Jasmin Mäntylä ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan! Taas lässyttää!

Itserakas Jasmin ilkeilee bloginsa lukijoille. Jos Jasminia ei koko ajan kehu lässyttäen, hän saa heti raivarit. Kuka aikuinen ihminen jaksaa kirjoittaa noin typerää blogia ja lässyttää koko ajan "miehestään"?

Onko Jasmin jäänyt 15-vuotiaan tasolle?

Tuosta hehkuttamisesta ei hyvä heilu. Olen ihan varma, että Jasmin ja Mr. Beaver tulevat eroamaan ihan kohta. Kukaan aikuinen mies ei kauan jaksa katsella noin lapsellista ihmistä kuin Jasmin on. Toisaalta ehkä Jasminkin kyllästyy paappaan, kunhan hän huomaa ikäeron tuomat ongelmat.

Hyi, että minua oksettaa ajatus noista kahdesta sängyssä "kyhnäämässä"! Vanha harmaa ja kalju gubbe ja teinitytön asteelle jäänyt Jasmin!


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Minä ja minun rakkaani :)

Tämä sunnuntai on kulunut levätessä ja rakkaani seurasta nauttien - olen vain maannut hänen kainalossaan ja katsonut hyviä leffoja... Dennis lähtee huomenna takaisin Englantiin, joten olemme tämän illankin ihan paitana ja peppuna ;) Toisaalta, tulemme olemaan "erossa" nytkin vain 9 päivää, sillä minä lennän Englantiin heti vapun jälkeen 2.5. ja viihdyn siellä jälleen kuukauden, eli koko toukokuun! Keväinen Englanti kutsuu minua suorastaan huutaen :) Wohoo!!!

Kävimme eilen illalla kaupungilla ja nyt voin kyllä rehellisesti myöntää, että ilta-/ravintolaelämä ei sovi minulle enää! Nautin siitä, kun herään aikaisin n. klo 7.00 aamulla, kuntoilen, nautin aamukahvini ja aloitan päiväni kaikin puolin energisenä! Ravintolat ja baarit, no thanks! :)

Ihan vain by the way, ihmettelen kovasti teitä, jotka kirjoittelette minulle tänne blogini yhteyteen joitain ns. valitusviestejä. Jos asiani ja kirjoitukseni eivät teitä kiinnosta, niin miksi kulutatte aikaanne minusta puhumiseen tai minulle kirjoittamiseen..? ;) Toisaalta olen aina tiennyt sellaisia ihmisiä, jotka valittavat kaikesta, mitä teen, mutta seuraavat minua ja elämääni pakkomielteisesti... Koen sen silti todella omituisena ja olen onnellinen siitä, etten ole itse heidän kaltaisensa. Joka tapauksessa, no hard feelings! ;) ;)

Nyt ei muuta kuin rentoa ja rauhaisaa sunnuntai-iltaa teille kaikille! Pysykää iloisina ja keskittykää positiivisiin asioihin - elämä on sillä tavoin hurjasti ihanampaa! ;)

Teidän Jasmin xxx


Anonyymi21. huhtikuuta 2013 9.01

Taidat olla hiukan yksinkertainen, ja kaikesta päätellen pinnallinen, eikö kiinnosta muu kuin henkarina kävely? Kuka aikuinen näyttelee uutta älypuhelinta kuin lapset lahjaansa. Toki yksinkertainen ei stressaa, kun ei älyä olla huolissaan esim. eläkkeen kertymättömyydestään mutta havahtumisen hetki koittaa myös hetken eläjälle.

Jasmin21. huhtikuuta 2013 12.17

Jos elämästään nauttiminen tekee minusta yksinkertaisen, niin olkoon niin :) En välitä tuntemattomien paheksumisista, en sinuakaan edes tunne.

Rakastan elämääni, töitäni, miestäni, perhettäni ja ystäviäni, ai niin ja uutta iPhoneani ;) Olen onnellinen asioista, joita olen saanut elämääni, enkä pelkää myöntää sitä.

Olen iloinen, että saan yhäkin tehdä mallinhommia, ja ihmettelen, miten sinulla on pokkaa haukkua toisia pinnallisiksi, jos itse tuomitset toisia noin pintapuolisesti... Sinuna katsoisin nyt kyllä hiukan peiliin - voisi tehdä sinulle ihan hyvää. Vähintään henkisesti... ;)

Joka tapauksessa mukavaa sunnuntain jatkoa :)

Jasmin xxx
19294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Julkisuuteen ilman mitään ansioita väkisin tunkeneen ihmisen pitäisi tajuta, että julkisuus ei ole pelkkää lässynlässyä ja kehuja ja ruusuilla tanssimista. Myös kritiikki on osattava ottaa vastaan. Aivan järjetöntä vetää herne nokkaan toisten arvostelevista kommenteista! Miksi ryhtyä leikkiin jos sitä ei kestä???

Äänestä
  • Fiksusti kirjoittanut eihän tuossa ole mitään hernettä nenään vedetty...... Naureskelee vaan sellaisille jotka muka ei voi sietää sitä mut kuitenkin seuraa sen tekemisiä ja samanlaisia pellejä ihmettelen mäkin. Jasmin on upea nainen joten en ihmettele sen kohtaamaa kateutta ja katkeruutta. Tällaisten ketjujen avaajat on surkeita. Voe voe taas/

    Äänestä

Kyllä Jasmin on Suomen ylivoimasesti pahin tyrkky, itserakkain ja narsistisin eukko. Kaikki pyörii oman navan ympärillä. Eikä edes ymmärrä katua rattijuoppouttaan. En arvosta tuon laisia henkilöitä yhtään.

Äänestä
  • Sustako sen pitäis kirjoittaa eikös se ole kuitenkin sen oma blogi......?? Juuri teidänlaisten käytöksestä se siellä kertoo joten luulisi teidän olevan nyt iloisia hyvä Jasmin!!!!!

    Äänestä

  • Jasmin on kieltämättä suomen seksikkäin nainen.

    Äänestä

  • uuhlalaajasminm kirjoitti:

    Jasmin on kieltämättä suomen seksikkäin nainen.

    Kyllä voi kieltää, Jasminissa ei ole mitään seksikästä ja näyttää aivan tusina-intialaiselta. Ja itserakas toisia arviosteleva luonne - tuossa naisessa ei ole mitään ihailemisen arvoista. Ja turha tulla mua haukkumaan, tämä on minun mielipide johon mulla on oikeus.

    Äänestä

  • vai "kieltämättä" kirjoitti:

    Kyllä voi kieltää, Jasminissa ei ole mitään seksikästä ja näyttää aivan tusina-intialaiselta. Ja itserakas toisia arviosteleva luonne - tuossa naisessa ei ole mitään ihailemisen arvoista. Ja turha tulla mua haukkumaan, tämä on minun mielipide johon mulla on oikeus.

    joo ihan ok olkoon sun mielipide, turha haukkua muakaan mun mielipiteen vuoksi koska munsta se on erinomaisen kaunis, kaunein julkku.

    Äänestä

Hyvin sanottu, että henkilö on jäänyt 15-vuotiaan tasolle.
Eikai se muuten olisi tuommoinen luuseri.
Ei se ainakaan koulussa ollut mikään kovinkaan terävänoloinen.
Muistaakseni se osasi kyllä lukea ja kirjoittaa.

Äänestä

Mitähän ihmeellistä tuossa kirjoituksessa oli? Ei niin mitään. Eikä vetänyt herneitä nenään mielestäni - jos joku alkaa inistä ihme asioista blogissa, niin kyllä siitä saa mainita.

Mitä kritiikkiä tuo muka oli? Naurettavaa vinkumista toisen ihmisen asioista....

Antakaa jo ihmisten olla.

Äänestä

Näädillä ei näköjään ole muuta aivotoimintaa, kuin negatiivinen säksätys.
Oli sitten kohteena kuka tahansa joka on tullut esiin muullatavoin, kuin he itse.
Näädät ovat vain pelkkiä puskasta huutelioita.
He eivät todellakaan voi hyvin !

Äänestä

Minullakin on ihana rakastava mies, kyllä elämä on ihanaa.

Äänestä

mielipiteitä on monia ja minusta Jasmin on kanssa oikia kaunotar. Jennin kauneutta taasen ole koskaan käsittänyt kun minusta on sellainen perusnätti naapurintyttö.

Äänestä
  • Jenni on täysin suomalaiseksi naiseksi poikkeuksellisen kaunis. Jasmin taas on eksoottisen kaunis. Mitä näitä vertailemaan, ihania pimuja molemmat!! Nam.

    Äänestä

  • molempi parempi kirjoitti:

    Jenni on täysin suomalaiseksi naiseksi poikkeuksellisen kaunis. Jasmin taas on eksoottisen kaunis. Mitä näitä vertailemaan, ihania pimuja molemmat!! Nam.

    No niimpä juuri, nuo kuvatkin on tosi hyvät kummastakin, oikeet kaunottaret kyseessä. En pistäis kummankaan seuraa yhtään pahitteeks!

    Äänestä

  • Aidot ja kauniit. kirjoitti:

    No niimpä juuri, nuo kuvatkin on tosi hyvät kummastakin, oikeet kaunottaret kyseessä. En pistäis kummankaan seuraa yhtään pahitteeks!

    Kun sais molemmat naiset yhtä aikaa ja Jenni viellä laulaisi matalan seksikkäällä äänellään samalla kun me........... niin olisin taivaassa.

    Äänestä

Minun mielestäni Jasmin on ihan keskiverto kaunis nainen, ei mitenkään ihmeellinen mutta ei tietysti rumakaan.
Luonteesta ei ole kyllä välittynyt hyvää kuvaa. Tuntuu että Jasmin haluaa kaiken pyörivän oman napansa ympärillä. Usein tuntuu että se vanha pappakin on kuin hänen "lemmikkinsä".
Lisäksi ei kestä pienintäkään kritiikkiä, näköjään.
Kaikesta alkaa heti hirveät selittelyt.
Kun mietti että hän on yli 30-vuotias, elämänhallinta ei kyllä ole kohdallaan.
Ensinnäkin se, että vakuuttaa koko ajan, ei halua lapsia koskaan, mielestäni erikoista.
Toinen se, että asuu yhä mummun ja äidin kanssa kotona, eikä koskaan ole asunut omillaan, todella omituista.
Ei varsinaisesti mitään töitä, joskus jossain jonain aikuismallina, niitäkin keikkoja harvoin. Lähinnä pelkkää oleilua viikosta toiseen.
Sitten on naimisissa Seiska lehden kanssa.
Toki vielä jos miettii muutaman vuoden takaista rattijuopumusta, aivan sotkuisia omituisia mieskuvioita (vanhoja ukkoja plus Oskari Katajisto plus homon kanssa naimisiin julkisuudesta), miessuhteiden ruotimista Seiskalle....

Äänestä
  • No pari korjausta, ekaksikin on muuttamassa miehensä luo englantiin, ne on menossa naimisiin eikä kaikki muutkaan haluu lapsia. Se on Seiskalla töissä eli saa niiltä varmaan ihan normi palkan. Saa siis rahaa ihan vaan olemalla oma ittensä, ei paha diili.
    Musta sen ulkonäkö on tosi ok, hehkuu kauneutta. Tosi rumasti on muuten sanottu tuo vanha pappa kuvauskin kuuskymppisestä miehestä. Enkä sen blogia luettuani näe siellä mitään suuttumista mistään kunhan kirjottaa omista jutuista ja vastaa niille jotka sen asioista koko ajan urputtaa. Asioista kertominen ei ole sama asia kun selittely.
    Enkä kyllä sunkaan viestin jälkeen ihmettele vaikka jasmin tietynlaisia ihmisiä haukkuskin...................................

    Äänestä

  • itsekkin olen 30 v eikä se tod ole mikään "vanha" ikä, ja jos oot ton blogia lukenu niin voit huomata et sehän on ollu joka viikko näytösmallina et näyttää sille niitä töitä riittävän. kateus on paha paha sairaus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Minäminä-Jasmin! kirjoitti:

Itserakas Jasmin ilkeilee bloginsa lukijoille. Jos Jasminia ei koko ajan kehu lässyttäen, hän saa heti raivarit. Kuka aikuinen ihminen jaksaa kirjoittaa noin typerää blogia ja lässyttää koko ajan "miehestään"?

