Tämä on jo vanha juttu, vähän eläimellinenkin kai...
- Kyllä se on vain niin, ettei konsepti sovi tänne kai ollenkaan.
Kaksin aina kaunehimpi, niinhän se loi Jumalakin, maasta ja taivaasta aloitti.
Koko maailman se omisti, vain iloksensa ja vapaudeksensa, toiveet aina unelmista ja osaamisesta itsellensä tulevaisuutena tien näytti. Onko aina pakko rajoittaa? Vain syrjimisen ja kaiken muun, oman maailmansa ja päänsä etääntyessä avaruudesta, eläimellisyydestä.
- Joskus harvoin, se itsensä näyttää.
Takana se seisoo, mielen multivoima, välinpitämättömyyden kauneutta kiinnipitäenkin kaihtaa, aitous ja... Mutta yhdessäoleminen tekeminen on paljon muuta, kuin ihmisiä itselleen omistaa.
Syrjimisestä ei saa iloa, se on sukupuoletonta raivoa, aggressiivisuuden mielisairautta.
Mitä sä siinä vain raivoten katselet?
- Miksi sä sitä tulevaisuudettomuutta niin kauheasti ajattelet?
Vastapäätä seisoo, ja ikävää potee, en voi kyllä edes aavistaa, kuinka nopeasti yleis-sivistys kaikki päät sotkee. Ihan oma on pääsi, eikä vapaudesta saa vankilaa, edes meillä kotonakaan. Väsymys täytti, mutta kyllä se oli kuoleman kultaakin kalliimpi, onnistumisen elämyksettömyyden versiollisuus, muisti vain avarsi sekä joku jo unohti.
- Olin vain niin huolissaan, hän niin nopeasti vastasi.
Puhelinnumeron kotiinkin, ja yksityis-elämän rauhan häiritsemisen sallikin. Arki ja todellisuus oli vain erilainen, tulevaisuus niin vaativan kaltainen. Kai se oli unelmien onnela...
- Kenen syy se on, kun pää on jo aivan loppu, kehon kantajaan, ja aivan täydelliseen yrittämiseen, pelosta omaan tulevaisuuteen?
Oman onnensa nojaa, ne kai kaikki jätti. Kunhan vain tulevaisuuden sai turvallisuudeksensa tasapainosta, ja omaan katuojaan se lopahti.
Se unohti, turhautumasta ja ikävästä pakottaen, vain uskonnollisella kiihkomielisyydellä, vapaudesta suljetusta tilasta vangiten.
Hän oli etäinen...
- Aika kaukana, mutta kuitenkin ihan lähellä ja tunnistettavissa.
Kesäloma oli vasta alkamassa, mutta kuka noita muistaisi? Unohdettuja, omia jalon aatteensa, mielen polkunsa loppuunkäyneitä, ja jo niin väsyneitä kulkijoita. Siitä ei voinut erehtyä, kun paineaalto, vain pelkona täytti jatkuvasti mielen,
- Niin, mullakin on sellainen :) Se on maapallon ytimen ja siten perheensisäinen vaippa, jossa on aina monta ihmistä. Onko täällä unohdettu jo aivan totaalisesti sellainen?
- Välinpitämättömyys ja vain oma osoittava egoismin kaltainen simmättömyys ja läheisyydettömyys, vain turvallisuutta hakien.
- Mitä sä noin kauheasti uskot? hän kysyi, kun vain omaksuttu ajatus oli tuhoutuminen ja kaikenkestävä väkivaltainen.
Meitä kaikkia ihmisiä siten uhaten...
10 pisteen vihje: Missä on tällainen paikka?
- Ihmistä ei saa vangiten, vapauden tukahduttaen, kiduttaen halventaa
- Kyllä se on vain niin, ettei konsepti sovi tänne kai ollenkaan.
Kaksin aina kaunehimpi, niinhän se loi Jumalakin, maasta ja taivaasta aloitti.
Koko maailman se omisti, vain iloksensa ja vapaudeksensa, toiveet aina unelmista ja osaamisesta itsellensä tulevaisuutena tien näytti. Onko aina pakko rajoittaa? Vain syrjimisen ja kaiken muun, oman maailmansa ja päänsä etääntyessä avaruudesta, eläimellisyydestä.
- Joskus harvoin, se itsensä näyttää.
Takana se seisoo, mielen multivoima, välinpitämättömyyden kauneutta kiinnipitäenkin kaihtaa, aitous ja... Mutta yhdessäoleminen tekeminen on paljon muuta, kuin ihmisiä itselleen omistaa.
Syrjimisestä ei saa iloa, se on sukupuoletonta raivoa, aggressiivisuuden mielisairautta.
Mitä sä siinä vain raivoten katselet?
- Miksi sä sitä tulevaisuudettomuutta niin kauheasti ajattelet?
Vastapäätä seisoo, ja ikävää potee, en voi kyllä edes aavistaa, kuinka nopeasti yleis-sivistys kaikki päät sotkee. Ihan oma on pääsi, eikä vapaudesta saa vankilaa, edes meillä kotonakaan. Väsymys täytti, mutta kyllä se oli kuoleman kultaakin kalliimpi, onnistumisen elämyksettömyyden versiollisuus, muisti vain avarsi sekä joku jo unohti.
- Olin vain niin huolissaan, hän niin nopeasti vastasi.
Puhelinnumeron kotiinkin, ja yksityis-elämän rauhan häiritsemisen sallikin. Arki ja todellisuus oli vain erilainen, tulevaisuus niin vaativan kaltainen. Kai se oli unelmien onnela...
- Kenen syy se on, kun pää on jo aivan loppu, kehon kantajaan, ja aivan täydelliseen yrittämiseen, pelosta omaan tulevaisuuteen?
Oman onnensa nojaa, ne kai kaikki jätti. Kunhan vain tulevaisuuden sai turvallisuudeksensa tasapainosta, ja omaan katuojaan se lopahti.
Se unohti, turhautumasta ja ikävästä pakottaen, vain uskonnollisella kiihkomielisyydellä, vapaudesta suljetusta tilasta vangiten.
Hän oli etäinen...
- Aika kaukana, mutta kuitenkin ihan lähellä ja tunnistettavissa.
Kesäloma oli vasta alkamassa, mutta kuka noita muistaisi? Unohdettuja, omia jalon aatteensa, mielen polkunsa loppuunkäyneitä, ja jo niin väsyneitä kulkijoita. Siitä ei voinut erehtyä, kun paineaalto, vain pelkona täytti jatkuvasti mielen,
- Niin, mullakin on sellainen :) Se on maapallon ytimen ja siten perheensisäinen vaippa, jossa on aina monta ihmistä. Onko täällä unohdettu jo aivan totaalisesti sellainen?
- Välinpitämättömyys ja vain oma osoittava egoismin kaltainen simmättömyys ja läheisyydettömyys, vain turvallisuutta hakien.
- Mitä sä noin kauheasti uskot? hän kysyi, kun vain omaksuttu ajatus oli tuhoutuminen ja kaikenkestävä väkivaltainen.
Meitä kaikkia ihmisiä siten uhaten...
10 pisteen vihje: Missä on tällainen paikka?
- Ihmistä ei saa vangiten, vapauden tukahduttaen, kiduttaen halventaa
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt korkki kiinni, housut jalkaan, imet sen rään sisään ja meet hakeen vaikka töitä.
Koska Valintatalo on kaupunkilainen ruokakauppa, ja tästä tuppukylästä ei saa kaupunkia tekemälläkään.