Pieksämäeltä jyrkkä pakolaislausunto: "Alkoholismia ja perheväkivaltaa"
Janne Laitinen
16.4.2013 19:58
Pieksämäen kaupunginhallituksen pakolaislausunto herättää närää. Kaupunginhallitus otti tiistaina äänestyksen jälkeen kielteisen kannan vastatessaan valtuustoaloitteeseen pakolaisten vastaanottamisesta.
Virkamiestyöryhmän valmistelemassa lausunnossa kaupunki perustelee kantaansa muun muassa näin:
"Normaalikiinteistöihin asutettaessa ongelmia ovat korostetummin muodostaneet häiriöt, joita on aiheutunut väkivallanteoista, alkoholismista, lastensuojelullisiin toimiin johtaneesta perheväkivallasta, huostaanotoista ja mm. siitä, että uudessa kulttuurissa vanhemmat eivät kotimaan kulttuuriolojen tavoin enää pystykään ohjaamaan lapsen tai nuoren käytöstä."
– Huonoja puolia voidaan kaivaa niinkuin tässä. Ei voida sanoa, että lähtökohtaisesti pakolaiset ovat häiriön aiheuttajia. Se on toki sanottava, että alkuvaiheessa he kaipaavat tukea, Pohjois-Savon ely-keskuksen maahanmuuttojohtaja Lisbeth Mattsson kommentoi.
– Kunnan oma tahtotila on tärkeä. Ei ole kunnan etu, jos avainhenkilöiden kohdalla on vastenmielisyyttä pakolaisia kohtaan.
Aloitteen tehnyt entinen valtuutettu Anna-Liisa Väisänen (kesk.) on pettynyt lausuntoon.
– Olen todella hämmästynyt ja pahoillani, että meidän kaupungissa suhtaudutaan tällä tavalla, hän sanoo.
Pakolaisasiasta päättää viime kädessä kaupunginvaltuusto. Väisänen kertoo suunnittelevansa kuntalaisaloitetta asian nostamiseksi uudelleen esiin, jos kanta on kielteinen.

Vastaukset 11
Vanhimmat
"Ei ole kunnan etu, jos avainhenkilöiden kohdalla on vastenmielisyyttä pakolaisia kohtaan"
kyllä on
ehdottomasti oikea päätös olla ottamatta pakolaisia tänne
laitan liikkeelle kuntalaistaloitteen jos kanta on myönteinen eli pakolaisia alkaa tulla tänne
Millä perusteella koet olevasi parempi kuin joku toinen? Ehkä kuvittelet narsistin tavoin mutta mieti hetki miltä muiden silmissä näytät? Näin olen päässyt maagisesta ajattelusta. Olemme jokainen samaa kuolevaista lajia. Ja juu,se ei merkitse oletko rikas vai mikä. Ei se nosta arvoasi oletko työssä vai et.Se on karu totuus.
Ompele neiti SUOMENLIPPU ERÄTAKIN HIHAAN ja pidä mielenosotusmarssi :D
Hyvä päätös.
Mikä ihmeen h...ö tuo Väisänen oikein on.
Harmi, että meidän kaupungissa on tuollaisia maailmanhalaajia. Eikö tässä ole tarpeeksi omien asioiden kuntoonlaittamisessa ja vielä noita huollettavia pitäisi haalia lisää.
Normaali kiinteistöhin? = kaupungin vuokratalo? Häiriöt, väkivalta, alkoholismi, lastensuojelu... Kuulostaa aika tutulta jo nyt kaupungin vuokrataloissa, vaikkakin asukit paikallisia. Siis mikään ei muutu! vaikka asukkaat olisivat maahanmuuttajia.
haha näin on. katkolle katkolle.ja ketähä sieki turpaa vejät?? ettet itse olisi saavana osapuolena.
pilleriä,viinaa ja autolla ajamaan?
Kaupungin talot ei ole normaaleja. Slummia ne ovat.
Perustelut on oiva esimerkki virkamiesvalmistelun heikosta tasosta. Taidettiin päättää ensin lopputulos. Kun lopputulos on tiedossa, tyhmätkin perustelutkin riittävät.
Virkamiesvalmistelu????
Olisi tyhmää käyttää resursseja itsestään selvään asiaan. Ei siinä mitään valmisteluja tarvita jos asia on selvä.
Tämä asia nyt vie meidän p.mäen immeisten yöunetkin. Ei me siedetä muita kuin p.mäkeläis-rotua. Ei ei. Kamalaa.