Onko Jasmin jäänyt 15-vuotiaan tasolle?

Tuosta hehkuttamisesta ei hyvä heilu. Olen ihan varma, että Jasmin ja Mr. Beaver tulevat eroamaan ihan kohta. Kukaan aikuinen mies ei kauan jaksa katsella noin lapsellista ihmistä kuin Jasmin on. Toisaalta ehkä Jasminkin kyllästyy paappaan, kunhan hän huomaa ikäeron tuomat ongelmat.

Hyi, että minua oksettaa ajatus noista kahdesta sängyssä "kyhnäämässä"! Vanha harmaa ja kalju gubbe ja teinitytön asteelle jäänyt Jasmin!


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Minä ja minun rakkaani :)

Tämä sunnuntai on kulunut levätessä ja rakkaani seurasta nauttien - olen vain maannut hänen kainalossaan ja katsonut hyviä leffoja... Dennis lähtee huomenna takaisin Englantiin, joten olemme tämän illankin ihan paitana ja peppuna ;) Toisaalta, tulemme olemaan "erossa" nytkin vain 9 päivää, sillä minä lennän Englantiin heti vapun jälkeen 2.5. ja viihdyn siellä jälleen kuukauden, eli koko toukokuun! Keväinen Englanti kutsuu minua suorastaan huutaen :) Wohoo!!!

Kävimme eilen illalla kaupungilla ja nyt voin kyllä rehellisesti myöntää, että ilta-/ravintolaelämä ei sovi minulle enää! Nautin siitä, kun herään aikaisin n. klo 7.00 aamulla, kuntoilen, nautin aamukahvini ja aloitan päiväni kaikin puolin energisenä! Ravintolat ja baarit, no thanks! :)

Ihan vain by the way, ihmettelen kovasti teitä, jotka kirjoittelette minulle tänne blogini yhteyteen joitain ns. valitusviestejä. Jos asiani ja kirjoitukseni eivät teitä kiinnosta, niin miksi kulutatte aikaanne minusta puhumiseen tai minulle kirjoittamiseen..? ;) Toisaalta olen aina tiennyt sellaisia ihmisiä, jotka valittavat kaikesta, mitä teen, mutta seuraavat minua ja elämääni pakkomielteisesti... Koen sen silti todella omituisena ja olen onnellinen siitä, etten ole itse heidän kaltaisensa. Joka tapauksessa, no hard feelings! ;) ;)

Nyt ei muuta kuin rentoa ja rauhaisaa sunnuntai-iltaa teille kaikille! Pysykää iloisina ja keskittykää positiivisiin asioihin - elämä on sillä tavoin hurjasti ihanampaa! ;)

Teidän Jasmin xxx


Anonyymi21. huhtikuuta 2013 9.01

Taidat olla hiukan yksinkertainen, ja kaikesta päätellen pinnallinen, eikö kiinnosta muu kuin henkarina kävely? Kuka aikuinen näyttelee uutta älypuhelinta kuin lapset lahjaansa. Toki yksinkertainen ei stressaa, kun ei älyä olla huolissaan esim. eläkkeen kertymättömyydestään mutta havahtumisen hetki koittaa myös hetken eläjälle.

Jasmin21. huhtikuuta 2013 12.17

Jos elämästään nauttiminen tekee minusta yksinkertaisen, niin olkoon niin :) En välitä tuntemattomien paheksumisista, en sinuakaan edes tunne.

Rakastan elämääni, töitäni, miestäni, perhettäni ja ystäviäni, ai niin ja uutta iPhoneani ;) Olen onnellinen asioista, joita olen saanut elämääni, enkä pelkää myöntää sitä.

Olen iloinen, että saan yhäkin tehdä mallinhommia, ja ihmettelen, miten sinulla on pokkaa haukkua toisia pinnallisiksi, jos itse tuomitset toisia noin pintapuolisesti... Sinuna katsoisin nyt kyllä hiukan peiliin - voisi tehdä sinulle ihan hyvää. Vähintään henkisesti... ;)

Joka tapauksessa mukavaa sunnuntain jatkoa :)

Jasmin xxx

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu