Kiitos kaikille miehille, jotka kestitte heitä

bmad-28

Minun kantani asiaan Miehenä on se, että
nainen joutuu raiskatuksi yleensä omasta
tahdostaan.
Miehet kokevat naisten toimintamekanismien takia suunnatonta vääryyttä etenkin seksuaalisella tasolla. Sen sijaan vain harva nainen joutuu kokemaan mitään yhtä hirveää joutumalla raiskauksen uhriksi.

Miehen tehtävänä ei ole kestää naisten
päähänpistoja ja oikkuja. Luonto ei vaadi miestä toimimaan näin. Miehet toimivat näin koska heidät on naisten taholta ajettu siihen pisteeseen. Naiset pitävät huolta typeristä perinteistä nostamalla yhteisöstä kaikkein konservatiivisimmat ja "varteenotettavimmat" uroot. Tämä synnyttää paineita. Monista tulee epätoivoisia, kyynisiä ja välinpitämättömiä naisten suhteen. Naiset ovat näyttäneet heille mallia raiskaamalla heidät ensin henkisesti. Tämän jälkeen tulee vähintäänkin yhtä kylmäverinen
naisen raiskaus. Naisen kunniaa on loukattu. Vain naisella on oikeus olla kylmä ja tunteeton
raiskaaja.

Tämä ei ole provosointia. Minä en ole raiskaaja, eikä minulla ole tarvetta raiskata ketään. Minulla on rotunaisystäviä monikossa. Nainen kantakoon itse vastuuta silti tekemisistään. Raiskaajat eivät ole koneita vaan naisten kovettamia epätoivoisia tai muuten välinpitämättömiä ihmisiä. Jos satun joskus löytämään raiskauskoneen teen siitä
välitöntä hakkelusta.

48

7279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kananen

      toki pitää sitten laittaa koiraat psykologisiin testauksiin ennen naimalupaa...

    • Mökin akka

      Vastaapas tähän: toppatakkiin ja myssyyn talvella -20 asteen pakkasessa pukeutunut nainen nenä räässä ja naama punaisena hinaa kauppakasseja mukanaan kotiinpäin. Joku mies hyökkää lumipenkasta ja raiskaa hänet.

      Mitä tämä nainen teki väärin, että hän aiheutti oman raiskauksensa?

    • väkivalta

      Tiedät kuitenkin että raiskaaminen on rikos, se on väkivaltaa, ei seksiä. Joten jos joku tälläkin palstalla kehottaa tai yllyttää raiskaamaan tai johonkin muuhun väkivaltaan toista ryhtymään, on silloin syyllistynyt rikokseen. Rikollista on myös tämän palstan ylläpitäjän toiminta jos tuollaisia väkivaltaan yllyttämisiä sallii!

    • Ihme ja kumma

      Vai, että näiset joutuvat raiskatuksi omasta tahdostaan. Olen kohta 50-vuotias. Kas kummaa kun en ole vielä koskaan kuullut kenenkään raiskatun naisen sanovan, että juuri tätä hän halusikin. Niin että perustelepas tuota näkemystasi.

    • Jabroni

      ...halukasta ei voi raiskata

      • bmad-28

        Naisia raiskataan, koska naiset ovat inhottavia ja petollisia. En ole missään nimessä
        kehottanut ketään raiskaamaan, enkä ole itsekään raiskaaja, vaan totesin vain miten asia on. Syyttäkää naiset itseänne.

      • kissa
        bmad-28 kirjoitti:

        minut raiskattiin 3 -vuotiaana.

        Taisin sitten olla harvinaisen inhottava ja petollinen lapsi. Olisi hauska tietää, miten olin tuohon ikään mennessä saanut aiheutettua isälleni niin paljon henkistä angstia demonisella luonteellani, että hän tunsi itsensä pakotetuksi raiskaamaan oman lapsensa?

        Voi isä-parkaa!

        Kerro minulle, oli viisas bmad-28, olinko kenties lutkuttanut tuttia väärällä tavoin vai olivatko jo vauvaiän vaippani olleet häiritsevän, ahdistavan seksikkäät?

        Ehkä isäni koko helistimenheiluttelun uhkaavaksi?

        Kerro!

        kissa

      • bmadiä
        kissa kirjoitti:

        Hänellä on oma historiansa (mm. isä ja vanhempi veli käyttivät hyväkseen ja äiti tiesi tästä).

      • kissa
        bmadiä kirjoitti:

        Ja sitten hän vain ... niinkuin ... pisti vahingon kiertämään?

        Tällä logiikalla kaikki väkivalta maailmassa olisi sallittua. Kaikelle on syynsä, kaikella on taustansa.

        Väität, että naiset "kiduttavat" miehiä, kunnes näiden on henkisesti aivan pakko raiskata. Mitäs näille naisraukoille sitten on tehty, kun heidän sinun teesiesi mukaan on pakko käyttäytyä sillätavoin?

        Vai päteekö periaatteesi vain, kun kyseessä on kärsineet ja ah, niin angstiset MIEHET?

        kissa

      • kissalle

        Vaikka oletkin todennäköisesti insestin uhrina syntynyht ns. telaketjulepakkofemakko pohjoiskarjalsta niin ei kandeis kaikkii miehiä leimata

      • kissa
        kissalle kirjoitti:

        Vaikka oletkin todennäköisesti insestin uhrina syntynyht ns. telaketjulepakkofemakko pohjoiskarjalsta niin ei kandeis kaikkii miehiä leimata

        Minä en leimaa miehiä. Mutta rengastanut olen yhden niistä. Hän on viisas ja ihana ihminen.

        Ja minä en ole telaketjufeministi. Olen pieni, kukkamekkoinen täti, joka leipoo pullaa sunnuntaisin ja hieroo miehensä kipeät hartiat vetreiksi.

        Minun mielestäni ihmisiä on kolmea sukupuolta: on naisia, miehiä ja raakalaisia.

        Tiedän myös, että myös naiset syyllistyvät seksuaaliseen väkivaltaan. Tällaista väkivaltaa ei ole se, että kapakkaillan jälkeen sanoo EI tai että pitää liian pieniä pöksyjä. Myös naiset lyövät, raiskaavat ja ajavat humalassa - ihan oikeasti.

        Nyt ei puhuta sukupuolisidonnaisista asioista.

      • Mökin akka
        bmad-28 kirjoitti:

        Naisia raiskataan, koska naiset ovat inhottavia ja petollisia. En ole missään nimessä
        kehottanut ketään raiskaamaan, enkä ole itsekään raiskaaja, vaan totesin vain miten asia on. Syyttäkää naiset itseänne.

        Vastaapas tähän: toppatakkiin ja myssyyn talvella -20 asteen pakkasessa pukeutunut nainen nenä räässä ja naama punaisena hinaa kauppakasseja mukanaan kotiinpäin. Joku mies hyökkää lumipenkasta ja raiskaa hänet.

        Mitä tämä nainen teki väärin, että hän aiheutti oman raiskauksensa?

      • Mökin akka
        bmadiä kirjoitti:

        Hänellä on oma historiansa (mm. isä ja vanhempi veli käyttivät hyväkseen ja äiti tiesi tästä).

        Ja tapaus oli naisten vika. Varmaan bmad siis päästää miehen ja veljen kuin koira veräjästä, mutta se äiti... Se pitää lynkkaaman. Sehän olisi varmasti, muskelisnainen kun on, voinut laittaa luun kurkkuun kusipääperheensä jäsenille?

        Eipä silti minäkin tunnen tyypin jota oli oma isänsä lääppinyt. Vähän erikoinen suhtautuminen sillä oli välillä naisiin, ja ennenkaikkea siitä oli tullut tahtomattaan homo.

      • Sarcasm
        Mökin akka kirjoitti:

        Vastaapas tähän: toppatakkiin ja myssyyn talvella -20 asteen pakkasessa pukeutunut nainen nenä räässä ja naama punaisena hinaa kauppakasseja mukanaan kotiinpäin. Joku mies hyökkää lumipenkasta ja raiskaa hänet.

        Mitä tämä nainen teki väärin, että hän aiheutti oman raiskauksensa?

        Kauniit, itseään täynnä olevat naiset ovat ilkeitä miehelle -> mies katkeroituu naisille joka loukkauksesta enemmän, menettää itsevarmuuttaan naisten lähestymiseen, eikä täten menesty sitten tulevaisuudessakaan naisasioissa niin hyvin, kun hyvällä itsevarmuudella menestyisi. Viha kasvaa. Mies raiskaa naisen, oli nainen kuka tahansa.
        Kyseinen nainen tuskin oli kukaan heistä joka oli loukannut, mutta näin se mitä ilmeisemmin yleensä menee.

        Muutkin naiset siis kärsii siitä mitä itseään täynnä olevat kusipäänaiset tekevät miehille, tämä on totta eikä tietenkään nämä muut naiset ole vastuussa heidän päänaukomisesta. Yleensä vielä tämä katkeroituminen varmaankin alkaa yläasteiässä. Siellä on kaikki pojat varmaankin jo haluamassa naista ja yleensä yläasteikäinen kaunis tyttö on juuri ehkä ilkein tapaus tälläisiä vähemmän komeita tapauksia kohtaan, mitä jokaisessa koulussa on.
        Sama tietenkin toimii toisinpäin. Tottakai komeat ne suositut äpäräpojatkin kiusaa sitten lihavia tyttöjä ja muuta... en väitä että naiset muka olisi ainoita ihmisiä joissa on vikaa. :P

        Mutta samanlaillahan se toimii, että muut "Mukavat miehet" joutuvat kärsimään siitä kun jotkut komeat sikailijat harrastelee kaikenmaailman ilkeitä yhdenillanjuttuja. Meneehän naisella siinä sitten luotto JOKAISEEN MIEHEEN. Eikä mieskään ole tainnut sitä ansaita?

        Minä voin täysin rehellisesti sanoa että juurikin ne itseään täynnä olevat kauniit suositut naiset tekivät minusta epävarman. Nimenomaan yläasteella. Sen jälkeen koko epävarmuus vain kasvoi ja kasvoi, kunnes opin ettei kannata välittää vittuakaan mitä muut ulkonäöstäni ajattelee. Siinä vaiheessa yllättäen minustakin tuli hyväksytty.

        Yhä silti kartan/pelkään mennä juttelemaan jollekin kunnon mallin näköiselle naiselle, jospa sieltä taas tulee jotain älytöntä kuittailua ja .. se vain jotenkin osaa sattua, kun joku kenestä itse kovin pitäisi sanookin kaiken ilkeän mitä päässään keksii. En silti ketään raiskaisi, löisi tai kenellekään tästä kostaisi.. voin vain kuvitella että siitä se katkeruus naisia kohtaan tulee..

        Tämä on tosin vain yksi mielipide muiden joukossa.

        Ainakin minulla on silti aina ollut sellainen käsitys että raiskarit on aina jotain koulukiusattuja epävarmoja itsevarmuutensa menettäneitä naisille katkeria "luusereita", jotka ei muuten naista saisi..
        Enkä keksi mistä muusta epävarmuus ja katkeruus tulisi, kuin aiemmasta huonosta kokemuksesta naisten kanssa.

        Kyllähän sellainen koirakin puree ihmistä, jota on pentuna ihmiset potkineet jne.. :D

        En syytä kaikkia naisia.. Lähinnä syytän kaikkia suustaan ilkeitä ihmisiä siitä, että täällä tapahtuu ilkeitä tekoja. Tietty on kai myös olemassa kaikenmaailman aktiivipahiksia ja perverssejä mitkä tekisi kyseisiä asioita, oli sitten asiat kuinka hyvin tahansa...

      • kissa
        Sarcasm kirjoitti:

        Se, että nätti nainen on _ilkeä_ miehelle,

        on täysin rinnastettavissa raiskaukseen?

        ???

        ?

        Kun minut on nyt raiskattu, muutama sata kertaa, monen vuoden ajan, mitäs pahaa MINULLA on moraalinen oikeus tehdä? Olisiko sinulla listaa? Minähän se vasta olenkin traumatisoitunut ja katkera!

        Voi kuule,

        elämä on epäoikeudenmukaista.

        Lapsia kiusataan koulussa joka päivä. Ihmisiä hakataan, tapetaan, solvataan ja nöyryytetään.

        Silti jotkut meistä eivät ryhdy psykopaattiraiskaajiksi, eivätkä pistä vahinkoa kiertämään.

        Mistähän se johtuu? Osaatko sen minulle kertoa?

        Huvittavaa että kirjoittaa sitä miten vaan, joku häiriintynyt ottaa varmasti itseensä. SANOINKIN ETTEI SYY OLE YKSILÖISSÄ. Taisin vain kertoa mistä uskon ilkeyden johtuvan. Ilkeys luo ilkeyttä.

        Ja ei, älä ole typerä, ilkeily ei ole rinnastettavissa millääntavoin väkivaltaan. Sanoin vain että raiskaamisellekin varmasti on syynsä, eikä se varmastikaan ole se että mies rakastaa kaikkia naisia.

        Anteeksi taas helvetisti, että loukkasin.. ei ole kyllä helppoa teilläkään, kun jokainen asia tarvii ottaa itseensä.

      • Kissa

        Voisikohan se, että naiset ovat miehille ilkeitä, johtua siitä,

        että miehet raiskaavat heitä?

        Kyllä se elämä on teilläkin vaikeata, kun jokainen pomppu ja töytäys pitää niin ottaa itseensä, että aivan raiskaamaan pakottaa.

        Etenkin, kun raiskatuksi joutuu yleensä joku viaton, ulkopuolinen. Joku vähän pienempi.

        Onkohan teitä lainkaan elämään tarkoitettu, kun ette sitä tuota paremmin kestä?

        Kissa

      • Saittia seurannut

        Jos mies raiskaa lastaan vuosikaupalla, niin syy on mikä? Olettaen ettei miestä itseään ole lainkaan käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi.

        Onko LAPSI nainen???

      • Sarcasm
        kissa kirjoitti:

        Se, että nätti nainen on _ilkeä_ miehelle,

        on täysin rinnastettavissa raiskaukseen?

        ???

        ?

        Kun minut on nyt raiskattu, muutama sata kertaa, monen vuoden ajan, mitäs pahaa MINULLA on moraalinen oikeus tehdä? Olisiko sinulla listaa? Minähän se vasta olenkin traumatisoitunut ja katkera!

        Voi kuule,

        elämä on epäoikeudenmukaista.

        Lapsia kiusataan koulussa joka päivä. Ihmisiä hakataan, tapetaan, solvataan ja nöyryytetään.

        Silti jotkut meistä eivät ryhdy psykopaattiraiskaajiksi, eivätkä pistä vahinkoa kiertämään.

        Mistähän se johtuu? Osaatko sen minulle kertoa?

        kissa

        Sinun on aivan turha alkaa minulle haastamaan riitaa. Kirjoitin kirjoitukseni täysin neutraalisti ilman kumpaakaan puolta ottaen.

        Ja juuri sitä tarkoitin, että maailmassa tapahtuu kaikkea paskaa, mutta olemalla ilkeä ja tekemällä lisää paskaa takaa vain sen että sitä paskaa tulee VIELÄ ENEMMÄN.

        Useat ihmiset tapetaan siksi, että ne on muka ensin tehnyt jotain... ja .. äh, vitut. Riitele yksinäsi.

      • Sarcasm
        Kissa kirjoitti:

        Voisikohan se, että naiset ovat miehille ilkeitä, johtua siitä,

        että miehet raiskaavat heitä?

        Kyllä se elämä on teilläkin vaikeata, kun jokainen pomppu ja töytäys pitää niin ottaa itseensä, että aivan raiskaamaan pakottaa.

        Etenkin, kun raiskatuksi joutuu yleensä joku viaton, ulkopuolinen. Joku vähän pienempi.

        Onkohan teitä lainkaan elämään tarkoitettu, kun ette sitä tuota paremmin kestä?

        Kissa

        Minä en ole syypää siihen että joku vitun runkkari on sinut raiskannut, joten älä siitä minulle avaudu. Ja tottakai tuo kiertokulku toimii niinkinpäin että naiset ovat sitten ilkeitä kun miehet ovat olleet. Sinä olet siitä mahtava esimerkki.

        Ja minä kestän. En edelleenkään ole raiskari ja ihan vain tiedoksi, olen täysin raiskaamista vastaan.

      • Sarcasm
        Saittia seurannut kirjoitti:

        Jos mies raiskaa lastaan vuosikaupalla, niin syy on mikä? Olettaen ettei miestä itseään ole lainkaan käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi.

        Onko LAPSI nainen???

        ...kysy isältäsi.

      • Kissa
        Sarcasm kirjoitti:

        Minä en ole syypää siihen että joku vitun runkkari on sinut raiskannut, joten älä siitä minulle avaudu. Ja tottakai tuo kiertokulku toimii niinkinpäin että naiset ovat sitten ilkeitä kun miehet ovat olleet. Sinä olet siitä mahtava esimerkki.

        Ja minä kestän. En edelleenkään ole raiskari ja ihan vain tiedoksi, olen täysin raiskaamista vastaan.

        No, jopa sinä älähdät!

        Etkö sinä lainkaan ymmärrä minua? Minä olen surkuteltava uhri - olen miesten ilkeyden uhri!

        Nyt, paremman puutteessa, käyn sinun kimppuusi. Sinä edustat miehiä kollektiivisesti, niinkuin minä olen edustanut kaikkia niitä naisia, joiden ilkeyden takia isäni minut raiskasi.

        Mitä sinä vikiset, näinhän sinun maailmasi toimii. Etkä ole saanut, kuin muutaman terävän viestin INTERNETIN kautta - ihan anonyymisti - ja JO vikiset! "Miksi hyökkäät mun kimppuun?"

        Ole mies!

        Suosittelisin kipukynnyksen nostamista, jos aiot elämässäsi selvitä. Monelle naiselle on joku toinen, ihan tuntematon mies ollut ilkeä - ja sinä vaikutat juuri sopivan pikkaiselta ja herkältä, jotta kaiken paskan voi kaataa sinun niskaasi.

        Olinhan minäkin sellainen 3 -vuotiaana. Pikkainen.

        Ja nyt, kun sinulle on oltu ilkeitä ja "kimppuusi hyökätty", mene rauhallisin mielin ja pistä vahinko kiertämään. Jospa löytäisit jonkun vielä pienemmän, kuin itse olet?

        Ja taas on maailma parempi paikka. On ymmärretty raiskareita, on ymmärretty ilkeitä.

        Me olemme niin ymmärtäväisiä. Suvaitsevaisia, suorastaan!

        Mua ei kuules kiinnosta paskaakaan jos mulle joku jossain foorumilla jostain ulisee. Yritin vain neuvoa että tuo kaikki helvetin energia kannattaisi suunnata varmaan siihensuuntaan mihin se kuuluisi, eli niitä raiskaajia kohtaan, ei raiskausta vastustavia ihmisiä kohtaan.

        Mutta on se riitely sitten kivaa. Varsinkin kun on siihen niin helvetin hyvä syy. Eikä kukaan mies voi tietää, mitä se on, joten miehillä tänne ei asiaa edes ole.

        Lupaan etten kirjoita tänne enää koskaan :)
        Ole hyvä. Adios.

      • 123
        kissa kirjoitti:

        minut raiskattiin 3 -vuotiaana.

        Taisin sitten olla harvinaisen inhottava ja petollinen lapsi. Olisi hauska tietää, miten olin tuohon ikään mennessä saanut aiheutettua isälleni niin paljon henkistä angstia demonisella luonteellani, että hän tunsi itsensä pakotetuksi raiskaamaan oman lapsensa?

        Voi isä-parkaa!

        Kerro minulle, oli viisas bmad-28, olinko kenties lutkuttanut tuttia väärällä tavoin vai olivatko jo vauvaiän vaippani olleet häiritsevän, ahdistavan seksikkäät?

        Ehkä isäni koko helistimenheiluttelun uhkaavaksi?

        Kerro!

        kissa

        Eihän 3-vuotiasta voi raiskata...siis kirjaimellisesti (vaikka muilla tavoin voikin käyttää seksuaalisesti hyväksi).

      • man
        123 kirjoitti:

        Eihän 3-vuotiasta voi raiskata...siis kirjaimellisesti (vaikka muilla tavoin voikin käyttää seksuaalisesti hyväksi).

        Mikä muka estää sen? Oletko tyhmä ihan oikeasti?

      • Kissa
        man kirjoitti:

        Ehkä Mökinmummo olettaa, että 3 -vuotias puhkeaa puhumaan kuin Cicero, pitää 45 minuutin monologin aiheesta Eettinen käytös ja saattaa raiskaajansa katumuksen valtaan.

        Mitään kaikenkattavaa esitystä kaavioineen ja neuvoineen en voi antaa aiheesta "miten voidaan raiskata 3 -vuotias". Minä kun en muista paljon mitään muuta, kuin kivun.

        Asiasta kiinnostuneet voivat kysyä pedofiileilta tarkempia neuvoja. Pedofiileja löytyy esim. vankilasta ja heidän tunnistaa mustelmista, joita saattaa olla esim. kasvoissa ja muualla vartalossa, vapaavalintaisessa järjestyksessä.

        Mä jäin ihmettelemään sitä, että miten niin 3-vuotiasta ei voi raiskata? Ihan samalla tavallahan se tehdään kuin kenen tahansa raiskaus..???? Joten siinä ei ole mitään lieventävää asianhaaraa...

        Jos viittasit Mökinmummolla minuun, niin minä en ollut tuo pölvästi joka kuvittelee etteikö joku hirviö voisi 3-vuotiaankin raiskata.

        Olen kuullut vauvojakin raiskatun.

      • Kissa
        Mökin akka kirjoitti:

        Jos viittasit Mökinmummolla minuun, niin minä en ollut tuo pölvästi joka kuvittelee etteikö joku hirviö voisi 3-vuotiaankin raiskata.

        Olen kuullut vauvojakin raiskatun.

        No, hupsista. Anteeksi.

        Oli nimimerkkinne vierisin, katsoin väärältä riviltä :(

        Kissa

      • ...
        man kirjoitti:

        Mä jäin ihmettelemään sitä, että miten niin 3-vuotiasta ei voi raiskata? Ihan samalla tavallahan se tehdään kuin kenen tahansa raiskaus..???? Joten siinä ei ole mitään lieventävää asianhaaraa...

        Ootteko te ihan taukkeja? Eihän kenenkään miehen vehje mahdu 3-vuotiaan sisälle. Hakekaa tietoa ihmisen anatomiasta. Sori jos on arka aihe, mutta näin se vain on. Olen pahoillani puolestasi Kissa, mutta eiköhän isäsi vain _yrittänyt_ raiskata sinua (jos ei käyttänyt jotain muuta kuin penistään).

      • herppuli
        ... kirjoitti:

        Et sit paljoakaan tiedä ihmisen anatomiasta. Moni maailman lapsi on raiskattu tuon ikäisenä.

        Joskushan tuli telkassa dokumentti jossa joku oli pidätetty ja sillä oli yhdyntäkuvia itsestään lapsien kanssa. Nuorin oli kai silloin ollu 4-vuotias.

        Ja vuosia sitten luin lehdestä kuinka Suomessaki oli joku mies raiskannu kaks 5-vuotiasta pikkupoikaa. Ja helposti oli onnistunu...

        Joten kyllä onnistuu!!!

    • Sarcasm

      Olen täsmälleen samaa mieltä. Minua on naiset koko elämäni pitänyt pilkkanaan ja nauranut ja vittuillut, aina tähän asti. Enään ei asia ole niin, koska olen ilmeisesti miehistynyt ja tälläkertaa ULKONÄKÖNI MIELLYTTÄÄ. On muuten aivan naurettavaa hevonulostetta että naiset väittää sisimmän olevan tärkeintä.
      Varmasti jokainen raiskaaja on alkanut naisia kohtaan katkeroitua juuri siksi, että heille kelpaa vain paras. Ne lihaksikkaat machot hyvintienaavat jne... Miksi muuten tässä maailmassa olisi kaikille täysin tunnettua että on tapauksia jossa nainen nai miestä rahan takia, jos se ei olisi totta? Miksi muuten suoraan oletuksena olisi, että lihaksikas machoapina saa naisia enemmän kun tietokoneen ääressä istuva laiheliini?
      Mutta MIKSI naiset valittaa tasa-arvosta ja siitä että KAIKKI MIEHET OVAT MUKA SIKOJA, kun eivät yleensä NAI kun niitä ihmisiä ketkä on niin hyvännäköisiä että kelpaavat. Moni mies vain nai, pettää, jättää ja vaihtaa toiseen. Usein nämä hyvännäköiset naisia saavat ihmiset. Ja sitten naisilla on valitettavaa joka miehestä, vaikka ei tulisi ikinä kysymykseenkään että sellaista mukavaa luotettavaa ihmistä edes kokeilisi kumppanina, koska se ei ole panostanut kaikkea aikaansa KROPPANSA treenaamiseen, vaan lähinnä aivojensa ja käytöstapojensa treenaamiseen..

      Niiden miesten kanssa ei tarvitse olla, jotka käyttää teitä kuin esineitä...

      Mikä muka niitä mukavia miehiä vituttaisi enemmän että te naitte kaikkia komeita miehiä ja sitten kun toteatte että ne ovat sikoja, tuomitsette KAIKKI MIEHET sioiksi, ettekä anna koskaan niille vähemmän adoniksille edes mahdollisuutta?

      Tuosta raiskarit syntyy. Tosi kuin vesi.

      Asiaa tietenkin helpottaisi, jos suomi laillistaisi prostituution. Silloin saisi nekin, ketkä ei muuten saa mutta haluaa, eikä tarvitsisi ketään pakottaa mihinkään.

      Minua tosin kaikkien turha ruveta morkkaamaan. Olen onnellisesti suhteessa vihdoinkin. Mutta ikinä ei ole vielä tätä ennen kaunis nainen antanut mahdollisuuttakaan lähestyä, koska en ole käyttänyt muotivaatteita, hiusgeeliä ja pullistellut lihaksillani..

      Ja vielä sanon tasa-arvosta että mielestäni on ihan OK näin, miten kaikki asiat on. Mielestäni aivan hyvin tasapainossa YLEISESTI ja tietenkin jokainen pariskunta saa itse määrätä omat sääntönsä miten jakaa rahat ja työt. Tämä vain, että miehet saa enemmän palkkaa kun naiset, on pelkkä riitelyn aihe joka vie aikaa kaikelta hauskalta mitä voitaisiin viettää. YLEISESTI MYÖS KAIKILLE TUTTU KÄSITE ON VARMAANKIN TÄMÄ:
      Mies vie elokuviin. Maksaa lipun. Mies ostaa kukkia. Suklaata. Mies tarjoaa ravintolaillallisen. Mies ostaa naiselle koruja jne. Että eiköhän se sama raha tule, ainakin joissain tapauksissa sitten naisille takaisin muussa muodossa, kun rahassa. Ei TIETENKÄÄN kaikki miehet ostele, koska on myös olemassa niitä sikoja, mutta silti tämä on maailmankuulu käsite ollut jo kauan, mutta eihän ne tasa-arvosta kurkku suorana huutavat naiset tälläistä edes pysähdy ajattelemaan, koska vihaavat kaikkia miehiä silmittömästi, eihän? :)

      RENTOUTUKAA JA PITÄKÄÄ HAUSKAA. Ja kaikki voisi katsoa jokaista yksilönä. Minua ainakin vituttaa että maailma on täynnä pelkkiä ryhmiä. Naiset, miehet, ranskalaiset, norjalaiset, suomalaiset, valkoihoiset, mustat, keltaiset, metallistit, hopparit, punkkarit.... ÄLKÄÄ VIHATKO RYHMIÄ, VIHATKAA YKSILÖITÄ. Maailmassa on aivan tarpeeksi täysin aiheetonta vihaa.

      • Mökin akka

        Sai sellaisen kuvan että sinun mielestäsi mies voi kostaa koko naiskunnalle raiskaamalla kenet tahansa naisen, kun on niin vittuuntunut että. Miksi näin?

        Mistä tämä mies joka ei ole koskaan osannut himoita itselleen kuin kauniita naisia (kuten ilmaisit) voi tietää ANSAITSEEKO juuri se nainen raiskauksen jonka kimppuun hän käy jossain pusikossa? Kuka sen muuten yleensä muka ansaitsee???

        Entä minkä takia jokaisella miehellä pitäisi omasta ulkonäöstään huolimatta olla oikeus nimenomaan kauniiseen naiseen, pitääkö meidän rumien naisten ryhtyä lesboiksi vai? MITÄ yleensä on kauneus? Sitä että levittää pakkelia joka päivä naamaan? (En meikkaa ja olen siis ruma.)

        Sanot lopussa että vihatkaa yksilöitä, mutta kuitenkin niputat kaikki naiset yhdeksi tasalaatuiseksi paakuksi.

        Ainakin tällaiseen käsitykseen jäin.

      • bmad-28

        Paljon asiaa.

        Naisille miehen "hyvännäköisyys" on sitä,
        että edustaa konservatiivisia arvoja, hyväksyy naisen oikut (heikkouden), omistaa miehisen köyhän asenteen ja luisen rakenteen.
        Tällainen mies on turvallinen ja vastustamaton kumppani itsestään epävarmalle naiselle. Kaikki muut ovat saamattomia nörttejä ja potentiaalisia
        raiskaajia, jotka pitää kitkeä ja lähettää
        tiehensä menivät he minne tahansa.

        Minä arvostan naisia, jotka huolehtivat
        itsestään. Naisystäväni ovat hyvännäköisiä
        rotuyksilöitä
        ja tehneet selvän eron itsensä ja muiden naisten (emäkanojen) välille. Minulla on laadukasta naisseuraa, vaikken vanhoillisen, konservatiivisen miehen kriteerejä täytäkään. Naisystäväni menestyvät
        taistelulajeissa, eivätkä tarvitse ketään nationaalista härkäpäätä seisomaan
        vieressään.

        Se siitä. Jos näkisin edessäni keskellä kirkasta päivää raiskauksen edessäni en antaisi apua, vaan jäisin mielenkiinnosta katsomaan. Enhän minä pystyisi tekemään mitään kun olen tällainen joutava loinen. Niin mainittakoon minulta löytyy, diners, american express, visa, mastercard....

      • Siiseli

        Sinähän vetäisit siinä tumppuun ja roiskisit mällejä visakorteillesi, ja kun raiskaaja olisi lopettanut, kääntäisit akkaparan toisinpäin ja vetäisit sitä perseeseen.

        Mitä vittua täällä yleensä itket ja hekumoit raiskauksella jos sinulla on niin saatanan eteviä ämmiä kokonainen haaremi, mitä?

        Ei jummarta.

      • bmad-28
        Siiseli kirjoitti:

        Olen vapaa mies kirjoittelemaan joukosta poikkeavia näkemyksiäni, koska kukaan hyvin tuntemani nainen, minua rakastava ei vaadi minua sitä pysäyttämään.

      • vaan
        bmad-28 kirjoitti:

        Olen vapaa mies kirjoittelemaan joukosta poikkeavia näkemyksiäni, koska kukaan hyvin tuntemani nainen, minua rakastava ei vaadi minua sitä pysäyttämään.

        Ehkä olet vapaa. Vapautesi on kyllä vaakalaudalla. Ilmeisesti pyrkimys avohoitoon ja mielenterveyspalveluissa säästäminen näkyy tässäkin.

      • Bmad-28
        vaan kirjoitti:

        Ehkä olet vapaa. Vapautesi on kyllä vaakalaudalla. Ilmeisesti pyrkimys avohoitoon ja mielenterveyspalveluissa säästäminen näkyy tässäkin.

        Verorahojen haaskaaminen minuun olisi
        aika koomista. Olen aina maksanut veroja ja tarvittaessa käyttänyt pääsääntöisesti yksityisiä terveyspalveluja. Minä elän järkevästi katsomallani tavalla, ja vaikka vihaankin syvästi ympäröivän yhteiskunnan elintapoja, minulla ei ole pienintäkään motiivisa olla vaaraksi
        sen enempää itselleni kuin muillekaan. Ja sen verran moni terve ja hyvävointinen ja hyvännäköinen nainen on asioista kanssani samaa mieltä, että uskoisin minulle olevan parempaakin käyttöä yhteiskuntamme kehityksessä kuin lääketehtaiden koekaniinina
        toimiminen.

      • Sarcasm
        Mökin akka kirjoitti:

        Sai sellaisen kuvan että sinun mielestäsi mies voi kostaa koko naiskunnalle raiskaamalla kenet tahansa naisen, kun on niin vittuuntunut että. Miksi näin?

        Mistä tämä mies joka ei ole koskaan osannut himoita itselleen kuin kauniita naisia (kuten ilmaisit) voi tietää ANSAITSEEKO juuri se nainen raiskauksen jonka kimppuun hän käy jossain pusikossa? Kuka sen muuten yleensä muka ansaitsee???

        Entä minkä takia jokaisella miehellä pitäisi omasta ulkonäöstään huolimatta olla oikeus nimenomaan kauniiseen naiseen, pitääkö meidän rumien naisten ryhtyä lesboiksi vai? MITÄ yleensä on kauneus? Sitä että levittää pakkelia joka päivä naamaan? (En meikkaa ja olen siis ruma.)

        Sanot lopussa että vihatkaa yksilöitä, mutta kuitenkin niputat kaikki naiset yhdeksi tasalaatuiseksi paakuksi.

        Ainakin tällaiseen käsitykseen jäin.

        Harmi, jos sai sellaisen kuvan.

        Mistäpä nainenkaan tietää ansaitseeko mies sitä, että yleistetään jokainen mies siaksi? Tai että ansaitseeko "nörtit" sellaista naurua jota he ilmeisesti tällähetkellä näiltä kauniilta ja suosituilta naisilta saavat. Ja yleisesti varmaankin suurimmalta osalta naisia ylipäätänsä.
        Ja en tainnut sanoa että sen kukaan ansaitsee?

        Tuntuu että tekstissäsi väkisin väännät riitaa. Mutta jos tähän lähdetään niin; outoa että peräkkäin tavallaan sanot että rumat ihmiset toisilleen, kauniit toisilleen ja sitten ihmettelet mitä kauneus ylipäätänsä on. Tälläkertaa taisin tarkoittaa sitä mikä yleisesti on kauneuden maailmankuva. Tiedäthän, muotilehdet, missit, pornotähdet, mitä ikinä. SE YLEINEN KUVA KAUNEUDESTA.(Ja varmasti kuittaat jotain tuosta pornotähtiviittauksesta, mutta kyllä, jotkut miehet pitää sellaisia naisia ehkä kauneimpina.. tiedän; typerää.) En silti sano että olen samaa mieltä kaiken muun kansan kanssa siitä mikä on kaunis nainen.. omaa tyttöystävääni katselen paljon ennemmin meikittä, kun meikkien kera enkä pakottaisi ikinä ketään edes meikkaamaan. Mutta enpä ala myöskään vittuilemaan, jos joku niitä päättää käyttää.

        Minä en myöskään tainnut puhua itsestäni että olen menossa raiskaamaan naisia siksi että minua on kohdeltu kaltoin. Uskoisin vain että ihminen joka raiskaa, ei taida olla täysin terve päästään ja varmaankin asiaan liittyy aiempi huono kokemus naisten kanssa. Ja en käsitä miksi sinä otit itseesi, koska puhuin kaikista näistä kauniista, ylpeistä, suosituista ja yleensä hyvin ilkeistä naisista. Enkä usko sinun sellainen olevan.

        Monesti tekstissä myös taisin mainita että on poikkeuksia ja yksilöitä jotka ei toimi niin kuin suurin osa...

        Äh, anteeksi nyt helvetisti, mutta mielestäni asiat vain niin menee että viha luo vihaa enkä usko että mies, jota kohtaan kaikki naiset ovat oleet todella mukavia, haluaisi ikinä tehdä kenellekään naiselle mitään noin pahaa. Enkä myöskään usko, että miehen, joka saa pillua helposti naiselta kuin naiselta (eli ns: komea mies, johon ryhmään minäkään tuskin kuulun.) täytyy edes harkita raiskaamista.
        Mutta mistäpä minä varmaksi tietäisin, kun en raiskaaja ole.

        Ehkä syyllistyin yleistykseen, kun ärsyyntyneenä kirjoittelin. Anteeksi siis myös siitä.

        Ja niin siis en tarkoittanut että jokaiselle miehelle tarvitsisi olla joku malli tai pornostara, mutta se katkeruus syntyy ILKEYDESTÄ, ei siitä ettei saa naista.

        Siis.. kyllä varmasti sinäkin tiedät sellaiset naiset/tytöt jotka ovat niin kauniita ja täynnä itseään, että eivät huoli kun parhaat miehet ja ilkkuvat kaikille toisille ja itseään "rumemmille" naisillekin.

        Bläh.. sori mahdolliset loukkaamiset :I

        Minulla ei ole ollut pahemmin naispuolisia ystäviä, joten en tiedä millaisia naiset sitten "viihteellä" pääasiassa ovat - varsinkin kun en itse edes juo. Olen kuitenkin kerran ollut hiuskarvan varassa päätyä raiskatuksi, joten ymmärtänet että minulla(kin) saattaa puolestaan olla katkeruutta miehiä kohtaan. Tapaus oli sellainen mihin minä en todellakaan provosoinut, satuin vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja kaiken kukkuraksi tyhmyyttäni suostumaan jutusteluun miehen kanssa, jonka luulin vain lämpimikseen lässyttelevän. Mutta eiväthän miehet sellaista kaiketi tee, aina on jotkut metkut mielessä?

        Tässä minulla on pointtina että ei-ilkeiden naisten velvollisuutena ei ole olla nyrkkeilusäkkinä miehille joita on kiusattu. Meitä kaikkia on kiusattu, minuakin aivan kiitettävän riittävästi kummankin sukupuolen taholta. En silti suunnittele päässäni että saisipa kostettua niin ja näin. Korkeintaan haaveilen kuinka itsetunto tulisi kauhean hyväksi ja oppisi olemaan välittämättä kaiken maailman törppöjen käytöksestä.

        Ehkäpä tämän maan pitäisi järjestää vaikkapa työväenopistossa oikein itsetuntokursseja kaikille päähän potkituille, niin eivät/emme suotta kierrätä kaikkea paskaa eteenpäin niille joille se ei kuulu...

        Ärsyynnyn ja kiusaannun aina kun joku muistuttaa siitä että maailma on paska ja ihmiset vielä paskempia ja kehenkään ei voi luottaa. :(

        Tietty ymmärrän sunkin kantasi.
        Enkä minäkään suunnittele mitään kostoja. Se oli pelkkä epäilys ja mielipide että niin se varmaan menee. Kyllähän ihmiset toisiaan tappaakin sen takia mitä joku toinen on tehnyt, mutta eivät suinkaan kaikki.
        Ja kyllä minun ainakin tekisi mieli jutella ventovieraille, niin naisille kuin miehillekin mutta itsevarmuuteni on ainakin niin, suoraan sanottuna, paska, että ei uskalla kun luulee että sieltä tulee heti halveksuntaa. Tai ilmeisesti sinun tapauksessasi tulisi pippurisumutetta :D
        No ei, anteeksi.

        Vitunmoisia idiootteja maailmasta löytyy enkä minä naisia raiskauksista syytä! En sitä kuvaa halunnut ainakaan antaa, vaikka ehkä hieman vahingossa niin teinkin ja pyydän anteeksi.

        Ja aivan, olet aivan oikeassa että tuollaisia kursseja tai mitäikinä kannattaisi keksiä, ettei sitä sitten juuri kierrättäisi epäluottamustaan tai katkeruuttaan muille ja loisi lisää samanlaisia. Vaikka en minä kyllä koskaan alentuisi samalle tasolle kun jotkut "Kiusaajat" tai mitäikinä, mutta kyllä sitä aina sitten jollaintapaa saattaa olla itsekin sit kylmempi ihmisiä kohtaan jos ei juuri lämpöä ole saanut.

        Ja kyllähän joihinkin voi luottaa, mutta se luottamus pitää olla ansaittu ;)

        Tosiasiahan se vain ikäväkyllä on, ettei voi olla turvassa kun omassa kodissaan, joskus ei sielläkään. Eipä siitä silti mitään tulisi, jos kaikkea alkaisi pelkäämään. Onhan se periaatteessa mahdollista että joku mies raiskaa minutkin. Eikä kyllä olisi kivaa :/ Mietin sitä, ikävä kyllä, työmatkalla ja tajusin vasta silloin kuinka kauhealta se tuntuisi todellakin jälkeenkinpäin jos joku olisi raiskannut vaikka aiemmin ehkä vähättelin, tyyliin; "Miksi nainen on siitä niin surullinen jos joutuu kerrankin kokemaan yhdyntää josta ei pidä?"

        Siis.. tuo nyt kuulostaa paljon kylmemmältä miten sitä ajattelin... typerää silti..

        Ja siis siihen lopputulokseen nyt minäkin tietenkin päädyn, että ei se raiskaus ole kenenkään muun vika kun sen raiskaajan. Ja kukaan ei sitä tiedä mistä kyseinen toiminta sitten johtuu.

        Minä vain ainakin yhä kierrän nykyään kaukaa sennäköiset tytöt/naiset jotka minulle aina ennen nauroivat, vaikka ei enää olisi syytäkään. Ilmeisesti siksi, etten edes halua enää tutustua kyseisiin. Ja kyllä mielestäni silti osaan katsoa, kuka sellainen on, kuka ei. Ja harvemmin naiset sellaisia on. Ja tietenkin silti otan heidätkin yksilöinä. Ei ulkonäöstä mitään voi päätellä täysin, mutta minullekin on ennakkoluuloni kehittynyt..

        Luulenpa että oikeastaan vain raiskatuksi itse joutuneet miehet tietävät millainen nöyryytys se on, kun ei saa itse päättää missä mennään. Jos ajattelen vain normaalia seksiäkin miten se joskus on vähän tökkinyt kun ei oikein luista ja silleen, niin miltä sitten tuntuisi äkillinen junttaus? Kumppaninikin on ihmetellyt miten miehet edes kykevät raiskaamaan rutikuivan naisen ilman että nahka lähtee itseltä.

        Kumppanini myös, valitettavasti, ihmettelee mikseivät naiset pääse raiskauksesta yli. Hyppää vain pystyyn että se siitä, shit happens. Vähän sama kuin Huuliharppukostajassa se nainen uhosi että jos raiskataan, niin onpahan vaan ollut yksi paska kokemus lisää, mutta I will survive.

        Itse kuitenkin olen pohtinut että jos kerta minuakin vielä hirvittää, joka olen vain ollut hilkulla (ja sen todellisen mahdollisuusprosentin tietää vain se ääliö äijä itse), niin entä sitten ihmiset jotka toistuvasti joutuvat hyväksikäytetyksi - aivan kuin heillä olisi jokin kohtalo, että ensin isä raiskaa tai veli, ja sitten poikaystävät ja tuikituntemattomatkin. Tällaisia saa lukea aina joskus.

        Ehkäpä herkemmälle mielelle on parasta vaan kiertää nämä asiat (ja tämä saitti) kaukaa, koska tulee vain tarpeetonta vitutusta...

      • Gladiator
        Bmad-28 kirjoitti:

        Verorahojen haaskaaminen minuun olisi
        aika koomista. Olen aina maksanut veroja ja tarvittaessa käyttänyt pääsääntöisesti yksityisiä terveyspalveluja. Minä elän järkevästi katsomallani tavalla, ja vaikka vihaankin syvästi ympäröivän yhteiskunnan elintapoja, minulla ei ole pienintäkään motiivisa olla vaaraksi
        sen enempää itselleni kuin muillekaan. Ja sen verran moni terve ja hyvävointinen ja hyvännäköinen nainen on asioista kanssani samaa mieltä, että uskoisin minulle olevan parempaakin käyttöä yhteiskuntamme kehityksessä kuin lääketehtaiden koekaniinina
        toimiminen.

        Olet tosi ihana mies.
        Voi kunpa saisin sinunlaisesi käsittelyyni...

    • MMM

      Voi voi.. Ei ole kysymys naisen nalkutuksesta.
      Kukaan normaali mies ei raiskaisi naistaan tämän valitettua tiskaamisesta koska joko asiasta tapeltaisiin, tai keskusteltaisiin. Vain henkisesti sairas mies raiskaa.

      Tyypillistä että Miehenä ajattelet asian tuolla tavalla. Tottakai naiset haluaa että heidät raiskataan, sääli vain että siitä joutuu maksamaan kovan hinnan kuten, vuosien terapiat, Masennuslääkkeitä, pelkotiloja ulkona, pelkotiloja miehiin,henkinen terveys järkkyy, fyysinen terveys järkkyy, inho seksiä kohtaan. Niin ja tietysti Naisen kunniaa loukattu, minkä huomasit mainita.

      Paraneminen vie aikaa, ja voimia ja vuosia. Kirjoitit että nainen kantakoon vastuun omista tekemisistä? Että raiskaaminen on oikeutettua?Että muija olisi nyt jo vihdoin hiljaa? Kuten jo aijemmin mainitsin, normaali mies ei tekisi mitään. Korkeintaan riitelisi takaisin. Riitelisi.

      Mutta suljetaan silmät todelliselta ongelmalta. Ja syytetään uhria. En yhtään ihmettele minkä takia raikskaus tilastot ovat niin (pieniä?). Ei kukaan halua lähteä paljastamaan yhtään mitään ja kenellekkään, koska aina löytyy epäilijöitä ja syytelijöitä, ihan kun ei olisi jo muutenkin kestettävää.

      Henkinen miesten kiusaus pitäisi vielä saada suomen lakiin. Sehän sieltä puuttuukin enää. Kaikki muut taitavat siellä jo ollakkin.

      Onko sinulla omakohtaista kokemusta raiskauksesta? Puhun nyt väkivaltaisesta seksi aktista?

    • legenda
    • Minä

      Mielipiteesi on aika väärä, voisin sanoa. Voisin ottaa selvää erään kirjan nimen minne eri naiset ovat kertoneet tarinoita siitä kuinka heidät on raiskattu ja että kuinka mies on muuten pahoinpidellyt heitä. Naiset eivät aina ole syypäitä. Luin kirjaa ja eräs nainen kertoi, että jotkut pojat (viisi poikaa) olivat väkisin raahanneet hänet autoon ja kukin raiskanneet tämän kaksi kertaa. He eivät olleet koskaan nähneetkään toisiaan. Ja myös seiskassa oli juuri juttu siitä kun nainen oli mennyt hakemaan kebabia ja miehet olivat vaan pakottaneet hänet siihen.

      • Ymmällään.

        Pakottaneet kebabiin? DAMN!

    • willowglow

      OLET SIKA! SIKA! SIKA!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe