Sudet maksaneet yhteiskunnalle jopa 21 miljoonaa.

Susi rahanhukka.

Susien aiheuttamat tähän mennessä selvinneet kulut yhteiskunnalle Suomessa ovat vuosittain vähintään 13 miljoonaa – 21 miljoonaa euroa laskentatavasta riippuen, väittää susien kaatamista vaativa Taajamasusi-yhdistys tiedotteessaan.

Yhdistyksen mukaan suurinta osaa kuluista on mahdotonta arvioida laskennallisesti, taloudelliset vahingot kertyvät pitkällä aikavälillä välillisinä kuluina. Tämä summa tulee kasvamaan tulevaisuudessa, mikäli nykyiseen susipolitiikkaan ei puututa heti.

Näin yhdistys perustelee maksut:

– Rktl:n susien perustutkimus maksaa vuodessa 700 000 €. Sen lisäksi tulevat erityiset lisärahoitteiset tutkimusprojektit, kuten Juha Hiedanpään johtama tilaustutkimus ihmisen ja suden konfliktista, joka on saanut rahoitusta Suomen Akatemialta ja Rktl:ltä yhteensä 1,1 miljoonaa euroa kolmen vuoden ajalle. .

– Oma kulueränsä on susien pannoitus. Rktl hakenut lupaa 45 suden pyydystämiseen pannoitusta varten keväälle 2013. Laitoksen oma arvio pannoituksen hinnasta on 10 000 € / susi, eli yhteensä 450 000 €. Ulkopuolisen asiantuntijan, lentokapteeni Esa Passilan, arvio kustannuksista on 26 000 € / susi. Arviossa huomioidaan mm. pannat, helikopterit, eläinlääkärit, nukutuslääkeaineet, nukutusnuolen ampuja, moottorikelkat, päivärahat. Passilan arvio tuottaa pannoituksen hinnaksi 1 040 000 €.

– Riistahallinnossa petopolitiikka sitoo huomattavan määrän resursseja. Tämän päälle näiden resurssien ja politiikan arviointiin on tilattu ulkopuolisen tahon tutkimus Ruralia -instituutilta hintaan 50 000 €. Lisäksi ministeriö on myöntänyt varat Rktl:n lisäkenttähenkilön palkkaukseen loppuvuoden ajaksi Lounais-Suomeen tarkistamaan suurpetohavaintoja. Palkkakuluihin menee arviolta 50 000 €.

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/susiyhdistys-vaittaa-sudet-maksaneet-yhteiskunnalle-jopa-21-miljoonaa-1.1372910

23

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jkjkjjkkkk

      Voitaisiin myös laskea paljonko Perholaiset rikolliset (salametsästäjät) ovat maksaneet yhteiskunnalle. Susi tutkimuksen lisärahoitus pitää peri näiltä kriminaaleilta!

      • Perhoton.

        Itse asiassa he säästivät yhteiskunnan varoja, koska neljä sutta väheni tuosta kokonaismenosta.

        Lasketaanpa.

        Rktl laskenta 150 sutta suomessa. 21000000/150= 140000€/susi- 4x140000= 560000.

        Eli säästö 560000€


    • hääsuss

      Jep-- ketjun aloittaja meni omaan ansaansa..
      Yritit olla liian fiksu...

      • Miksi?

        Perjantaina 21. tammikuuta 2011 tutkijat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta (RKTL) olivat liikkeellä helikopterilla.
        Sudet pannoitettiin alkutalvesta. Silloin lumi ei yleensä vielä kanna sutta, ja eläin on helpompi saada kiinni.

        Kopterista ammuttiin nukutuspiikit. Kun susi kuukahti, alhaalla metsässä ollut merkintäryhmä nouti eläimen ja tutkijoiden työ alkoi.
        Susista kerättiin näytteitä - sylkeä ja karvaa - ja ne mitattiin ja punnittiin.

        Ja tietenkin susille laitettiin panta kaulaan. Se oli keltainen. Sen gps-vastaanotin tallensi eläimen sijainnin yleensä neljän tunnin välein. Sen gsm-lähetin välitti sijaintitiedot RKTL:n palvelimelle 28 tunnin välein – jos sai yhteyden verkkoon.


    • Voi Herregud!

      ...ettäkö tapetaan kaikki kulunkeja aiheuttavat eläinlajit pois kuleksimasta? Eipähän taida tällä logiikalla säästyä sitten karhu, hirvi, monet lintulajit, lukemattomat kalalajit, muurahaiset, sadat hyönteislajit (mm. perhoset), jyrsijät, ilvekset, ahmat, peurat.... kun niihin kaikkiin jonkinmoista tutkimusta laitetaan (l. rahaa). Mitähän jää jäljelle?

    • Voi Herregud!

      Niinpä niin: samalla logiikalla voidaan hävittää lähestulkoon kaikki Suomessa elävät nisäkkäät, linnut, kalat, hyönteiset...kun niihin tutkimusresurssia (rahaa) käytetään!?
      Kun ei enää muuta keksitty, niin vedetään sitten tästä narusta.

    • Loistavaun

      Pyydän saada huomauttaa että alueemme väestöstä perholaisten matematiikalla säästösyistä vanhuksia makuutettiin toholammilla ja samalla omat jo maksetut sänkytilat tunkkarilla olivat tyhjinä . Ihan vaan vihjeeksi asian mainitsen jos joku näiren pölkkypäiren umpiluuhun yrittää järkeä ammentaa.

      Susista on saatavissa asiallista tietoa , antaa näiden luulevaisten pelkotiloilla höystyneet juttujen olla .

    • Toistankkovaan

      Ajankohtasen kakkosen susi-ilta !
      Voe härregyyd sanoo minä . Salametsästäjien edustaja kyynelehtien veti
      Humalispäissään metsään kadonneen Tuukkasen perustellakseen
      perusteettomia susipelkojaan . Ei kuulemma metsiin saaneet tarpeeksi
      etsiöitä tutkimaan epämääräiselle alueelle kadonnutta Tuukkasta.
      Susia tappamallako humalaisten ongelmat seleviää ?
      Vainajien esiinveto on muutenkin arveluttavaa kun henkilöiden persoonat
      on olleet mitä on .

      Entäs tämä Taajamasusi nainen sitten . Kuuluu sarjaan " että kyllä minäkin
      jos lenkkeilisin en kyllä ainaskaan voisi liikkua kun siellä ne suret minut
      söisi ,,, siis jos liikkuisin niin kyllä en liikkuisi ja ja jaa """

      Suomen lait kuuluu kaikille , äänestämällä voitte vaikuttaa sen minkä voitte .
      Ei ne lait aina miellytä mutta niiden rajoissa voi kuitenkin elää .

      • susihilkka.

        Olet todella pahasti pihalla asiosta, niin kuin susi-illan keltavihreäpäinen hesalaistyttö.


    • Tolstako

      Kukahan on pihalla.

      Älä sinä susihilkka täällä alapäätäs aukoon .
      Nää on pieniä paikkakuntia ja kyllä häirikköjen maine on kaikkien tiedossa.
      Son turha alakaa rikollisista sankareita leipoon . Ykskään rehellinen ihminen
      ei varmasti lähe yhteiskuntaa vastaan sotimaan sen tähen ettei poliisit ole
      kannat kopsahtaen perusteettomia susipelkoja lieventämässä .

      Mee hommaahan magneettikoru kaulhas jos vaikka temonit sitten sinun ympäriltä lähtis .

      • susihilkka.

        Ei tässä ole kysymys mistään häiriköinistä, (muuten suurin osa yhteiskunnasta kannattaa susien vähentämistä) vaan ihmisten elinkeinosta haja-asutusalueilla, jos susi menee Suomen maatalouden harjoittamisen edelle, niin lähdetään sitten keski-eurooppaan pakolaiseksi.


    • Hävekkkkää

      Susihilkka älä viitti valheita levitellä .
      Suurin osa meistä suomalaisista ei kannata susien vähentämistä .
      Eivätkä suret mitenkään vaikeuta nykyaikaista maataloutta .
      Tuo valheen levitys teidän pitää lopettaa.
      Salametsästäjät sen sijaan vaikeuttavat muun yhteiskunnan pyrkimyksiä
      monipuoliseen elinkeinon harjoittamiseen . Perhokin menettää joka päivä
      matkailusta saatavia tuloja profiloiduttuaan ykspuolisen luontomatkailun
      kunnaksi, missä vain tarhatut peurat kuleksii pupujen seassa pitkin korpimaisemaa

    • Rikolliset vastuusee

      Susien pannoittaminen ja suojelu on seurausta siitä että niitä salametsästetään rikollisesti. Mutta onneksi annoit tämän laskupohjan joka olisi hyvä peruste korvauksille mitä perhon pojilta peritään. Hehän ovat syypäitä tähän suden seurantaan ja tarinan ainoat oikeat RIKOLLISET. Salametsästäjät ovat syyllisiä suden suojelukuluihin ja miksi lainkuulijaisien kansalaisten pitää maksaa näiden rikollisten seuraamuksia! Salametsästijiltä on perittävä RTKL:n suden suojelusta koituvat kulut, sillä se on heidän aiheuttama vahinko!

    • Kustikkoita

      Näihän se on .
      Ei tarttettais minkäänlaisia pannoituksia eikä muita suojelutoimenpiteitä
      mikäli ihmiset lakkais uskomasta satuja .

      Siis susista ei ole ollu ihmisille vaaraa vuos satoihin . Pihapiireihin harhautuneet
      suret on järestään olleet heikkokuntoisia syystä että salametsästäjät on haavoi-
      tanu niitä olemattomilla metsästäjän taidoillaan . Alkoholin voimistamina nämä
      akkojensa pieksiät sitten esson paareissa esittää sankaria . Siis sellasista
      aineksista on koottu tämän lain rikkojat !

      Tena vaippaa pojille avuksi .

    • menkää ihteennä.

      Susien kannattajat ovat pahimpia SUSIA.

      • Miten niin?

        Voisitko perustella? Tuollainen heittely vaatii jo hiukkasen enemmän.


    • Tolostaikkovuan

      Joku lä kysyi miksi pannoitetaan .

      Yhteiskunta haluaa olla tiedon näppäimillä susi asiassa .
      Tiedetään susilaumojen liikkeet ja olinpaikat . Sen tähen ei viranomaistaho
      ole reagoinnut kun olemattomia ihmiset esittää tapettavaksi .

      Hävekkää edelleen , hävekkää oikeesti noiden kotikuntienne salametsästäjien
      tähären . Ei noo mika alakaa akkojen juorupuheiren perusteella rikollisiksi .
      Mitä ne sitte teköö jos tuloo oikia paikka eikä oo viinaa kannustimena .
      Juoksevat karkuun ! vastaan minä .

      • Viinaton.

        Muuta pois, koska olet tuollainen viinaa kittaava luuseri.


    • Tostavaa
      • ketturepolainen.

        Olet selvästi ammattiauttajan tarpeessa, ota viipymättä yhteyttä hoitavaan lääkäriin.

        Yritä hankkia uusi elämä itsellesi, se on todella vakavaa, jos sudet pyörii kaiken aikaa mielessä, siitä ei hyvää seuraa.


    • Dasvatidapi

      Kyllä minunkin mielestä sellaisen ihmisen joka näkee Pohjalaisen ja Ilkan sanoma-
      lehdissä susijuttuja on hoidon tarpeessa . Ei niitä sais nähdä vaikka ne on siihen
      kirjoitettu . Sen sijaan pitää kotona peljätä ja olla menemättä lenkille kun kerran
      paikkakunnan salametsästäjät on niin kertoneet kuinka hirveitä susia varsinkin
      kaupunkialueilla liikkuu.

      Joo ja pitäis vain uskoa että jos telkkua katson niin helevettiin jourun ja tietokoneen
      ruudulta yle areenasta voin kyllä katsoa kun se ei ole teevee ja hiljaa minun pitää
      olla ja antaa anteeksi kun jos en anna niin tulimeressä minä kärvennyn .

      Heko heko teille !

    • Tordodtoo

      Ai ettäkö on mukavata ku ei tarvi tuomion pelossa elellä .
      Tällasesta pääsee osalliseks ku elää rehellistä elämää .
      Rikolliset kärvistelköön liemessään !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3010
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2184
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1594
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1057
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe