Millainen laitos on KO?

Hämmästelijä

Millainen instanssi Korkein Oikeus oikein on?
Onko sillä autoritäärinen päätösvalta eikä kukaan
valvo sen toimintaa?

Minulle ainakin tulee sellainen tunne, että
kyseisestä norsunluutornista ei tiedä mitään muuta
kuin sen että se jättää turkistarhaiskuterroristit
tuomitsematta ja "ratkaisee" huoltajuuskiistat
aina naisen eduksi.Vaikka nainen olisi umpijuoppo
lesbo tai ihmiskidnappaaja.

-----

Mihin katosi keskustelu valtion virastojen
hajauttamisesta maakuntiin?

Mielestäni Korkein Oikeus pitäisi ensimmäisenä
sijoittaa jonnekin terveemmälle alueelle,
koska KO on ilmiselvästi menettänyt kosketuksen
tavalliseen ihmiseen ja heidän elämään.

Turkistarhaiskuterroristit valittavat ylimpiin
asteisiin saakka, koska he ovat joko persaukisia
opiskelijoita tai rikkaiden vanhempien
herranterttuja.

Naislesbot kidnappaavat ihmisiä kaltaistensa
median ja naiskansanedustajien myötävaikutuksella.

Yhteenvetona summaksi voi kuvitella että jos olet
teini-ikäinen, yksityisten ihmisten omaisuutta
tai elämän tuhoava lesbo, olet KO:n ja
yhteiskunnan erityisuojeluksessa.

Nämä keiden omaisuus, työ ja elämä tuhotaan, ovat
niitä tavallisia lainkuuliaisia ihmisä, jotka
eivät mitenkään voi ymmärtää, miten jotkin
trendit, ismit ja aatesuunnat voivat vaikuttaa
korkeimman oikusasteen päätöksiin.

8

716

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laki niin kuin luetaan

      Charles de Montesque kehitteli 1700-luvulla Ranskassa vallan kolmijako-opin, joka on nykyisinkin perustana länsimaiselle oikeusvaltiolle. Siinä riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa ja lainsäädäntövalta on kansanedustuslaitoiksella. Toimeenpanovaltaa käytti aikanaan perustuslakiin sidottu kuningas, mutta nykyisin tämä valta on (yleensä) kansanedustuslaitoksen parlamentaarisessa kontrollissa.

      Riippumattoman tuomioistuinlaitoksen ylintä tuomiovaltaa käyttävää korkeinta orgaania ei valvo kukaan. Tämä on oikeusvaltiojärjestelmän yksi kulmakivi. Toisenlaisiin järjestelmiin voit tutustua esim. Kiinassa.

      • F.Dostojevskaja

        Nythän on niin, että Virkamies valvoo virkamiestä ja ylin aina alempaa jne. . .
        Toivottavasti suomal.nainen saa pitää 10 ja13-v lapsensa loppupelissä, nythän he ovat vastentahtoaan isänsä luona USASSA. ÄLY HOI!ja
        HUMMANI HEI!


      • Hämmästelijä
        F.Dostojevskaja kirjoitti:

        Nythän on niin, että Virkamies valvoo virkamiestä ja ylin aina alempaa jne. . .
        Toivottavasti suomal.nainen saa pitää 10 ja13-v lapsensa loppupelissä, nythän he ovat vastentahtoaan isänsä luona USASSA. ÄLY HOI!ja
        HUMMANI HEI!

        Entäpä jos tilanne olisi täysin päinvastainen,
        arvon F.Dostojevskaja, eli samaiset lapset olisivat
        vasten tahtoaan äitinsä luona VENÄJÄLLÄ?

        Millainen ääni sitten olisi kellossa?


      • F.Dostojevskaja
        Hämmästelijä kirjoitti:

        Entäpä jos tilanne olisi täysin päinvastainen,
        arvon F.Dostojevskaja, eli samaiset lapset olisivat
        vasten tahtoaan äitinsä luona VENÄJÄLLÄ?

        Millainen ääni sitten olisi kellossa?

        hei hämmästelijä, nimimerkkini ei ole sitä miltä näyttää. Oletko Dostojevskisi lukenut, D ei todellakaan viittaa ainoastaan Venäjään, D kuuluu arvostettuun maailmankirjallisuuteen.OK. Vastentahtoaan - onko silloin normaali oikeuden-
        taju hukassa, vai eikö sitä ole ollenkaan? herää
        kysymys.
        Ääni kellossa moikaa ja moikaa :) verkottuminen on vasta alkanut, me Tavikset tarvitsemme toisiamme.


      • Laki niin kuin luetaan
        F.Dostojevskaja kirjoitti:

        Nythän on niin, että Virkamies valvoo virkamiestä ja ylin aina alempaa jne. . .
        Toivottavasti suomal.nainen saa pitää 10 ja13-v lapsensa loppupelissä, nythän he ovat vastentahtoaan isänsä luona USASSA. ÄLY HOI!ja
        HUMMANI HEI!

        >>Nythän on niin, että Virkamies valvoo virkamiestä ja ylin aina alempaa jne. . .>>

        Korkein oikein on se ylin orgaani tuomioistuinasioissa Suomessa. Sitä ei valvo kuin korkeimman oikeuden presidentti ja häntä taas ei valvo kukaan. Missään tapauksessa ministeri ei voi kertoa tuomarille, miten lakia sovelletaan. Sen estää Suomen perustuslaki.


    • nainen

      Lyhenteinä KO=käräjäoikeus ja KKO=korkein oikeus.

      Kyllä ylempi virkamies tai ylempi instassi valvoo aina alempaa, mutta KORKEIN OIKEUS on se ylin tuomiovaltaa käyttävä, silloin, kun muutoksenhaku on vireillä ja valituslupaa pyydetään.

      On hyvä, että kansalaiset huomioivat miten tuomioivaltaa mielivaltaisesti käytetään ja jos seuraa finlex-sivuilta KKO:n ratkaisuja, niin ne ovat äänestyspäätöksiä useimmiten. Eli ei sillä ole väliä, jos joku oikeusneuvos on erimieltä tuomioiden oikeudenmukaisuudesta. Enemmistö päätää.

      Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitten se elin, johon viimekädessä voi valituksen tehdä, jos on kokenut joutuneensa väärin kohdelluksi tai tuomio ei ole perustunut lainsäänöksiin.

    • Tietämätön

      ..joku sitten miten nää oikeusasteet menee? Missä välissä on hovioikeus ja onko niitä vielä miten monta muutakin...?

      • koi-jari

        Käräjäoikeus (maaoikeus, vesioikeus ym.), hovioikeus (hallinto-oikeus) ja korkein oikeus ja ylin näistä on korkein oikeus (korkein hallinto-oikeus) eli lyhenne KKO (KHO).

        Rikoksissa on ensin poliisi tavallisin ja sitä kautta mennään käräjäoikeuteen ja tarvittaessa/haluttaessa valitusten kautta yllemmäs.

        Eri asioita käsittelevät eri alioikeudet ja viimekädessä korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe