Olen kaappijuoppo, viikkoannokseen kuului useita punaviinipulloja. Jotakin loksahti maaliskuun lopussa paikalleen ja päätin, että humalahakuinen tissuttelu saa loppua kotona. Se mitä tässä kolmen viikon aikana on tapahtunut; aamuisin pirteänä ilman morkkista, ajokunnossa aina, iltaisin ennättää huolehtimaan muustakin kuin kätköpullosta. Eikä tämä ole tehnyt edes tiukkaa, vaikka luulin, etten todellakaan pysty tähän. Raitista minusta ei varmaan tule, mutta itseä peiliin katsominen aamuisin on nykyään helpompaa, joten viikkojuopoksikaan en enää aio palata.
Selvänä
halpaa punaviiniä
5131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nyt napsi mielihyväkeskukseesi kaikki pienetkin onnistumisen hetket.kun tulee tiukka paikka niin kaiveleppa tukea mielestäsi.päivä kerrallaan eteen päin.tiesi on oikea.onnea!
Lycka till.
Jotkut itse järkiintyvät, jotkut pakon edessä, jotkut eivät koskaan.
Kiitos paljon tsempeistä! Eilen illalla tuli yksi isohko pettymys ja ensimmäisenä mietin vanhaa toimintatapaani eli kaadan itselleni lasillisen jos toisenkin (kotona on alkoholia, kun jäi maaliskuulta) ketutukseen, mutta en antanutkaan periksi, kun hyöty olisi ollut plus miinus nolla. Asia ei olisi siitä muuksi muuttunut, päinvastoin. Sen johdosta kirjoitin tämän aloituksenkin, kun tuli hetkellinen voittaja-fiilis. Alla on manattu, että tulen juomaan kohta vielä enemmän. Niin en tiedä sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta yritän nyt opetella uutta tapaa suhtautua pettymyksiin ja onnistumisiin.
Valitettavasti useita pulloja punaviiniä viikossa on mielestäni paljon pienikokoiselle naiselle.
Pian juot taas, ja entistä enemmän. Sinä kärsit alkoholismi sairaudesta, siitä ei voi parantua.
Voi olla, mutta kyllä sen korkin pystyy kiinni pitämään.