Hei, olen reilu nelikymppinen sh. Työskennellyt 20 vuotta yhtäjaksoisesti psykiatrisella puolella.
Nyt on tullut mitta täyteen, enkä halua odotella seuravaa pariakymmentä vuotta mahdollista eläkettä tämän saman ketutuksen keskellä.
Kaipaisinkin nyt asiallisia kommentteja mitä kannattaisi tehdä: pyrinkö jatkamaan uraani lisäkoulutuksen turvin vai vaihdanko alaa kokonaan. Tiedän, että molemmissa on puolensa. Terveydebhuoltoalaturvaa työllistymisen, toisaalta se ei enää kiinnosta juuri missään muodossa.
Alanvaihtokaan ei käy kädenkäänteessä ja työtähän se opiskelu teettää. Avoimen yliopiston antia olen katsellut, lähinnä yhteiskuntatieteitä.
Jos jollakin omia kokemuksia tai muuten "lamppu syttyy" , ideoita otetaan mielellään vastaan. Kiitos jo etukäteen!
Nyt on tullut mitta täyteen, enkä halua odotella seuravaa pariakymmentä vuotta mahdollista eläkettä tämän saman ketutuksen keskellä.
Kaipaisinkin nyt asiallisia kommentteja mitä kannattaisi tehdä: pyrinkö jatkamaan uraani lisäkoulutuksen turvin vai vaihdanko alaa kokonaan. Tiedän, että molemmissa on puolensa. Terveydebhuoltoalaturvaa työllistymisen, toisaalta se ei enää kiinnosta juuri missään muodossa.
Alanvaihtokaan ei käy kädenkäänteessä ja työtähän se opiskelu teettää. Avoimen yliopiston antia olen katsellut, lähinnä yhteiskuntatieteitä.
Jos jollakin omia kokemuksia tai muuten "lamppu syttyy" , ideoita otetaan mielellään vastaan. Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos sinulla ei ole perhettä, eikä huollettavia lapsia, ryhdy ammattimaiseksi opiskelijaksi. Älä kuitenkan kerro jekkua, sillä silloin kaikki ympäristön arvostus sinua kohtaan katoaa. Opintotuella pystyy juuri ja juuri elämään, mutta eipä ole muitakaan huolia.Ja kyllä perheellisenäkin tätä voi yrittää.
Jos mahdollista, hankkiudu alkuun vaikka johonkin sisäoppilaitokseen lukuvuosiksi, siis ihan asumaan. Niissä on usein ilmainen ruoka ja asunto. Keinottele kesän yli vaikka säästöillä eläen. Kansanopistoissa voit tehdä vaikkapa joitakin yliopistojen oppiaineiden perusopintoja. Näin kannattaa menetellä, sillä kun viimein siirryt yliopiston kirjoille, siellä opiskkeleville opintotukea maksetaan vain rajalliselle ajalle.
Karu totuus on ettei se alan vaihto aikuisiällä monellekaan todellisuudessa onnistu. Mediassahan puhutaan vain niistä onnistuneista tapauksista. Ei hanke onnistunut minultakaan, kun 36 vuotiaana lähdin lukioon ja valmistuin sen jälkeen yliopistosta.Nykyään akateeminen työttömyys on jo karmea vitsaus, varsinkin vanhemmalla iällä valmistuneille.
Mutta jos elämä tuntuu raskaalta ja umpikujaiselta, huonoin vaihtoehto on jäädä paikalleen. Uusiiin oloihin hakeutuessa saa varautua, etteivät koettelemukset siihen kerralla jääneet, niitä tulee eteen uusissa olomuodoissa.
Mutta silti muutokseen hakeutuminen kannattaa. Sanon näin, vaikka epäonnistuin omassa yrityksessäni. Olen monta kertaa pohtinut, että lukioon aikuisiällä hakeutumiseni oli parasta mitä elämässäni on tapahtunut; vaikka se kansakoulupohjalta suoraan aloitettuna ja sisäoppilaitoksen öisessä helvetillisessä metelissä asuessani oli tavattoman raskasta. Pääsin toteuttamaan minussa ennen hyödyntämättömänä olleita henkisiä osa-alueita.(Ja ei ne kaikki sisäoppilaitokset yhtä meluisia ole asua.)
Ota vuorotteluvapaata on aikaa miettiä mitä haluaa ja vaikka opiskella jotain.
Oletko miettinyt millaista työtä haluaisit tehdä,
jos saisit täysin vapaasti valita ilman taloushuolia?
Listaa sinua eniten kiinnostavat alat ja työtehtävät,
tutustu ko. alan koulutusvaihtoehtoihin ja työllistymistilanteeseen.
Alanvaihto nelikymppisenä on ihan mahdollinen, mutta
opiskelualaa valitessa kannattaa olla tarkkana ja opiskella alaa, jossa:
A)joko työvoimasta on pulaa ja työllistyminen on varmaa tai
B) aiemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta on merkittävää hyötyä työnhaussa
Ihan pelkkien työllisyysnäkymien takia opiskelualaa ei kannata valita,
tarvitset myös aimo annoksen aitoa kiinnostusta (mielellään myös ripauksen intohimoa) uutta alaa kohtaan.
Toisaalta alat, jolle on merkittävästi ylikoulutettu tekijöitä esim.
taide-, kulttuuri-, media-, ja viestintäalat eivät ole oikein realistinen vaihtoehto useimmille alanvaihtajille: työllistyminen on vaikeaa,palkattomien harjoittelijoiden käyttö yleistä alkupalkat alhaisia, palkkakehitys usein heikkoa ja kilpailu tiukkaa.
Osa yhteiskuntatiede-alojen työtehtävistä taitaa valitettavasti olla luisumassa samaan suuntaan.
Ihan huono vaihtoehto ei ole vuoden työpesti ulkomailla
nykyisen ammatin puitteissa, jos elämäntilanne sen sallii.
Sairaanhoitajille on kuitenkin kysyntää monessa maassa sekä
erilaisissa humanitäärisissä projekteissa ympäri maailman.
Työskentely ulkomailla tuo usein ihan uudenlaista perspektiiviä omaan työhön ja omiin kykyihin.