Kävin iltalenkillä ja katselin ihmisten pihoja. Todella siivottomassa kunnossa. Ränsistyneitä,ylikasvaneita pensasaitoja. Haravoimattomia pihoja,muoviämpäreitä,pressuja, saaveja,kaikkea romua sikin sokin,pitkin pihaa. Ihmisten pihojen siivottomuus paljastuu lumien sulamisen jälkeen.
Moni oli kantanut romunsa takapihalleen, ja ne romut näkyvät naapurin etupihalle. Hyötykäyttöasema on sitävarten jonne romut kuskataan,ei omalle takapihalle naapureiden kiusaksi. Talvi meni jo. Ja nyt haravat käteen. Onko ihmisten sisällä yhtä siivoton olo kuin pihoilla ?
Kokkolalaisten pihat-siivottomia
117
1314
Vastaukset
- voi harmi
Harmi kun asun kerrostalossa, eikä mulla näin oo omaa pihaa. Pitäisin sen sikolättinä ihan sunlaisten ihmisten takia.
- Kamalan tympeä
Avaajalla ei vain taida olla omaa elämää ollenkaan.
Hieman sääliksi ja toisinaan vihaksi pistää tuollaiset. - talvi meni jo
Kamalan tympeä kirjoitti:
Avaajalla ei vain taida olla omaa elämää ollenkaan.
Hieman sääliksi ja toisinaan vihaksi pistää tuollaiset.Minun elämäni on kun seuraan toisten elämää.
- ValoaYössä
Aion sytyttää myös jouluvalot uudelleen.
- talvi meni jo
Menivätkö sinulta vuodenajat sekaisin ? Jouluvalot huhtikuussa. Johan naapuritkin pitävät sinua kummajaisena.
- Eikkaliinus
Mielestäni jokainen piha näyttää epäsiistiltä tähän aikaan vuodesta kun paskasia puoliksi sulaneita lumikasoja siellä täällä, joista törröttelee tuulen mukana kasoihin lentäneitä roskia ja oksia. Niin myös oma pihamme, vaikka sitä syksyllä haravoimme.
Mutta eipäs se minua haittaa, vaikka naapurillani olisikin vielä epäsiistimpi piha. Niin kauan kaikki hyvin kun pitävät rojunsa omalla puolellaan. Joten ihmettelenkin aloittajan kommenttia: "Hyötykäyttöasema on sitävarten jonne romut kuskataan,ei omalle takapihalle naapureiden kiusaksi." Miten omalla takapihalla olevat rojut ovat naapureiden kiusana?- talvi meni jo
Romusi näkyvät naapurisi etupihalle.
- Eikkaliinus
talvi meni jo kirjoitti:
Romusi näkyvät naapurisi etupihalle.
Niiiiiiin, mutta miten ne silti ovat siellä haitaksi..? Meillä naapurin kanssa takapihat vastakkain, ja takapihalla pääasiassa vietämme aikaa, jos kotipihallamme puuhastelemee. Ihan sama minulle mitä roskaa naapurini pihalleen kerää.. Edelleen, kaikki ok, kun rojut pysyy siellä omalla tontilla.
- Nähty on
Täysin samaa mieltä aloittajan kanssa. Asun kerrostalossa, joten ei ole omaa pihaa. mutta lenkkeilen Halkokarin Hakalahden Leenalan seuduilla. Osa pihoista on tip top, mutta näkyy niitä romupesiä aika tiheään. Jos on romua monessa kanssa niin sitä on myös ympäriinsä paiskottuna.
Ja muille kirjoittajille tiedoksi, että nyt ei puhuta viime kesän kasvien jäänteistä tai vastaavasta lumen alta tulevasta, vaan romusta ja roinasta. Ja aidoista jotka yleensä joko kallistelee, keikkuu tai roikkuu johonkin päin.
Kyllä tämä kertoo porukasta ja sen tyylistä paljon, muuta ei juuri tarvitakaan. - TöihinMarsssss
Aloittaja voisi mennä töihin, sillä konstilla energia menee muuhun kun kaikkeen turhanpäiväiseen !
- talvi meni jo
Eihän tämä nyt turhanpäiväistä voi olla. Valittamalla voi vaikuttaa asioihin. Ottaisit opiksesi valittamisesta.
- kesä tule jo
Aloittaja on osittain oikeassa, mutta ei vielä ole aika kevät haravointiin, koska pihat ovat liian märkiä ainakin meillä päin.
Pihan siivoaminen on ympäri vuotuista puuhastelua, eikä ainoastaan kevät työskentelyä.
Elämään sisältyy viihtyisät pihat ympäristöineen.
Toisenlaisiakin mielipiteitä voi esittää, mutta jo kaupungin järjestyssäänöissäkin "tuomitaan" suttu pekat ja liisat. - kioskilla
Menkää katsomaan puutarhakadulle tupakantumppeja joita koululaiset nakkovat pitkin tietä ja naapuri tontteja.
- suhteellisuudentaju
Täysin makuasia, haluaako käyttää elämänsä pitämällä paikkoja täysin tiptop-kunnossa. Syy tuollaiseen käyttäymyseen on kylläkin neuroottista Tällainen henkilö myöskin tyypillisesti vaivaa paljon mieltään sillä, mitä muut hänestä ajattelee.
ts. käytät kamalasti energiaasi täysin tyhjänpäiväisyyksiin.
Varsinaisia kaatopaikkapihoja saa moittia, mutta tavallisten ihmisten aiheeton syyllistäminen on tuomittavaa.- Elämää suurempaa
Näin on,
Aloittaja arvostelee ihmisten pihoja jo, ennekuin ihmiset on alkaneet tekemään pihoillaan kevät siivouksia.
Kuka nyt pihaansa alkaa haravoimaan, kun se on osin, lumen peitossa, jäässä ja märkä.
Pihan täytyy antaa kuivahtaa, ennekuin sinne menee tallustelemaan ja haravoimaan, muuten saa nurmikon pilattua.
Aloittajalle kaikki toisten pihalla oleva on aloittajan silmissä romua ja roskaa.
Aloittajalle taitaa olla pihan siisteys elämän tärkein ja suurin asia.
Miten aloittaja on ajatellut tulla sitten kuolemasi jälkeen hoitamaan pihaasi, kun se alkaa heti roskaantumaan ja kukaan ei sitä haravoi, kun et pääse haravoimaan.
Aivan turhista asioista aloittaja on tehnyt elämää suuremman asian.
Jos pihan haravoinnin säännöllinen hoitaminen olisi niin suuri asia, että sillä saisi ikuisen elämän, niin silloin vasta sillä olisi merkitystä tässä elämässä, mutta kun asia ei ole niin.
Vaikka kuinka haravoit pihaasi ja pihasi olisi maailman hienoin, niin sillä ei ole yhtään mitään merkitystä loppupeleissä.
Kun sinusta aika jättää, niin ei kukaan muista sen jälkeen, kun haravoit joka ikisen roskan pois pihaltasi, ne unohtuvat ja pihasi roskaantuu.
' - kesä tule jo
Elämää suurempaa kirjoitti:

'Kertausta:
Pihan siivoaminen on ympäri vuotuista puuhastelua, eikä ainoastaan kevät työskentelyä.
Elämään sisältyy viihtyisät pihat ympäristöineen.
Toisenlaisiakin mielipiteitä voi esittää, mutta jo kaupungin järjestyssäänöissäkin "tuomitaan" suttu pekat ja liisat.
- kesä tule jo
Järkevä tavallinen ihminen huomioi mitä ympärillä tapahtuu, eikä siitä ole vaivaa.
Epäkohtien esiin tuojaa moittivat ovat niitä neuroottisia energiaansa tyhjänpäiväisyyksiin kuluttavia elämänsä tuhlareita.
Aloittajalla oli suhteellisuuden tajua huomioida epäsiistiä ympäristöä ja tuoda sen vielä täälläkin esille. - kukkahattu5
Kevätsiivousta ei vielä voi kukaan tehdä, kun on vielä maa märkää. Kaikista muista romuista olen kyllä samaa mieltä. Ei ole mikään ilo silmälle, jos piha on täynnä romurautaa ja muuta jätettä. Tämmösiäkin pihoja on paljon.
- kesä tule jo
Kaupunkikin on osittain syyllinen, kunnallistekniikan työmaille jätetään sotkut levälleen eikä siivota pois.
Hölmö rakennus sääntö vajoja vain alle 6 m2, no järkevä voisi tuonkin kiertää laittaa vaikka kaksi erillistä ja väliin terassi irtokatolla ja takaseinällä.
Tietysti voisi ostaa myöskin "pressutalleja" joihin levittää rojunsa.
Rojuisuus tulee usein epäjärjestyksestä, pitää laittaa tavarat siistiin pinoon, niin ne ovat kuin taideteoksia joita naapuri voi ajankuluksi katsella. - Oulutien ryysyrannat
Etenkin Ouluntien varrelta löytyy varsinaisia ryysyrantoja. Kaupungin olisi syytä puuttua noihin siivottomiin tapauksiin.
- talvi meni jo
Käväsin katselemassa Ouluntien varrella pihoja. Aikamoinen epäjärjestys oli nähtävissä.
- 5+12
Se kuuluu erottamattomasti kevääseen kun lumen alta alkaa pilkistää kaikenlaisia inhimillisen elämisen merkkejä. Pieni epäjärjestys pihoilla on pääsääntöisesti vain kauniin keväistä. Avaaja voi korjata tämän pahaa mieltä itselleen aiheuttavan epäkohdan vain tekemällä asennemuutoksen. Epäsiisteys on vain sinun omissa silmissäsi.
- talvi meni jo
Näen omilla silmilläni epäsiisteyden. Ei tähän tarvita asennemuutosta. Mitä näen on totta.
- pumpulissa kasv nipo
talvi meni jo kirjoitti:
Näen omilla silmilläni epäsiisteyden. Ei tähän tarvita asennemuutosta. Mitä näen on totta.
Muuta jonnekin ulkomaille missä ehkä totut näkemään todellista epäsiisteyttä.
Täällä olet vain tuollainen hyvinvointiyhteiskunnan tuottama kaikesta valittava herkkähipiä. - talvi meni jo
pumpulissa kasv nipo kirjoitti:
Muuta jonnekin ulkomaille missä ehkä totut näkemään todellista epäsiisteyttä.
Täällä olet vain tuollainen hyvinvointiyhteiskunnan tuottama kaikesta valittava herkkähipiä.Miksi ulkomaille ? Epäsiisteyttä löytyy täältäkin. Tykkään valittaa,sillä voin vaikuttaa.
- kesä tule jo
talvi meni jo kirjoitti:
Miksi ulkomaille ? Epäsiisteyttä löytyy täältäkin. Tykkään valittaa,sillä voin vaikuttaa.
tavi meni jo----nosta pää pystyyn ei epäkohtien esiintuominen ole valittamista, vaan sillä tosiaan voidaan vaikuttaa, tosin ne koirat joihinka kalikkaa sattuu eivät siitä tykkää ja valittavat turhaan.
Mikäli olet nainen, niin pusi pusi ja hyvää yötä. - Kestät kyllä'
kesä tule jo kirjoitti:
tavi meni jo----nosta pää pystyyn ei epäkohtien esiintuominen ole valittamista, vaan sillä tosiaan voidaan vaikuttaa, tosin ne koirat joihinka kalikkaa sattuu eivät siitä tykkää ja valittavat turhaan.
Mikäli olet nainen, niin pusi pusi ja hyvää yötä.Ota siitä vaimo itelles. Se on mukava, paitsi nipottaa vaan koko ajan kaikesta.
- talvi meni jo
kesä tule jo kirjoitti:
tavi meni jo----nosta pää pystyyn ei epäkohtien esiintuominen ole valittamista, vaan sillä tosiaan voidaan vaikuttaa, tosin ne koirat joihinka kalikkaa sattuu eivät siitä tykkää ja valittavat turhaan.
Mikäli olet nainen, niin pusi pusi ja hyvää yötä.Hyvää yötä. Huomenna jatkan keskustelua aiheesta. Ja valitan ja vaikka otan valituksia vastaan...
- hullut naapurit
Toki tämä kevät paljastaa jopa enempi kuin mitä syksyltä jäi..
Rivitalon asukkaalla jolla naapurin nurmikkoa ei ole ajettu kahteen kesään panee kyllä miettimään... Tuollainen viidakko vaikuttaa kyllä jo oman kämpän arvoonkin jos tahtoisin myydä. Mikä hulluinta näiltä naapureilta tulee joka vuosi "evästystä" taloyhtiön kokouksiin kun kukaan ei tee mitään... - Rehti peli
naapuri voi tulla sanomaan ynseän mielipiteensä pihastani minulle aivan kasvokkain. Kuka tahansa neuroottinen pihakatselmuksijakin voi tulla soittamaan ovikelloa ja kertoa minulle mielipiteensä rehellisesti omistamani omasta pihastani reilusti naamatusten. voit saada jopa uuden hammaskaluston ja runsaat korvaukset kivuista ja kärsimyksistä siihen samaan syssyyn
- kesä tule jo
Rehellinen mielipiteeni sinun mielipiteeseen on, että olet neuroottinen ja myöskin psykopaatti, pihan omistaminen ei tarkoita, että voit elää miten sattuu ja jos olet kuitenkin toista mieltä, niin pysy pihallasi, koska et omista pihasi ulkopuolista aluetta.
Yhteiskunnassa on sinua varten sairausvakuutus jotenka hakeudu hoitoon oman ja läheistesi turvallisuuden vuoksi. - hullut naapurit
kesä tule jo kirjoitti:
Rehellinen mielipiteeni sinun mielipiteeseen on, että olet neuroottinen ja myöskin psykopaatti, pihan omistaminen ei tarkoita, että voit elää miten sattuu ja jos olet kuitenkin toista mieltä, niin pysy pihallasi, koska et omista pihasi ulkopuolista aluetta.
Yhteiskunnassa on sinua varten sairausvakuutus jotenka hakeudu hoitoon oman ja läheistesi turvallisuuden vuoksi.Täysin samaa mieltä kanssasi nimimerkki "kesä tule jo".
Tuollaisia "rehti peli" kaltaisia järjen jättiläisiä tuntuu olevan valitettavasti vähintään se yksi/taloyhtiö. Sama tilanne tuntuu olevan myös näillä keskustelupalstoilla. - talvi meni jo
Pitäähän tässä keskustelussa vähän huumoriakin heittää. Jos mielipiteideni hintana on uusi hammaskalusto ja runsaat korvaukset, jotka lupaat kivuista ja kärsimyksistä. Sittenhän saan uudet hampaat ilmaiseksi. Omat hampaani, kun ovat jo huonot. Hammaslääkärille pitäisi kohta lähteä.
- talvi meni jo
hullut naapurit kirjoitti:
Täysin samaa mieltä kanssasi nimimerkki "kesä tule jo".
Tuollaisia "rehti peli" kaltaisia järjen jättiläisiä tuntuu olevan valitettavasti vähintään se yksi/taloyhtiö. Sama tilanne tuntuu olevan myös näillä keskustelupalstoilla.Järjen jättiläinen taloyhtiössä. Tuli mieleeni. Vanha mummo kertoi: Vanha mummo teki kukkapenkin taloyhtiön pihalle. Järjen jättiläinen taloyhtiössä kielsi mummoa kastelemasta kukkapenkkiään kesällä taloyhtiön vedellä. Lopuksi joku repi vanhan mummon istuttamat kukat. Tämä kertomus on tosi. Mummo ihmetteli, missä taloyhtiön yhteishenki ?
- hullut naapurit
talvi meni jo kirjoitti:
Järjen jättiläinen taloyhtiössä. Tuli mieleeni. Vanha mummo kertoi: Vanha mummo teki kukkapenkin taloyhtiön pihalle. Järjen jättiläinen taloyhtiössä kielsi mummoa kastelemasta kukkapenkkiään kesällä taloyhtiön vedellä. Lopuksi joku repi vanhan mummon istuttamat kukat. Tämä kertomus on tosi. Mummo ihmetteli, missä taloyhtiön yhteishenki ?
Niin voisin kertoa vieläkin pahempaa mutta en välittäisi lähteä poliisin juttusille taas jos mut tunnistetaan.
On olemassa ihmisiä joille yhteisomistus ja asioiden yhdessähoito ei vaan sovi. Sen olen konkreettisesti kokenut törmäämällä ihmisiin jonka kaltaisia en uskonut olevan olemassa muualla kuin hullujen huoneissa. - xfh.-aD
talvi meni jo kirjoitti:
Järjen jättiläinen taloyhtiössä. Tuli mieleeni. Vanha mummo kertoi: Vanha mummo teki kukkapenkin taloyhtiön pihalle. Järjen jättiläinen taloyhtiössä kielsi mummoa kastelemasta kukkapenkkiään kesällä taloyhtiön vedellä. Lopuksi joku repi vanhan mummon istuttamat kukat. Tämä kertomus on tosi. Mummo ihmetteli, missä taloyhtiön yhteishenki ?
Mätäne sinne kolkkoon kerrostaloyksiöösi vaan kaikessa rauhassa ihan yksinäsi ja pysy poissa ihmisten ilmoilta ihan suosiolla saatanan sika!
- kerro pliis
xfh.-aD kirjoitti:
Mätäne sinne kolkkoon kerrostaloyksiöösi vaan kaikessa rauhassa ihan yksinäsi ja pysy poissa ihmisten ilmoilta ihan suosiolla saatanan sika!
Oho, järjen jättiläinen iski taas:) Miltä se tuntuu olla tuollainen, siis hurahtanut?
- kmjurt
HYVÄ:
- talvi meni jo
Kaupungintalon edusta siivottiin roskista tälläviikolla. Miksei sitä siivottu aiemmin vasta markkinoiden jälkeen. Oli täynnä roskaa. Varmaan moni huomasi. Nyt kun kaupungintalon ympäristö on siivottu. Voisivat Kokkolalaiset keräillä roskiaan omilta pihoiltaan.
- kesä tule jo
Oikeastaan ihmisiä pitäisi opettaa menetelmällä, jokainen kerätköön omat roskansa myös kaduilta.
Verorahoille olisi parempaakin käyttöä kuin kerätä ihmisten jätöksiä ympäristöstä.
Ympäristön putsaamiseen tarkoitetut rahat voisi hyvin puolittaa, kyllä Siperia opettaisi jos "kotikasvatus" tuottaa vain kakkaa.- Muutanan salkku
Provoilet tällä palstalla niin useasti ja eri aiheista, että sietäisit todellakin saada kunnolla dunkkuusi, niin kuin joku fiksu kaveri tuossa aiemmin mainitsikin.
- lappilanmäellä laane
En ostaisi asuntoa tunkion läheltä, enkä rakentaisi edes lautataloja ikävään romumiljööseen, terassikahvin ihanuus kaukana. Kylällä paljon näitä törkyn hamstraajia. kuten ed. oulunt. mainittiin, kulkekaa ja hämmästelkää!!! kyllä on mahtavaa olla talollinen...
- Pelle hermanni
Lähi ympäristö vaikuttaa tutkitusti ihmisten mieli alaan mm epäjärjestys aiheuttaa kapina mielialaa
- yttkljhgrfteyyhyu6r
Ihminen tutkitusti sairastuu kaiken muotoisissa steriileissä ympäristössä.
- Mulla on pihalla
jotain irtotavaroita. En oo vielä haravoinu tälle kesää. Luminökkäreitäkin jokunen. Talon sisälläkään ei kaikki tavarat ole ojennuksessa. Oliskohan joku lusikkakin tiskaamatta. Huh huh, taidan olla läpensä paha. Vai olisko niin että MENEE TÖISSÄ AIKAA JA HERMO SEN VERTA ETTEI AIVAN PÄÄLLIMMÄISENÄ TUU MIELEEN MITÄ JOKU ELÄMÄNTAPA KERROSTALOKYTTÄÄJÄLENKKEILIJÄ AJATTELEE. Voi kuinka iiihhhana ilta-aurinko. Rauhaa ja jaksamista Teille kaikille kohtalotovereille, joilla on rikkaruohoja.
P.S. Ottakaa kritisoijat harava mukaan lenkille ja menkää tarjoamaan apua tuon iänikuisen nassutuksen sijaan. Ties vaikka joku tarjoaa kahvit niin saatte tuta mitä on sosiaalinen kanssakäynti... - Ihme sakkia
Kannattaa lukea tämä ketju tarkkaan ja itkeä. Näin katkeraa, vihan- ja murhanhimoista väkeä ei kyllä muualta löydy. Ihme kun täällä enää uskaltaa liikkua missään kun ihmiset on tällaisia. Mistään ei ainakaan uskalla mitään sanoa.
Sivistys jätti Kokkolan noin 200 vuotta sitten. Silloin tämä oli eturivin paikkakuntia. Nyt ollaan lähinnä tarkkislaisia.- talvi meni jo
Minulle uskaltaa sanoa ja minä uskallan sanoa. Olen keskustelun aloittaja, ja sanon mitä omilla silmilläni nään. Siivottomia ovat monet pihat. Pihat kuntoon, Vappu lähestyy.
- sakki ihmettelee
Joo taas tuli yksi jälkeenjäänyt noin 200 vuotta sitten oli kaikki vinksin vonksin, kun Suomi siirtyi kuningaskunnasta keisarin vallan alle.
Sivistyneistöt eivät koskaan ole siivonneet jälkiään siihen on aina tarvittu palvelusväkeä.
Vihan, murhan ja katkeransävyiset eivät täällä liiku ne ovat tekemässä pahojaan aivan muualla. - Kiikarivalokuvaaja
Hautausmaalla tähän vuoden aikaan on myös sotkua. Kas kun aloittaja ei puutu tähän luonnon luomaan aikaan.
- talvi meni jo
Huomenna olen lähdössä hautuumaalle.
- 54681968
Hienoa kun aloittaja ja muutama muukin ovat niin täydellisiä ja asiat niin hyvin että voivat hyvällä omalla tunnolla valittaa epäolennaisista asioista. Pitäisköhän täälläkin päin tapahtua jokin järkyttävä luonnonmullistus taikka tapahtuma jotta menisi elämänarvot heilläkin uusiksi....
- talvi meni jo
Aloittajana sanoisin,että ei luonnonmullistusta tarvita. Se jo on luonnonmullistusta silmilleni,kun näen siivottomia pihoja Kokkolassa ja kaatuvia,ränsistyneitä aitoja ja ylikasvaneita pensasaitoja. Kaatuvat lauta-aidat nurin ja vanhat,ylikasvaneet pensasaidat juuresta poikki, niin saadaan uutta siistimpää kasvustoa alkuun. Sitä on sitten helpompi hoitaa. Ei pensasaidan tarvitse olla kolme metriä korkea. Mites sen hoidat tai leikkaat.
- häirikkö menis jo

tämä koko ketju on täysin turhanpäiväinen.
toivon mukaan saat vielä kunnolla dunkkuusi
että tajuat asioiden tärkeysjärjestyksen omassa
elämässäsi. - talvi meni jo
häirikkö menis jo kirjoitti:
tämä koko ketju on täysin turhanpäiväinen.
toivon mukaan saat vielä kunnolla dunkkuusi
että tajuat asioiden tärkeysjärjestyksen omassa
elämässäsi.Monta kertaa olen saanut mustansilmän. Ei auta aina olen erimieltä. Minulla ei ole mitään tärkeysjärjestystä asioiden suhteen elämässäni. Päivä kerrallaan.
- 54681968
talvi meni jo kirjoitti:
Aloittajana sanoisin,että ei luonnonmullistusta tarvita. Se jo on luonnonmullistusta silmilleni,kun näen siivottomia pihoja Kokkolassa ja kaatuvia,ränsistyneitä aitoja ja ylikasvaneita pensasaitoja. Kaatuvat lauta-aidat nurin ja vanhat,ylikasvaneet pensasaidat juuresta poikki, niin saadaan uutta siistimpää kasvustoa alkuun. Sitä on sitten helpompi hoitaa. Ei pensasaidan tarvitse olla kolme metriä korkea. Mites sen hoidat tai leikkaat.
No jos kaikkien aidat olisivat kolme metriä korkeat, niin silloinhan sinun ei tarvitsisi katsella siivottomia pihoja, joten luulisi silloin sinun olevan tyytyväinen...
- talvi meni jo
54681968 kirjoitti:
No jos kaikkien aidat olisivat kolme metriä korkeat, niin silloinhan sinun ei tarvitsisi katsella siivottomia pihoja, joten luulisi silloin sinun olevan tyytyväinen...
Jos kaikki aidat olisivat kolmemetriä korkeat,käy niiden leikkaaminen ylivoisen hankalaksi. 170cm on sopiva korkeus. Silloin näkee myös naapurinkin pihalle. Ja voi vaikka naapurin kanssa rupatella.
- talvi meni jo
Ei auta selittelyt:pihat märkiä,ei voi haravoida. Aurinko ja tuuli ovat sulattaneet lumet ja kuivattaneet monienkin pihat. Laiskuuttako vai saamattomuutta,kun vielä näen roskaisia pihoja iltalenkilläni. Vappu on kohta. Kiiresti haravat käteen ja siivoamaan.
- kohtuudella
Kun kulkee vanhaa ouluntietä niin ei voi olla huomaamatta erään kiinteistöhuoltoalalla toimivan yrittäjän kone ja roskienkäsittelypihaa.
En kyllä ihan ensimmäiseksi tilaisi palveluita ko kiinteistöhuollosta , sen verran karmea on pihapiiri .
Rakennusvalvonta voisi kyllä puuttua räikeimpiin tapauksiin ja lopettaa ok asujien pihalatojen kyttääminen.- talvi meni jo
Pihaladot sopivat ympäristöön, kuin ympäristöön. Niihin voi hyvin varastoida ylimääräiset tavarat,jotka muuten jäisivät taivasalle. Törkeetä,jos rakennusvalvonta puutuu pihalatoihin. Vai onko naapurisi tehnyt ilmoituksen rakennusvalvonnalle pihaladoistasi ?
- talkootyö kunniaan
voi että, onko meilläki sotkuista takapihalla???? kuule, en tykkää huonoa jos haluat tarjota apua ja käydä siivoamassa sen- sulle tulis kaunis piha katsottavaksi ja ois jotain järkevää tekemistä. Mulla helpottais työtaakka- pitää näet käydä töissäki ja on iso omakotitalo sisältä hoidettavana, puhumattakaan suurperheen kotitöiden määrästä... Jos sulla oikein intoa riittää niin otan vastaan kiitollisuudella myös sitä talkooapua sisätiloihinkin... ilmoittele tässä viestiketjussa yhteystietoja- talkoo apu on aina tervetullutta!!! tai haluaisitko sittenkin hankkia oman elämän? molemmat sopii minulle...
- talvi meni jo
Voi olla,että olen nähnyt takapihanne. Monien takapihat ovat vielä siivoamatta. Romuläjiä näkee vielä pitkin pihaa. Pihoilla tänäänkin vain istutaan ja nautitaan auringosta ja piha on siivoamatta ja vappu tulossa. Suurperheen vanhemmat voisivat laittaa lapset siivoamaan pihaansa, niin oppisivat hekin tekemään töitä. En millään ehtisi tai jaksaisi siivota ihmisten takapihoja. Se olisi minulle liian suuri urakka. Talkootyö tarkoittaa ilmaista työtä. Enkä minä sillä työllä eläisi.
- Herat

Ilmeisesti et elä millään työllä kun on aikaa kytätä toisten pihoja ja täällä valittaa. Onko stalkkerin työ nykyään jo palkallista?
- talvi meni jo
Herat kirjoitti:
Ilmeisesti et elä millään työllä kun on aikaa kytätä toisten pihoja ja täällä valittaa. Onko stalkkerin työ nykyään jo palkallista?
No pientä työtä teen ja pientä palkkaa saan. Paljon jää minulle vapaa-aikaa ja sen käytän pyöräilyyn ja lenkkeilyyn. Siinä ohessa kyttäilen ihmisten pihoja. Eikä se ole kiellettyä,kun en kenenkään pihalle astu,jos ei erikseen pyydetä minua pihalle. Mielelläni tulisin pihoillenne arvostelemaan mielipiteitäni ja antamaan ohjeita pihanhoidosta,jos minua vain pyydettäisiin. En sitten tiedä miten suhtautuisitte arvosteluihini. Se vaatisi teiltä sulattelua ja aikaa omaksua mielipiteeni pihoistanne.
Stalkkerin työ,jos tarkoitat talkootyötä,niin talkootyö ei ole palkallista,vaan ilmaistyötä. - Paskaperä
talvi meni jo kirjoitti:
No pientä työtä teen ja pientä palkkaa saan. Paljon jää minulle vapaa-aikaa ja sen käytän pyöräilyyn ja lenkkeilyyn. Siinä ohessa kyttäilen ihmisten pihoja. Eikä se ole kiellettyä,kun en kenenkään pihalle astu,jos ei erikseen pyydetä minua pihalle. Mielelläni tulisin pihoillenne arvostelemaan mielipiteitäni ja antamaan ohjeita pihanhoidosta,jos minua vain pyydettäisiin. En sitten tiedä miten suhtautuisitte arvosteluihini. Se vaatisi teiltä sulattelua ja aikaa omaksua mielipiteeni pihoistanne.
Stalkkerin työ,jos tarkoitat talkootyötä,niin talkootyö ei ole palkallista,vaan ilmaistyötä.En meinaakkaan siivota pihaani, pidän siitä juuri tuollaisena . . Luomuna . . . Ja tarvitsen kaikkia tavaroitani pihalla.
- talvi meni jo
Paskaperä kirjoitti:
En meinaakkaan siivota pihaani, pidän siitä juuri tuollaisena . . Luomuna . . . Ja tarvitsen kaikkia tavaroitani pihalla.
No,missäspäin kaupunginosaa pihasi sijaitsee,olenkohan sen nähnyt ? Luomupiha ?.Enpä ole ennen kuullutkaan. Jos tavarasi ovat pihallasi sikin sokin, niin miten ne sitten löydät tarvittaessa. Eikö helpompi olisi pitää tavarat ja piha siistissä järjestyksessä. Mitähän naapurit ajattelevat pihastasi ? kun vappukin lähestyy ja kaikki pitäisi olla Tip-Top kunnossa.
- Herat
talvi meni jo kirjoitti:
No pientä työtä teen ja pientä palkkaa saan. Paljon jää minulle vapaa-aikaa ja sen käytän pyöräilyyn ja lenkkeilyyn. Siinä ohessa kyttäilen ihmisten pihoja. Eikä se ole kiellettyä,kun en kenenkään pihalle astu,jos ei erikseen pyydetä minua pihalle. Mielelläni tulisin pihoillenne arvostelemaan mielipiteitäni ja antamaan ohjeita pihanhoidosta,jos minua vain pyydettäisiin. En sitten tiedä miten suhtautuisitte arvosteluihini. Se vaatisi teiltä sulattelua ja aikaa omaksua mielipiteeni pihoistanne.
Stalkkerin työ,jos tarkoitat talkootyötä,niin talkootyö ei ole palkallista,vaan ilmaistyötä.Stalkkeri ei tarkoita talkoolaista. Ehkäpä kannattais jättää se kyttäily vähemmälle ja yrittää vaikka sivistää itseäsi, niin ehkäpä pääsisit vaikka keskisuureen työhön saamaan keskisuurta palkkaa ettei tarvitsisi elää kateudessa.
- talkootyö kunniaan
talvi meni jo kirjoitti:
Voi olla,että olen nähnyt takapihanne. Monien takapihat ovat vielä siivoamatta. Romuläjiä näkee vielä pitkin pihaa. Pihoilla tänäänkin vain istutaan ja nautitaan auringosta ja piha on siivoamatta ja vappu tulossa. Suurperheen vanhemmat voisivat laittaa lapset siivoamaan pihaansa, niin oppisivat hekin tekemään töitä. En millään ehtisi tai jaksaisi siivota ihmisten takapihoja. Se olisi minulle liian suuri urakka. Talkootyö tarkoittaa ilmaista työtä. Enkä minä sillä työllä eläisi.
oi kiitos vastauksestasi "talvi meni jo"...vastaus ei ollut yllättävä- siitä olin kyllä yllättyny että sinäkin käyt töissä- taidat kuulua superihmisiin, kun töiden jälkeen on vielä aikaa käydä kyttäämässä ihmisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä... hienoa! minulla on oma elämä- en viitsi osallistua harrastukseesi tämän enempää... ja taidan jättää sen pihan siivoamatta ettei sinun harrastuksesi siitä mahdollisesti kärsisi... mukavia kierroksia!
- Tosikonpiha
talvi meni jo kirjoitti:
No,missäspäin kaupunginosaa pihasi sijaitsee,olenkohan sen nähnyt ? Luomupiha ?.Enpä ole ennen kuullutkaan. Jos tavarasi ovat pihallasi sikin sokin, niin miten ne sitten löydät tarvittaessa. Eikö helpompi olisi pitää tavarat ja piha siistissä järjestyksessä. Mitähän naapurit ajattelevat pihastasi ? kun vappukin lähestyy ja kaikki pitäisi olla Tip-Top kunnossa.
Juuri tuollainen se on ja kaikki jää siihen mihin sattuu kädestä irtoamaan. . Kokemuksesta tiedän että jos ne järjestelen paikoilleen en löydä niitä, , , nyt niitä on helppo jäljittää. Sama logiikka koko perheellä. Mutta tyylinsä kullakin. Kuulostaa ihan virpiltä. . .
- Otsikonpiha
talkootyö kunniaan kirjoitti:
oi kiitos vastauksestasi "talvi meni jo"...vastaus ei ollut yllättävä- siitä olin kyllä yllättyny että sinäkin käyt töissä- taidat kuulua superihmisiin, kun töiden jälkeen on vielä aikaa käydä kyttäämässä ihmisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä... hienoa! minulla on oma elämä- en viitsi osallistua harrastukseesi tämän enempää... ja taidan jättää sen pihan siivoamatta ettei sinun harrastuksesi siitä mahdollisesti kärsisi... mukavia kierroksia!
Muuten onko kenelläkään tietoa millä saa korvat pois lumipalloheisipuusta ? Vieläkään ne eivät ole tulleet mutta haluaisin varautua joka vuotuiseen rynnistyksen.
- talvi meni jo
Otsikonpiha kirjoitti:
Muuten onko kenelläkään tietoa millä saa korvat pois lumipalloheisipuusta ? Vieläkään ne eivät ole tulleet mutta haluaisin varautua joka vuotuiseen rynnistyksen.
Lumipalloheisi. Eihän se mikään puu ole,vaan pensas. Keskikesän kukkija. Nyrkin kokoiset upeat kukinnat. Helppohoitoinen. Alimmaisia oksia olen vähän leikannut pois,koska kukinnot painavat oksia maahan päin. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, kunhan seuraat,että ennen kukintaa ei näy mustia kirvoja, jos kirvoja näkyy,käytä jotain torjunta-ainetta. Mäntysuopaliuos ei auta.

Lumipalloheisin kukinnat ovat pallomaisia,nyrkinkokoisia valkoisia kukintoja.
- talvi meni jo
Herat kirjoitti:
Ilmeisesti et elä millään työllä kun on aikaa kytätä toisten pihoja ja täällä valittaa. Onko stalkkerin työ nykyään jo palkallista?
Mikä on stalkkeri ?
- talvi meni jo
Herat kirjoitti:
Stalkkeri ei tarkoita talkoolaista. Ehkäpä kannattais jättää se kyttäily vähemmälle ja yrittää vaikka sivistää itseäsi, niin ehkäpä pääsisit vaikka keskisuureen työhön saamaan keskisuurta palkkaa ettei tarvitsisi elää kateudessa.
En jätä kyttäilyä,se on minulle hupia ja ajankulua. Minulla ei ole mahdollisuuksia saada keaskisuurta palkkaa. Elän vähän kateudessa, mutta mitä se Stalkkeri tarkoittaa ? Onko se jotain slangia vai mitä ? En ole ennen kuullutkaan. Miten tässä tilanteessa enää voi itseänsä sivistää ?
- talvi meni jo
talvi meni jo kirjoitti:
Lumipalloheisin kukinnat ovat pallomaisia,nyrkinkokoisia valkoisia kukintoja.
Tässä oli vastaukseni lumipalloheisi aiheeseen kysymykseen. Jään odottamaan,mitä tarkoittaa sana stalkkeri,joku sen tietää. Minulle ihan uusi sana. Ymmärsin ensin ,että tarkoittaa talkootyötä. Mutta sitä se ei tarkoita.
- Heisunheiluvilles

Mietippäs sitä!
- kirvat lumip
talvi meni jo kirjoitti:
Tässä oli vastaukseni lumipalloheisi aiheeseen kysymykseen. Jään odottamaan,mitä tarkoittaa sana stalkkeri,joku sen tietää. Minulle ihan uusi sana. Ymmärsin ensin ,että tarkoittaa talkootyötä. Mutta sitä se ei tarkoita.
stalkkeri on seuraaja ,"vakoilija" , kyttääjä tai jotain sellaista vastaavaa
- talvi meni jo
Aika hyvin ovat ihmiset siivonneet pihojaan. Jos sitä nyt siivoamiseksi voi sanoa. Lenkilläni huomasin, että moni kantanut romunsa pihan perälle, naapurin rajalle tai sitten vain romuja on peitetty pressuilla. Kyllä ne romut kuuluvat kaatopaikalle.
- Kaatopaikalle?
Eihän kaatopaikkoja nykyään edes ole muualla kuin Helsingissä.
- TOSIrealisti Kokkola
Voi rakkaat kanssaihmiset. Nyt ovat taas puurot ja vellit menneet sekaisin.
Tietysti talven jälkeen ilmestyy kaikenlaista, myös pihaltamme.
Mutta se on pientä roskaa joka poistuu käsin tai allesilppuavalla ruohonleikkurilla. On aivan naurettavaa väittää, että nurmikko pitää haravoida. Se väite on vain markkinamiesten myyntipolitiikkaa.
Kevätnurmikko sileäksi ajeltuna allesilppuavalla ruohonleikkurilla ajaa saman asian ja sillä selvä.
Uskallan väittää, että meillä on Kokkolan parhaimpiin ja kauneimpiin lukeutuva ja maisemaan sopiva "luonnonpiha", ilman markkinahillujen esittämiä mainoksia ja messujen pari vuotta kestäviä muka näyttäviä "teennäispihoja"... - Myyrä7
Ota rauhallisesti, juhannuksena paistaa aurinko.
- joo,joo mies
Myyrä7 kirjoitti:
Ota rauhallisesti, juhannuksena paistaa aurinko.
Joo,ettäkö Juhannuksena aurinko paistaa? Minua naurattaa,katsos vaan vettä sataa taivaan täydeltä,laita muistiin.
- joo,joo mies
Varmaan kyseessä tarkoitettiin jotain muuta kuin kaatopaikkaa. Pihaa on turha haravoida puista pudonneista lehdistä. Ne toimivat lannoitteena. Isot risut ja oksat ovat eriasia. Nyt vaan kalkkia sinne missä sammalta näkyy nurmikolla.
- elämisen puolesta
rakastan luomupihoja, antakaa kaikkien pihojen kukkia tai olla kukkimatta, elämisen meininki pitää näkyä, steriilipiha on ruma
- joo,joo mies
Joo,ja mikäse luomupihasi on ? Piha täynnä romua,josta naapurisi eivät ilahdu. Ja nurmikkosi ? Kasvaako se polvenkorkuista heinää,jossa myyrät vilistää. Eikä sinulla ole varaa ruohonleikkuriin. Kuka sellaisessa pihassa voisi viihtyä. En minä ainakaan.
- Wiwidaa
Talvi meni jo: Olen menettänyt viime vuosina monta läheistäni..jälleen saattohoidon kautta yksi nukkui pois viime viikolla.
Mikä ihan oikeasti elämässä on TÄRKEINTÄ?
Ei paljon pihat tuu mieleen,ku yrittää kulkea läheisensä rinnalla loppumatkan!
Töissä-sairaalaan-soittoja muille läheisille-ajatukset pyörii sairaassa.
Mieti! Ei kaikilla ole,niin ku sinulla MILLIVILLE!
Huomenna haemme läheiseni ruumiin sairaalasta kalmistoon odottamaan hautajaisia....SURU ON PÄÄLLÄ!- talvi meni jo
Hyvä on unohtaa pihat sinun kohdaltasi. Samoin. Monissa hautajaisissa olen ollut kevään aikana ja lisää on tulossa. Moni asia jää tekemättä. Itse olen purkanut suruani pihaa siivoamalla. Se sopii minulle tässä tapauksessa.
- TOSIrealisti Kokkola
Nyt en ymmärrä. Mitä ihmettä sinun saattohoitosi ja muut surutyösi kuuluvat tälle sivulle. Silti otan osaa...
- elämisen puolesta
otan osaa, niin elämässä on tosiian tärkeämpiäkin hetkiä kuin ruonleikkauksesta murehtiminen. Olisivat onnellisia ne, joiden elämän suurin ongelma on siivoton piha...
- luomupiha
elämisen puolesta kirjoitti:
otan osaa, niin elämässä on tosiian tärkeämpiäkin hetkiä kuin ruonleikkauksesta murehtiminen. Olisivat onnellisia ne, joiden elämän suurin ongelma on siivoton piha...
Käyn päivittäin lenkillä, enkä ole vielä siivotonta pihaa nähnyt ilmeisesti täällä lappilanmäellä ei sellaisia ole.

Joo,en ymmärrä. Miten ne,voisivat olla onnellisia,jos piha on siivoton. Joo,en kyllä nyt ymmärtänyt kommenttiasi. Jos ei ruohoa leikkaa,se on hetkessä polvenkorkuista ja sitä ei sitten voi hallita.
- joo,joo mies
luomupiha kirjoitti:
Käyn päivittäin lenkillä, enkä ole vielä siivotonta pihaa nähnyt ilmeisesti täällä lappilanmäellä ei sellaisia ole.
Lappilanmäellä minäkin lenkkeilen,kesät ja talvet. Lappilanmäeltä löytyy siistejä,hyvin hoidettuja pihoja. Kauniita pihoja. Kelpaa katsoa.
- TOSIrealisti Kokkola
joo,joo mies kirjoitti:
Joo,en ymmärrä. Miten ne,voisivat olla onnellisia,jos piha on siivoton. Joo,en kyllä nyt ymmärtänyt kommenttiasi. Jos ei ruohoa leikkaa,se on hetkessä polvenkorkuista ja sitä ei sitten voi hallita.
Entä ne romuautot
- joo,joo mies
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Entä ne romuautot
Joo,niitä autoromujakin joskus näkyy. Eivät kuulu kaupunkikuvaan. Pois joutaisivat. Pitäisi kaupungin puuttua siivottomiin pihoihin. Joo,ja pensasaidoilla pitäisi olla korkeus 150cm. Silloin kaikki näyttäisi siistimmältä. Joo,ja tarvitaanko pensasaitoja laisinkaan. Työläitä ovat hoitaa. Varsinkin,kirotut orapihlajapensasaidat,joita Kokkolassa näkyy. Kasvavavat korkeutta liiaksi. Sen olen nähnyt.
- TOSIrealisti Kokkola
joo,joo mies kirjoitti:
Joo,niitä autoromujakin joskus näkyy. Eivät kuulu kaupunkikuvaan. Pois joutaisivat. Pitäisi kaupungin puuttua siivottomiin pihoihin. Joo,ja pensasaidoilla pitäisi olla korkeus 150cm. Silloin kaikki näyttäisi siistimmältä. Joo,ja tarvitaanko pensasaitoja laisinkaan. Työläitä ovat hoitaa. Varsinkin,kirotut orapihlajapensasaidat,joita Kokkolassa näkyy. Kasvavavat korkeutta liiaksi. Sen olen nähnyt.
Totta. Veljeni sanoi jo vuosia sitten, että pitäisi laittaa pensasaita. sanoin, että miksi. Enkä ole laittanut. Vain "hullu" ja erakko ja häpeilevä, ujo, pelkäävä, ihmeellinen olio haluaa olla aitojen sisällä kaukana kauniista maailmasta..,. vai...
- joo,joo mies
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Totta. Veljeni sanoi jo vuosia sitten, että pitäisi laittaa pensasaita. sanoin, että miksi. Enkä ole laittanut. Vain "hullu" ja erakko ja häpeilevä, ujo, pelkäävä, ihmeellinen olio haluaa olla aitojen sisällä kaukana kauniista maailmasta..,. vai...
Joo,joo mies ja talvi meni jo, Olen sama,joka tämän keskustelun aloitti. Tulkoot tiedoksi. Hyvä,että et laittanut pensasaitaa. Sitä ei tarvita. Pensasaita,pihan ympäri,joutava ajatus. Jonkunlainen näkösuoja oleskelupaikan edustalle sallittakoon. Sen minäkin hyväksyn,mutta en pensasaitaa tonttini rajaa kiertämään.
- EiOmaPaskaPahaltHais
Pyyhkikää perseenne haisunäädät ennen kuin rupeatte muita haukkumaan
- joo,joo mies
Katsos vaan ommaa pihaas.Haiseeko ? Pa:lta
- Metsäkukkia ihaileva
Ei kait se sun pihas näyttäis millekään,jos naapuriskin uhrais kaiken aikansa pihansa rapsuttamiseen. Koita löytää iloa niistä uhrauksista,jotka oot tehny niitten omien neliöittes eteen ja jätä naapurien tontit heidän huolekseen.
- kyttääjä pelle
kusipää
- valvontaa
Katselen. En kyttäile. Saahan sitä asiasta huomauttaa: hoitamattomista pihoista. Kun ei kaupunki riittävästi valvo ihmisten pihoja.
- Kesä tulee kyttääjäl
Ota valvoja rauhallisesti. Ja nuku rauhassa, vaihtolava tulossa viikon päästä
- Ei turhia paineita
Tilaa se lava hyvä veli vasta syksymmällä ja nauti kesästä täysin rinnoin.
Jätä hihhulit omaan arvoonsa. - joo,joo mies
Joo,ja hyväniin,että vaihtolava on tulossa. Älä jätä romujasi syksyyn,kuten joku ehdotti. Mitä pikimmiten pääset romuistasi eroon,saat mielenrauhan. Joo,ja sitä romua kertyy itsekullekkin, eikä mitään saa täältä mukaansa.Joo.
- joo,joo mies
Ei turhia paineita kirjoitti:
Tilaa se lava hyvä veli vasta syksymmällä ja nauti kesästä täysin rinnoin.
Jätä hihhulit omaan arvoonsa.Joo ja sulle nimmari "ei turhia paineita". Asia on niin,että kesästä voi nauttia täysin rinnoin sitten kun romut on siivottu pihalta. Eivät ole näkösällä häirittsemässä sinua eikä naapureitasi. Valtaosa Kokkolalaisista siivoa romunsa ,ja pitää pihansa siistinä.
- Hyvin huolestunut
Kaarlelankatu 38:n takapiha on eräs epäsiisteimpiä; niin kuin koko talon julkisivu. Takapiha muistuttaa kaatopaikkaa. sinne on varastoitu kaikenlaista rakennusromua yms. Viereinen talo Kaarlelankatu 40 on kanssa ongelmallainen. Muun muassa takapihan asfaltti on kuin kyntöpelto; epätasainen; täynnä roudan aiheuttamia kohoamia. Lisäksi porrastornin juuri/kivijalka kasvaa sammalta. Tämä on merkki siitä, että ongelma on ollut jo vuosia. Koko maaperä on ihan märkä; asfaltin alla. Leväperäistä tomintaa taloyhtiöltä.
Myös Kaarlelankatu 36 talon julkisivu kaipaisi huomitota. Betonipylväät kaipaisi maalia ja julkisivu pesua. Lisäksi yhteen pylvääseen kiinnitetty lautasantenni pitäsi poistaa välittömästi; siihen tuskin on lupia kyselty.
Hakalahdenkadulla on lukuisia taloja, joiden julkisivu on huonokuntoinen; samoin on Hakalax Bub:in viereiset talot. Itse bubikaan ei ole hurrattavassa kunnossa.
Huvilakatu 3:n talo pitäsi kunnostaa pikaisesti tai purkaa pois. Kyseinen talo on ihan hirveässä kunnossa.
Tällaista tapahtuu, kun kaupunki ei hoida valvontavastuutaan ja velvollisuuttaan valvoa kiinteistöjen kuntoa. On häpeä, että keskellä kaupunkia ja muullakin on tällaisia pihoja ja huonosti hoidettuja taloja; niiden julkisivuja.- kyttääjä pelle
Joo,ja keskustelun aloittaja,talvimeni jo,Joo,joo mies ja nyt uusi nimmari,jonka sain: kyttääjäjä pelle. Sopii minulle. Asiaan. Kävin katsomassa kadunreunalta mainitsemaasi Huvilakadun tonttia ja rakennusta. Järkyttävässä kunnossa rakennus ja tontti. Ympärillä hyvin hoidettuja pihoja. Kumma,että kaupunki ei ole puuttunut asiaan. Rakennus pitäisi purkaa ja rakentaa ympäristöön sopiva rakennus. Tontti on iso. Rauhallinen paikka. Miksi kukaan ei tee mitään. Joo ja tälläkertaa nimimerkillä...kyttääjä pelle
- Huolestunut sinusta
Tuohon ahdistukseen löytyy kyllä lääkitys, ettei ympäristö huoleta. Voisit hankkia myös järkevän kokopäivätyön, niin ettet jaksaisi kytätä muiden vikoja ja tekemisiä. Ehdotan, että alat hoitaa kaupungin ympäristövalvontaa.
- joo, joo mies
Huolestunut sinusta kirjoitti:
Tuohon ahdistukseen löytyy kyllä lääkitys, ettei ympäristö huoleta. Voisit hankkia myös järkevän kokopäivätyön, niin ettet jaksaisi kytätä muiden vikoja ja tekemisiä. Ehdotan, että alat hoitaa kaupungin ympäristövalvontaa.
joo,johan tuli lekurilta ohjeita, lääkitystä ja kokopäivätyötä. Minusta huolissaan ? Hienoa,että ollaan lähimmäisesta huolissaan. Voin paremmin, kun kyttään muiden tekemisiä ja vikoja. Siten voin vaikuttaa, jotta maailma muuttuu paremmaksi. Kaupungin ympäristövalvonta ? Sen viran ottaisin heti vastaan, jos se minulle myönnettäisiin. Silloin voisin virallisesti valvoa ihmisten pihoja ja eikä teillä olisi siihen mitään sanomista. Joo. Ja kaupungin ympäristö tulisi kuntoon kertaheitolla. Joo.
- Kaupunkiherätys
Pitäisi kaupungin ryhtyä välittömästi toimiin, jotta saataisiin ruotuun nämä rumien pihojen omistajat.
- joo, joo mies
Joo, lyhyt oli kommenttisi. Puhut vähän, mutta puhut asiaa, että kaupungin on välittömästi ryhdyttävä toimiin epäsiistien pihojen hoitamiseksi kuntoon.
- joo, joo mies
Joo, ja mitkä olisivat ehdotuksesi asian korjaamiseksi,jotta saataisiin ruotuun nämä rumien pihojen omistajat ? Mitä kaupunki voisi tehdä ?
- Kaupunkiherätys
Ehdotan, että kaupunki voisi aloittaa kuntalain mukaiset toimenpiteet kaupunginosittain; ensimmäisenä Hakalahti. Viikon välein vaihettaisiin kaupunginosaa. Tulevista kohteista tiedoitettaisiin "somessa", kaupungintalon ilmoitustaululla ja lehdistössä. Luulisi, että Keskipohjanmaa-lehti ja Kokkola-lehti lähtisivät mielellään kamppaniaan mukaan; ilmaista mainostilaa yms.
Tehtäisiin jonkinlainen kilpailu, jossa ruman pihan parhaiten kaunistanut palkittaisiin esimerkiksi Keskipohjanmaa-lehden vuositilauksella yms.
Tässä näitä ideoita...- TOSIrealisti Kokkola
Aiempina vuosina järjestettiin pihakatselmuksia, jonka perusteella valittiin vuoden piha. Miksi tämä perinne lopetettiin. Onko näin, että kun allekirjoittaneen piha olisi ollut ylivoimainen, niin...
- joo, joo mies
Joo, ja ihan hyvä idea. Kannatan. Ruman pihan parhaiten kaunistanut palkittaisiin. Kaupungin tulisi perustaa kymmenhenkinen tuomaristo,jotka arvioisivat ihmisten pihoja.
- TOSIrealisti Kokkola
joo, joo mies kirjoitti:
Joo, ja ihan hyvä idea. Kannatan. Ruman pihan parhaiten kaunistanut palkittaisiin. Kaupungin tulisi perustaa kymmenhenkinen tuomaristo,jotka arvioisivat ihmisten pihoja.
Hyvä. Mutta ensin pitäisi arvostella rumimmat pihat ja sen jälkeen mikä niistä rumista on paras. Ei onnistu. Suora valinta ilman mitään esiraatia tai "sukulaisuussuhteita".
Arvalla valitaan kaksitoista kaupunkilaista, jotka äänestävät Kokkolan "Toimivimman pihan". Alueet katsastettaisiin 4:n partioin a` 3 henkeä ja kunkin partion esittämää kolmea (yht 12) pihaa katselmoitaisiin yhdessä.
Sarja voisi olla kolmikantainen: Taloyhtiön piha, kerrostalon piha ja omakotipiha. Loma-asunnot jääkööt omaan arvoonsa...
Äänestykseen eivät saisi osallistua alle 5 vuotta vanhat pihat.
- Kaupunkiherätys
Nuo sarjat eri pihatyypeille on hyvä juttu. On kannattavaa palkata oikea pihasuunnitelija. Sellainen, jolla on kokemusta erilaisista kohteista. Kuten: http://www.vihertyoniskanen.fi/index.php
- Anonyymi
Miksei Tosirealisti tee nurmikon syyslannoitusta? Kyllä vituttaa tollane
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127