Haluaisin opiskella itseni psykologiksi, sillä haluan auttaa ihmisiä ja saan usein kuulla olevani hyvä kuuntelija ja antavani hyviä neuvoja ongelmatilanteissa. Luulisin siis että voisin käyttää tätä eduksi myös työssä.
Peruskoulun jälkeen hain kuitenkin ammattikouluun (rakennusala). Onko lukio välttämättömyys ennen yliopistoa? Toisaalta lukio kiinnostaisi minua (ainakin tietyt kurssit, mm. psykologia, filosofia, historia ja englanti) mutta toisaalta pelkään kuollakseni etten pärjäisi tietyissä aineissa (meinasin reputtaa matematiikan ja ruotsin yläasteella).
Onko minulla mahdollisuuksia pärjätä yliopistossa ellen ole käynyt ensin lukiota ja sen tason psykologiankursseja?
Mitä aineita yliopistossa opiskellaan? Tuttavapiiriini ei kuulu ketään korkeasti kouluttautunutta joten en ole tietoinen opiskeleeko esim. psykologiksi aikova pelkästään psykologiaa ja siihen liittyviä asioita, vai onko olemassa pakollisia matematiikan, ruotsin, yms. kursseja? Jos niitä on, tiedän etten tule pärjäämään.
Jos menisin lukioon ja sen jälkeen yliopistoon, valmistuisin vasta n. 10 vuoden päästä. Se on hirveän pitkä aika ja kihlattuni toivoo että perustaisimme perheen jo ennen tuota. Tiedän, minulla on tapana ajatella asioita aivan liian pitkälle, mutta onnistuuko esim. yliopistossa opiskelu ja äitiys samaan aikaan?
Kysymykseni saattavat vaikuttaa tyhmiltä mutta minä olisin todella todella kiitollinen asiallisista vastauksista. (:
Ammattikoulusta yliopistoon?
3
184
Vastaukset
- 1304
Psykan pääsykokeissa on iso osuus tilastomatematiikalla. Psykologia on myös yksi suosituimmista hakukohteista, että jos sisälle pääset, niin varmasti pärjäät, oli sitten taustasi mikä vain (kokeet karsivat jyvät akanoista varsin tehokkaasti). Jos pääset yliopistoon, niin sinun on suoritettava virkamiesruotsi ja tilastotiedettäkin on käytävä jonkin verran. Tiedän useita opiskelevia äitejä (ja isiä), joten lapsen hankkiminen ei ole mahdottomuus (toki rankkaahan se on, eikä opintotuki kauheasti lämmitä silloin).
- 2 vuotta opiskelemas
Psykologian ainekokonaisuuksista en tiedä, mutta tuo turha pakkoruotsi on kaikilla aloilla ja kouluasteilla. Muita pakollisia kursseja, jotka eivät suoraan liity omaan alaa on todennäköisesti, äidinkielen (suomi olettevasti) kirjoitus ja puheviestintä, englannin kielen kurssi sekä tieteen alakohtainen tiedonhaun kurssi. Sitten on varmaan joitakin yliopistoon tutustumiskursseja.
Kannattaa katsella vanhoja psykologian ylioppilaskokeita, jos ala kiinnostaa vielä niidenkin jälkeen kannattaa harkita yliopistoon hakeutumista. Lukioon ei kannata ehkä hakea, jos pystyy omatoimisesti lukemaan lukiossa käydyt asiat. Periaatteessa psykologia, filosofia jne. ovat lukuaineita, joten pelkällä oppikirjan (lainaa vaikka kirjastosta) lukemisella pitäisi selvitä.
(abitreenit sivustolta löydä vanhat ylioppilaskokeet) - nainen18vaan
Suurkiitos kummallekin vastaajalle! Viesteistänne oli apua ja olo on jo paljon varmempi asian suhteen. Teen visiitin kirjastoon ja katson sitten miten siitä mennään eteenpäin. Tuo abitreenit-sivusto osoittautui myös käteväksi.. en minä ammattikoululainen tiennyt moisen olemassaolosta. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124280MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822161Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551701Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903- 171874
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868