Kirjahyllyjen kevätsiivouksessa käsiini osui Oiva Palojeimon lastenkirja Tirlittan, joka herätti muistoja. Kansikuvassa istuu kanavan laidalla enkelinkiharainen tyttö märässä yöpuvussaan, jossa lukee Nattirlit, onhan vaatekin nurinpäin . Mutta hän tuntee olevansa Jumalan lempilapsi, kädessä on okariino . Ukkosmyrsky on iskenyt kotiin ja hajottanut perheen eri ilmansuuntiin. Siitä alkaa tytön kodin ja rakkauden etsiminen, välillä kiteytyen runon muotoon, josta säkeitä on vielä muistissa. Tirlittan meni torille, Tirlittan varasti, Tirlittan joutuin vankilaan, Tirlittan karkasi...pois pois hänet potkittiin joka paikasta ja lopulta hän päätyi sirkukseen, jossa hän näki isänsä katsomossa ja syöksyi alas ja joutui sairaalaan.. Lopussa perhe yhdistyy jälleen. Tirlittan on rohkea ja rämäpäinen, mutta toisaalta hänen sydämensä itkee nenäliinoja märäksi.
Oiva Paloheimon Levoton lapsuus luetettiin meillä koulussa, ja se on vahvasti olaelämäkerrallinen. Oiva joutui jo pienenä sukulaisten hoiviin ja hänen avioliittonsa päätyivät eroon. Hän oli lasten erikoislaadun ymmärtäjä, mikä ei ollut tavallista vielä tuohon aikaan. Vilkasta mielikuvitusta pidettiin helposti valehteluna ja tytöiltä odotettiin kainoa käytöstä. Tunnetussa runossa Auttamaton Pekka ärrävikainen lapsi sanoo puudelia jellonaksi ja saa siitä torut.
Tänään on Suomen aforismipäivä, ja Paloheimokin on niitä julkaissut nimikkeellä Oivalluksia. Tässä yksi esimerkki :
"Ihminen tulee sellaiseksi millaiseksi hän päästää itsensä menemään."
Paloheimon sävelletyistä runoista tuttuja ovat Lähtevien laivojen satama ja Ontuva Eriksson, myös Jäähyväislaulun olin ennestään kuullut. Sitä etsiessäni löysin itselleni uusia levyllä nimeltä Iltalaulu rakastetulle. Sen nimilaulusta pidän erityisesti ja kauniita ovat nuo muutkin, Lyhty, Suviyö, Aamu ja Vaikeneva laulu.
http://www.youtube.com/watch?v=ZOjk-v8PrFk
Oiva Paloheimon Levoton lapsuus luetettiin meillä koulussa, ja se on vahvasti olaelämäkerrallinen. Oiva joutui jo pienenä sukulaisten hoiviin ja hänen avioliittonsa päätyivät eroon. Hän oli lasten erikoislaadun ymmärtäjä, mikä ei ollut tavallista vielä tuohon aikaan. Vilkasta mielikuvitusta pidettiin helposti valehteluna ja tytöiltä odotettiin kainoa käytöstä. Tunnetussa runossa Auttamaton Pekka ärrävikainen lapsi sanoo puudelia jellonaksi ja saa siitä torut.
Tänään on Suomen aforismipäivä, ja Paloheimokin on niitä julkaissut nimikkeellä Oivalluksia. Tässä yksi esimerkki :
"Ihminen tulee sellaiseksi millaiseksi hän päästää itsensä menemään."
Paloheimon sävelletyistä runoista tuttuja ovat Lähtevien laivojen satama ja Ontuva Eriksson, myös Jäähyväislaulun olin ennestään kuullut. Sitä etsiessäni löysin itselleni uusia levyllä nimeltä Iltalaulu rakastetulle. Sen nimilaulusta pidän erityisesti ja kauniita ovat nuo muutkin, Lyhty, Suviyö, Aamu ja Vaikeneva laulu.
http://www.youtube.com/watch?v=ZOjk-v8PrFk
Vastaukset 24
Vanhimmat
KUn kirjoista puhutaan, kysynkin miten hävitätte ns täysin palvelleet kirjat, siis esim Focukset ym joiden ohi on aika ajanut. Kirjahyllyssä tuskin muuta arvoa kun komeat kannet.
Vanhentuneita tietokirjoja ei huolita edes ilmaiseksi kierrätyskeskuksiin eikä kirpparilla mene kaupaksi, ellei ole jotain erityisalaa, kuten Keksintöjen kirja. Valitettavan monta teosta olen joutunut repimään rikki, paksut kannet roskikseen ja lehdet paperinkeräykseen, muuta raskasta puuhaa ainakin naiselle. Suoraan kaatopaikallekin on paljon päätynyt, valitettavasti. Otavan Isoa Tietosanakirjaa joskus käytän vielä. Lasten pieninä ollessahan ne ovat käteviä nuhaisen pikkuihmisen sängynjalkojen korottajina pääpuolessa.
