Miksi koet, että juuri hän on sinulle oikea ja täydellinen?

Eli onko olemassa mitään käytännöllisiä järkisyitä (miehestä esim. hyväluontoinen, vakituisen työpaikan omaava, savuton jne Naisesta esim kaunis, kehtaa esitellä kavereille ja sukulaisille, sivistynyt ja ajattelutaitoinen, on kiinnostunut samoista asioista, äänestää samaa puoluetta jne) joiden vuoksi se, jota kaipaat olisi sinulle Se Oikea vähän pidempään suhteeseen?
481105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Ei tässä järki paljon auta

Äänestä
  • eli pelkkää himoa, jota ei vaivauduta ajattelemaan sen pidemmälle

    Äänestä

Joo, järki meni kun hän ensikerran katsoi silmiin ja hymyili! Vieläkin oon tiutau siksi.

Äänestä
  • eli pelkkää himoa, jota ei vaivauduta ajattelemaan sen pidemmälle

    Äänestä

soitin hä(n)elle tuli olo jälkeenpäin kuin olisin puhunut suoraan Jumalalle.
Ravistelin päätäni ihmeeissäni, asiapuhelukaan kestänyt kuin hetken
Onhan toki aiemminkin tuntunut et hän on se puuttuva puolisko
mutta vasta viime kuukausina on tuntunut siinä jotain suurempaa

Äänestä

Ajattelen miehenä miksi olisin hyvä hänelle: Olen kaunis, mallikelpoinen, suloinen ja hän haluaa mua

Äänestä

Nämä kun eivät ole järkeen perustuvia asioita. Jos natsaa, niin natsaa. Johonkin täytyy ihmisen uskoa. Muuten se vähänenkin järkikin katoaa ties minne...

Äänestä

Koska sydän sanoo niin.

Äänestä

Järkisyitäkin löytyy puolesta ja vastaan, mutta ne eivät ole mitään sen tunteen rinnalla mitä sisimmässäni tunnen.

Se uskomaton tuttuuden tunne ja hänestä huokuva vetovoima on jotakin aivan mieletöntä.En ole aikaisemmin tällaista kokenut.

Ja hänen katsoessaan suoraan silmiini ( liian harvoin), tuntuu kuin voisin upota niihin loppu iäksi.


Harmi vain, että tunteemme eivät taida kohdata. Ei ole ollut oikeaa tilaisuutta näyttää niitä...

Äänestä

Hyvä olla hänen kanssaan. Ei koskaan pahalla päällä, ei riitele, ei niuhota turhista, huolehtiva, hellä, kiltti, suuri sydän, järkevä, ihana hihittäjä, hyvä huumorintaju, tilannetajuinen, vedetään hatusta mies, vahva intuitio, herkkä aistinen, samanlainen sielultaan kuin minä. Hän on minä, minä olen hän, sen tutumpaa ei ole, jonka lähellä tuntee olonsa kotoisaksi.

En tiedä onko hän se oikea, joku toinen voisi yhtä lailla olla samanlainen, mutta hänet minä kohtasin ja hänet minulle on annettu.

Äänestä
  • Kerrankin puhut kuin suullani lottamari. :)

    Äänestä

  • Ihanasti kuvattu!

    Äänestä

..hihhih!.. ; )

Äänestä

Samanlainen rauhallinen luonne. Hyvä huumorintaju. Pitkä. Samoja kiinnostuksenkohteita ainakin yksi. Ehkä samanlainen asenne ja ote elämään. Hänen kanssaan olisi mukava kiertää maailmaa tai asettua aloilleen. Sitä haluaisi vain olla kaikessa rauhassa toisen seurassa ja jutella. Intohimoa. Ennen kaikkea intohimoa. Harva mies sytyttää.

En edes tunne häntä vielä oikein hyvin. Vähän hassua. Yht' äkkiä hän olikin mennyt ihon alle ja kumpikaan ei päästä helpolla lähelleen. Näytä sisintään kelle tahansa.

Äänestä

Geenit. Naisella on hyvät geenit kuten minullakin. Sellaisen typyn kanssa olisi kiva tehdä lapsia (ja myös harjoitella niiden tekoa.)

Äänestä

Sen kun tietäis.. Silti ei mee päivääkään etten häntä aattelisi.

Äänestä
  • Niin totta...voisin sanoa saman.

    Äänestä

Siinä hänen vieressään nukkuessani, totesin, että paras paikka maailmassa. Tuntui kuin olisi palaset loksahtaneet paikalleen. Juuri sopiva. Vakka ja kansi. Hyvä olla hänen vierellä, sai olla omana itsenään. Tuttuuden tunne, vetovoima. Oli kuitenkin vain lopulta omaa tuntemustani. Musertava ikävä jäi. Kyynel.

Äänestä
  • Totta mutta monesti se illuusio rikkoutuu sängystä noustessa kun toinen avaa esimerkiksi suunsa ja sieltä tulee pelkkää peetä tai ei mitään, liikaa tai liian vähän.

    Äänestä

Se väreily ja tunne oli niin oikea.

Äänestä

Se oikea kun kolahtaa niin se on siinä,mitä sitä sen paremmin selittelee.

Äänestä

tiedä niistä järkisyistä , mutta itselleni merkkaa eniten juuri se tunne kuinka hyvä on olla lähekkäin, katsella toista silmiin, jutella ja kuunnella toista, tuntea olevansa hyväksytty omana itsenään... ja ennenkaikkea että tunne olisi molemminpuoleinen.
Mutta valitettavasti olen yksin tunteineni. Ei miehistä ota selvää. :(

Äänestä
  • Et ole tunteinesi yksin. Ajattelen tästä minun m-naisesta juuri niin kuin sinä. Jospa olisitkin hän. Mutta en ole varma joten toivottavasti tämä ko. M-nainen ottaisi minuun yhteyttä. Minulla ei ole kuin hänen työpaikan toimiston puhelin numero.

    Äänestä

  • Natriu(m) kirjoitti:

    Et ole tunteinesi yksin. Ajattelen tästä minun m-naisesta juuri niin kuin sinä. Jospa olisitkin hän. Mutta en ole varma joten toivottavasti tämä ko. M-nainen ottaisi minuun yhteyttä. Minulla ei ole kuin hänen työpaikan toimiston puhelin numero.

    fonecta.fi tai 0100100, ystävä rakas.

    Äänestä

Oliko kaikki harhaista vuorokeskustelua, sovitte todella yhteen.

Äänestä

Ei tällä kyllä ole järjen kanssa mitään tekemistä! Jos alkaisi oikeasti järjellä tätä miettimään niin hullun hommaahan tämä olisi, kaksi täysin erilaista ihmistä, lähes vastakohdat, toinen rikas ja toinen köyhä, toinen ylisosiaalinen ja toinen epäsosiaalinen, toinen hyvin suvaitsevainen ja toinen lähestulkoon rasisti, toinen uskoo jumalaan toinen on harras ateisti. Ja niin edelleen... ainoa yhteinen asia on sama horoskooppimerkki ja silmien väri! ...Mutta se tunne toista kohtaan on sanoinkuvaamaton ja tekee huonoa olla toisesta erossa. Sydän haluaa mitä se haluaa.

Äänestä

Varmaan pitäisin hänen kaltaisestaan ihmisestä, vaikken tämänkään vertaa tuntisi. Hän on muutakin kuin ominaisuutensa. Ei siis tarvitse heittää noppaa.
PS. en pääse hetkeen tänne.

Äänestä

Niin, mulle ei vaan ole selvinnyt järjellä ainakaan, että miksi jonkun ihmisen kanssa vaan synkkaa. On niin mukava ja helppo olla toisen seurassa, eikä ajan kulua huomaa. Kuin oltaisiin aina tunnettu, ikäänkuin sielunkumppani. Ja näiden kaverillisten tunteiden lisäksi koen myös fyysistä vetovoimaa häneen.

Hän teki vaikutuksen elämänasenteellaan, ja se merkitsee itselleni enemmän kuin esim.ammatti tms. Löytyy myös samoja asioita jotka meitä yhdistää. Hän sai myös itsessäni sellaisia piirteitä(hyviä) esille, jotka ovat olleet piilossa.

Äänestä
  • Mikset yrittäisi vielä kerran tätä naista? :p
    Jos kuulet häneltä selvän ein
    niin sitten voit unohtaa hänet.
    Heti kättelyssä ei kannata luovuttaa. :o :)

    Äänestä

ollut oikea ja täydellinen...ei tarviis täällä kirjoitellakaan. Vaikka kauniilta näyttääkin ja ääni soljuvaa kuin tunturipuro...niin elämän arvot on kuiteskin ne tärkeimmät, jos ne ei oo samat, silloin mennään lepikkoon...eihän ne ollut auts

Äänestä
  • Samaa mieltä, että elämän arvot on tärkeimmät.

    Itse koen, etten osannut ilmaista itseäni/ajatuksiani kaipaamalleni. Olin hänen kanssaan samaa mieltä monista asioista...auts..

    En ole härkäpää, mutta en anna periksi ja itsepäisesti olen sitä mieltä, että hän olisi ollut oikea...ei kai kukaan ole täydellinen...kaipaan..

    Äänestä

  • skorppuliini kirjoitti:

    Samaa mieltä, että elämän arvot on tärkeimmät.

    Itse koen, etten osannut ilmaista itseäni/ajatuksiani kaipaamalleni. Olin hänen kanssaan samaa mieltä monista asioista...auts..

    En ole härkäpää, mutta en anna periksi ja itsepäisesti olen sitä mieltä, että hän olisi ollut oikea...ei kai kukaan ole täydellinen...kaipaan..

    Elämän varrella kohtaa monenlaisia ihmisiä..toisiin ihastuu ja niihin takertuu kuin lillukanvarsiin. "mennä saa, ja täytyy mennäkin kun sen aika on..mutta ei saa takertua lillukanvarsiin"...äitini elämänohje minulle, mitä naisiin tulee :(

    Äänestä

  • skorppuliini kirjoitti:

    Samaa mieltä, että elämän arvot on tärkeimmät.

    Itse koen, etten osannut ilmaista itseäni/ajatuksiani kaipaamalleni. Olin hänen kanssaan samaa mieltä monista asioista...auts..

    En ole härkäpää, mutta en anna periksi ja itsepäisesti olen sitä mieltä, että hän olisi ollut oikea...ei kai kukaan ole täydellinen...kaipaan..

    Anteeksi, jotenkin oletin että olet
    mies. En tiedä edes menikö kirjoituksesi
    miehelle vai naiselle koska tuijotin vain
    kirjoitustyyliäsi ja tuli siitä eräs
    mieleen. Sori. :D

    Äänestä

en tiedä järjestä mutta silmät mullistuu enkä tiedä mitä änkyttäisin :D

Äänestä

Ei ole järkeä. Hän sai vain oloni tuntumaan hyvältä, hänen kainaloonsa oli ihana käpertyä, hänen kanssaan pystyi puhumaan ihan mistä vain ja tuntui alusta asti niin tutulta. Mutta ei kuitenkaan liian tutulta, vaan osasi myös yllättää. Kaiken kaikkiaan häneltä sain positiivista energiaa.

Ikävä kyllä hän ei tuntenut samoin.
Hänen suudelmiaan ja halauksiaan on nyt niin kova ikävä.
Mies, mene pois pääni sisältä ja ajatuksistani. Ole kiltti. En enää kestä tätä surua ja ikävää. Jätit niin suuren tyhjän aukon elämääni. Ikävä.

Äänestä

Selittämätön hyvä olo. Rauha hänen läsnäollessaan. Ehkei molemminpuolista, mutta silti. Ihminen joka värähtelee samalla taajuudella. Järkisyyt? Jos voisin luottaa.

Äänestä

Ei yhden ainoaa järkisyytä. Täysin järjen vastaista. Ei todellakaan ollut tarkoitus rakastua.

Äänestä
  • Argh: tietääkö Hän (n/m?) tunteesi?

    Äänestä

  • yKmjauz kirjoitti:

    Argh: tietääkö Hän (n/m?) tunteesi?

    Hän (m) tietää kyllä.

    Äänestä

Ei mitään käytännöllisiä järkisyitä.
Vain se kaiken yli menevä tunne, että tässä se on.
Se vaan tuntui niin oikealta. Ja tuntuu edelleen.

Äänestä

Vaikka hän loukkaa minua välillä syvästi suorilla puheillaan, vaikka välillä työntää julmasti pois, vaikka tunnen joskus olevani yksin vieressä nukkuessa, vaikka välillä on niin kovin vaikea ymmärtää miksi.. Silti rakastan, tunnen suurta hellyyttä, läheisyyttä, elämäniloa, rauhaa kun vaan saan olla lähellä, pitää kädestä, kuulla äänen, tehdä yhdessä melkein mitä vain

Äänestä

Vahva usko että hänen kanssaan asiat sujuvat ilman turhia mutkia. Ja jos tulisikin mutkia niin siitäkin selvittäisiin;)
Järjellä ei voi selittää fiilistä mikä toisen seurassa tulee. Hyvä, energinen olo ja lämmin läikähdys.
Haaveita vain.. Eniten surettaa että tiet vie eri suuntiin.

Äänestä

Tavoittelin jotain saavuttamatonta. Nainen on kaunis kuin kaunein auringonlasku ja tunne kun kävelee aamu-usvassa niityllä heinien kosketellessa jalkoja, silloin kun kävelee järveen ja vesi tuntuu kylmältä, eikä aivan uskalla mennä, siltä hän tuntuu.

Äänestä
  • Kaunis kuvaus. Kesäksi lämpenee. Se vesi.

    Äänestä

  • Wau jos olet tosissasi! Oletko varma että et uskalla mennä veteen, edes varpaillaan vähän kokeilemaan?

    Äänestä

järkeä. Erityistä oli se, miltä tuntui olla hänen seurassaan jo heti aluksi. Käsikosketus oli jotakin uutta. Oli joitain pieniä juttuja, jotka jäivät mieleen. SItten alkoi huomata, onko toinen paikalla vai ei. Miten kovasti joskus ilostutti, kovasti suretti. Miten sen välillä jotenkin vain tuntee, että kohta ilmestyy näköpiiriin.

Äänestä

ei niin ei...

Äänestä

Sitä pitää katella ja selvitellä mitkä ne on. Niitä löytyy sitten kun pääsee alkua pidemmälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkisyyt? kirjoitti:

Eli onko olemassa mitään käytännöllisiä järkisyitä (miehestä esim. hyväluontoinen, vakituisen työpaikan omaava, savuton jne Naisesta esim kaunis, kehtaa esitellä kavereille ja sukulaisille, sivistynyt ja ajattelutaitoinen, on kiinnostunut samoista asioista, äänestää samaa puoluetta jne) joiden vuoksi se, jota kaipaat olisi sinulle Se Oikea vähän pidempään suhteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu