Meillä on alle vuoden ikäinen uroskoira, joka on leikattu. Tämä on ollut täysin sisäsiisti jo kuukausia.
Ongelma alkoi viikko sitten, kun lipsuin tarkoista ruoka-ajoista antamalla alkuillasta koiralle aktivointipallon omilla nappuloilla muuten vain puuhasteltavaksi. Maha toimi kuin junan vessa (kuten aina, minun vika kun en ajatellut tätä silloin) ja koira oli vääntänyt saunareissumme aikana ulosteet olohuoneen matolle.
Seuraavana kahtena yönä kakat olivat ilmestyneet samalle matolle. Tämän vuoksi laitoimme koiran yöajaksi keittiöön nukkumaan. Tänä aamuna mies oli vienyt koiran ulos ennen töihin lähtöä, jolloin koiran maha oli toiminut normaalisti. Mies jätti koiran vapaaksi asuntoon, itse nukuin suljetun oven takana makuuhuoneessa. Heräsin pari tuntia myöhemmin, pienet kikkareet oli väännetty olohuoneen matolle.
Lähdin käymään asioilla ja telkesin koiran keittiöön. Tulin kotiin, päästin koiran vapaaksi ja istahdin sohvalle lukemaan kirjaa kunnes koira tepasteli ihan pokkana maton viereen ja alkoi kusemaan katsoen minua samalla silmiin. Toruin koiraa ja lopetin toiminnan alkuunsa.
Voiko koira todellakin unohtaa olleensa sisäsiisti yhden ainoan "hätäpaskan" seurauksena?!
Ongelma alkoi viikko sitten, kun lipsuin tarkoista ruoka-ajoista antamalla alkuillasta koiralle aktivointipallon omilla nappuloilla muuten vain puuhasteltavaksi. Maha toimi kuin junan vessa (kuten aina, minun vika kun en ajatellut tätä silloin) ja koira oli vääntänyt saunareissumme aikana ulosteet olohuoneen matolle.
Seuraavana kahtena yönä kakat olivat ilmestyneet samalle matolle. Tämän vuoksi laitoimme koiran yöajaksi keittiöön nukkumaan. Tänä aamuna mies oli vienyt koiran ulos ennen töihin lähtöä, jolloin koiran maha oli toiminut normaalisti. Mies jätti koiran vapaaksi asuntoon, itse nukuin suljetun oven takana makuuhuoneessa. Heräsin pari tuntia myöhemmin, pienet kikkareet oli väännetty olohuoneen matolle.
Lähdin käymään asioilla ja telkesin koiran keittiöön. Tulin kotiin, päästin koiran vapaaksi ja istahdin sohvalle lukemaan kirjaa kunnes koira tepasteli ihan pokkana maton viereen ja alkoi kusemaan katsoen minua samalla silmiin. Toruin koiraa ja lopetin toiminnan alkuunsa.
Voiko koira todellakin unohtaa olleensa sisäsiisti yhden ainoan "hätäpaskan" seurauksena?!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tai sitten siivoamisesta huolimatta lattialle tms. on jäänyt vielä hajuja edellisten tekeleiden jäljiltä? Haju meinaa saattaa kiehtoa koiraa ja yllyttää tekemään uudelleen.
http://www.koulutustarvike.fi/odour-control-elain-500ml-hajunpoistaja-p-729.html
Kokeile puhdistaa esim. aineella josko auttaisi ja syy selviäisi. Toinen voi olla myös että ruoka aiheuttaa vatsan väänteitä tai eroahdistus/protestoi?
-> http://www.koirakoulukompassi.com/sisasiisteys.html
Vie matto ulos. Ruiskuta pissan estoainetta ja hajun poistajaa. Pissan esto on jotain sitruunaa ja hajun poisto Urine Off.
Käytä koiraa ulkona tosi usein
Onkohan tuo "hajujen jääminen lattialle laittaa pissaamaan uudestaan" myös ihan henkimaailman juttuja? Jotenkin tuntuu ihan käsittämättömältä, vaikea nähdä mitään koirien etologiaan liittyvää syytä miksi niin muka tapahtuisi. No ilmeisesti kyseisellä mainoslauseella jotain pesuaineita myydään?
Ei meillä ainakaan koskaan ole koirat alkaneet enemmän sisälle pissaamaan, vaikka yksi vahinko olisikin tapahtunut joskus matolle ja matto vain vedellä läpi huuhdeltu.
Se ettäs amaan paikkaan pissaa useita kertoja on toki varsin ymmärrettävää, koirahan on tapaeläin. Ja monia mutiakin syitä tietyn paikan valintaan varmasti on, itse käyn kotona mieluiten vessanpöntöllä, hajusta välittämättä, jos taas teen sissipissan, teen sen mieluiten matalan aluskasvillisuuden kohdassa ja mielellään en vesilammikossa tai lähellä omia eväitäni jne. Koirallekin on varmasti monia käytännön syitä valita tietty pissapaikka, oleellisimpia varmasti, mitenkä jalat pitää, onko sopivan mukavaa katseltavaa toimituksen ajaksi...
Meillä on Bio Shout pesuvaahtoa, jolla putsasin ulosteiden kohdalta maton. Pissa tuli lattialle maton viereen. Meillä koira ilopissailee satunnaisesti ja olemme eteisen matolta putsanneet pissat pois tuolla aineella. Miksi koira ei siis ota eteisen mattoa tarpeidentekopaikakseen vaikka enemmän se varmasti haisee verraten olohuoneen mattoon?
Eroahdistukseen en kyllä oikein usko. Koira on nukkunut ihan pienintä pentuaikaa lukuunottamatta eri huoneessa kuin me, eikä ole moksiskaan mm. tilan rajaamisesta. Toki yksinollessaan on välillä puuhastellut ja levitellyt tavaroita, mutta näkisin sen enemmän tylsistymisenä kuin ahdistuksena. Koiran pystyy jättämään myös kaupan ulkopuolelle odottamaan hetkeksi ja ohikulkijan mukaan on istunut nätisti katsomassa maailman menoa.
Koira syö pelkkää omaa kuivanappulaansa, koska on herkkämahainen. Vatsa on toiminut lähes aina ruoan jälkeen, joten uskon että matolle ulostaminen oli pakkotilanne aktivointipallon naksujen jälkeen.
Tänä aamuna ei ulostanut pihalle ollenkaan vaikka toimimme ihan samalla tutulla rutiinilla kuten normaalisti. Pelkään tietysti sitä, että koira odottaa tilaisuutta mennä matolle tekemään tarpeensa..
Ikävää...kuka näistä tietää. meidän puolivuotias penska on aina tehnyt kakat joko ulos yai paperille erilliseen huoneeseen mihin se on tottunut pienestä asti. (Eikä kyllä tee sinne huoneeseen koskaan samaan paikkaan, missä muka olisi vanhoja hajuja...mieluiten tekee kun olen pessyt just lattiat ja vierlä jos ei ole papereita ollenkaan. Sillon on parasta tehdä)...mutta, tänään ensimmäistä kestaa etti kakkapaikkaa pojan sängystä :O Pentu nukkuu pojan vieressä (on iso sänky), ja ykskaks tänään tossa illalla kun oltiin just käyty ulkona lenkillä, ihan pokkana meni sänkyyn ja pyöri ja pyöri ja sitten just kyykisty pääpuoleen kun huomasin mitä oikein aikooo...käskin alas sängystä ja sit se meni sinne omalle paikalle tekemään mihin yleensäkin tekee jos tekee sisälle. En siis kerenny heti lähtee sen kanssa uudestaan ulos just sillä hetkellä. Mikä ihmeen juttu tää oikein oli???
Itsellä alko oman koiran kanssa melkeinpä samanlailla, ja syyksi selvisikin vakava sairaus, joka oli juuri sopivasti vain ruvennut oireilemaan.. Eli "unohti" kans sisäsiisteytensä :(
Saako kysyä mikä sairaus oireilee noin? Onko muita oireita ilmaantunut? Ikävä kuulla :/ en kyllä itse vie vielä eläinlääkäriin näin pienestä näinkin nuorella koiralla jolla on varmasti vielä paljon opeteltavaa tästä maailmasta. Täytyy silti tarkkailla ettei mitään muita muutoksia tule käyttäytymiseen.
Täällä toistaiseksi tiukalla eristämisellä/vahtimisella ja tuntikausien ulkoilulla saatu kaikki tarpeet tulemaan ulos. En silti luota koiraan yhtään joten jatkamme tätä "pikkupentuvaiheen sisäsiisteyskoulutusta" nyt ainakin kuukauden pari josko kyse olisi tosiaan vain unohduksesta.
Meillä ainakin kohtutulehdus sai koiran unohtamaan sisäsiisteyden, tai tuskin se sitä mihinkään unohti, ei vain pystynyt enää pidättelemään. Sitä keskit noin viikon, virtsatie infektiona hoidettiin, ennen muiden oireiden ilmaantumista.
Haiman vajaatoiminta. Oli myös muita oireita, mitä ei heti tajunnut että koira olisi sairas/oirelee.. Ja kun oireet oli ne kaikista "huomaamattomat", eli ei mitään huono vointisuutta, kipuja, tai muuta sellaista. Yks päivä meni hermot ku joku oli tehny eläinsuojelu ilmotuksen, että koiraani en ruoki, koska on niin laiha. Kävelin eläinlääkäriin ja sanoin sille että kerro mikä koiraa vaivaa, kun ei liho millään vaikka syö kuin hevonen. Sen jälkeen kun netistä tutkin sairautta, huomasin että ei piru, moni sen tekemistä jutuista onkin ollut oireilua.. Esim veden hotkiminen jne. Ja koira siis vasta 6kk ikäinen, ja haiman vajaatoiminta todella harvinainen sen ikäisellä.
Kannattaa tosiaan aina terveys käydä tarkastaa ennen koulutuksen muuttamista. Jotkut koirat ovat oppineet tekemään sisälle tai ns. tapa ulostajia -> yrittävät saada huomiota tällä tavalla.
Poika/narttusuojat on joillakin auttaneet sisälle tekemisen vähentämiseen.
EI.. mutta sillä voi olla liian kova hätä että pakko pistää pikku shitit tai ureat