Oon idiootti!

Miksi keksin parhaat sanomiset Sulle vasta jälkikäteen? Juteltiin pienen hetken ajan pitkästä aikaa alkuviikosta, enkä puhunut mitään järkevää. Tai ainakaan mitään sellaista mitä olisin halunnut sanoa.. Mielessä oli vain, et nyt Sä oot siinä. Jos olisin kysynyt, olisitko pelannut mun kanssa kimppapelin, jos olisin laittanut saamani voiton takaisin koneeseen?

En osaa ottaa Susta oikein selvää, sä oot ollut viime aikoina nähdessä hieman alakuloisen oloinen. Se tuntuu pahalle, haluaisin tietää mikä mieltäsi painaa? Voiko se johtua musta? Pakko myöntää, et taidan välistä käyttäytyä hieman ristiriitaisesti.. En tee sitä tahallani, olen vain oikeasti yks hemmetinmoinen arkajalka toope, jonka ajatukset oot onnistunut sotkemaan..

En mä tiedä Sun ajatuksia, saati sitä, onko sulla kiinnostusta tutustua muhun paremmin. Mut siltä musta tuntuu. Siis että haluat. Minä ainakin haluaisin. Siis sinuun. En voi olla kuvitellut asioita niin paljon. Vai voinko? Anteeksi, jos olen. Sinun täältä löytämisestä voin kyllä olla aivan väärässä, mutta silti kokeilen. Ainakin aiemmin tuntui, et näillä ja oikealla elämällä oli yllättävän paljon yhteneväisyyksiä.. Enemmän kuin mikä olisi sattumalla selitettävissä.

En ole käynyt täällä nykyisin kovinkaan paljoa, ei ehdi ja tämä paikka viimeistään sotkee ajatukset provoineen yms. Mut ajatukset ei anna mulle hetken rauhaa, pakko kirjoittaa jonnekin. Ja ehkä maailman ihmeistä yksi toteutuisi ja sanani tavoittaisivat oikean silmäparin. Tahdon todella saada selvyyden susta, ja musta. Olet kultainen.
1261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minnepäin? :p
Rohkeutta vain peliin,
kyllä se siitä.
Katso mitä jatkossa tapahtuu, niin
saat rauhan. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmennyksen vuosi kirjoitti:

Miksi keksin parhaat sanomiset Sulle vasta jälkikäteen? Juteltiin pienen hetken ajan pitkästä aikaa alkuviikosta, enkä puhunut mitään järkevää. Tai ainakaan mitään sellaista mitä olisin halunnut sanoa.. Mielessä oli vain, et nyt Sä oot siinä. Jos olisin kysynyt, olisitko pelannut mun kanssa kimppapelin, jos olisin laittanut saamani voiton takaisin koneeseen?

En osaa ottaa Susta oikein selvää, sä oot ollut viime aikoina nähdessä hieman alakuloisen oloinen. Se tuntuu pahalle, haluaisin tietää mikä mieltäsi painaa? Voiko se johtua musta? Pakko myöntää, et taidan välistä käyttäytyä hieman ristiriitaisesti.. En tee sitä tahallani, olen vain oikeasti yks hemmetinmoinen arkajalka toope, jonka ajatukset oot onnistunut sotkemaan..

En mä tiedä Sun ajatuksia, saati sitä, onko sulla kiinnostusta tutustua muhun paremmin. Mut siltä musta tuntuu. Siis että haluat. Minä ainakin haluaisin. Siis sinuun. En voi olla kuvitellut asioita niin paljon. Vai voinko? Anteeksi, jos olen. Sinun täältä löytämisestä voin kyllä olla aivan väärässä, mutta silti kokeilen. Ainakin aiemmin tuntui, et näillä ja oikealla elämällä oli yllättävän paljon yhteneväisyyksiä.. Enemmän kuin mikä olisi sattumalla selitettävissä.

En ole käynyt täällä nykyisin kovinkaan paljoa, ei ehdi ja tämä paikka viimeistään sotkee ajatukset provoineen yms. Mut ajatukset ei anna mulle hetken rauhaa, pakko kirjoittaa jonnekin. Ja ehkä maailman ihmeistä yksi toteutuisi ja sanani tavoittaisivat oikean silmäparin. Tahdon todella saada selvyyden susta, ja musta. Olet kultainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu