Hedelmäpuiden kuoren halkeilu

RaijaH1

Keväällä 2002 istutettuihin hedelmäpuihin on tullut runkoon (n.40 cm tyvestä) halkeama. Nyt jo arpeutunut, joissain kovettunutta "pihkaa". Vain päärynäpuut ovat säästyneet. Ongelma siis luumupuissa, toisessa kirsikassa ja osassa omenapuitakin.

Joku arveli, että olisivat jäätyneet sisältä?

Niiden eka talvi oli se kauhea pakkastalvi. Mutta huomasin ongelman vasta tänä keväänä.

Puiden rungot on suojattu talvisin sillä muovispiraalilla. Jänikset on eliminoitu aidalla. Myyrätuhoja en ole nähnyt. Lannoitukset ja kastelut on tehty asianmukaisesti.

Maa on savimaata, mutta istutuskuopat tehtiin kunnolla. Puut kasvavat loivassa etelärinteessä ja voivat muuten mainiosti. Tuotos aikamoinen jo tänä vuonna (varjomorelli 3 litraa, omenoita paljon, muutama luumu). Vuosikasvut mahtavat.

Pitäisikö noille arville tehdä jotain?
Onko tietoa, mikä on aiheuttanut?

Kiitos jo etukäteen!

6

1414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakkas

      kokeile haavasuoja-ainetta tai maalia.

      • minä vaan

        Tosta haavan hoitoaineesta sen verran ,että tutkitusti ja todistetusti niistä ei ole mitään hyötyä muille kuin niiden myyjille. Haavanhoito aine ei ole elastinen joten kun haava elää lämpötilojen ja puun kasvun johdosta niin "teho" on olematon. Ja noi aineethan on tarkoitettu homesieniitiöiden torjuntaan eikä niillä puuta korjata niinkuin huonekalua. Halkeamat johtuvat pääosin rungossa virtaavien nesteiden jäätymisestä jolloin kuori halkeaa. Terv Arboristin kaveri.


    • puutarhuri

      Lopeta heti niiden muovispiraalien käyttö. Itse olen tappanut aikoinani monia puita niillä. Ne estävät kuoren normaalin ilmanvaihdon ja estävät vesihöyryn poistumiden kuoren korkkihuokosista ja näin pitävät kuoren liian vesipitoisena ja seurauksena on kuvaamasi halkeamat. Kunnollinen myyränsuoja on n puolen tuuman silmäkokoinen galvanoitu ja muovitettu verkkolieriö, Se saa olla kesät talvet paikallaan. Ns hoitoaineista ei ole mitään hyötyä, pidä vain haavat puhtaana karikkeesta ja kuolleista kuoren osista, niin haavat umpeutuvat aika nopeasti.

      • RaijaH1

        niitä spiraaleja.

        Luulen, että uskon sinua.

        Mitähän niistä spiraaleista voisi tehdä?
        Vai haluaako joku ostaa n. 14 kpl omille puilleen?
        ;=))))


      • eivät
        RaijaH1 kirjoitti:

        niitä spiraaleja.

        Luulen, että uskon sinua.

        Mitähän niistä spiraaleista voisi tehdä?
        Vai haluaako joku ostaa n. 14 kpl omille puilleen?
        ;=))))

        tapa puuta-odotelkaa.


    • Auttaa

      Olen joskus nähnyt, etenkin keväisin ilmeisesti kalkin avulla valkoiseksi maalattuja omppupuun runkoja, nähtävästi kuori ei silloin lämpiä niin nopeasti ja vastaavasti runko kerkiää sulaa samaan lämpötilaan ja vesi haihtuu kuoren läpi sopivasti. Näin runko ei jäädykään niin pahasti ja kuori ei halkeile. Itse en ole kokeillut, miten "maalaus" toimii. Meillä näkyy kuori halkeavan kesälläkin paraan kasvun aikaan, etenkin kun kissat välillä raapivat naarmuja pehmeään kuoreen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe