Itsetunnon ei välttämättä tarvitse olla miinusnollassa lapsuudesta lähtien, väärällä tavalla kommunikoivalla kumppanillakin saattaa olla asiantilan kehittymiseen omat vaikutuksensa..
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288558693424.html
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288558693424.html
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika hyvä, nopea ja selkeä video! :)
Mark koki varmaankin pienimuotoisen narsistisen romahtamisen ja alkoi parantua. Joskus oma käytös voi olla piilossa itseltä, ja kun sen lukee noin selkeästi kylteistä, saattaa itsetutkimusmatka ehkä alkaa.
Kyllä. Puolison toiminta voi olla itsetuntoa tukevaa, tai nakertavaa. Sama pätee kaikkeen vuorovaikutukseen. Myös täällä palstalla.
Parisuhde on eräs merkittävämpiä ohjaavia tekijöitä ihmisen elämässä. Millainen suhde on, millainen tyytyväisyys/tyytymättömyys suhteen sisällä vallitsee - se kaikki heijastuu itseemme, tekemisiimme ja elämään suhtautumiseemme.
Täydellinen kumppanuus ei ole sitä, että suhde soljuisi ilman ristiriitojen säröjä läpi elämän. Täydellisyys (en käyttäisi silti tuota sanaa) on mahdollisuus saavuttaa säröjen yli voittamisella, joilla on suhdetta lujittava vaikutus.
Toisen minuuden mitätöinti ei ole suhdetta lujittava vaan heikentävä tekijä. Jatkuvasti itsetunnon alenemaa kokeva menettää luottamuksensa ja kunnioituksensa vähitellen kumppaniinsa ns väärän kommunikoinnin seurauksena.
Mitenkähän moni tälläinen kommunikointi on alkanut kantajan kokemasta pettymyksestä, täyttymättä jääneestä toiveesta? Asia, jolla ei kumppanin kanssa ehkä ole ollut mitään tekemistä alunperin. Mutta koettua pettymystä ei osata kohdata mutta pahan olon tunnehan ei poistu millään. Siksi se täytyy siirtää jonnekin. Mikä onkaan puolison palkka? Hyvinä ja pahoina päivinä.. niinpä niin. Oivallinen kohde. Pienikin nälväisy auttaa hetkeksi. Sillä saa olla totuuden pohjaa sen verran, että se saavuttaa iskunsa tai ainakin hetkellisesti satuttaa. Ja kostaja (joka ei tiedä kostavansa) tuntee nautintoa hetkellisesti toisen hämmennyksen vuoksi. Saa hänet kokemaan epäonnistumisen, pahan mielen, epävarmuuden... kaiken sen, minkä toinen kirvelevässä pettymyksessään tuntee.
Ajan kanssa toinen pääsee pettymyksestään irti, unohtaa sen. Kumppanikin saattaa unohtaa koetun tahallisen loukkauksen. Tulee seuraava pettymys. Ja kaava toistuu. Nyt saatiin jo suurempi särö aikaiseksi. Mutta kun asiasta puhutaan, niin puhutaanko asiasta oikealla nimellä? Vai puhutaanko sittenkin asian vierestä? Itse asiassa, hyvin harvoin edes puhutaan. Riidellään mutta ei rakentavasti.
On ihmisiä, joiden pettymyksen sietokyky on rajallinen, puutteellinen tai he käsittelevät syntynyttä tunnetta pois itsestään sen sijaan, että kokisivat sen tunteen mitä se heissä itsessä aiheuttaa. Silloin on helppo siirtää se esimerkiksi kumppaniin. Kohteena on yleensä juuri ne lähimmät ihmiset.
Tälläinen verbaalinen pahoinpitely on myös eräs vallankäytön muoto. Joillekin kulissihenkilöille se on saattanut muovautua käyttäytymismalliksi, koska muuta kuin täydellisyyttä ei hyväksytä. Ihmisellä ei ole oikeutta minuuteensa - olla itsensä - vaan kokonaisuus saavutetaan vaikkapa barbie-ken-nukketehtaalta - itse luotuna illuusiona.
Mikä merkittävintä, tämä ei ole mikään nph:n yksinomainen harrastus. Valitettavan suuri parisuhdeongelmista juontaa juurensa tälläiseen kommunikointiin, jolla toiselle ei anneta arvoa sellaisena kuin on, vaan häväistään hänet negatiivisin sävyin.
Sattumoisin aloitus on kuin lapsi minulle. Valitettavasti se on myös tuttu sillä osin, kun alkaa kadottamaan minuuden hyväksymisen tälläisen itsetuntoon heijastuvan kommunikoinnin seurauksena. Ja jos itsehyväksynnässä on puutteita, niin mitä ongelmia se tuottaa normaalissa elämässä, parisuhteessa, realistisessa kuvassa itsessä, tunne-elämän osa-alueilla, monissa asioissa?
Seurauksena tälläisestä ja itsehyväksynnän heikentyessä on myös suurempi todennäköisyys tulla kaltoinkohdelluksi ja kaltoinkohtelijaksi. Siksi jos suhteessa on ollut itsetuntoa murentavia seikkoja, olisi kokemukset käytävä läpi oli suhde narsistinen tai ei.
"On ihmisiä, joiden pettymyksen sietokyky on rajallinen, puutteellinen tai he käsittelevät syntynyttä tunnetta pois itsestään sen sijaan, että kokisivat sen tunteen mitä se heissä itsessä aiheuttaa. Silloin on helppo siirtää se esimerkiksi kumppaniin. Kohteena on yleensä juuri ne lähimmät ihmiset. "
Niin itseäni ajatellen liittyen avioliittoni...minä kaiketi olin ikäänkuin "oppinut" elämään sen pettymyksen kanssa...että voisko ajatella, että minun ongelmani on ollut enemmänkin se, etten ole kokenut itseäni sillä tavoin arvokkaaksi, että olisin ajatellut ansaitsevani jotain hyvää/parempaa koskien itseäni ja omaa elämääni...
Että tavallaan...yritin muuttaa/parantaa toista käsittämättä, että olisin itse enemmänkin vastussa omasta hyvinvoinnistasi/omasta elämästäni...
Jotenkin koin asian niin, etten itse yrittänyt tarpeeksi/ollut kyllin "hyvä"...ettei toinen siitä syystä/minun vuokseni kokenut tarvetta muuttua/raitistua...
"Seurauksena tälläisestä ja itsehyväksynnän heikentyessä on myös suurempi todennäköisyys tulla kaltoinkohdelluksi ja kaltoinkohtelijaksi. Siksi jos suhteessa on ollut itsetuntoa murentavia seikkoja, olisi kokemukset käytävä läpi oli suhde narsistinen tai ei"
Noh...avioliittoni jälkeen...kyllä tustuin itseeni hyvinkin perinpohjaisesti...että omat ongelmani olivat kyllä tiedossa...sitten tuli Ännä ja ikäänkuin iski kohtaan jota olin siihen astisessa elämässäni jäänyt vaille...ihailun/kehumisen puute...
Enkä käsittänyt, että ne kehut olikin vaan sitä, että hän sai minusta irti vaan sen mitä halusikin...en siinä vaiheessa tiennyt että sellaisiakin ihmisiä on olemassa...jotka kehuvat vaikka eivät varsinaisesti pidäkkään...
Noh...nyt tiedän ja jotenkin minusta tuntuu, että näin jälkeenpäin...itsetuntoni kehittyi tuon suhteen myötä...etten enää pidättäytynyt kritiikistä silloin kun koin, että minua kohdeltiin huonosti...vaikka toisaalta kehuttiinkin...
ja jossain vaiheessa päätin suhteen siltä osin tyytyväisenä itseeni...etten ny sentäs mihin tahansa ollut valmis suostumaan...vain sen takia että minulla/elämässäni olisi ollut mies/olisin kelvannut jollekkin...
Että tämä jälkikipuilu on ollut minulla enemmänkin jotain sellaista, että tunnen vastenmielisyyttä sitä ajatusta kohtaan...että tajusin jälkeenpäin, että minulta ikäänkuin yritettiin viedä ihmisarvo...että ikäänkuin olisin olemassa vain pelkästään sukupuolielimenä...ja kaikki muu minussa ja elämässäni oli mitätöntä...
Se vaan...kun ajattelee...niin kyllähän se tuntuu vastenmieliseltä...että jouduin tekemisiin/olin suhteessa noin ajattelevan ihmisen kanssa...
Alkujaan vahvaksi kehittynyt itsetunto ei hätkähdä ihan pienistä, mutta tietenkin tilanne on eri, jos itsetunto on alkujaankin siellä miinusnollassa.
Muuten minulle tuli mieleeni tuosta otsikosta ne narsistit, jotka elävät kumppaniensa itsetunnolla ja saavutuksilla. Joka narsu yrittää rikkoa ja vähätellä ehjää kanssaihmistä.
Narsulle on niin sietämätöntä havaita ehjä minuus lähistöllään.
"Joka narsu yrittää rikkoa ja vähätellä ehjää kanssaihmistä.
Narsulle on niin sietämätöntä havaita ehjä minuus lähistöllään."
Niin...ehjä minuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elämä ja minuus olisi jotain täydellistä...käsittääkseni minuuteen kuuluu niin huonot kuin hyvätkin puolet...ja ns. terve ihminen kyllä kykenee myöntämään heikkoutensa/vikansa/vammansa...ilman että rikkoontuu siitä...
Kun taas käsitääkseni narsisti ei kykene kohtamaan omia heikkouksiaan...vaan hänen minuutensa on ikäänkuin siltä osin vajaa/heikko ja hän hyökkkää/mitätöi jos itsetunto kokee kolauksen vaikkapa vain siinä muodossa että hän huomaa toisessa olevan jotain sellaista, mitä hänellä itsellään ei ole...
hän pyrkii mitätöimään toisen itsetunnon ja saavutukset vaikka saattaakin toisaalla kerskua niillä...pönkitääkseen omaa egoaan...puolisonsa kustannuksella...vähän vieraampien silmissä...
Niin palaan vielä aiheeseen...että saattaa joskus käydä niinkin, että ns. huono suhde on ikäänkuin "lottovoitto" jos ihminen pysähtyy sen jälkeen itsensä äärelle...
Mieleeni tuli tässä kohtaa ehjään minuuteen liittyen tämäkin lukemani kirja...
http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=559