Ystäviä on ollut, tullut ja mennyt! Nyt ei ole ketään, jota edes kahviseuraksi kahville kaupungille saisi. En tiedä, mikä oikeasti mättää!
Viimeiset "ystävät" häipyivät seuraavana päivänä, kun ilmoitin innoissani ostaneeni asunnon. Tyrmäys oli totaalinen! Edellisellä viikolla yhden "ystävän" kanssa tein matkan ja keskustelimme, kuinka mukavaa on, kun on samanhenkistä matkaseuraa. Toisen "ystävän" kanssa teimme mukavan risteilyn ja oli paljon puhuttavaa.
Yhtäkkiä oli aivan hiljaista! Ei puhelinsoittoja, eikä soittoihini vastattu! Kyllä oli kylmää! En ymmärtänyt koko asiaa! En ymmärrä vieläkään muuten, kun kateuden piikkiin pistän. En tiedä, mitä kadehtivat!
Vanhemmiten on vaikeaa tutustua ihmisiin ja aloittaa taas alusta. Joitain työpaikkatuttuja on, mutta ikäisilläni on omat vaivansa ja menonsa. Vanhenevat vanhemmat ja lapsenlapset työllistävät työn lisäksi, ettei oikein jaksakaan pitää yllä muita ihmissuhteita. Vuosien myötä on oppinutkin olemaan itsekseen, eikä oikein ole mitään asiaakaan. Sitä oppii olemaan hiljaa!
Kuitenkin olis mukavaa joskus istua kahvilassa kahvilla tai tehdä pieni matka ystävän kanssa, mutta tuntuu ajan myötä ajatus yhä kaukaisemmalta.
Viimeiset "ystävät" häipyivät seuraavana päivänä, kun ilmoitin innoissani ostaneeni asunnon. Tyrmäys oli totaalinen! Edellisellä viikolla yhden "ystävän" kanssa tein matkan ja keskustelimme, kuinka mukavaa on, kun on samanhenkistä matkaseuraa. Toisen "ystävän" kanssa teimme mukavan risteilyn ja oli paljon puhuttavaa.
Yhtäkkiä oli aivan hiljaista! Ei puhelinsoittoja, eikä soittoihini vastattu! Kyllä oli kylmää! En ymmärtänyt koko asiaa! En ymmärrä vieläkään muuten, kun kateuden piikkiin pistän. En tiedä, mitä kadehtivat!
Vanhemmiten on vaikeaa tutustua ihmisiin ja aloittaa taas alusta. Joitain työpaikkatuttuja on, mutta ikäisilläni on omat vaivansa ja menonsa. Vanhenevat vanhemmat ja lapsenlapset työllistävät työn lisäksi, ettei oikein jaksakaan pitää yllä muita ihmissuhteita. Vuosien myötä on oppinutkin olemaan itsekseen, eikä oikein ole mitään asiaakaan. Sitä oppii olemaan hiljaa!
Kuitenkin olis mukavaa joskus istua kahvilassa kahvilla tai tehdä pieni matka ystävän kanssa, mutta tuntuu ajan myötä ajatus yhä kaukaisemmalta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No varmasti olivat vaan kateellisia omasta asunnostasi. Mutta tulitpa sitten samalla punninneeksi kyseisten ystäyyksien arvon.
Hienoa että olet voinut ostaa asunnon. Tuntuu varmaan kurjalle kun kanssasi ei osata iloita uudesta tilanteestasi asunnonomistajana.
Itselläni on huono rahatilanne. Tällä hetkellä ei ole kuin muutama euro kukkarossa. Tuleva palkka on tosi pieni, hyvä kun riittäisi pakollisiin. Etsiskelen lisätöitä.
Selitin omaa tilannettani sen takia, että olen omilla valinnoillani saattanut itseni hankalaan tilanteeseen enkä paljon seuraelämään osallistu, koska tämä tilanne ei houkuttele puhumaan. Ihmiset kysyvät yleensä ensiksi tutustuessaan että missä olet töissä. Jotenkin en jaksa tätä tilannetta selvitellä yhdenkään ylimääräisen ihmisen kanssa.
Minulla oli joskus tuttava jonka kanssa kävimme kävelemässä ja shoppailemassa (hän osteli ja minä olin seurana, koska olin köyhä silloinkin). Mutta tuo kai nolotti sitä kaveria kun minä en koskaan ostanut mitään ja hänestä en ole enää pitkiin aikoihin kuullut mitään.
En tietysti tiedä missä tilanteessa ne kaverisi elävät, tuskinpa yhtä ahdingossa kuin itse olen? Voihan niitä muitakin kriisejä olla kuin rahaongelmat. Kaikkien tapana reagoida asioihin ei aina ole niistä asioista puhuminen. Joskus asioita haluaa ensin ajatella itsekseen tai vaikka ottaa itse selvää miten asioissa voi edetä.
Ehkäpä jonkun ajan kuluttua ystävät ilmoittelevat itsestään. Itselläni ja tutuillani on välillä aika pitkiäkin taukoja tapaamisissa ja yhteydenotoissa. Käydään välillä elokuvissa tai ulkona syömässä jne.
Ehkä voisit tutustua uusiin ihmisiin. Eihän kaikkien kanssa tarvitse olla mitään sydänystäviä vaan monelaisia ihmisiä elämään mahtuu.
Se asunnon osto oli silloin niin sanottu pakko-osto, kun asuin isossa kaupungin vuokra-asunnossa yksinään ja maksoin hunajaista vuokraa ilman tukia. Asumistukea en saanut, kun neliöitä oli liikaa.
Samalla rahalla lyhennän nyt asuntolainaa. Eli ei mitään kadehtimista!
Pienipalkkaisena, työssä vammautuneena ei rahatilanteeni nyt niin kummoinen ole, kun hoitotyötä tekevänä jää lisät saamatta, kun en voi vuorotyötä tehdä.
Ihan tavallista elämää vietän, mutta ilman ystävää. Ikää on jo sen verran, ettei mihinkään huimiin harrastuksiin oikein jaksa panostaa, mistä seuraa ehkä löytäisi. Täytyy tässä vaan ajatella positiivisesti ja keskustella itsensä kanssa :-)