Trampoliiniä ostamassa.

allu-poju

Olen ostamassa Berg champion trampoliiniä www.ykköstukku.fi nimisestä paikasta ja haluaisin tietää, että onko se hyvä paikka ostaa ja toivoisin mielipiteitä myös trampoliinistä.

2

2336

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Latyy

      Aikaa viestistäsi on jo kulunut, mutta vastaan silti.
      Ykköstukku ja trampoliini on kaksijakoinen kokemus. Itse tuote eli tramppa - juuri tuo Berg Champion, on aivan loistava ,mutta kaikki muu yhtiössä tuntuu onnahtelevan.. Lupaukset toimitusajasta - joka oli loppujen lopuksi 2kk eli kesä jo melkein meni - petettiin meillä kolmeen kertaan eikä sitten lopuksikaan kun toimitus toteutui, ei kuljetusliike luvatusti soittanut etukäteen ja naapuri joutui kuittaamaan lähetyksen. Onneksi oli kotona.... Asiakaspalvelu kyllä oli koko ajan ystävällistä ja kovasti pahoittelevaa, mutta ei se oikein riitä kun ei homma vaan toimi. Tuotteet ovat aika kalliita, joten olettaisi että myös palvelu vastaisi hintaa. Nytt odottelemme edelleenkin suojaverkkoa, jonka tilaus ei puhelimitse onnistunut, ja kun netin kautta onnistui, tuotteen piti olla varastotuote mutta on tehnyt matkaa jo kolme viikkoa. EN SUOSITTELE YKKÖSTUKKUA KENELLEKÄÄN - BERG tramppaa kyllä, mutta se kannattaa hankkia jotain muuta kautta. Miten mikään yritys voi tämän päivän kilpailutilanteessa toimia näin luokattomasti?

      • Tyytyväinen

        Kyllä tuo Latyy taitaa olla ainut asiakas joka on saanut huonoa palvelua kyseisestä liikeestä.Olemme tilaneet Ykköstukulta jo 3 kertaa heidä myymiään tuotteita ja aina on mennyt niin kuin on sovittu. Olisikohan ollut vikaa tällä kertaa myös asiakkaassa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe