Onpa hel.vetin tylsää.
Vastaukset 10
- 15+14
kyllä tylsyyskin aina töissäolon voittaa helposti..
koitappa olla pari vuotta työttömänä ni kyllä se tylsyys ja tekemättömyys aikas tuskalliseks käy ^^
Lapset usein valittavat vanhemmilleen, että "mullei oo mitään tekemistä", mutta aikuisiällä sitä on ihan itse vastuussa siitä, ettei ole tylsää.
- Keissa
Nopeasti taas viikko hurahti. Väsyttää nukuttaa)niin maan perusteellisesti. Töiden jälkeen kävin moikkaamassa tätiäni.
Aamulla soitti nuorin (minulla on kaksi siskoa) noin sata kilometriä kotoani, että meidän pitää alkaa pitämään enemmän yhteyttä. Minulla ei ole autoa ja ei sitten bussillakaan tule lähdettyä kyläilemään. - Asdsasdsadsa
Joo tylsää meinaa olla. Parin kaverin kanssa kyllä jutelti puhelimessa tänään mutta toinen asuu kaukana ja toisen kanssa ei olla koskaan hengattu samoissa piireissä juomisen tms. merkeissä joten tämä(kin) viikonloppu vietetään koneella, yksin kaljottelukaan ei ainakaan mitään positiivista saa aikaan. Melkeinpä paras juttu mitä voi tehdä aina kun on ylimääräistä aikaa on kuntoilu mutta kun sitäkään ei jaksa.
- yksinäinen.
Menkää vitt.uun ne täältä jolla on kavereita. Turha tulla tänne selitää mitä teitte kavereiden kanssa.
- yksinäinen.
Ärsyttää tollaset huijarit jotka selittää et ei ole kavereita mut sit selittää et juteltiin puhelimes. Ette ole silloin yksinäisiä jos teillä on juttuseuraa.
- sdsddssfdsd
Ei ihmekään, että olet noin yksin, jos puhut muille tuolla tavalla. Ei jonkun toisella puolella Suomea asuvan kaverin kanssa kerran kuussa puhelimessa jutustelu varmastikaan yksinäisyyttä vielä poista.
- Asdsasdsadsasd
sdsddssfdsd kirjoitti:
Ei ihmekään, että olet noin yksin, jos puhut muille tuolla tavalla. Ei jonkun toisella puolella Suomea asuvan kaverin kanssa kerran kuussa puhelimessa jutustelu varmastikaan yksinäisyyttä vielä poista.
Suurimman osan ajasta on tosiaan yksinäistä ja se että puhelimessa höpisee jotain harvoin ei tosiaan poista tätä yksinäisyyttä. Pitäisi olla sellainen ystäväpiiri jossa hengata säännöllisesti mutta sellaista ei ole pitkään aikaan ollut. Se on totta etten ole täysin ilman ystäviä, on niitä jokunen, mutta yksin olen suurimman osan ajasta.
- palsta kaikille
ja miksi pitää olla kateellinen jos joku onnellinen vielä edes puhelimessa saa puhua muutaman minuutin? Yksinäisyyttä on monenasteista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 143995
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112940Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63748PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33481- 63463
- 22417
- 13391
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375