Monissa keskusteluketjuissa on tuotu esiin erilaisia esimerkkejä STS:n vastuunpakoilusta. Tämä "suomalaisten suosittelema" ja "50-vuoden kokemuksella" itseään markkinoiva yritys osoittaa uskomattoman totaalista välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä itse nuoria ja heidän vanhempiaan kohtaan.
Vastuunkantajaa ei löydy, eikä ketään tunnu vaihto-oppilaat ja heidän ongelmansa kiinostavan. Vanhempien tekemiin toistuviinkaan selvityspyyntöihin ei haluta vastata jne. Reklamaatioita kehotetaan tekemään, mutta sekin vaikuttaa olevan vain muodollisuus, jolla saadaan järjestön kannalta kiusallinen keskustelu/puhelu päättymään.
Henkilöstö, johtoa myöten, vaihtuu jatkuvasti. Pääyhtiön toimitusjohtaja Ruotsissa, Susanna Grävare Nyvall on rekisteritietojen mukaan nyt lyönyt hanskat tiskiin tässä kuussa. Alle kolme vuotta riitti hänelle.
Suomessa maajohtaja Mira Silvonen vetäytyi myös taka-alalle n. kolme vuotta asioita hämmennettyään ja saatuaan aikaiseksi useita riitoja erinnäisin ja varsin kyseenalaisin tavoin.
Henkilöstön jatkuva vaihtuminen hankaloittaa merkittävästi vastausten saamista ja asioiden selvittelyä.
Järjestön edustajien on helppo ohittaa ikävät asiat ja vastuukysymykset toteamalla, ettei voi ottaa kantaa, kun ei ole ollut itse paikalla tai tietoinen tapahtumista.
Herääkin kysymys, onko STS Kielimatkojen henkilöstön ja johdon jatkuva vaihtuminen myös osa STS Kielimatkojen taktiikkaa kiertää ja välttää vastuu?
STS laistaa vastuusta
11
259
Vastaukset
- Maikku4
Mielenkiinnolla seurataan, miten kauan maajohtajan pestiä nykyisin hoitava Eija Sinisalo jaksaa, ennenkuin "lyö hanskat tiskiin"? Siksi paljon on tainnut jäädä selvitettävää edeltäjältä...
- vaihtuvat työntekijä
Säälittävää toiminnassa on se, että kaikki yhteydenpito ja käytännön asioiden hoito on sälytetty nuorten työntekijöiden harteille ja nämä yhteyshenkilöt tuntuvat vaihtuvan sitäkin useammin. Taitaa olla jo neljäs nuori työntekijä, joka meidänkin yhteyshenkilöksi on ilmoitettu ja kertonee jotain työpaikasta...
- Missä kokemus
Totta! Nämä nuoret ja kokemattomat tyttöset tulevat oppisopimuksella harjoittelemaan työntekoa, sitten heidät nimitetäänkin yhteys- ja vastuuhenkilöiksi hoitelemaan maailmalla olevien vaihtarien asioita ja murheita!
Onko tämä STS:n käsitys siitä 50-vuoden kokemuksesta ja ammattitaidosta, jolla he markkinoivat kielimatkojaan?
- Kokemusta ei ole
Eihän kokematon nuori voi harjoittelijana ottaa tällaisia vastuita!!
Mitä STS:n johto ajattelee sälyttäessään vastuuta tällä tavoin?
Omakohtaisesti olemme kokeneet, miten vastuuhenkilön vastuu loppuu yhtäkkiä kuin seinään, kun ollaan ongelmissa. Sen jälkeen ei sitten olekaan lupa olla enää yhteydessä ns. yhteys-/vastuuhenkilöön, eikä hän saa myöskään vastata enää kysymyksiin, jotka koskevat hänen vastuuaikanaan tapahtuneita asioita. Asioista vastaa siinä vaiheessa maajohtaja, joka pyytää vain tekemään reklamaation ja vastaa: "En kommentoi" jokaiseen oleelliseen kysymykseen. Jatkossa neuvottelevat sitten lakimiehet keskenään.
Onko tämä sitä pitkäaikaisen kokemuksen mukanaan tuomaa ammattitaitoa?! - Maikku4
Kyse on alaikäisistä lapsista, jotka järjestö ottaa vastuulleen maailmalla. Järjestö myös kieltää vanhempia pitämästä yhteyttä ja tapaamasta lastaan vaihdon aikana.
Suomessa, alaikäisisten lasten asioista vastaavilta henkilöiltä edellytetään tarkkoja taustaselvityksiä ja koulutusta. Kuka tahansa ei omainen, ei voi olla vastuussa alaikäisen asioista.
Olisiko aihetta tarkastella tarkemmin STS:n edellytyksiä kantaa vastuuta alaikäisistä suomalaislapsista maailmalla? Kirjoituksista päätellen liian moni on heitteillä. - STS syyllinen
Nuoremme oli vaihtarina STS:n kautta pari vuotta sitten ja sai ikävistä kokemuksistaan jälkiseuraukset, joita hoidetaan yhä.
STS:n toiminnan tarkoitus on tehdä vain rahaa. Nuoret ja heidän vointinsa ei järjestöä todellakaan kiinnosta, kuten monet kirjoittajat ovat tälläkin palstalla kertoneet Hämmästyttää, kuinka nuorten hyvinvoinnilla, turvallisuudella ja kokemuksella markkinoidaan toimintaa, joka on jotain aivan muuta!! Häikäilemätöntä ja kylmää bisnestä, jossa niin monet nuoret ovat tosiaankin vain pelinappuloina ja yksin maailmalla, täysin heitteillä.
Elämäni suurin virhe oli lähettää nuoremme vaihto-oppilaaksi STS:n kautta.- Huijattu 2014
Totta joka sana! Olen täysin samaa mieltä. Oma nuoremme koki todella törkeää kohtelua Sts:n Kalifornian yhteistyöjärjestön CIEE:n kautta. Todella vastuutonta ja likaista bisnestä nuorten ja heidän perheidensä kustannuksella. Työntekijät koulutukseltaan mitä sattuu. Mielivaltaisia syytöksiä ja varoituksia...
- Never again
Huijattu 2014 kirjoitti:
Totta joka sana! Olen täysin samaa mieltä. Oma nuoremme koki todella törkeää kohtelua Sts:n Kalifornian yhteistyöjärjestön CIEE:n kautta. Todella vastuutonta ja likaista bisnestä nuorten ja heidän perheidensä kustannuksella. Työntekijät koulutukseltaan mitä sattuu. Mielivaltaisia syytöksiä ja varoituksia...
Aivan samanlaisia toimintatapoja on sts:llä tai sen kumppaneilla lähti sitten länteen tai itään. Ei siis kannata tuudittautua siihen, että Ruotsissa olisi sen enempää turvassa kuin Kaliforniassakaan. Hämmästyttää oikein miten konsepti toimii ihan samoin joka maassa.
- Raksa
Alihankkijoiden ja ns. yhteistyökumppaneiden käyttäminen on iso ongelma vaihto-oppilastoiminnassa. Tämä on arkipäivää kaupallisille toimijoille. YFU, AFS ja Rotaryt on samaa järjestöä ympäri maailman, joten parempi vaihtoehto.
- Mira?
Missa luuraa tama maan mainioin maajohtaja MIra Silvonen, joka on osaltaan saanut aikaiseksi nama lukemattomat STS-sotkut ja riidat, joista naillakin palstametreilla saadaan lukea....?
Jos on aikomuksena odotella polyn laskeutumista ennen Fredalle paluuta voipi menna tovi jos toinenkin. No, aika kuluu arvellessa, paivat paata kaannellessa....- Pääjehu lähti
Pääjehu John Cedergårdhan lähti STS:ltä. Mahtoiko MOT-ohjelmalla olla osuutta asiaan...? Nolo juttu anyway niin Cedergårdhille, Eija Sinisalolle kuin koko STS:lle. Luulisi, että kannattaisi hoitaa asiat hieman toisin. Ahneus ilmeisesti sokaissut koko STS-väen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2373580- 623268
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I792767Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk392601Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve942266Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro281963Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä911961Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1011763Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691093