Onko enään rakkautta johon voisi uppoutua täysillä?

Haavoittonut

Onko enään ketään kumppania kehen pystyisi luottamaan 100% ja antamaan kaikkensa. En tiedä mitä enään tehdä ja mistä etsiä iloa. En tiedä mitä tehdä! Usko lopussa aivan kaikkeen. Onko parempi olla kiltti vai itsekäs joka tekee ainoastaan asioita mistä itse nauttii. Välittämättä muitten tunteista tai mielipiteistä. Olen kadoksissa! Puolivuotta sitten tyttöystäväni petti minua hänen syntymäpäivänään. Sen jälkeen kun olin jättänyt hänet, hän vannoin muuttuvansa tapansa ja käytti sinisilmäsyyttäni hyväkseen. Lankesin hänen kyisiin sanoihinsa. Hän teki kaikkensa että olisin onnellinen ja siinä hän onnistui. Kaikki se mitä tapahtui silloin syntymypäivänä oli melkein unohtua. Nyt sattumoisin kun kesä on tulossa hän haluasi aloittaa irtosuhteen jotta hän voisi bilettää ja tuntea itsensä jälleen vapaaksi. Olen onnellinen, että hän sanoi tämän asian tällä kertaa minulle. En tiedä enään mitä tehdä. Olen jättämässä häntä, mutta en tiedä kuinka luottaa muihin tälläisen asian jälkeen. Ahdistaa aivanälyttömästi. Jos on ihmisiä jotka osaavat auttaa tai sanoa miten toimia jotta asenteeni muuttuisi positiivisemmaksi.

2

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jätä, uusi tulee

      Luota ahdistavaan tunteeseesi, että kaikki ei ole kohdallaan.

      Irtosuhde ei ole mikään suhde! Kerran menetettyä luottamusta ei koskaan saa takaisin.

    • 15+3

      " Onko enään rakkautta johon voisi uppoutua täysillä? "

      Rakkaus ei toimi noin.

      Rakkaudessa kumpikin elää omaa elämäänsä ja tukee toisiaan tarpeen tullen.

      Tasavertainen suhde ainoa jatkuva ja kestävä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      11
      2568
    2. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      29
      2441
    3. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      61
      2309
    4. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      78
      2186
    5. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      68
      1824
    6. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      6
      1740
    7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1727
    8. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      84
      1654
    9. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      132
      1605
    10. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      105
      1282
    Aihe