Kevätulvat ovat jo menossa Pohjanmaalla ja tarkistin, josko EOK ja Rovaniemen aluetoimisto olisi jo havahtunut kevääseen. Mielestäni uutinen Rovaniemen kevättulvasta 2012 alkaa olla vaarassa homehtua.
Mutta sitten löysin tämän mielenkiintoisen uutisen
http://aluetv.fi/index.php
”Työsuojeluun ja terveyden edistämiseen tarkoitettu 5 -osainen ohjelmasarja käsittelee mm. yleisvaarallisia tartuntatauteja ja eri ammattialojen työympäristöihin liittyviä tartuntavaaratilanteita.”
Tartuntavaara on vallan ajankohtainen riski ja monessa mielessä vaarallinen.
A. Tartuntavaara järjestötoiminnassa
EOK:n liittovaltuuston kokous koht’sillään. Varomaton kokousedustaja voi Rovaniemellä saada akuutin despoottisuustartunnan. Kannattaa vältellä despotismiin sairaustuneita taudinkantajia tai ainakin käyttää kokoustiloissa hengityssuojainta.
Korvamato on toinen akuutti riski. Vaikka korvamato ei vaaranna tartunnansaaneen terveyttä pysyvästi, on ikävä kuunnella renkutusta ”Meidän EOK, vahva EOK, se on turva lapsien”. Järjestömarssin soidessa kannattaa tunkea sormet korviin. Jos korvamato pääsee kehittymään tinnituksen asteelle, siihen ei nykylääketieteestä löydy parantavaa hoitoa.
B. Tartuntavaara valuuttakaupassa
Valuuttakaupalle runsaasti altistuvalle saattaa kehittyä kroonisen idiotismin. Kroonisesti sairas potilas uskoo lapsenomaisesti voittomahdollisuuksiinsa, vivun olemassaoloon ja valuutta-alustan tarjoajan rehellisyyteen. Sairauteen ei ole hoitoa.
Sairauden loivempi muoto on akuutti idiotismi. Sen hoitoon käytetään ns. lompakkokuhnekylpyjä. Hoitomuoto on kehittyneempi version kuhne-kylvystä. Hoitomuodossa potilas istuu lämminvesisaavissa ja uittaa tyhjää lompakkoon kylpyvedessä. Noin 60% potilasta palaa todellisuuteen ja tunnustaa hoidon aikana, että vettynyt ja tyhjä lompakko ei tästä enää täyty.
C. Tartuntavaara oikeudenkäynnissä
Oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneille on todellinen vaara saada nivelvaivoja. Päivien ja viikkojen istuskelu vetoisessa ja kylmässä käräjäsalin porstuassa ei tee hyvää terveydelle. Ainoa parantava hoito on liittyä asianajajia edustavaan järjestöön ja siten välttää joutumasta sinne porstuaan.
Muuten oikeudenkäynnissä leviää myös pahanlaatuinen luulosairaus. Pitkään oikeudenkäynnissä joko syytettynä tai todistajana oleskeleva henkilö saattaa alkaa näkemään ja kuulemaan olemattomia ja kohta itsekin uskoo luulojaan. Seinäjoella on tavattu oikeudenkäynnissä sairastunut henkilö, joka itsepäisesti väittää Hannun käyneen ihan rehellistä valuuttakauppaa.
Luulosairaus - vastoin yleistä luuloa - on helposti hoidettava sairaus. Potilas yleensä paranee itsestään päästyään pois käräjäsalin epäterveellisestä ilmasta.
Tässäpä oli Suomi24-keskustelepalstan terveystietoisku tällä erää. Pikaista paranemista.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Aiheena DEMENTIA oikeussaleissa ja kuulusteluissa.
Asiat jotka helposti tunkkaustilanteessa muistuu mieleen unohtuu heti kun saliin joudutaan.
En muista, joku muu, kuka, en tiedä, en muista en voi kommentoida.
Olen kuullut jonkun tehneen, kuka kertoi, en muista, mutta oli luotettava taho..en itse mutta olen varma, että toimii.
"En muista, joku muu, kuka, en tiedä, en muista en voi kommentoida."
Sen huomaa että sulla ei muisti pelaa.
Monen winkkarisijoittajan oireet sopivat kyllä otsa/ohimolohkorappeumaan. Tyypillisellä potilaalla usein havaitaan holtitonta käyttäytymistä kuten riskien ottamisena liikenteessä, pelihimoa, taipumusta sijoittaa rahoja selviin huijauksiin, päihteiden käyttämistä, ahmimista, seksuaalisten normien rikkomista tai apatiaa.
Otsa/ohimolohkorappeutuma johtuu kuitenkin potilaan geneettisestä perimästä, enkä luokittelisi sitä tässä tartuntariskiksi.
toimittajan puoluetoverit järjestivät eduskunnassa seminaarin itseään lopullisesti syyttömiksi epäileville.
http://www.hs.fi/politiikka/Perussuomalaiset järjestävät eduskunnassa seminaarin vaihtoehtohoidoista/a1365993898024
Toivottavasti muistavat esitellä lompakkokuhnekylvyn. ;)))
Vinkkarithan konkoitti syöteillään tätä vähemmän tervestä porukkaa peli ripuvaisia ja ittestään luulevia, jotta päähän se ottaa, -- kun viepi nuanvaan vähempiosaisilta, eipä nämä ole palion perään manejaan huuelleet, hyvin nämä osasivat kohteesa valita, olikos näitä ilmojen tekiöitä rapiat tuhat, kun osaa jo luopuivat touhusta, tekiöitä olivat kerrakseen narautuksessa, kaippa valtio näitä muutamia oikaseepi, veronmaksajien maneilla tietysti ja koulutusmielessä, hyvä on oikeuslaitosta kouluttaa näissä pyörteissä ---- saa nähä pääsevätkös tuomarit eri piireissä samoihin tuomioihin, kun homma näin hajautettiin, lakikirjan harjoitustahan tämä on tuomareilla, siinä samalla selviääpi mitä nämä tuomiot ovat, ovatko niinkuin harakan pesän oksat ristisrastis, kun eivät osanneet tämmöstäkään tyhmyyttä keskittää, ootettavissa on vaikka mitä.
viimeisetkin PIPSit !
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suolihuuhtelu
Hanki oma robotti:
http://www.alibaba.com/product-gs/755065707/cost_effective_Colonic_Hydrotherapy_machine.html?s=p
EOK:n lopulliisesti syyttömäksi hyväksymä tuote.
Rovasjärviset on lopullisesti tässä touhussa menettänyt uskottavuutensa, maksua vastaanha nämä ovat maineensa tuhranneet.
"Rovasjärviset on lopullisesti tässä touhussa menettänyt uskottavuutensa"
Rovajärviset?
Älä nyt sotke Rovajärveä, tuota niin monen varusmiehen tuntemaan toiveiden ja haaveiden maata, Rovaniemen cityurbaaneihin sutkeihin.
Itsekin Rovajävellä muutaman kerran köykkineenä teidän, että onpa kerrankin sotaharjoituspaikka, jossa ei ollut TB. baaria tai Siwaa joka nurkalla. Sotkuauto jos jotenkin pääsi sinne metristen hankien ja metsäteiden päähän, se oli ihme. Itse en kertaakaan onnistunut soitilaskotiautoa siellä tavoittamaan, mutta huhut kertoivat, että joku oli sen nähnyt Misissä.
Kyllä kai tuo avaaja vihaa EOK,ta.
"Kyllä kai tuo avaaja vihaa EOK,ta. "
Kyllä, se on tunnustettu.
"A. Tartuntavaara järjestötoiminnassa, EOK:n liittovaltuuston kokous koht’sillään. "
No jo on. Taas oli aiheena EOK.
"Tartuntavaara järjestötoiminnassa"
Siis EOK taas? Totta kai.
"Hoitomuodossa potilas istuu lämminvesisaavissa ja uittaa tyhjää lompakkoon kylpyvedessä. "
Mieluummin ostaisi poreammeen tai vastaavan. Höyrysuihku oisi olla hyvä.
"josko EOK ja Rovaniemen aluetoimisto olisi jo havahtunut kevääseen"
Vallu ja EOK. Eikö vallu mistään muusta osaa puhua?
Spämmäriä närästää kun EOK:n suosittelemat jatkoviritykset tuottavat vain persnettoa.
Valuuttasorsa kahlaa pohjassa suu täynnä mutaa.
-- Valuuttasorsa kahlaa pohjassa suu täynnä mutaa.--
Mitenpä muutenkaan.
Sen huomaa että sulla ei muisti pelaa.