytöksestään ja puheistaan. Facebook asian sivuutta kokonaan ja sanoo että se ei kuulu minulle?
Ollaan oltu vuosikausia yhdessä, mutta nyt voi loppu häämöttää, jos vain saan itseäni niskasta kiinni.Kaikenlaista paskaa on järjestänyt meidän perheelle
Sunnuntai ja maanantai onkin sitten mennyt häneltä omissa oloissa mököttäessä.
(tähän sanon että on minulle anettu syytä ollakkin, on petetty, valehdeltu, huijatta ja hakattu). Samalla väitti minun ajattelevan hänestä nysäkullina, vaikka koskaan en ole hänen elimensä koko moittinut, itse on itseään viimeaikoinan hakukkunut.
Yritin sitten seuraavana päivänä asiasta keskustella, niin tuloksena tiuskimista, ja puhumattommuutta. Hokee vaan että: aina saa paskaa niskaan, vaikkei tekiskään mitään? Ei ota mitään vastuuta omasta käytöksestään ja puheistaan. Facebook asian sivuutta kokonaan ja sanoo että se ei kuulu minulle?
Ollaan oltu vuosikausia yhdessä, mutta nyt voi loppu häämöttää, jos vain saan itseäni niskasta kiinni.Kaikenlaista paskaa on järjestänyt meidän perheelle
Sunnuntai ja maanantai onkin sitten mennyt häneltä omissa oloissa mököttäessä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hänet on siis diagnosoitu?
Siinä tapauksessa sinunkin tulisi ymmärtää hänen oikkujaan myös osana tuota sairauttakin, olethan elänyt hänen puolisonaan jo vuosia. Tiedät jo kokemuksesta millainen sen oireilun kehityskaari on, mikä hänen oloaan pahentaa ja mikä rauhoittaa jne. Tunnistat millainen hän on silloin kun hän on tasapainossa, verrattuna siihen kun hän taas heilahtaa mielialansa ääripäähän.
Sinulla pitäisi siis olla apunasi faktatietoa ja omakohtaisia kokemuksia siitä hänen sairaudestaan ja sen lääkityksestä jne., ja niiden pitäisi osaltaan auttaa sinuakin, hänen puolisonaan.
Mutta totta kai on raskastakin olla sairaan ihmisen tukipilarina.
Sinäkin tarvisit nyt apua omaan turhautumiseesi ja pettymyksen tunteeseesi, sillä kukaan ei jaksa ymmärtää sairautta loputtomiin.
Olisko taas aika hakea apua ja tukea maan terveydenhuoltojärjestelmästä, johon niitä veromarkkoja maksetaan? Te sitä apua nyt todellakin tarvisitte, jotta tuo ikävä kierre saataisiin vihdoin katkaistua ja molempien oloa kohennettua.
jos nyt vain ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja lähtisit.turha valittaa jos ei kykene omaa parastaan ajattelemaan.
harvalle bipolle alkoholi sopii ja harvalle terveellekkään..
Jokainen ihminen on vastuussa omasta onnestaan. Jos elämäsi on ollut jo vuosia kamalaa aina vähän väliä, niin mikset sinä ole ottanut vastuuta omasta elämästäsi ja lähtenyt suhteesta pois? Omituista sanoa että mies ei ota vastuuta. Ethän sinäkään näytä ottavan. Se on aina niin helppoa syyttää toista osapuolta ja unohtaa se oma vastuu omasta elämästään ja onnestaan. Bipon kanssa ei paljon kannata lähteä juhlimaan jos alkoholia on mukana. Eipä se meille terveillekään sovi hyvin.
Hänellä on diagnoosi sairauteen, muttei ole kahteen vuoteen halunnut syödä lääkkeitä, kun ei niitä mielestään tarvitse.
Minä otan vastuun teoistani ja sanoistani, siitä älköön kukaan minua tulko syyttämään. Jos loukkaan sanoin tai teoin, myönnän ja pystyn pyytämään anteeksi. Mitä taas mieheni ei tee.
Minä kannan vastuun perheemme arjesta silloin kun miehellä menee lujaa.
"Miksi et lähde"? Erittäin hyvä kysymys, mihin en osaa vastata. Yhteinen koti, lapset, velka... Lapset on onneksi kasvaneet ja velka pienentynyt. Ehkä pystynkin lähtemään.
Monta vuotta ylämäkeä ja alamäkeä, rakkausvarasto ja takki alkaa olla tyhjä.
Ja minä en vl juonut, otin koko illan aikana 2 siideriä, koska aavistelin pahaa illan sujumisesta.
Mä joskus täällä ihmettelen, kun annetaan ohjeita jotta pitää ymmärtää ja olla kärsivällinen ja että ei sairas voi itselleen mitään. Hitto vie kyllä voi! Mä olen mun miehen kanssa sopinut, jotta mä otan kiltisti lääkkeeni, käyn keskustelemassa tilanteestani ja muistan, että mulla on velvollisuuksia vaimona ja äitinä.
Jos mä yhtäkkiä päättäisin jättää lääkkeet ja ajautuisin samaan pisteeseen, kun taudin puhjetessa, meidän yhteiselo loppuis lyhyeen. Ilman lääkitystä musta tulee maniassa täysin moraaliton, en ole köyhä enkä kipeä ja todella ilkeä. Mun tauti alkoi voimakkaalla manialla. En nukkunut, paiskin ylitöitä, lähdin kotoa, jätin eropaperit ja muutin toisen miehen luo. Sinne jäi lapset ja mies. Romahdus tuli ja hoito suljetulla osastolla. Mä todella tiedän mitä bipo on.
Mä en siis voi jättää lääkkeitä ja koen, että itseni hoitaminen on velvollisuus mua ja perhettä kohtaan. Mä joka aamu herään ihmetellen, miten mulla vielä edes on mies ja lapset jotka mua rakastaa, enkä ikimaailmassa tahallani tätä onnea pilais. Jos tuntee itsensä terveeksi ja jättää siksi lääkkeet pois, ei ole todellakaan sisäistänyt, mitä bipo on.
Minun mieheni ei ota tuollaista vastuuta sairaudestaan. Hän ei tarvitse mielestään lääkkeitä, eikä terapiaa. En saa häntä lähtemään parisuhdeterapiaankaan. Hänhän on terve ja minä meistä se sairas. Minun ajatukset, toiveet ja vaatimukset eivät tehoa. Häntähän ei määräillä.
Hei aloittaja!
Ei bipo muutu mutta Sinun pitää muuttua!!
Tarkoitan tällä sitä että ajattele itseäsi ja tee nyt jos koskaan ne ratkaisut jotka sinun tervejärkesi sanoo. Pliis!!?=
Minä olin lähellä kuolla ja tuhoutua henkisesti biponi kanssa mutta tee sinä toisin.
Halit ja voimaa Sinulle !
mä olen päättänyt sen ettei mun kanssa pidä olla jos en itseäni hoida.hoitamattomana mä teen muiden elämästä täyttä helvettiä!kysympähän vaan että miten käy kasvavien lasten mielien?aikuisella sentään on jo elämästä opittuja onnistumisen kokemuksia joilla sinnitellä,tiettyyn pisteeseen.kun lapsi on elänyt sairaassa ympäristössä niin mitä hyvää siitä on lapselle jaettavaksi?ei mitään.eli olen eniten huolissani viattomista lapsista.velat ovat aina pankin kanssa sovittavissa.ja sulla naisena on oikeus tulla hyvin kohdelluksi.jättäisin miehen sairautensa kanssa yksin ennen kuin koko perhe sairastuu.
Kapakkahommat pois jos on bibolaarinen sairaus eivät sovi yhteen ei viinaa
ei sitten ollenkaan ja ne lääkkeet on otettava muuten ei tule mitään mistään.
Minä kärsin aikoinani bipo miehestä ja lopulta otin eron. Hän söi kyllä lääkkeitä mutta ei ne auttaneet yhtään ja vaikka vaihdettiin välillä lääkkeitä niin ei mikään lääke purrut. Eikä hän manian jälkeen halunnut keskustella menneestä vauhtivaiheesta vaan sanoi minulle ettei vanhoja asioita muistella
Lähde jo, aikuinen ihminen. Se rakkaus, jolla yrität puhaltaa tulta hiipuvaan hiileen, ei ole molemminpuolista. Ja tuossa lääkevastaisessa tilanteessa meno vaan pahenee. Katko synkät kahleet ja lennä vapauteen.
Heippasanoin: just samalla lailla mieheni sanoo viime syksyn tapahtumista. Hän oli ilmeisesti maniassa, kun retkahti itseään vanhempaan naiseen, toi tauteja ja särki minusta luottamuksen. Vauhtivaihetta seurasi raju masennus, joka kesti parisen kuukautta. Mutta...ei puhu, eikä halua puhua maniavaiheen tapahtumista. Sanoo tosiaan, ettei vanhoja kannata muistella. Eikä siitä tosiaan ole kuin vajaa viisi kuukautta aikaa.
Nyt tilasin itselleni ajan psykiatrille. Minun täytyy puhua jollekkin näistä asioista. Meillä on 30v. liitto takana ja minulla vaikea fyysinen sairaus ollut jonkun vuoden. Sen kanssa ollaan kyllä jo sinut, mutta tämä vei minulta voimat kokonaan...Jaksuja teille kaikille bibojen kumppaneille