Hormonit -ympäristömyrkky

Jälkeläisistä huolestunut

Kaikki te tällä palstalla hormonihoitojanne puolustavat (monet aivan itsekkäistä syistä,esim.halutaan ikuista nuoruutta ja "notkeaa" vaginaa...).Oletteko miettineet minkälaisen ympäristökatastrofin aiheutatte luonnolle? Onhan tutkittu juttu,että ehkäisy- ja hormonipillerit veteen joutuessaan saavat melkoista tuhoa aikaan.
Mikä on lastenlapsiemme tulevaisuus meidän nykyajan äitien vuoksi?

9

688

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mizu

      Joo, tuostahan kirjoiteltiin jonkin verran n. vuosi sitten. Asiaa on ainakin Englannissa tutkittu ja todettu täysin faktaksi. Vedenpuhdistanotkaan eivät kykene ainakaan vielä postamaan hormoonijäämiä vedestä, joten ne palautuvat juomaveteen ja tekevät ainakin miespuolisille ( etenkin nuorille miehille) aika paljon haittaa...Thamesin kaloista puhumattakaan.
      Ympäristöstään ja niistä, jotka jäävät jälkeemme tulisi huolehtia enemmän. Täällä vouhkataan osaltaan aivan turhista asioista...hankkikaa itsellenne elämä ja lopettakaa se itsenne ja vekottimenne tarkkailu, niin ei elämä ole ihan noin vaikeata, kuin teidän kirjoituksistanne voisi päätellä!

    • Uuno

      äkäiset hormonittomat akat olette ympäristömyrkkyä!!

      • Tuomo

        Näin on asiat. Vaimollani alkoi vaihdevuosioireet, ja hän oli sietämättömän kireä. Ei saanut öitään nukuttua ja masennuksia tämän tästä. Tästä kärsi koko perhe. No vaimoni tajusi tilanteen, ja tunnusti, ettei näin voi enää jatkua. Pakko hänen on apua lähteä hakemaan. Hän sai hormonikorvauhoidon, ja se muutti ja ehkä pelasti meidän avioliiton. Seksielämä on nyt hyvää, ja elämme kivaa elämän vaihetta. Tiedän kyllä hormonikorvaushoidon riskit, mutta riski se olisi hänen mielenterveytensä kannalta ollut se hormoniton elämäkin. Varmaan on miehiä, jotka kokeneet vastaavanlaista.


      • Ei äkänen ämmä

        Olet nimesi veroinen mies! Kai sullakin toimii vain Viagran voimalla ja mammalla hormonilaastarilla,joten on varmaan kivaa ja siinä sivussa ympäristömyrkyt tuleville sukupolville. Haloo,herätkää ihmiset.


      • hah hah haa
        Tuomo kirjoitti:

        Näin on asiat. Vaimollani alkoi vaihdevuosioireet, ja hän oli sietämättömän kireä. Ei saanut öitään nukuttua ja masennuksia tämän tästä. Tästä kärsi koko perhe. No vaimoni tajusi tilanteen, ja tunnusti, ettei näin voi enää jatkua. Pakko hänen on apua lähteä hakemaan. Hän sai hormonikorvauhoidon, ja se muutti ja ehkä pelasti meidän avioliiton. Seksielämä on nyt hyvää, ja elämme kivaa elämän vaihetta. Tiedän kyllä hormonikorvaushoidon riskit, mutta riski se olisi hänen mielenterveytensä kannalta ollut se hormoniton elämäkin. Varmaan on miehiä, jotka kokeneet vastaavanlaista.

        Olipa mukava lukea Tuomo sun asenteesi. Naurattaa tuo vouhkiminen naisten hormoonien saastevaikuttamisesta. Kattokaa millä määrin maanviljelijät kylvävät erilaisia aineita ja myrkkyjä viikon välein vähintään perunapeltoon, harvakseltaan viljaan jne. Sateellakin!Valuvat pohjavesiin. Niiden määrä on suunnaton verrattuna naisten hormoonihoitoihin! En ikinä ole kuullut naisesta joka liottaa hormooninsa veteen ja kaataa sen viemäriin. Eikö naisen elimistö käytä sitä??? Virtsan mukana poistuva osa on häviävän pieni määrä.
        Ämmämäiset ukot, jotka pelkäävät munaskuidensa tulevaisuuden puolesta, keskittykää vaikka puhtaamman, muunnellun ruuan tulevaisuuteen ja saasteettomampaan ilmastoon . Naiset voisi myös tehdä saman.

        Hormoonikorvaushoito ei ole pelkästään naintivaginan notkeudeksi vaan ehkäisemään jatkuvia tulehdus-ja lääkekierteitä, osteoporoosin voimistumista ja sydäntautien lisääntymistä mm...revi siitä.

        tsemppiä Tuomo sulle ja vaimollesi!


    • Pilke

      tervyslehteä, ja mitä siinä lukee.....
      pari lasillista viiniä päivässä hormonit, ehkäisevät aikuisten diabetestä. Jipppii!

      • Tytteli

        On se hyvä Pilke, että luet noin positiivisiä uutisia. Eihän tässä auta taas kun aukaista punkkupullo ja nielaista hormonitabletti sen kanssa. Ja kunto sen kun kohenee!


      • Pilke
        Tytteli kirjoitti:

        On se hyvä Pilke, että luet noin positiivisiä uutisia. Eihän tässä auta taas kun aukaista punkkupullo ja nielaista hormonitabletti sen kanssa. Ja kunto sen kun kohenee!

        Kippistä vaan!! :D ...


    • Tyytyväinen

      olisi parasta ottaa nämä keskustelut. Vaihdevuosi-ikäiset naiset ovat monella palstalla aivan kuin barrikadien eri puolilla hormonien käyttäjät toisella ja hormonittomat toisella puolella. Eihän sen niin pitäisi olla. Jos ei tarvitse hormonia, kuten minä, voi olla vain onnellinen ja toisaalta, jos elämä menee hurjaksi vaihtareiden kanssa, joutuu turvautumaan hormoneihin. Ei murista toisillemme vaan yritetään elää sovussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe