Atooppinen iho?

Toissapäivänä aamulla herätessä silmät olivat vähän turvonneet ja iho karhea kuin hiekkapaperi. Niin kipeä että tuntui kuin kasvot olisivat tulessa. Joskus käynyt näin ennenkin ja käynyt lääkärissä joka puhui atooppisesta ihosta, mutta määräsi vain kortisonia tähän jonka en huomannut auttavan vaan pahentavan tilannetta.
Itselläni suuret juhlat 5 päivän päästä ja naama olisi ehdottomasti saatava kuntoon ennen sitä. Onko jotain vinkkejä?? Olen kokeillut vauvaöljyä ja Avene- merkin rasvaa, ei ole auttanut.
Vai kannattaisiko mennä suoraan iholääkärille yksityiselle?
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla atooppinen ihottuma, ja samoja oireita ollut kuin kerroit. Mutta ainakin henk.koht. mulla ei oo auttanu kauheesti kortisonirasva naamaan, muuhun ihoon kylläkin on auttanut, Tietenkin ne naamaan laitettavat rasvat ovat laimeampia, joten voi olla että se auttaa muutaman päivän päästä. Ja itse käytän Ceralan Plus nimistä rasvaa apteekista koko kehoon ja myös naamaankin, ja on toiminut, pitää ihon paremmassa kunnossa.

Äänestä

Viljat tai maitotuotteet pois vähintään 4 viikoksi. Kokeile miten vaikuttaa. Voi olla, että kummatkaan ei sovi.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm

Lisäksi C- ja D-vitamiinia tarvitaan purkista sekä magnesiumia ja kalaöljyä.

C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin ja Omega-3 rasvahappojen puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos.

C-vitamiinia 200-1000mg / vrk
C-vitamiinia kannattaa tankata joka päivä. C-vitamiinin puutos altistaa sairauksille. Kun C-vitamiinia ei ole riittävästi, sitä ei riitä kaikkiin kehon soluihin ja kudoksiin. C-vitamiinin lisäämisestä ei ole haittaa, sillä sitä ei voi saada liikaa. C-vitamiini on vesiliukoinen ja ylimäärä huuhtoutuu pois virtsan mukana.

D-vitamiinia 50-125µg / vrk

Magnesium (sitraattia) 200-400mg/vrk, kalsiumin ja magnesiumin suhde on 2:1

Omega-3 rasvahappojen tarve on jopa 1 gramma päivässä eli esim. villiä lohta 150-200 grammaa päivässä. Eli käytännössä kaikkein tulisi syödä Omega-3 rasvahappoja lisäravinteena purkista.

Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä.

Muut saa todella edullisesti Citymarketin luontaistuotehyllystä. Eli kuukausihinnaksi tulee n. 5€.

Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16 vähintään kädet ja jalat paljaina.

Huonoin tilanne on afrikkalaista syntyperää olevilla maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein erittäin vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän on tumma iho ja ruokavalio. Heidän kotimaassaan UVB-indeksi on lähes läpi vuoden 8-15, kun Suomessa se on keskikesällä 3-6. Talvella Suomen UVB-indeksi on 0.

D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.

Meillä "asiantuntijat" Christel Lamberg-Allardt ja Suvi Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 7,5-10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.

Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.

Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.

Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.

Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, vaikka ei hänen mainostamiaan vitamiineja söisikään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitämäteen kirjoitti:

Toissapäivänä aamulla herätessä silmät olivat vähän turvonneet ja iho karhea kuin hiekkapaperi. Niin kipeä että tuntui kuin kasvot olisivat tulessa. Joskus käynyt näin ennenkin ja käynyt lääkärissä joka puhui atooppisesta ihosta, mutta määräsi vain kortisonia tähän jonka en huomannut auttavan vaan pahentavan tilannetta.
Itselläni suuret juhlat 5 päivän päästä ja naama olisi ehdottomasti saatava kuntoon ennen sitä. Onko jotain vinkkejä?? Olen kokeillut vauvaöljyä ja Avene- merkin rasvaa, ei ole auttanut.
Vai kannattaisiko mennä suoraan iholääkärille yksityiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu