tapaamiset.

jonna7733

Ongelma on aina ollut että toinen lapsen huoltajista on alkoholisti ja pikkurikos. Olen yrittänyt antaa lapsen nähdä isäänsä, mutta siitä on tullut vain ongelmia. Isällä ei ole osoitetta ja jos hän on mummolassa niin siellä häntä 5-vuotta vanhemmat lapset katsovat moottorisahamurhaajaa ja muita kauhu elokuvia. Lapsi on aina ollut likainen ja väsynyt kun hän tulee takaisin. Lapsi on 7-v hän ei ole käynyt isällään vuoteen. Aina on tullut haukkuja toisen puolen suvulta eikä tapaamisajoista ja kuljetuksista olla pidetty huolta.

pahimmassa tapauksessa isä soittaa kesken viikonlopun että hae lapsi kun hän on kännissä eikä hänen äitinsäkään meinaa olla selvinpäin. Siis lapsi olisi jätettty kahdelle hieman vanhemmalle lapselle "hoitoon". Hain lapsen mutten enää halunnut antaa viikonlopuiksi ja sain siitä kauheat haukut päälle

En tiedä miten pitäisin lapsen ja isän tapaamisista huolta joten annoin olla ja siitä seurauksena lapsi ei ole nähnyt isäänsä. Isä ei ole ikinä soittanut lapselle ja kysellyt kuulumisia. Kysyin sosiaalitoimistolta mitä minä teen ja vastaus oli että isä saa itse huolehtia asiansa ja tapaamisia pitää aloittaa varovasti, eli ei edes yöksi. Minulla on yksinhuoltajuus ja muutamme pian...

0

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        177
        1610
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        106
        832
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        735
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        608
      5. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        129
        581
      6. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        556
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        538
      8. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        526
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        510
      10. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        60
        502
      Aihe