traumaperäinen stressihäiriö narsistin takia

Todella tuttu tunne... kokemusta kahdesta mt-potilaasta. Ekasta toipumiseen meni - vuosia. Säpsähtelin jatkuvasti jne.

Toisen kohdalla - luulin monen pelkoni johtuvan tosin traumoistani ja taistelin vastaan - mutta osoittautui, että herkkä mieleni olikin oikeassa. Tämä hlö sai ihan diagnoosin muiden mt-ongelmien ohessa.

Käytkö traumaterapiaan erikoistuneella henkilöllä?

käytätkö lääkkeitä? Minulla on auttanut pienenä annoksena fluoksetiini. Suosittelen. Reaktiot pysyvät taustalla ja pystyt huomaamaan, ettet enää reagoi traumaattisella stressillä.

Fyysiset harjoitukset kuten jooga tai pilates tehosivat mulla aikoinaan todella hyvin ja tasapainottivat reaktioita.

Yritä myös ystävien tuella altistaa itseäsi voimiesi mukaan paikoille, joissa olet käynyt narsistin kanssa jne. Jotta mielesi vähitellen työstää asiaa eteenpäin.

Aikakin auttaa. Yritä keksiä itsellesi tekemistä ja olla ajattelematta liikaa.

Terapiassa pitäisi jarruttaa, jos traumat tulevat liian kovaa pintaan... Jopa pitää taukoa. Traumoista ei toivu väkisin.

EMDR ei välttämättä auta II tyypin traumaan - siis ellei sulla ole yksittäinen väkivaltatapahtuma tms. Sen sijaan jo mainittu liikunta auttaa kyllä, itselleni erityisesti jooga tai jokin jossa on oltava jäntevä.

Lisäksi on olemassa TRE-harjoitukset (suosittelen käymään ja opettelemaan tämän stressin ja trauman purkuvälineen) ja EFT-naputtelu. Nämä kaksi ovat vastikään rantautuneet Suomeen ja tietoa saa mm. googlaamalla.

Muista että sinulla on oikeus tuntemuksiisi koska henkistä koskeamattomuuttasi joka pitäisi olla pyhä on loukattu. On tiettyjä rajoja joita ei sovi ylittää ja koska narsisti on niin tehnyt on oikeus olla rikki. Toisaalta on luonnolista kun altistuu narsismille suojelumekanisimina yrittää välttää vastaavia tilanteita ja varmasti aistii herkemmin pienetkin negatiiviset vivahteet. Siinä voi minäkin korostua kun laittaa itsensä ja tuntemuksena asioiden edelle. Toisaalta jos ei laita niin voi joutua uuden narsistin uhriksi. Oleellista lienee kun tunne tulee narsistin entiselle uhrille helposti vaistomaisesti yrittää analysoida sitä onko se aiheellista vai enimmäkseen torjuntareaktio.

Itse kohtauksiin voi yrittää saada voimia tkemisellä joka on hetkessä ja voi olla ihan hyvä ajatus miettiä voiko elämää muuttaa, vaihtaa paikkakuntaa, aloittaa alusta. Olet kaunis ja sinulla on oikeus olla sinä.

Aika, terapia ja hyvät ystävät...siinä se on.
Mitä enemmän puhut kaikille, niin sitä parempi se on...
Uusi suhde heti perään ei ehkä ollut paranemisen kannalta hyvä juttu ja saattaa jarruttaa paranemista...

Itse koen terapiaan menon olleen paras asia elämässäni.
Kerroin terapeutille yhden asia, jota pidin itsekkäänä tekona omalta puoleltani ja minua hävetti se...terapeutti katsoo minua silmiin ja ihmettelee...miten sinä olet ollut noin kiltti ihminen.

Kyllä sinä selviät ja se rankkuus terapiavaiheessa palkitaan monin verroin myöhemmin.

Niin, komppaan edellistä: itse en muuten kyllä pystynyt suhteeseen vuosiin eroni jälkeen... Eli minusta olet aika rohkea ja melkoisen toipunutkin... Terapia varmasti silti hyväksi.

liian kiltit kärsivät pahiten.onnekseni kasvoin aika haastavassa lapsuuden kodissani,ja elin narskun kanssa perhe-elämää.olin hermoraunia,oma aika,rauha paransi haavani,kja luonnossa hiljaista elämää viettäen.olen luonteeltai aika tulinen ja en arkaile mitään.en pelkää enää ketään enkä mitään.olen sen verran syvissä ja kovissa myrskyissä rämpinyt pois etten enää hetkahda mitään.mua pidetään vahvana,ja miehetkin nynnyilee ,olen karismaltani sellainen johtotyyppi.luulen että jos on liian kiltti ja kasvanut tasapainoisessa kodissa,ja kohtaa narskun,se lienee jättää pahojakin traumoja.kait.

Kovan onnen naisele sanoisin että taisit itsekin sairastua narsismiin eli et enää uskalla näytää herkää puolta itsestäsi kelekään.
Eli olet haudanut sen tytön joka tarvitsee helyytä ja hyväksyntää selaisena kuin on.

"Kovan onnen naisele sanoisin että taisit itsekin sairastua narsismiin eli et enää uskalla näytää herkää puolta itsestäsi kelekään.
Eli olet haudanut sen tytön joka tarvitsee helyytä ja hyväksyntää selaisena kuin on."

Niin noinkin voi käydä...yxmiehen ajatukseen liittyen...tuli tuosta mieleen elämän varrelllani itselleni merkityksellisiksi muistiin kirjoittamistani lauseista seuraava...

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä, siinä on haastetta kylliksi yhteen elämään...

Sitä en tiedä kuka ko. lauseen on "keksinyt"...
mutta mielestäni hyvä ajatus tässäkin...ihmisenä olemisesta...

totta kirjoitat.olen joutunut selviämään valitettavasti liian paljon oman onneni ja voimavarojeni puitteissa.levoton lapsuudenkoti,turvaton ympäristö.onma elämä lähti ilman tukijoita liikkeelle,en viitsi edes muistaa.se on jättänyt pysyvt jäljet mieleeni.olen tosin intuiivinen,empaattinen ja herkkä.väärä kasvuympärsitö muokkasi tällaiseksi.en ole siitä katkera,enkä ylpeäkään.luulen että mulla on tietynalista tunnekylmyyttä,liian paljon tuskaa ja turvattomuutta takana.en ole kuitenkaan häiriintynyt tai pahaa kenellekään.hermoraunoa.mutta luonto,hilk´jaisuus rauha,tekevät hyvää.ei voi valita vanhempaan kukaan.lämmin ja turvallinen koti ja perhe ovat perusedellytykset tasapainoiseen kehitykseemme.

Kyllä tässä on mennyt jo 2,5 vuotta ja edelleen huomaan ajattelevani niitä kauheuksia ja herättää mussa vihaa ja jonkin verran katkeruutta. Tosi vähä enää mut kumminkin. En ole pystynyt aloittamaan uutta suhdetta vielä, kun tuo entinen on liian vahvasti ollut painolastina. Nimenomaan tuo toisen eleiden ja tarkoitusperien tarkka punnitseminen tekee hulluksi. En pysty luottamaan miehen vilpittömään hyvyyteen... En tiedä kuinka kauan tässä vielä menee, mut aikamoisen muurin olen ittelleni rakentanut. Uskallanko enää koskaan rakastua ja heittäytyä sen vietäväksi? Jaa-a, se jää nähtäväksi.

Paljosta olen kuitenkin jo selvinnyt! Eron aikoihin olin akuutissa psykoosissa, ahdistunut kuin mikä ja jatkuvassa "eloonjäämistaistelussa". Pelkäsin henkeni puolesta ja etenkin lemmikkieni hengen puolesta. Lähdin eräänä iltana omasta talosta pakoon evakkoon ystäväni luo ja siitä se erkaantuminen alkoi. Tuntuu jo tosi kaukaiselta asialta, onneksi.

Liian nopeasti taisit hypätä uuteen suhteeseen. Tai mikä mä oon sanomaan. Kukin tavallaan. Aikaa siinä nyt vaan menee ja paljon. Ja se vaatii mieheltäsi tosi paljon ymmärrystä. Joka tapauksessa voit pitää kaikkea kokemaasi mielenjärkkymistä normaalina. Itse sain paljon apua narsistien uhrien vertaistukipiiristä. Suosittelen lämpimästi.

Yxmies ei tiedä mitä narsismi tarkoittaa...

en syö mitään lääkkeitä, koska en halua ja joskus ennen oon syöny niin en halua toiste mitään sivuoireita yms. olin minä muutaman kk sinkkuna ennen uutta suhetta, ja joo tuli ehkä liian aikaisin mutta oon onnellinen mieheni kanssa ja saan hänen kanssa korjaavia kokemuksia. ja terapian ansiosta uskalsin mennä uuteen suhteeseen ja tajuta etsiä oikeasti hyvä ihminen eikä narsisti. kun tunnuin ennen olevani narsistimagneetti ja ku isäniki on narsisti. onhan tämän stressihäiriön kanssa hankala olla, ku uusii traumat tosi helposti riitatilanteissa ja hankala käyä kaupungilla ja kaikki joka vähäki muistuttaa exästä, mutta terapian avulla koitan päästä etteenpäin. hirveän hankala on luottaa, mut sitäki pitää vaan työstää. en minä voi jonku naristin takia jäädä yksin olemaan sen takia ku nämä asiat on hankalia.

kiitos paljon vinkeistä ym. vastauksista :) onha tämä raskasta kun ajattelee itteä huonona ku on lapsesta asti koheltu kaltoin. ja syyttää iteä kaikesta. ja sitte vielä mulla on vertailua muihin naisiin, vedän et kaikki on parempia ku minä. se on kaikkein raskainta.ois nii ihana hyväksyä ittensä tälläisena ku on..

Yhä suosittelisin sulle pientä(!) annosta lääkettä nyt tuohon terapian alkuun ja tueksi. Sivuoireet kestivät mulla kaksi päivää, ainoa oire oli hikoilu. Se on vähän vrt. siihen että olet koko ajan valmiustilassa traumojen vuoksi.

Toipumiseen menee noin 4 vuotta. Kärsivällisyyttä. Tilanne on aika normaali ja yli pääseminen vaatii aikaa.

Vuosi on vielä aika lyhyt aika eikä siinä ajassa toivu. Toipuminen on yksilöllistä ja vaatii tukea. Kannattaisi ehkä käytä narsistien tuki ry:n järjestämillä vertaistukiistuinnoissa. Tietoa niistä löytyy narsistien tuki ry:n sivuilta

joo varmasti toipumiseen menee aikaa. ois vaa ihana voida jo paremmin, mutta pitää olla tosiaan kärsivällinen eikä terapian tuloksia varmaa heti huomaa.. ja iteku oon lisäksi selkäsairas ja nyt akuutti vaihe niin tämä henkinen puoli ja ressi pahentaa noita kipuja aivan liikaa. senki takia ois tärkeää saada stressi minimiin ja voida paremmin.

toipuja olet toipunut siis ptsd ? ois ihana ku en eläis enää tota traumaperäisen stressihäiriön turvin tätä elämää.. otan kaiken tosiaan helposti itteeni ja näen uhkana ihmisiä itelleni.

onneks nyt on tuota emdr terapiaa, nii jospa se auttais paremmi.

Kyllä vaan, olen toipunut. Minulla kuten toisella kirjoittajalla ovat auttaneet lääkkeet. Seronil aluksi auttoi pahimman akuuttivaiheen yli. Suosittelen vähentämään kärsimystä ja ottamaan lääkkeen käyttöön. Ei tarvitse loppuelämää syödä niitä, vain sen aikaa, että pääset terapiassasi yli asiasta.

Kokeile myös eft-terapiaa. USAssa todella suosittua. Paljon samaa kuin nk. mindfulnessissa.

"aletaan nyt terapiasa käymään läpi emdr tuohon traumaan, toivon et siitä ois apua"

Täällä on myös sama tilanne. Traumaattisesta pitkäaikaisesta kiusaamisesta on nyt aikaa jo neljä vuotta, mutta olo ei vain helpota. Kyseessä on kaiken lisäksi alaikäinen. On ajateltu myös EMDR:ää, mutta kuten joku kirjoitti, se ei välttämättä auta II tyypin traumaan.

Tule kertomaan tänne, jos koet olevan siitä apua, mekin kokeilemme. Olemme aika neuvottomia, kun oireet vain jatkuvat.

Parantumisia sinulle.

Kokeilkaa myös tre:tä ja eft:iä!

http://traumaperainenstressihairio.blogspot.fi/

Ei itsellä nyt varmaan ihan PTSD:tä ole, mutta näin reilusti yli vuosi tapahtumista ja en saa kyseistä henkilöä enkä tapahtumia pois päästä, varsinkin töissä missä on tylsää raadantaa on aivan liikaa aikaa ajatella asiaa. Kotona saa asian sivuutettua melko hyvin niin kauan, kun on jotain aktiviteettia, mutta varsinkin nukkumaan mennessä tulee taas vatvottua.

Tämän halveksivat ja vähättelevät puheet repivät kipeät haavat auki jotka sisällä tiesin, mutta mitä kukaan ei ollut ennen sanonut. Noh, en tiedä pitäisikö tästä kiittää, kun tämä jos jokin on toiminut motivaation lähteenä korjata näitä lähinnä sosiaalisen kanssakäymisen ongelmia mitä on ollut oikeastaan koko lapsuuden. Samalla kyllä tullut jatkuva riittämättömyyden ja tyhjyyden tunne jota en ole onnistunut paikkaamaan millään.

Narsismista olen lukenut aikalailla kaiken mitä olen löytänyt ja näin ollen ymmärrän jotenkin tämän henkilön ajatusmaailmaa ja sen, että tälläistä henkilöä ei pysty miellyttämään vaikka olisi kultaisen käytöksen käsikirjan ulkoa opetellut Brad Pitt Bill Gatesin omaisuudella, mutta silti tämä itsensä ruoskinta on aivan järkyttävää.

Nykyäänhän vaikken tätä kovin usein missään näekkään niin tämä pitää täydellistä mykkäkoulua eli, saattaa kävellä puolen metrin päästä ohi ilmeenkään värähtämättä aivan kuin ilmaa olisin. No joo voisi kuvitella, että hyvä homma, kun on päässyt näillä näkymin eroon, mutta todellisuudessahan tunnun olevan vieläkin tämän talutushihnassa, kun jokainen kerta tuntuu kuin sydän revittäisiin rinnasta ulos. Toki itsekin esitän mahdollisimman välinpitämätöntä, mutta tuntuu, että ainoa joka tämän tuskan voi viedä pois on se joka sen aiheuttikin ja monta kertaa on tehnyt mieli ottaa puhelin käteen ja koittaa sopia asia, mutta se olisi suora tappion tunnustus ja pahin mahdollinen virhe.

No kaipa minäkin joskus sen mielenrauhan saan, toivon suuresti...