Vastuullinen kuluttaminen

Amanda

Ihan vaan gallupin omaisesti olisin mielelläni kuullut kuinka paljon pohditte ympäristöasioita kun hankitte lapsille tavaroita tai vaatteita? Vai pitääkö lapselle ostaa aina uutta eikä ole väliä kuinka isoa jätevuorta aiheuttaa??

Onko vastuullinen kuluttaminen lasten hankinnoissa ylipäätään mahdollista?

4

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti

      No meillä ainakin suvussa kierrätetään vauvojen ja lasten vaatteita ja leluja. Mutta toisinaan sitten tulee ostettua lapselle uutta. Esimerkiksi kenkiä, ulkoilupukuja yms. Jos saan jotain käytettynä olen tosi tyytyväinen. Mutta aina ei kaikkea saa, ja silloin ostamme uutta. Mutta emme ole mitään suurkuluttajia, tyylillä kerran viikossa lapselle uusi lelu. Sellaista touhua en ymmärrä!

    • 3:n äiti

      Olisinhan minä tyytyväinen jos jostain saisi käytettyäkin lasten vaatetta. Varsinkin esikoiselle. Kun hän oli pienempi, oli vielä aikaa ja energiaa kierrellä kirppareita. Toisaalta taas jos ostan hyvälaatuista uutta, siita riittää kaikille kolmelle tytölle. Huonolaatuista jos erehtyy ostamaan, ei siitä ole kierrätettäväksi edes sisarusten kesken, eli joutuu ostamaan jokaiselle paljon uusia vaatteita.

      Kysynkin, mistä saa parhaiten kohtuuhintaisia hyvälaatuisia vaatteita? (Tuttatuotetta ei minulle tarvitse kehua. Vuosi sitten ostetut paidat ovat jo selvästi kulahtaneen näköisiä.)

    • Kuuden äiti

      Me saamme lapsille vaatteita, urheiluvälineitä, leluja ja kirjoa muutamalta ystävä- ja sukulaisperheeltä. Meiltä lähtee samanlaista tuotetta veljeni lapsille ja kirpputorille, sekä hyväntekeväisyyteen, eräs perhe ottaa kaikki rikkinäisetkin puuvillavaatteet autonkorjauksessa käytettäviksi "trasseleiksi" ja lopulta polttaa tai kompostoi ne.
      Kirpputorilta ostan aika paljon, varsinkin tyttöjen vaatteita löytyy hývin.
      Kaupasta ostetaan kunnon kenkiä ja ulkovaatteita, jotka usein kestävät muutaman käyttäjän ja ovat suomessa valmistettuja.
      Leluja ja pelejä hankitaan kirpputorilta ja myydään taas pois, kun on kyllästytty tai kasvettu ohi - osa tietysti jää nuoremmille sisarruksille tai menee serkuille.
      Leluissa en suosi muotitavaraa tai muovihökötyksiä, vaari on tehnyt puiset nukenrattaat, nukkekodin ja barbikodin, barbeilla on itsetehtyjä huonekaluja ja Virosta ostettuja käsintehtyjä puuhuonekaluja ja vaatteita.
      Duplot ovat olleet kestävä hankinta, vanhimmat ovat n. 19v. sitten esikoiselle ostetut peruspalikat - vielä nillä leikkivät 6,8 ja 11 vuotiaat, tuntuvat olevan suositumpia kuin pikkulegot, joita niitäkin on paljon. Duploty ja legot tulevat aikanaan siirtymään varastoon odottamaan tulevia lapsenlapsia, samoin kuin nukkekoti, barbikoti ja monta muuta kestosuosikkia.
      Lastenkirjoja on ostettu kaupasta, saatu lahjaksi ja kirppikseltäkin olen ostanut koko joukon - suosikit säilytän, muut vaihtuvat ajoittain kirppiksellä toisiin.
      Polkupyörät on ostettu käytettyinä siihen asti, että ollaan aikuisten koossa, joka sitten jää lapselle viimeiseksi kotoa ostetuksi pyöräksi.
      Käytettynä ostettu 16" Tunturi on kestänyt hyvin kuudella lapsella ja lähti vielä lahjoituksena eteenpäin.
      Lastensängyt on kaikki ostettu käytettyinä ja osa on jo jatkanut matkaansa eteenpäinkin.
      Uusia vaunuja en ole koskaan ostanut,osa on ollut lainassa ja kolmet ostin käytettyinä ja myin eteenpäin. Rattaat ja kolmet sateenvarjorattaat olen ostanut uutena, näistä meillä on vielä rattaat.

    • Jokunen

      No minusta on mukava jos pystyy kuluttamaan mahdollisimman vähän nyt kun lapsi on vielä vauva ja pieni eikä itse välitä siitä, mitä on päällä. Sitten, kun tulee murrosikään tai jo kun menee kouluun, tulee varmasti aika tärkeäksi se, että on samanlaista muodikasta kampetta kuin muillakin. Sitten voidaan ostaa uuttakin. Nyt eletään kirppisvaatteissa ja kestovaipoissa ja körrytellään pikkusiskoni vanhoilla vaunuilla, joissa on oma vanha, kerrassaan nostalginen makuupussini. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe