Olen ollut jo pitkään masentunut. Sen ohella minulla on ollut myös paniikkihäiriö. Kaikken eniten elämässäni näistä sairauksista on kärsinyt opiskelu. Nyt olenkin jatkamassa opiskelujani uudessa koulussa ja olen todella epävarma siitä, vaikka olenkin paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Pelkään että vedän tämänkin lokaan. Pelko siitä että en vain jaksa pyörii koko ajan mielessä. En haluaisi enään epäonnistua.
Onko muilla kokemuksia tästä "eteenpäin" menemisestä? Miten on, oletteko joutuneet toteamaan että pelkonne olivat oikeassa vai onko se vaan sairauden aiheuttamaa arkuutta?
Pelko omasta epäonnistumisesta
2
364
Vastaukset
- minä..?!
minulla on sama juttu, minulla on masennus sekä paniikkihäiriö. opiskelu tuottaa todella suuria vaikeuksia, mutta toisaalta onnistumisten kautta itsetuntoni paranee. itsekin pelkäsin etukäteen todella suuresti tätä opiskelun alkua, mutta ihan hyvin on pärjätty. voimia sinulle!
- kokenut
Kyllä se kuule on sairauden tuomaa arkuutta,itselläni on melko samanlainen tilanne.Masennus on jo(toivottavasti)paremmalla puolella,mutta sitä on vielä aika arka eikä luota itseensä,otapa joka aamu tavaksi vähän "kehua" itseäsi,niin hullulta kuin se kuulostaakin!ja pää pystyyn(ei ylpeästi)vaan itseesi luottaen kaikki menee hyvin!!Voimia sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380