Pyydän apua

Olen aika nuori vielä, juuri täyttänyt 16 ja olen ollut viimeiset vuodet hyvinkin masentunut. Juuri nyt syön masennuslääkkeitä, ja niiden ansiosta olen hyvin väsynyt.
Elämä on ollut sekavaa ja olen viimeisen vuoden aikana nähnyt jonkinlaisia näkö- ja kuuloharhoja -ihan kuin jokin olisi vierelläni, mutta aina kun tarkistan asian, niin en havaitse ketään vierelläni. Tuntuu myös että jokin olisi vierelläni tai seuraisi minua. Sitä on tosin jatkunut jo vuosia ja olen tullut siihen tulokseen että tämä henki(?) on minun suojelusenkelini, eikä halua minulle mitään pahaa vaan päinvastoin.
Kuitenkin harhojeni ja äänieni ansiosta mulla on epäilty skitsofreniaa, mutta nyt kun olen jo paranemaan päin, niin olen alkanut miettimään, johtuvatko nämä harhat sittenkin jostain muusta. Ihan kuin jokin tai joku haluaisi saada minut tiedostamaan tämän olevan lähelläni.

Nyt kuitenkin viime perjantaiaamuna kun heräsin, makasin sängyssä hetken, kun olin kerrankin sattunut heräämään ennen herätyskellon soittoa, ja kun herätys sitten soi, olin juuri laittamassa sitä pois, kun havaitsin, että huoneeni poikki käveli nuori nainen/ tyttö. Hänellä oli päällään aika nykyaikaiset vaatteet, musta hame ja valkoinen paita ja vaalean ruskeat hiukan kiharat hiukset. Kasvoja en nähnyt , mutta tämä ehti ottaa kaksi askelta, jonka jälkeen hän katosi.
Tämän jälkeen olin peloissani ja en pystynyt estämään itkua.
Osaako joku sanoa jotain järkevää tähän? Olen hämmentynyt ja väsynyt, toisaalta ehkä hiukan innoissani. En ole ikinä ennen nähnyt ketään henkiolentoa näin selvästi.

Minulla ei myöskään ole hirveästi tietoa näistä asioista, enkä varmaan edes kirjoita oikealle palstalle, mutta pyydän apua.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei

ihmettelen kovasti miksi sinä jo noin nuorena syöt lääkkeitä? mitä äitisi siihen sanoo? onkohan sinulla painosi kanssa ongelmia?

sinä olet vasta pieni kevyt neulanen suuressa puussa, koko sinun elämäsi on vasta edessä! jos sinulla ei vielä ole ketään luotettavaa ihmistä kenen kanssa puhua, niin olisi korkein aika etsiä sellainen. sinä olet fyysisesti terve ja sinun on mentävä ulos luontoon haistelemaan kevättä!

olet kovin herkkä ja vaatii uskaliaisuutta kirjoittaa tällaisella palstalla. mielesi tekee nyt vain kepposia, sinä tarvitset raitista ilmaa ja rakkautta!
sinulla on naissukulainen, jonka kanssa voit jutella. tee se ja etsi hyvä ihminen kotisi ulkopuolelta uusia virikkeitä. muuten sinä tukehdut, on päästävä liikkeelle ja suunnittelemaan suurta tulevaisuutta, mikä on pitkä kuin avaruuslento!

t. Keskiyö

ps. jutellaan henkiolennoista sitten, kun pääsen hieman tasapainoon...

Äänestä
  • Nykyään nuorille syötetän masennuslääkkeitä, kuin karkkia.Ja tosiaan lääkkeitä, joilla on huonoja vaikutuksia koko loppuelämäksi, vaikka niiden käytön lopettaisikin.
    Parivuotta sitten jokapäivä 5 alle 30-vuotiasta jäi eläkkeelle.
    Erittäin pelottava suuntaus.

    Äänestä

  • Hei

    .. tarkoitin sanoa, että kun sinä olet päässyt tasapainoon....

    t. Keskiyö

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nemionea kirjoitti:

Olen aika nuori vielä, juuri täyttänyt 16 ja olen ollut viimeiset vuodet hyvinkin masentunut. Juuri nyt syön masennuslääkkeitä, ja niiden ansiosta olen hyvin väsynyt.
Elämä on ollut sekavaa ja olen viimeisen vuoden aikana nähnyt jonkinlaisia näkö- ja kuuloharhoja -ihan kuin jokin olisi vierelläni, mutta aina kun tarkistan asian, niin en havaitse ketään vierelläni. Tuntuu myös että jokin olisi vierelläni tai seuraisi minua. Sitä on tosin jatkunut jo vuosia ja olen tullut siihen tulokseen että tämä henki(?) on minun suojelusenkelini, eikä halua minulle mitään pahaa vaan päinvastoin.
Kuitenkin harhojeni ja äänieni ansiosta mulla on epäilty skitsofreniaa, mutta nyt kun olen jo paranemaan päin, niin olen alkanut miettimään, johtuvatko nämä harhat sittenkin jostain muusta. Ihan kuin jokin tai joku haluaisi saada minut tiedostamaan tämän olevan lähelläni.

Nyt kuitenkin viime perjantaiaamuna kun heräsin, makasin sängyssä hetken, kun olin kerrankin sattunut heräämään ennen herätyskellon soittoa, ja kun herätys sitten soi, olin juuri laittamassa sitä pois, kun havaitsin, että huoneeni poikki käveli nuori nainen/ tyttö. Hänellä oli päällään aika nykyaikaiset vaatteet, musta hame ja valkoinen paita ja vaalean ruskeat hiukan kiharat hiukset. Kasvoja en nähnyt , mutta tämä ehti ottaa kaksi askelta, jonka jälkeen hän katosi.
Tämän jälkeen olin peloissani ja en pystynyt estämään itkua.
Osaako joku sanoa jotain järkevää tähän? Olen hämmentynyt ja väsynyt, toisaalta ehkä hiukan innoissani. En ole ikinä ennen nähnyt ketään henkiolentoa näin selvästi.

Minulla ei myöskään ole hirveästi tietoa näistä asioista, enkä varmaan edes kirjoita oikealle palstalle, mutta pyydän apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu