Niinse vaan meillekin kävi että erottiin. Aiemmin seurasin ystäväpariskuntien eroja ja heidän ongelmiaan lastenhuoltoasioiden kanssa ja ajattelin että meille ei koskaan niin käy. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Meillä pojat isällään joka toinen viikonloppu ja sopimuksessa lukee että yhtenä arki-iltanakin hakisi kahden viikon aikana, mutta tästä hän ei ole pitänyt kiinni. Ei kuulemma pidemmiksikään ajoiksi halua ottaa koska joutuu kuitenkin maksamaan minulle ! Vääntämistä siis vielä on näiden tapaamisten kanssa ja toivon että asiat tasaantuu esim. vuoden päästä.
Sitä olen vaan paljon miettinyt ja ihmetellyt, että miten maailman tärkeimmistä ihmisistä tuleekin yhtäkkiä niin paljon vähemmän tärkeitä. Kaikenmaailman harrastukset yms menee heittämälle lasten edelle. En voisi itse ajatella että olisin lapsistani erossa niin pitkiä aikoja kuin exä on, varsinkaan ilman syytä. Minun mielestä on tärkeää että hän on lastensa kanssa ja näkee mahdollisimman usein.
Hänen mielestään minä ajattelen vain itseäni ja omia menojani kun ylipäätään haluan että lapset ovat hänen luonaan. Onhan minullakin oikeus ajatella välillä vain itseäni eikö?
Tällaisia mietteitä.
Sitä olen vaan paljon miettinyt ja ihmetellyt, että miten maailman tärkeimmistä ihmisistä tuleekin yhtäkkiä niin paljon vähemmän tärkeitä. Kaikenmaailman harrastukset yms menee heittämälle lasten edelle. En voisi itse ajatella että olisin lapsistani erossa niin pitkiä aikoja kuin exä on, varsinkaan ilman syytä. Minun mielestä on tärkeää että hän on lastensa kanssa ja näkee mahdollisimman usein.
Hänen mielestään minä ajattelen vain itseäni ja omia menojani kun ylipäätään haluan että lapset ovat hänen luonaan. Onhan minullakin oikeus ajatella välillä vain itseäni eikö?
Tällaisia mietteitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse ainakin vältän arki-iltaisin soittoja/tapaamisia. Lapset saa soittaa jos haluaa mutta minä en soita.
Nämä tapaamiset ja soitot kummiskin aiheuttaa lapsille ja myös itselle enemmään pahaa oloa ja kaipausta kun mielihyvää.
Ok, mainittakoon että meillä on vuoroviikkoin lapset.
En väitä että teidän tapauksessa olis näin, mutta kyllä etävanhempikin kärsii siitä että on lapsista erossa.
Ajatteleppa itseäsi siihen että tapaat lapset yhen illan, ja sitten taas parin viikon päästä, vähemmästäkin menee mieli maahan, jotkut jopa katsoo paremmaksi välttää tätä jos ei kestä hetkeä jolloin lapset lähtee.
Ja sit ei halua tai kehtaa asiasta keskustella, joten keksii muita menoja ja tekosyitä?
Eron jälkeen kannattaa ensin ajatella lapsia!, sitten itseään mutta myös sitä toista.
Jos yksikin näistä kärsii, lopussa kärsii ENITEN lapset.
Niin juuri sen takia tuo yksi arki-ilta on sovittu ettei tulisi niin pitkää väliä, koska lapset kuitenkin kaipaa isäänsä. Hän saisi lapsiaan hakea muutenkin niin usein kuin haluaa, muta on ilmeisesti laittanut elämänsä asiat omalla tavallaan tärkeysjärjestykseen.
Ja kyllä minusta olisi kauheaa olla erossa lapsistani ja nähdä heitä vaan joka toinen viikonloppu, mutta tekisin kyllä kaikkeni että näkisin heitä ja viettäisin heidän kanssaa mahdollisimman paljon aikaa.
Siksi ihmettelenkin miksi exä ei tee niin ja miksi ne tärkeimmät ihmiset ei olekaan niin tärkeitä enää.
Ex halusi aikoinaan eron. Hän ei halunnut 50/50 sopparia, vain joka toinen viikonloppu tapaamiset( Omien sanojensa mukaan hänellä on oikeus omaan elämään). Ei pitänyt niistäkään kiinni, vaan puoli vuotta meni ilman,että lapsi olisi ollut etällä yötä. Bileitä,terasseja,naisia.. Sen jälkeen tyttöystävä,joka ei lasta halunnut nähdä,joten tapaamiset olivat edelleen harvassa. Ei siinä voinut kuin haaveilla omasta ajasta, kun joka toinen viikonloppu piti etsiä lapselle hoitopaikkaa että töihin pääsi..
Sitten ex yhtäkkiä rauhoittui, erosi tyttöystävästä ja alkoi kaivata lastaan, tapaamiset alkoivat sujua lähes normaalisti.
Nykyään, 5 vuotta erosta, ex tapaa lastaan edelleen säännöllisesti, tosin puolin ja toisin joustetaan joidenkin menojen, varsinkin työasioiden takia. Lapsi on tervetullut isänsä kotiin, jossa nykyinen avovaimokin ottaa lapsen hyvin vastaan.
Aikaa meni,että uutta nuoruutta kaivannut isä kasvoi takaisin aikuiseksi, mutta nyt on kaikki hyvin. Toivottavasti teilläkin kyseessä olisi vain ikäkriisi, ja etä tajuaa elämän prioriteetit!
Ikävä kyllä ^^^ näin ei aina käy, mutta hienoa, että teillä on käynyt!
Itse olen nimittäin tuollaisen etäisän uusi vaimo ja seuraan sivusta, kuinka mies näkee yhä harvemmin lastaan. Kun minä en ollut kuvioissa, mies "näki" lastaan, eli kertoili kaikille kavereilleen menevänsä lapsen kanssa viettämään viikonloppua, mutta oikeasti oli töissä tai istui yksin neljän seinän sisällä.
Kun minä tulin kuvioihin, ei nähnyt lasta kuin kerran, kaksi vuodessa. 3v seurustelun jälkeen (ja vuoden kihloissa olon jälkeen) sain tavata lapsen ja hän kävi luonamme kahdesti vai kolmesti vuodessa, vaikka sanoin hänen olevan tervetullut joka toinen viikonloppu / viikko, kun isällä on vapaita. Ei isää kiinnostanut.
Tilanne edelleen sama viiden vuoden kuluttua, isää ei kiinnosta. Ostin lapselle lahjakortin samaan harrastukseen mikä minulla on, kun lapsi innostui siitä. Äiti oli kanssa mielissään, mutta isä ei saanut koskaan sovittua asiaa, milloin tyttö tulisi yöksi ja lähdettäisiin kortti käyttämään. Meni vanhaksi, enkä kyllä aio enää vastaavia lahjoja tytölle ostaa...
Itse ainakin olen sivusta katsonut ja joutunut toteamaan, että ihminen on todella huono isä. Olen tyytyväinen, etten halua omia lapsia, koska en usko, että hänestä sen parempaa isää tulisi meidän lapsille kuin aikaisemmallekaan lapselle. Hän vain ei halunnut lasta silloin eikä halua nykyäänkään - parannusta ei näkyvissä.