Nettiä olisi pitänyt käyttää, aloin miettiä tuota runon Pekan puhevikaa...sehän olisin ässävika.
Ylen kirkkaat silmät Pekalla on
ja ne kilpaa kanssa auringon
nyt loistivat, Pekka kun haukotteli
ja vastasi: ”Jumala kummatteli
titä kovatti. Näin hänen tanovan kuulin:
Kat hattumpaa, ei hattumpaa,
titä jellonakt minäkin entin luulin.”
(Oiva Paloheimo)
Ja hittolainen kun jäi aloituksen alkuun näppisvirhe itse kunnioitetun kirjailijan nimeen. Liitetään nämä suoraan Katleijan mokien ketjuun. DDD
Siinähän nuo tietokirjat ovat hyllyssäni, ja taitavat saada minun puolestani jäädäkin.
Tuosta Oiva Paloheimosta ei ole Tirlittanlaulua lukuunottamatta jäänyt mieleen kuin runo Ontuvasta Erikssonista- hieno sinänsä.
Olisko tuo onneton lapsuus syynä jonkinasteiseen rikkinäisyyteen kirjailijassa?
Äidin ollessa vain 16 vuotias, on vanhemmat ehkä katsoneet parhaaksi antaa lapsi hoidettavaksi muualle. Joskus tekevät kaiken tietävät vanhemmatkin virheitä, puuttuessaan luonnon omaan kulkuun.
http://www.youtube.com/watch?v=q6CmA2wnHhg
Todella kaunis tuo Lähtevien laivojen satama! Tulee ihan ikävä ystävääni, josta en ole kuullut aikoihin mitään.
En tiedä mistä harmistui minuun niin, ettei vastaa edes sähköpostiinkaan, nyyhk.
Minulle tulee mieleen tuosta Tirlittanista Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu, taisi olla aikaisemmin kirjoitettu. Itsekkin olin aika rämäpää tyttö ja kovasti tykkän ainakin Pepistä, Tirlittan on jäänyt vieraammaksi.
Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu onkin aivan omaa luokkaansa, rohkeuden , voiman ja hyväsydämisyyden perikuva. Pepinkin isä on poissa, laivan kapteenina Etelämerellä ja neuvokas tyttö antaa piutpaut sosiaalitantoille, selviää yksin, tosin kultarahojen turvin. Peppi on varhaistuotantoa, myöhäistuotantoon kuuluu rohkea seikkailija ja ehdottoman oikeudenmukainen hahmo , metsässä ryövärilinnassa asuva Ronja, Ryövärintytär.
Kun katselen rakkaimpia tyttökirjojani, Montgomeryn Vihervaaran Annassa on myös tuota perinteisen hempeän taipuisan tyttöroolin murtajaa ja suorasuuta. Punapää on myös Louisa M. Alcottin Pikku naisien Jo, joka joutuu isän sodassa ollessa uhrautumaan ja huolehtimaan perheestään.
Anni Swanin kirjoja on tallessa myös, Iiris-rukka oli erityisen rakas kirja, äidistään orvon tytön isä kiertää maailmaa muusikkona.
Näillä näkymin ei hyllyjen siivous edisty, ja hellin käsin pyyhin pölyt näistä ystävistäni.
Siinäpä sitä askaretta riittääkin, kyllä kirjatkin pari kertaa vuodessa minäki pölytin, jotain kaks senällistähän niitä parhaimmillaan, pahimmillaan, miten nyt ottaa, olikin. Mulla oli sellanen tyyli, että muutaman otin kerrrallaan ja sitte avoimen ikkunan eessä availin ja hakkasin vähän vastakkain.
No nyt nuo kolmisenkymmentä eivät paljon pöllyytystä tarttekaan.
Jotensakin kun mulle on tullu itestään selväks tuo, että kaikenlaisesta on elämässä vähän kerrassaan luovuttava, ni helpompaa on aina aatella että olipa sitä sun tätä aikasemmin, tai että onpa tullut se ja se asiakin koettuu, niin helpompaa on luopua. Mittään ei oo kuiteskaan sillon vailla ennää, ei ainakaan tavaraa.
Tuohon sillon Viipurissa venäläisen vangin miulle tytöntyllerölle tekemäänsä kirjan muotoseen rasiaan yks päivä oikein syvennyin, miten arvokas se on. Ja miten rakkaudella tehty, kaipasi omaa samanikäistä lastaan silloin.
Se on siis puusta tehty, kansi on tietysti, sitten se tervattu ja mahottoman tarkan taiteelllisesti ´liimattu´viljan tähkiä hienoina sommitelmina. Onha se kulunut jo ja tähkät osittain pudonneet pois, aatella noin 70 vuotta vanha. Kulkenut mukanain joka paikassa. Jokin merkitys silläkin on elämässäin ollut.
Meillä on kirjahylly täynnä vanhoja tietosanakirjoja. Eiköhön niiden tekijät vielä tienneet kuinka sähköinen "tieto" tulee mullistamaan maailman.
En kuitenkaan ala repiä niitä, enkä roudaamaan kaatopaikalle. Ovatpa komean näköisiä kirjahyllyssä. Hylly tosin ei ole näkyvällä paikalla, vaan huoneessa missä on TV ja yleensä ukko.
Komea on rivi minunkin hyllyssäni. 26 osaa yhtä sarjaa, 7 toista ja yhtä vaille täysi Kansojen historia. Olisivat menneet hävitykseen jos en olisi ottanut...
Yhden osan Kansojen historiasta joskus luin. Siinä kerrottiin Rooman valtakunnan häviöstä. Kovin oli tutua kun vertaa tämän päivän Suomen menoon... Luen loputkin osat sitten jos vanhaksi elän ja muut päällekaatuvat asiat järjestyvät niin, että aikaa jää.
Tietosanakirjojen tulevasta kohtalosta vastaanotan hyviä ehdotuksia.
Tirlittania esitti tässä, vuodelta 1969 olevassa tallenteessa Jaana Saarinen, Salatuista elämistä, ja lukemattomista muistakin näytelmistä tuttu.
Kyllä jo tyttösestä näkyy, että on taituri alallaan.
Usein olen tätäkin ihaillut Ylen Elävässä Arkistossa. Se on upea paikka.
Matamimimmi mainitsi vanhat tietokirjat. Säilytän minäkin ne, niitä lukien on moni nauru irronnut, kuinka nopeasti tieto muuttukaan nykyisin, tekee jopa kuperkeikkoja.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tirlittan_31155.html#media=31161
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/oiva_paloheimo_ei_uskonut_runoilijaromantiikkaan_11142.html#media=11148
Saahan noita pelkkiä kirjan selkämyksiä ostaa, ainakin huonekaluliikkeissä näkee. Eipä ole muuttokaan niin raskasta, kirjat näes painaa kuin synti. Se antaa kyldyyrikodin leiman kun on nahkakantisia opuksia hyllykaupalla. Eikö sinun ukko sovi sen hienoimman huoneen sisutukseen, kun siellä telkkarin ja kirjojen kanssa joutuu olemaan näkymättömällä paikalla?
Sopisihan ukko meillä mihin kämppään tahansa, mutta "hienoimmassa" huoneessa ei ole televisiota, eikä kirjahyllyäkään.
Minun mielestäni kirjoja ei saisi repiä, eikä viedä kaatopaikallekaan. Eikä ukkojakaan, vaikka joskus sanon, että mittääntekemätön äijä olet.
Matamimimmi hyvä, ukkojen kohtelusta olen ihan samaa mieltä, ja onhan eläkeläisukoilla ja -mummoilla täysi oikeus olla mitääntekemätön. Minuakin opetettiin olemaan repimättä kirjoja, eikä saa sivujakaan taitella kulmista lukumerkiksi. Samaa olen lapsillekin terottanut.
On vain tullut tilanteita, että on tehnyt mieli jotain uuttakin kirjahyllyyn hankkia ja silloin ovat hyödyllinen harrastuskirja tai kaunis kuvateos voittaneet kilpailussa tilasta. Uutuusromaanit yleensä jonotan kirjastosta. Tuollainen 70-luvun Facta tai Fokus tai Tiedon portaat -sarja ei ole minnekään kelvannut ja kannetkin olivat räikeän keltaista muovia. Ei kirjoja polttaakaan voi, tukkivat savupiiput ja levittävät haitallisia palokaasuja. Tuota toisaalla mainitsemaani kirjacrossingia en ole vielä kokeillut, että vapauttaisin niitä löydettäviksi . Jos veisin kottikärryllisen vaikka marketin parkkipaikalle tai pinot puistonpenkeille...voisin saada syytteen ympäristörikoksesta.
Ihan oikeasti arvostan ja rakastan kirjoja.
23.4. on kansainvälinen Kirjan ja ruusun päivä, samalla tekijänoikeuksien päivä. Mies saa kirjan, nainen ruusun...ihan hyvä olisi toisinpäinkin ja paras niin, että saisi koko paketin : miehen , kirjan ja ruusun.
Mihin voin viedä vanhat kirjat?
Jos kirjat kelpaavat luettaviksi, ne kannattaa viedä antikvariaattiin tai kirpputorille. Käytöstä poistetut pehmeäkantiset kirjat voi laittaa keräyspaperin joukkoon. Kovakantisten kirjojen kannet eivät sovellu keräyspaperiin. Kannet irrotetaan, jonka jälkeen sisälehdet voi laittaa keräyspaperin joukkoon. Kannet lajitellaan energiajakeeseen niillä paikkakunnilla, joilla sitä kerätään. Muualla ne kuuluvat seka- tai kaatopaikkajätteen joukkoon. Jos kannet on päällystetty paksulla kirjastomuovilla (PVC-muovia), ne kuuluvat aina seka- tai kaatopaikkajätteen joukkoon. Isompien kirjaerien vastaanotosta kannattaa sopia erikseen
Vanhoja, varsinkin tietokirjoja, on kierrätyskeskukset pullollaan. Ottanevatkohan enää edes vastaan?
Kirjoja voi yrittää kirppiksellä myydä, eurolla, parilla.
Saaneeko niillä pennosilla päivässä edes kirppispaikkaa maksetuksi?
Yleistietosanakirjasarjojen nykytilanteesta jotain googletin, HS:n artikkelista viime keväältä.
Viimeinen suomalainen tietosanakirjasarja valmistui vuonna 2007, uusia tuskin tulee. Tietosanakirjojen verkkoversiotkin lopetetaan.
Äskettäin englanninkielinen Encyclopaedia Britannica ilmoitti, että se ilmestyy jatkossa vain internetversiona.
Artikkelissa Wikipedia sai aika hyvän arvostelun.
WSOY:n Liisa Riste kehuu monia suomenkielisenkin Wikipedian artikkeleita hyvin kirjoitetuiksi. "Mutta esimerkiksi humanististen alojen artikkelit jäävät alakynteen. Tietosanakirjoissa tiedon eri aloja on perinteisesti tasapainotettu, mutta Wikipedian kaltaisessa avoimessa ympäristössä se ei ole niin helppoa
Olen kuullut myös niin sanitusta kirjojen vapauttamisesta, jätetään kirjoja kenen tahansa "löydettäviksi".
http://yle.fi/uutiset/bookcrossing_vapauttaa_kirjat_kiertoon/6076827
Saattaa käydä kuitenkin niin, että tällainen kierrätys vain lisää kodin hyllytarvetta.
Kierrätystuotteen tiedotteen mukaan olen kovat kannet käsitellytkin.
Oulun pääkirjaston lehtisalin etuosassa on hylly, mihin saa tuoda omia tarpeettomia kirjojaan, ei kuitenkaan kirjasarjoja (tietosanakirjat ym) ja viedä mennessään jos mieluisen löytää. Hyvin näkyy kirjat kiertävän, joskus löytyy aarteitakin. Jos ei rahallisesti niin sisällöllisesti.
Kannattaisi matkia muuallakin!
Kaipa tuohon Wikipediaan on luotettava ja ihmisten tekemiä ne tietosanakirjatkin on.
Onpa herkkä ja kaunis.
Taas meni väärään paikkaan kommenttini. Tarkoitan "Iltalaulua rakastetulle".
Pitääpä tähän ketjuun osallistua joihan sen vuoksi, että tuo kirjasarjojen kohtalo on mietityttänyt.
Olen hankkinut aikoinaan monta kirjasarjaa, mm, Kaunis Suomi , Kaunis maailma, eläikirjoja monta sarjaa ja onhan se Otavan tietosana kirjasarjakin, jotenkin vaan ei tunnu hyvältä niitä hävittää, ehkä se onnistuu minun jälkeeni jääviltä.
Enemmän harmittaa nuo numeroidut aikoinaan kalliila hankitut kirjat joita on muutamia, eivät kelpaa antikvariohinkaan
Jospa joku keräilijä vielä innostuisi hankintoja tekemään.
Näitä kaunokirjallisia teoksia ei minulla onneksi paljon olekkaan, kaksi lasseilla suojattuja hyllyjä kyllä täyttynyt ja saavat pölyttyä niissä minun elämäni loppuun.
Tuo Auttamaton Pekka oli minun ravurini, kun koulun kilpailussa kävin, sijouttuminen ei tainut olla kärkipää, kun ei muistoihin ole jäänyt.
Ennenhän hankittiin jonkun kirjailijan koko kirjasarja, vaikka Maila Talvion jne. tai keräillä mielikirjailinsa kaikki teokset. Niin oli meilläkin, ja onneksi yksi tyttäristäni on tällainen kirja-rakastaja, otti avosylin vastaan kirjamme. Hänellä onkin nyt mahtava kirjasto, liekö saanut nyt kerättyä Mika Waltarinkin kaikki kirjat, minäkin aina kirpparilla käydessäni niitä hänelle haeskelin.
Liikutuin kun kuuntelin, niin valtavan kaunis. Sopii vaikka kultahäitten lauluksi ensi kesänä. Mukavaa kun sanat mukana, opettelen laulamaan.
Kiitos vielä tuhannesti Ramoona.