Eduskunnan parkkihallissa pölyttyvät autot kiukuttavat
Maanantai 15.4.2013 Iltalehtiharrasteautojakin pölyttymässä.
Eduskunnan parkkihallissa säilytetään Iltalehden tietojen mukaan harrasteautojakin pölyttymässä.
Eduskunnan parkkihalli nousi esille, kun Ville Niinistön luultiin säilyttävän autoaan luvatta hallissa. Niinistöllä oli säilytyksen kuitenkin hyvä syy, mutta kaikissa tapauksissa näin ei ole.
Parkkihallia ei ole tarkoitettu autojen pitkäaikaissäilytykseen. Silti parkkihallissa on Iltalehden saamien tietojen mukaan useita autoja seisomassa ja pölyttymässä ilman mitään järkevää syytä. Pitkään hallissa säilytetyt autot erottuvat paksun pölykerroksen johdosta, sillä eduskunnassa tehdään louhintatöitä.
Monet erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvat kansanedustajat ja eduskunnan virkamiehet säilyttävät esimerkiksi harrasteautojaan ilmaiseksi lämpimässä parkkihallissa.
- Siellä on yksi Jaguarkin ollut pölyttymässä vaikka kuinka pitkään. Ei ole vaikea arvata, kenen se on, nimettömänä pysyttelevä kansanedustaja kertoo Iltalehdelle.
Ilmainen hallipaikka on iso etu kansanedustajille ja virkamiehille, sillä pysäköinti Töölössä ja keskusta-alueella on kallista.
Hallin väärinkäytökset kismittävät kansanedustajia, sillä eduskunnan toinen parkkihalli on pois käytöstä remontin vuoksi, joten parkkipaikkoja on hankala löytää.
Näillä autoilla kansanedustajat ajavat
Julkaistu 27.08.2011 |Niko Kettunen
Perussuomalaiset
Reijo Tossavainen - Jaguar S-type 3.0 vm. 2000
Eduskunnan parkkihalli
1
437
Vastaukset
- D.I. Tuppurainen
Mikäs kokkari oikoluku se Kottonilla on ollut päällä, tokkopa Reijo sitä ainokaista jaguaariaan helsingissä seisottaa vaan eiköhän kyseessä ole paremminvointi puolueen edustaja, samaisesta artikkelista löytyy myös "Eero Lehti - Jaguar XF 3.0D V6 vm. 2007"
Ja Eerollahan näitä jugulaareja on, kiva ostella ns. veronmaksajien rahoilla:
"Lehti nousi eduskunnan varakkaimmaksi vuonna 2007. Hän on Keravan varallisuustilastojen ykkönen ja hänen vaimonsa Ulpu on kakkonen. Eero Lehden verotettava varallisuus vuonna 2005 oli 7,2 miljoonaa euroa. Lehti keräilee autoja, erityisesti Jaguareja."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai938932Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki484781Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414471Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462726Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001536- 401316
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641192Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391170Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681120