eli haluavat hyötyä. Olen muutaman kerran maininnut täällä erään säätiön ja joka kerta joku kirjoittaa että pienelle piirille menee. Kyynisyys vai kateusko puhuu, sehän vie toivon, eikö.................
Onko totta, että kaikki toimivat laskelmoiden
kawe
586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika mahdoton ainakin minun tietää muiden vaikutteita, kun aina en ole varma omistanikaan.
Toivon aina säilyttäväni pikkiriikkisen palan lapsuuden uskoani, empaattisuuttani ja toivon, etten muutu pelkäksi kyyniseksi ryynimakkaraksi, joka ei usko keheenkään eikä mihinkään.
Kyynisyyteen on helppo kätkeä kateus, viha ja moni muukin, minun mielestäni negatiivinen ominaisuus.
Mikä ihmeen ihanuus, viisaus ja älyllisyys kätkeytyy kyynisyyteen, oman itsensä palvontaan, johon korkeintaan mahtuu hiukka lähimpiä?
Mitä muuta kyynisyys on, kuin itsensä korottamista maailman parhaaksi ja viisaimmaksi. Kukaan muu ei ole mitään?
Kuin ulkomaanapu, tai muukin keräys. Helppo pitää joka-ainut euro omassa massissaan, kun kaikki varat muka menevät vain koinareiden kukkaroon. Niinkin on tapahtunut, mutta jos antamastani eurosta edes muutama sentti menee oikeasti nälkäänäkevälle, ne voivat pelastaa hänen henkensä.
Niin tyhmä minä olen.
Ja vielä, ikinä en usko, että jokainen ihminen päällä maan on kyyninen ja kateellinen.
Mitä kateellisuus saa aikaan, mustan maksan.
On se totta. Niin kauan kuin itse ei ole "piireissä" mukana, on helppoa kritisoida ja moralisoida mutta sitten jos itselle tulee mahdollisuus hyötyyn, niin ihan samanlainen on asenne ja käyttäytyminen. EN ole tavannut enkä kuullut yhtään ihmistä tai tapausta, jossa joku olisi kieltäytynyt saamastaan hyödystä, olipa kyseessä säätiö, yhdistys, organisaatio tai yritys.
Ja kaikki politiikan parissa työskentelevät ajavat myös ensisijaisesti omia etujaan ja sitten oman hyödyn ja intressin mukaisesti tiettyjen ryhmien etuja. On hienoa, että nyt tämäkin asia on alkanut valjeta näiden vihreitten kansanedustajien ja ministerien myötä koska heitä jos ketä on pidetty aatteen ihmisinä. Mutta kyllä se "minä ensin" on kaikilla asenteena ja ajatuksena, jos vain mahdollista.
Näin se vaan on että jo yksilötasollakin me omaa napaamme aatellaan ensin ja sitten vasta toisten......
Sehän on jo ihmisyyden voitto, jos edes toiseksi toisia ajatellaan.
Ehkä se, että toimii oman etunsa mukaan on kehityksen edellytys, ainakin ollut. Nythän tekniikka auttaa ja mahdollistaa filosofisen tulkinnan ja eetoksen jostakin ylevästä. Eli pohjoinen - etelä akseli, hyvä parempi statuksella.
Olen poliittisesti sitoutunut ja toimin kahden järjestön hyväksi,silti välillä täytyy herätellä itseä, ettei jää kyyniseen pohdintaan johonkin mielipiteeseen, jonka itse asiassa joku muu on lanseerannut median kautta. Se onkin yksi vaarallinen populismin - yleisen mielipiteen muokkauksen muoto, kun ei enää kyseenalaista - eli muodosta omaa mielipidettä.
En halua olla kyyninen, vaan toimin niin kuin puhun - itseni mutta myös muiden hyväksi, kolikoita lippaaseen, koulupuku tai vuohi kehitysmaihin silloin tällöin, jotain mukavaa lasten perheille - ei mitään ihmeellistä.