Ladatkaa nyt järkeä tämän muistoihin tavaran muodossa takertuvan äidin päähän järkeä. Minun on vaikea luopua lasteni vanhoista tavaroista ja vaatteista, vaikka tilat ovat käyneet jo vähiin. Mutta tuntuu, että kaikesta tulee jokin muisto mieleen ja siksi siitä on vaikea luopua.
Sama koskee montaa omaakin tavaraa, joita ei oikeasti enää tarvitse. Osaa olen jo onnistunut myymään kirpparilla, mutta sitten välilläiskee katumus, että kun tuli sekin myytä.
Toisaalta jo ahdistaa tämä tavaran paljous. Onko muilla moista ongelmaa?
Sama koskee montaa omaakin tavaraa, joita ei oikeasti enää tarvitse. Osaa olen jo onnistunut myymään kirpparilla, mutta sitten välilläiskee katumus, että kun tuli sekin myytä.
Toisaalta jo ahdistaa tämä tavaran paljous. Onko muilla moista ongelmaa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ovatko muistosi todellakin tavaraan sidoksissa? Etkö muista asioita, ellei siitä ole olemassa jokin muistuttaja? Tavara on oikeasti vain tavaraa ja muistot ovat muistoja.
Minä tein muutama vuosi sitten totaalisen puhdistuksen joutavan päivisistä tavaroista ja en enää edes muista mitä hävitin. Ja olo on hyvä ja helpottunut, muistjoani ei kukaan vie, turhat tavarat saa viedä.
Ja sitä paitsi, tykkään elää hetkessä ja nautin ensi sijaisesti muistojen tekemisestä.
toinen hamsteri.Mulle on kanssa tosi vaikeaa luopua mistään lapsiin liittyvistä tavaroista ja vaatteista.Itse oon ajatellut että jos en raaski luopua niin en vain sitten luovu.
En kyllä ole samaa mieltä toisen vastaajan kanssa..Totta kai muistoja on ilman tavaraakin mutta kyllähän nyt väkisten lapsien lempileluihin sun muihin liittyy muistoja.
Minä olen raahannut lasten muistotavaroita mukanani eron jälkeen monessa muutossa. Vaihdoin kaksiosta kolmioon, ja nyt on tilaa pitää rakkaita tavaroita. Joskus illalla selailen aine- ja runovihkoja ja käprin tavavoita, patalaput ovatkin käytössä ja tunnen onnea siitä että olen saanut kullanmurujani hoitaa. Tiedä vaikka lapset joskus jälkeeni ottavat niitä itselleen muistoksi. Omista tarpeettomista tavaroista säilytän sellaisia mitä vanhemmat pakkasivat mukaan kun lähdin kotoa 19-vuotiaana, mm. kahvipannu ja tarjotin.
Olen tosin toivonut että pystyisin luopumaan äidin kalastajalangasta virkkaamasta sängynpeitosta, josta hiiri kerran söi osan, mutta aina vain suunnittelen tekeväni siitä ehkä sohvatyynyt päällisiä.
No , teeppä suursiivous , Uffille tms , osa , sitten roskiin ihan huonot , ja hae vaikka viinakaupasta siistejä viinilaatikoita ja järjestä sinne "muistotavaroita " , jotka säilytät , näissä pahvilaatikoissa ne menevät pienessä tilassa vaikka päällekkäin ladottuna .
Kun aikanaan lapset lähtevät ,on merkitty laatikko heille mukaansa . Laita kaikille myös muistojen laatikko vaatteille ,mitä haluat säilyttää , kuten kirjoille .
Totuus on , että kaikkea voi voi säilyttää , mutta osan voi laittaa välivarastoon ja on helpotus itselle , kun ovat poissa silmistä , mutta ei koko ajan tiellä .
Itse tein näin ja nyt aikuiset lapset kaivelevat laatikoitaan ja leikkivät näillä leluilla lapsensa kanssa ja käyttävät lapsillaan joitain vaatteita , on muistoja , jotka ovat heillekin tärkeitä ja näköjään laittavat jo itsekin "aarteita " säilöön , tosin maltillisesti , kun ahtaasti asuvat .
Kuulostaa vahvasti siltä, että sun kannattais selvittää hamstrauksen syitä. Se on kuitenkin pakkomielle, kun se liittyy juuri siihen, että tavarat ovat merkki muistoista yms, vaikka niillä ei tee enää yhtään mitään... Ja kun vielä myymiäsi tavaroita kadut. Ehdottomasti ota itsesi ja läheistesi takia yhteys terapeuttiin, ja hoida asia ennen kuin se karkaa käsistä.
Muuten huomaat 20-vuoden päästä, että talo hajoaa käsiin, olet erakoitunut, et luovu edes roskistasi jne... Oikeasti, tilanne voi hoitamattomana mennä todella pahaksi.
Hoitoa välittömästi tarvitseva hamstraaja, jos useampi kohta osuus kohdalleen:
1. Elintila asunnossa on rajoittunutta
Hamstraajan kotona tavaran määrä on silmiinpistävää. Seinänvieriä kansoittavat rojupinot.
2. Ei mitään järjestystä
Kun keräilijä pitää tavaransa tietyssä järjestyksessä, hamstraajan koti on kaaoksen vallassa. Epämääräiset kasat ja pinot sekä sinne tänne huiskitut tavarat hallitsevat asuntoa.
3. Paljon arvotonta tavaraa
Suuri osa hamstraajan tavaroista on arvotonta roskaa: Vanhoja tai rikkinäisiä vaatteita, joista ei ole haluttu luopua yms.
4. Liikaa lemmikkejä
Hamstraajalla saattaa olla kotonaan paljon lemmikkieläimiä – joista hän hädin tuskin pystyy huolehtimaan. Sekä eläinten että omistajan terveys ja turvallisuus ovat uhattuina.
5. Koti on likainen ja epähygieeninen
Hamstraajalla lojuu joka paikassa likaisia astioita ja pyykkiä, kodin pinnat ovat hyvin likaisia.
6. Eristäytyminen
Hamstraaja häpeää kotiaan ja itseään, hän eristäytyy perheestä ja ystävistä. Et ole käynyt hänen luonaan aikoihin. Jos hamstraajalla on lapsia, nämä eivät kehtaa tai edes saa pyytää kavereitaan kylään kodin sotkuisuuden vuoksi.
7. Puolustelu ja kiukku
Hamstraaja ei voi sietää sitä, että hänen asumiseensa ja ongelmaansa yritetään puuttua. Hamstraaja vetäytyy heti puolustusasemiin. Hänellä riittää perusteluja ja syitä, mihin hän aikoo käyttää tavaroita.
8. Haluttomuus luopua tavarasta
Jos hamstraajan kodista yrittää hävittää esineitä, tästä koituu vastustelua ja riitaa. Hamstraaja katuu, jos luopuu joistakin tavaroista, vaikka ei niitä oikeasti tarvitsisikaan. Hamstraaja on avuton ongelman edessä, hän ei pysty lopettamaan tottumuksiaan. Hamstraajaa voi auttaa ainoastaan käsittelemällä traumoja ja tunteita, jotka ovat aiheuttaneet hamstraamista.
9. Ahdistuneisuus ja mielenterveyden häiriöt
Hamstraus on pakko-oire, mielenterveydellinen ongelma. Hamstraaja tarvitsee asiantuntevaa ammattiapua. Hamstraus lasketaan ahdistuneisuushäiriöksi, jota hoidetaan lääkityksellä ja terapialla.
Kun minuun osui 4 kohtaa niin mihin hoitoon minun pitäisi nyt sännätä?
Onhan tuo 4/9 kuitenkin "useampi" kun kyseessä on lähes puolet.
Tässä osuneet:
1. Elintila asunnossa on rajoittunutta
-En edes tiennyt, että on asuntoja joissa ei ole rajoittunut elintila. Meillä on ainakin tietty määrä neliöitä ja 4 ulkoseinää rajaavat tilan.
3. Paljon arvotonta tavaraa
-Rahallisesti lasten tekemät kortit tai lapsuuden suosikkimekko ei ketään hyödytä, mutta miksi pitäisikään? Minulle ne ovat mittaamattoman arvokkaita.
