Islamia 5.

Esimerkki miten islamia käytetään helposti valtaeliitin välineenä hallita ja pitää yhteiskunta homogeenisenä. Näin pyritään poistamaan tarve yksilön omalta ajattelutoiminnalta. Individuaalisuus ja erilaisuus on islamille myrkkyä. Islam ei voi ikinä olla suvaitsevainen yhteisö:

"17.11.2003

Egypti - Islamista kääntyneitä vapautettu

Kerroimme 27.10. uutisissa Alexandriassa pidätetyistä 22 kristitystä, jotka olivat kääntyneet islamista ja joutuneet pidätetyiksi henkilöpapereiden takia. 17 on nyt vapautettu, mutta vankilassa olevat viisi kärsivät häpäisemistä ja hyväksikäyttöä. Lokakuun 21.-24. päivinä pidätettyjä kristittyjä oli kaikkia kovasti hakattu, kidutettu ja joitakin oli raiskattu. Viidestä pidätetystä kovimmin kärsii Mariam Girgis Makar. Häntä pidetään samoissa tiloissa prostituoitujen kanssa. Eräs viranomainen oli sanonut hänelle, että jos hänen rikoksensa olisi protituutio, hänet olisi jo vapautettu, mutta koska hän on hyljännyt islamin, häntä ei ikinä lasketa ulos. Häntä painostetaan kovasti palaamaan islamiin ja poistattamaan käsivarteensa tatuoidun ristin - jota tapaa egyptiläiset kristityt yleisesti käyttävät. Mariam on joutunut myös poliisien vakavan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Mariamin aviomies, Yusuf Samuel Makari Suliman, on nyt päässyt vankilasta. Hän kertoi tulleensa hakatuksi ja kidutetuksi useita kertoja. Kerran kahdeksan miestä hakkasi häntä vaimonsa edessä pakottaaksen heidät molemmat palaamaan islamiin. Ysufin entinen musliminimi oli Muhammad Ahmad, joka on hyvin yleinen. Poliisi on etsinyt rekistereistä samannnimisiä rikollisia, jotta voisi löytää syytteitä häntä vastaan. Viiden pidätetyn tapausta käsitellään 20.11. jolloin heidät joko vapautetaan tai pidätystä jatketaan. Jo vapautetut ovat poliisin tiukan valvonnan alaisina siinä toivossa, että he saisivat selville lisää kääntyneitä.

Erään pidätetyistä kerrotaan kuolleen poliisisellissä. Isam Abdul Fathr kärsi korkeasta verensokerista ja vatsavaivoista ennen pidätystään, eikä selvästikään kestänyt kuulusteluja ja kidutusta. Isam oli muslimi ja hän ilmeisesti auttoi kääntyneitä saamaan epäillyttävät henkilöpaperit. Kaikkia 22 syytetään virallisten asiakirjojen väärentämisestä.

Egyptissä kristinuskosta islamiin kääntyvä voi saada uudet henkilöpaperit uudella musliminimellä 24 tunnissa. Islamista kristityksi kääntyvällä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta muuttaa nimeään. Egyptin kristinuskoon kääntyneet ottivat rohkean ja epätavallisen askeleen julkaisemalla 26.10.2003 julistuksen, jossa he peräävät oikeuksiaan. Se on nähtävissä Barnabas Fund -järjestön nettisivulla osoitteessa: http://www.barnabasfund.org/News/Archive/Egypt/Egypt-20031026.htm"
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samat toimet Suomessa käyttöön islamin uskoisia vastaan, pakko käännytys "miekalla" kristityiksi. Tässä se nähdään kuinka kelvotonta porukkaa nykyajan kristityt on, ennen oli "munaa" kristityillä ristiretkien aikaan. Uusi ristiretki lähi-itään ja käänyttämään miekalla pakanoita uskoon.

Äänestä
  • Kaikkien Eurooppaan haluavien muslimien olisi käännyttävä kristityiksi! Tai ulos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


O.Mataju kirjoitti:

Esimerkki miten islamia käytetään helposti valtaeliitin välineenä hallita ja pitää yhteiskunta homogeenisenä. Näin pyritään poistamaan tarve yksilön omalta ajattelutoiminnalta. Individuaalisuus ja erilaisuus on islamille myrkkyä. Islam ei voi ikinä olla suvaitsevainen yhteisö:

"17.11.2003

Egypti - Islamista kääntyneitä vapautettu

Kerroimme 27.10. uutisissa Alexandriassa pidätetyistä 22 kristitystä, jotka olivat kääntyneet islamista ja joutuneet pidätetyiksi henkilöpapereiden takia. 17 on nyt vapautettu, mutta vankilassa olevat viisi kärsivät häpäisemistä ja hyväksikäyttöä. Lokakuun 21.-24. päivinä pidätettyjä kristittyjä oli kaikkia kovasti hakattu, kidutettu ja joitakin oli raiskattu. Viidestä pidätetystä kovimmin kärsii Mariam Girgis Makar. Häntä pidetään samoissa tiloissa prostituoitujen kanssa. Eräs viranomainen oli sanonut hänelle, että jos hänen rikoksensa olisi protituutio, hänet olisi jo vapautettu, mutta koska hän on hyljännyt islamin, häntä ei ikinä lasketa ulos. Häntä painostetaan kovasti palaamaan islamiin ja poistattamaan käsivarteensa tatuoidun ristin - jota tapaa egyptiläiset kristityt yleisesti käyttävät. Mariam on joutunut myös poliisien vakavan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Mariamin aviomies, Yusuf Samuel Makari Suliman, on nyt päässyt vankilasta. Hän kertoi tulleensa hakatuksi ja kidutetuksi useita kertoja. Kerran kahdeksan miestä hakkasi häntä vaimonsa edessä pakottaaksen heidät molemmat palaamaan islamiin. Ysufin entinen musliminimi oli Muhammad Ahmad, joka on hyvin yleinen. Poliisi on etsinyt rekistereistä samannnimisiä rikollisia, jotta voisi löytää syytteitä häntä vastaan. Viiden pidätetyn tapausta käsitellään 20.11. jolloin heidät joko vapautetaan tai pidätystä jatketaan. Jo vapautetut ovat poliisin tiukan valvonnan alaisina siinä toivossa, että he saisivat selville lisää kääntyneitä.

Erään pidätetyistä kerrotaan kuolleen poliisisellissä. Isam Abdul Fathr kärsi korkeasta verensokerista ja vatsavaivoista ennen pidätystään, eikä selvästikään kestänyt kuulusteluja ja kidutusta. Isam oli muslimi ja hän ilmeisesti auttoi kääntyneitä saamaan epäillyttävät henkilöpaperit. Kaikkia 22 syytetään virallisten asiakirjojen väärentämisestä.

Egyptissä kristinuskosta islamiin kääntyvä voi saada uudet henkilöpaperit uudella musliminimellä 24 tunnissa. Islamista kristityksi kääntyvällä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta muuttaa nimeään. Egyptin kristinuskoon kääntyneet ottivat rohkean ja epätavallisen askeleen julkaisemalla 26.10.2003 julistuksen, jossa he peräävät oikeuksiaan. Se on nähtävissä Barnabas Fund -järjestön nettisivulla osoitteessa: http://www.barnabasfund.org/News/Archive/Egypt/Egypt-20031026.htm"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu