Miten on, oletteko kertoneet rehellisesti lapsille, sukulaisille, ystäville? Mä en ole uskaltanut kertoa muille kuin omalle miehelle ja siskoille. Mun jo täysi-ikäiset lapset kyllä tietää, ettei äiteellä ole ihan kaikki kotona, mutta juurtajaksaen en ole selittänyt.
Sairastuin kun lapset oli todella pieniä ja ajattelin, jotta varron että kasvavat. No kasvoivat juu mutta kertominen jäi. Jos olette kertoneet sukulaisille tai ystäville, mikä on ollut vastaanotto?
Mä rehellisesti sanoen häpeän sairauttani ja on olo, että olen huonompi kuin nämä terveet sukulaiset. Lääkkeillä saan pidettyä mielialani suht aisoissa ja mua pidetään hauskana ihmisenä, mielellään sukulaiset mun seurassa on, mutta aina pelkään että saavat selville totuuden eivätkä sit halua olla missään tekemisissä.
Sairastuin kun lapset oli todella pieniä ja ajattelin, jotta varron että kasvavat. No kasvoivat juu mutta kertominen jäi. Jos olette kertoneet sukulaisille tai ystäville, mikä on ollut vastaanotto?
Mä rehellisesti sanoen häpeän sairauttani ja on olo, että olen huonompi kuin nämä terveet sukulaiset. Lääkkeillä saan pidettyä mielialani suht aisoissa ja mua pidetään hauskana ihmisenä, mielellään sukulaiset mun seurassa on, mutta aina pelkään että saavat selville totuuden eivätkä sit halua olla missään tekemisissä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä kerro kenellekään koska me bipot ollaan valehtelijoita KAIKKI! Äläkä häpeä itseäsi koska me olemme keskimääräistä älykkäämpiä ihmisiä! BIPOT VALTAAN! Hulluus ja nerous yhdistyy meissä mahtavissa Jumalan luomissa olennoissa!
PS. Unohda ne lääkkeet
Joo, lisää näitä lääke- ja hoitovastaisia bipoja kuten "terv maanikko", niin saadaan kaikki me elämänsyrjässä kiinni olevatkin ja suht normaalit bipot (kiitos oikean hoidon) haukut niskaamme!
Almost normal et tainnut nyt tajuta tuota sarkasmia minkä heitin tohon viestiin. Kun meitä bipoja yleistetään tällä palstalla niin paljon, niin aattelin sitten ottaa ton linjan. Et kai voi uskoa että joku tosissaan kirjottais mitään tollasta. :D Juu eikä niitä lääkkeitä kannata lopettaa jos on löytynyt sopiva lääkitys eikä tule pahoja sivareita. Eikä sairauttaan kannata hävetä kun me ei sitä olla valittu itsellemme. Mitä enemmän siitä keskustellaan niin sitä avoimempi tämä yhteiskunta ehkä on joku päivä mt-ongelmia kohtaan. Etkä sä sen huonompi ole kuin toisetkaan. Mun läheiset on suhtautuneet ihan hyvin asiaan.
No yritin kerran hypomaniavaiheessa lopettaa lääkkeet, niin arvaahan sen miten siinä kävi. Huonosti. En yritä enää.
Olen kertonut ja vastaanotto on ollut ymmärtävä. Ei mitään sen kummempaa. Ymmärtävät paremmin käyttäytymistäni. Miksi pitäisi salata sairaus?
No eikös ihmiset yleensä karta hulluja. Hyvä juttu että olet uskaltanu kertoa, mä tuskin uskallan koskaan. On suku hieman...no, en kovin ymmärtäväistä kuvaa ole heidän suhtautumisesta ainakaan tähän mennessä saanut.
Aloittajan kirjoitus olisi melkein voinut olla omani. En ole pystynyt lapsille kertomaan. Lääkkeet ovat kaapissa, joten eron jälkeen ainakin nyt jo aikuinen tyttäreni tietää, että jotakin on. Hän on joskus kautta rantojen yrittänyt kysyä, mutta en ole pystynyt kertomaan. Uusi mies tietää, kerroin 2 viikkoa seurustelun aloittamisesra. Muutama hyvä ystävä tietää. Äiti on monta kertaa kysynyt. En ole kertonut. Tietävät kyllä osastokeikoista.
Olen hyvä kuuntelemaan toisten murheita ja moni ihmettelee, kun ymmärrän niin hyvin toisten ongelmia... No kummasti on ongelmat tulleet tutuksi yli 20 vuoden sairastamisen aikana... Se hyvä tässä sairaudessa on, että ihan äkkiä ei toisia tuomitse ja ennakkoluulojakaan ei moneen juttuun ole.
Hoi Hanhetar, mulle vieläpä sukulaiset soittaa ja kertoo huoliaan ja pyytää jotta minä, hullu, järjestän ja neuvottelen heidän puolesta asiat kuntoon. Ja minähän järjestän. Olen kuulemma niin ymmärtäväinen, johtunee siitä että kuuntelen ja samalla mietin vähän omia mietelmiäni enkä tuomitse.
Mua on joskus naurattanut tuo, jotta mua pyydetään selvittämään sukulaisten välejä. Siis minua, joka on sairauden alkajaisiksi psykoottisena vipattu ambulanssilla suljetulle osastolle.
Mun äiti, jolla oli myös tämä sama sairaus, sanoi että Jumala ei lastaa kenenkään harteille enemmän, kuin kukin jaksaa kantaa. Jos voisin, kertoisin mun äidille, että olen jyrkästi eri mieltä. Mut kauniita lohdutuksen sanoja.