4. Liikaa lemmikkejä
-Montako on liikaa? Meillä on ollut aina paljon lemmikkejä, mutta ne ovat kyllä oikein hyvin hoidettuja.
8. Haluttomuus luopua tavarasta
-Miksi kummassa minun pitäisi luopua niistä? Kenen vuoksi?
Omat lapseni vitsailevat sillä, että olen säästänyt heidän puutyötunnilla tekemiään väkerryksiä. Ja silti välillä katselevat, vertailevat ja tutkivat niitä...
Sie se oot kattellu telkkua paljon ja uskot kaikkeen mitä soopaa sieltä tulee!
Nyky telkku opettaa, mitenlapsia kasvatetaan, miten selvitään autoilla saarella, miten tehdään ruokaa, siivotaan kotia, miten erotaan parisuhteesta, miten hankitaan koti, miten se sisustetaan, miten kohennetaan ulkonäköä, miten tullaan laulajaksi.... onhan noita...
Jokaisen pitää ajatella omilla aivoilla, eikä kuunnella mitä teklussa höpötetään ja opetetaan.
Jokainen pitää sen asian itsellään, minkä katsoo tarpeelliseksi, eikä ole minkään sortin hamsteri tai apina.
tää oli tarkoitettu tydyty- lle, joka varmaan laihduttaakin telkun ohjeen mukaan.
Meinaatko että jos joku asia esitetään MYÖS telkussa, niin sitten se ei ole totta? Oletko sitä mieltä, että paljonkin tunnettu ja terapautteja työllistävä hamstraus ei ole sairaus? Kuulutko ihmisryhmään, joka on periaatteesta vastaan? Etenkin jos kolahtaa omalle kohdalle kritiikki... ;) Minä komppaan tydyty:tä.
En ole edellisen kirjoittaja, mutta onnituit ärsyttämään minua asenteellasi. heh. En tiedä mitä hyötyä kuvittelet että on siitä, että saivartelet? Vastaan sinulle siten, kuin kuvittelisin että olisit juuri niin typerä, kuin miltä vastauksesi vaikuttaa.
1. Kohdan alla oli määritelty, mitä rajoittuneella elintilalla tarkoitetaan. Onko pääosa asunnosta järkevässä käytössä, vaiko ei. Viekö turhat tavarat elintilaa pois.
3. On ymmärrettävää säästää joitakin muistoesineitä. Tajuat sen kyllä. Mutta kohdassa puhuttiin siitä, että arvotonta tavaraa on PALJON. Sinun joku mekko tai pari korttia ei ole vielä paljon.
4. Lemmikkejä ei nähtävästi ole LIIKAA, koska niistä on voitu hyvin huolehtia.
8. Jos tavarat häiritsevät sinun tai läheistesi elämää, niistä on syytä luopua. Jos tavaraa ei ole liikaa, siitä ei tarvitse luopua.
Kaasos on merkki epäjärjestyksestä. Järjestele tavarat omille paikoille ja viikkaa kauniisti. Hyvässä järjestyksessä tavara "vähenee". Muistoja ei kannata heittää pois, vaan säilyttää.
On kumma käsitys, että kaikki käskee että heitä heitä pois...miksi pitäisi heittää?
Pelkäkllä uudelleen järjestelyllä se hoituu.
Ihan kaikkea lapsiin liittyvää tavaraa ei kannata säästää. Jos näin tekee, niin itse joutuu asumaan loppuikänsä kauheassa ahtaudessa, epäterveellisten pölynkerääjien kanssa ja kun itsestä aika jättää, jälkipolvet kuskaavat kaiken "rojun" kaatopaikalle ihmetellen, mikä muorin pään sekoitti.
Hanki hyvä kamera ja MONTA muistitikkua. Et todennäköisesti tule saamaan kuvia ikinä kehitettyä, saatikka poistamaan turhia vikaotoksia, mutta muistitikut eivät vie juurikaan tilaa.
Saat otettua kuvia lapsista leluilla leikkiessään jne. Joten ehkä jokaista lelua ei tarvitse säästää.
Minusta ainakin on ollut ihana penkoa porukoitten varastoa ja löytää sieltä vanhoja lelujani ja vaatteita, kouluun liittyviä juttuja