minulla on todettu keliakia n. kuukausi sitten

56v kaliaakikko

Oireita oli vatsakipu turvotus, ummetus ripuli ja kutina käsivarsissa.
Olen nyt opetellut gluteenittomalle ruaalle mutta olen huomannut että makeutusaineena käytettävä glukoosisiirappi on tehty viljasta. Haluankin sanoa kaikille tiedoksi että lukisitte tarkoin sisällisluettelon esim hedelmäkarkista. Kaikissa ei edes lue että glukoosisiirappi olisi tehty viljasta koska sitä valmistetaan myös maissista. Tämä alku tuntuu tosi vaikealta kun olen yrittänyt opetella kaikea jotta oloni paranisi.
Viikonloppuna söin Bratwurstia, hapankaalta ja perunamuusia. ennen ruokailua varmistin että ruoka on gluteenitonta. Kuitenkin sain ruokailun jälkeen niin kauhean turvotuksen ja kivun vatsaani että enpä ole aikoihin samanlaista kokenut.
Nyt olen katellut kaupoissa myynnissä olevia Bratwurstia toisissa lyhyt paksu (en syönyt sellasta)lukee että on gluteeniton mutta toisen valmistajan pitempi hoikempi (söin sellasen)makkaroissa ei lue. Sisällysluettelossa ei kylläkään lue jos makkarassa on viljaa.
Tässä toivoisi jo parempaa merkkausta kaikkiin tuotteisiin sillä mausteet, perunajauhot sekä että minnkälaisella linjalla mikäkin tuote on valmistettu. onko samalla linjalla mahdollisesti valmistettu jotain viljaa sisältävää tuotetta aikasemmin.
Enpä olisi ikinä uskonut että elämä menee tällaseksi. Tänään leivoin gluteenittomia muffinsseja. Ei aivan kuin ennen mutta ei huonojakaan.
Miten teillä toisilla keliakikoilla?

7

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KelirikkoineN

      Ei ole helppoa olla keliakikko. Minulla on ollut tämä nyt vajaa 10 vuotta, olen 37v nainen ja on kyllä ollut haastava juttu tottua tiukkaan ruokavalioon,vieläkin joskus ottaa päähän kun etiketteihin ei voi luottaa yhtään ja sit jos ostat jotain jonka luulet olevan meille sopiva,totuus tuleekin ilmi syönnin jälkeen. Sama on jossain juhlissa kun pitää muistaa ilmoittaa omat rajoitukset, huomaa olevansa erillainen ja kun keliakia vielä kuitenkin melko harvoilla, joutuu selvittämään juurta jaksaen mitä tämä tekee jne. Oletko huomannut että onko eroja viljoissa,siedätkö vähääkään mitään ja mikä on se pahin jota ei saa olla missään nimessä ? Kestän suomalaista puhdasta Raisiontehtaiden kauraa,vähägluteeninen durumvehnä pelastanut elämäni siinä mielessä että joskus harvoin saatan tuota syödä kunhan ei tule tavaksi, ohraa en siedä missään muodossa enkä ruista. Tuo durumvehnä juttu tullut vasta vuosi sitten kuvioihin kun matkustelin ulkomailla. Suomestahan ei oikein saa puhdasta durumvehnää,mikä on sinänsä harmi. Mutta tosiaankin etikettejä saa ja täytyy lukea läpi elämän,muuten joutuu kärsimään kovastikkin. Toivon valtavasti voimia ja jaksamista sekä avointa mieltä vaikka välillä tää "mörkö" on ankarakin. Hae netistä reseptejä ja kokeile kaikessa rauhassa uusia ruokia,minä en ole vieläkään oikein innostunut vaan haen kaiken pakastealtaasta tai ystävältäni joka on kokki. Keliakikon Kelakorvaus ei iso ole, olethan hakenut sen kuitenkin ? Tsemppiä !

    • ei eineksiä

      Einekset ovat harmin aihe, mutta muuten ei ole ongelmaa.

      Laadukkaissa makkaroissa EI ole viljaa eikä perunaa.

      Ostan niitä.

    • 56v.

      Olen opetellut muutaman kuukauden tätä. Kesän ja rabarberin kunniaksi olen jopa leiponut glutenittomasta jauhosta piirakka ja hyvää oli.
      Olen myös liikuntarajoitteinen minulle on vaihdettu kumpikin lonkkanivel jo vuosia sitten. Toinen lonkka on kuitenkin alkanut oireileen vuosi sitten ja olen ollut saikulla jo pitkään. Nyt on ilmennyt vaivaa myös toisessa polvessa ja nilkassa. Lääkärini meinaa että nivelvaivat katoavat 6-9 kuukauden sisällä ruokavaloin muuttumisen jälkeen. Eikä senvuoksi ole ottanut tosissaan uusia nivelvaivojani jotka tulleet pääsiäisen jälkeen Siis ruokavalion muuttumisen jälkeen.

      Miten teillä toisilla keliakikoilla. Onko teillä nivelvaivoja.?

    • parantunut.

      Viljat aiheuttaa nivelkulumia.

      Viljat pois ja kasvikset tilalle:
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

      Glukosamiinista apua?

      Glukosamiinista on paljon kiistelty, ja siitä koskeva tutkimustieto on kohtalainen. Suurin osa henkilöistä saa siitä apua riittävällä annoksella, joka on 1500mg / vrk. Glukosamiinia on olemassa lääkkeenä että ravintolisänä.

      Glukosamiinin kelakorvaus lopetettiin koska, tehtiin tutkimus eri aineesta kuin sulfaatista. Ja tämä eri aine ei auttanut.

      Itse söin tätä 2-3 vuotta

      http://www.iherb.com/Now-Foods-Glucosamine-Chondroitin-Extra-Strength-240-Tablets/582

      Ja söin 2 kapselia päivässä eli 1500mg.

      Sitä ennen söin kelakorvattavaa Arthryliä 1500mg, jossa ei ole Chondroitinia.

      Glukosamiinin ohella olevia itsehoitotuotteita ovat mm. MSM, hainrustouute sekä inkivääri.

      Nivelrikossa tärkeimpiä vitamiineja ovat B-, C- ja D-vitamiinit.

      B1-, B6- ja B12-vitamiinit lisäävät nivelten aineenvaihduntaa.

      On osoitettu tutkimuksin, että C- ja D-vitamiinin liian vähäinen saanti on yhteydessä nivelrikkoon. Käytännössä kaikilla suomalaisilla on vajausta C- ja D-vitamiinista (jos ei syö purkista riittävästi), puolella D-vitamiinista myös kesällä.

      Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Tuoreen tutkimuksen mukaan esimerkiksi helsinkiläislasten luunmurtumat ovat selvästi lisääntyneet. Luuston haurastumisen syynä on D-vitamiinin puutos.

      Dosentti Outi Mäkitie ennustaa, että osteoporoosista on tulossa merkittävä lastensairaus. Hänen mukaansa helsinkiläislapsista noin puolella on vakava D-vitamiininpuutos jo vastasyntyneenä.

      Mäkitien arvelee myös, että Suomessa on suuri joukko nuoria aikuisia, joilla on merkittävä riski sairastua osteoporoosiin jo ennen keski-ikää.

      Hauras luusto on riskitekijä osteoporoosin lisäksi myös varhaiselle nivelrikolle ja muille tuki- ja liikuntaelinsairauksille.

      Ympärivuotisen ja riittävän D-vitamiinin lisäksi luuston normaali kehitys vaatii liikuntaa.

      D-vitamiini on erittäin halpaa.

      Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16 vähintään kädet ja jalat paljaina.

      http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf

    • hei111010133
      • hei111010133

        Tai itse asiassa durum- ja speltvehnä vahingoittavat varmasti, vaikkei saisi oireita. Joillain keliakia on oireetonkin, mutta näillä ihmisillä on yhä suolinukan katoa ja vasta-aineiden nousua!


    • Nuori keliaakikko

      Vähän kyllä nyt olen eri mieltä tuosta glukoosisiirapista. Lakihan vaatii, että kaikki yleiset allergeenit on merkittävä tuoteselosteeseen, joten jos pakkauksessa lukee pelkkä glukoosisiirappi, pitäisi tuotteen olla ok.

      Itse asiassa juuri eilen tutkailin erästä karkkipussia, jonka sitten jouduin jättämään hyllylle. Siinä nimittäin oli nimenomaan mainittu asia näin: "glukoosisiirappi (ohra)".

      Kannattaa muistaa, että keliaakikon maha voi reagoida myös kaikkeen muuhunkin ja voi ärtyä siinä missä "terveenkin" maha. Itselläni makeiset aiheuttavat vatsan turvotusta ja aiheuttivat sitä jo ennen sairauttakin (silloin etsittiin syytä turvotukseen kissojen ja koirien kanssa, kuvattiin sisäelimet, tutkittiin verikokeesta keliakiat yms. mutta silloin kaikki oli puhtaat).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe