Olen narsisti ja maailman paras kaikessa

Narsisti #1

Tervehdys alhaiset alamaiseni!

Synnyin neitseelliseen hedelmöityksen kautta aivan kuten Jeesus. Tosin olen Jesseä kovempi heppu, onhan älykkyyteni, ulkonäköni ja muut kykyni yliluonnollisella tasolla. En ole vielä jaksanut alkaa universumin diktaattoriksi, koska peili vetää puoleensa. Tosin onhan se sääli peilien kannalta, kun eivät kestä komeuttani 5 minuuttia kauempaa särkymättä.

Olen keksinyt ylivertaisen ratkaisun energiapulmiin, talouteen ja köyhyyteen vetäessäni Pauligin Presidentti -kahvia suuhuni tässä aamulla, mutta en niitä teille kerro, koska tykkään katsella kiemurteluanne siellä maan pinnalla tomua nielemässä.

Olen kuolematon hahmo ihmisen kaavussa ja kävelen aina sunnuntaisin naureskelemassa hautausmaalla kuolleille. Hauskaahan se on, koska pystyisin herättämät heidät henkiin halutessani, mutta näin parempi.

Tiedän, että tästä viestistäni tulee kaikkien aikojen suosituin Suomi24-keskustelupalstalla ja se laitetaan tuonne yläosaan kiinni ikuisiksi ajoiksi. Ihmiset kaikista eri maista lukevat viestini ja ne jotka eivät osaa suomea, ostavat tulkin palveluita päästäkseen osaksi tätä universumin hienointa sanomaa. Tosin haluan muistuttaa, että viestini on täysin ymmärrettävä vain alkuperäisellä kielellä, mutta kaikilla ei vaan riitä aivokapasiteetti uuden kielen hallintaan, tosin kuin minulla, joka omaksuu kielen kuin eilen parissa sekunnissa.

36

713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • - -

      Selvä suomalainen. Pauligin Presidentti käy statuksen määrittelyyn arvoasteikolla.

      *kadehtii. minä joka en ole koskaan hyvää kahvia juonut enkä uskalla käyttää suuria kirjaimia tämän enempää*

      • Anonyymi

        Kokeile sitä tölkkiä. Monesko menossa, ukko?


    • VOIEI

      HEI! ! ! Elä tee pilkkaa"VAPAHTAJASTA"se sattuu omaan nilkkaan! ! !

      • Anonyymi

        Vihaiset leijonansyötit tunkee painajaisiisi.


    • 20+20

      Narskut on ihan pohjasakkaa verrattuna psykopaatteihin

      • Anonyymi

        Mondo merde!


    • Ei naurata

      Tuntuu irvokkalta ja toisten vakavien asioiden pilkkaamiselta tulla tämmöiselle palstalle heittämään herjaa.
      Kyse on toisten elämästä eikä vitsailut paljon naurata.

      • siis,

        tässä tehdään pilaa narsistista. Äärimmäistä kärjistämistä, mutta sisältää paljon totuutta. Sinuako tämä loukkaa?


      • Anonyymi

        Kaksi maailman parasta nphta vastakkain oikeustieteen kandi, joka kuvittelee olevansa gigolo ja kasvatustieteiden maisteri, joka kuvittelee olevansa linda lampenius steroideillaaloituksessa on ajatusta kaikessa sarkasmissaan menee vähän yliampuvaksi, että jeesusvaiheessa?, nerokastalähinnä jeesusta lienee omavoipaisuuskuvitelmat, jolloin jeessuksen sanoma jää tavoittamatta ja narsku pyörii henkistä ympyrää joko päihderiippuvaisena tai loputtomassa ihmisten läpikäymisessä, kuitenkaan löytämättä sitä"jotain"semmottiiskun"sitä oikeaa korjaavaa toista ei löydy


    • ................

      .

    • Karmea kokemus

      Narsistiset psykopaatit ovat rikollisista pahimpia. Täysin tunteettomasti tuhoavat läheistensä elämän niin lasten kuin aikuisten.

      • Anonyymi

        Hmm... vai,että oikein psykopaatti?, tarjoo peilin.


    • narkisti

      Pidän narsisteista. He eivät peittele kykyjään turhia kursailemalla, vaan antavat itsensä kaikkineen hyvine ja huonoine puolineen kansasaihmisten hyväksi. Aloittajakin edustaa erinomaista tyyppiä, aivan vilpittömän hyvälle mielelle tulee tällaisesta rehellisestä avautumisesta. Kiva kun tullaan kaapista ulos!
      Narsisti palvelee kanssaihmisiään pyyteettömästi, ei herjaile palstoilla yleensä ketään, koska omavalaisemassa auringossa on kivempi paistatella. Tätä pyyteettömyyttä ei yleensä arvosteta, koska- nyt pääsen asian ytimeen - narsisti palvelee yleisenä syntipukkina, johon kaikki voivat purkaa patoutumiaan ja teilata vapaasti narsistia, etenkin ne, jotka ovat saaneet kunnian olla narsistin puolisona. Narsistin ylpeys vain kasvaa, kun hänen ylistetään omaavan suorastaan yli-inhimillisiä kykyjä, kuten voiman imeminen kanssaihmisistä, ja kyky laittaa ihmisiä maanrakoon. Meistä muista tulee puhtoisia pulmusia kun saamme heittää kaiken sen, mitä mielikuvituksemme tuottaakaan, narsistin niskaan.
      Ainut murhe on, että siinä vain jää syvempi ymmärrys omia vaikuttimiamme ja pelkojamme kohtaan saavuttamatta.

      • 9+8=17

        "- narsisti palvelee yleisenä syntipukkina, johon kaikki voivat purkaa patoutumiaan ja teilata vapaasti narsistia, etenkin ne, jotka ovat saaneet kunnian olla narsistin puolisona"

        Niin tuo saattaa olla osaksi tottakin...että jos oma elämä ei mene jostain syystä ihan putkeen...niin siihen/kaikkeen löytyy syy narsistista...oli hän ny sitten puoliso/sukulainen/työkaveri tai satunnainen vastaantulija...

        "Narsistin ylpeys vain kasvaa, kun hänen ylistetään omaavan suorastaan yli-inhimillisiä kykyjä, kuten voiman imeminen kanssaihmisistä, ja kyky laittaa ihmisiä maanrakoon."

        Tuosta en oikein osaa sanoa, onko asia noin...kun toisaalta ajattelen ettei narsisti välttämättä uhraa ajatustakaan entisilleen jos ei saa heistä enää irti mitään huomota itselleen/heistä ei ole mitään hyötyä...

        "Meistä muista tulee puhtoisia pulmusia kun saamme heittää kaiken sen, mitä mielikuvituksemme tuottaakaan, narsistin niskaan.
        Ainut murhe on, että siinä vain jää syvempi ymmärrys omia vaikuttimiamme ja pelkojamme kohtaan saavuttamatta."

        Tähän loppukappaleen ajatuksiisi yhdyn kyllä täysin, että noinhan siinä käy...jos kokee että toinen/se narsisti on syypää aivan kaikkeen...jopa omiin valintoihimme...

        Tuosta loppukappaleen teksistä käy juurkin ilmi se ajatus...että muutumme narsistin kaltaiseksi...ei minussa ole mitään "vikaa" vaan kaikki syy on siinä toisessa, kun hän ei ollut sellainen kuin minä halusin hänen olevan...vaan tuotti meille pettymyksen olemalla oma itsensä/narsisti...


      • Anonyymi

        Kaappinarskuja. Palstan antia..hih.


      • Anonyymi
        9+8=17 kirjoitti:

        "- narsisti palvelee yleisenä syntipukkina, johon kaikki voivat purkaa patoutumiaan ja teilata vapaasti narsistia, etenkin ne, jotka ovat saaneet kunnian olla narsistin puolisona"

        Niin tuo saattaa olla osaksi tottakin...että jos oma elämä ei mene jostain syystä ihan putkeen...niin siihen/kaikkeen löytyy syy narsistista...oli hän ny sitten puoliso/sukulainen/työkaveri tai satunnainen vastaantulija...

        "Narsistin ylpeys vain kasvaa, kun hänen ylistetään omaavan suorastaan yli-inhimillisiä kykyjä, kuten voiman imeminen kanssaihmisistä, ja kyky laittaa ihmisiä maanrakoon."

        Tuosta en oikein osaa sanoa, onko asia noin...kun toisaalta ajattelen ettei narsisti välttämättä uhraa ajatustakaan entisilleen jos ei saa heistä enää irti mitään huomota itselleen/heistä ei ole mitään hyötyä...

        "Meistä muista tulee puhtoisia pulmusia kun saamme heittää kaiken sen, mitä mielikuvituksemme tuottaakaan, narsistin niskaan.
        Ainut murhe on, että siinä vain jää syvempi ymmärrys omia vaikuttimiamme ja pelkojamme kohtaan saavuttamatta."

        Tähän loppukappaleen ajatuksiisi yhdyn kyllä täysin, että noinhan siinä käy...jos kokee että toinen/se narsisti on syypää aivan kaikkeen...jopa omiin valintoihimme...

        Tuosta loppukappaleen teksistä käy juurkin ilmi se ajatus...että muutumme narsistin kaltaiseksi...ei minussa ole mitään "vikaa" vaan kaikki syy on siinä toisessa, kun hän ei ollut sellainen kuin minä halusin hänen olevan...vaan tuotti meille pettymyksen olemalla oma itsensä/narsisti...

        Niin niitä irtosuhteita ku on riittävästi tulee kaikenmoisia toimintaa rajoittavia aikuisten tekijöitä vastaan haitaten harrastusta. Herpesvirulaajakirjoisen antibiootin haittapuolena on suoliston mikrobien reipas vähentyminen, joka aiheuttaa ruoansulatusongelmia ja ikävää turvotusta.esteettistä haittaa ja kaikki on narsun vikaa omaa osuutta ei uhri näe.


    • uhri ollut minäkin

      Narsistin elämä ei ole helppoa,säälin heitä,uhrihan selviää useinmiten,mutta narsisti elää päässätakovassa helvetissä koko elämänsä."oman kohtalonsa uhria".

    • 17+19=36

      "Narsistin elämä ei ole helppoa,säälin heitä,uhrihan selviää useinmiten,mutta narsisti elää päässätakovassa helvetissä koko elämänsä."oman kohtalonsa uhria"

      Niin, en tiedä, miten itse ajattelisin...sääliäkö...ehkä enemmänkin surua siitä, että tuollaisia ihmisiä on olemassa...ja pohdintaa niistä syistä, mikä tekee ihmisistä narsiteja...

      Että on sillä hyvin paljon merkitystä miten kohtelemme toisia ihmisiä...että voisko sanoa, että näin jälkeenpäin...on jonkin verran tullut kiinnitettyä vielä enemmänkin huomiota tuohon asiaan...

      ja keskusteltua siitä aikuisten lastenikin kanssa painottaen juurkin sitä, että kohtele toista niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan...että onko aina tarpeen ns. maksaa potut pottuina...kostaa koetut vääryydet jollekkin...

      Kun kukaan meistä ei ole täydellinen...kaikissa meissä asuu myös se "pieni narsisti" joka huutaa oikeutusta...varsinkin silloin kun koemme, että meitä on loukattu tai elämä/asiat ei mene niinkuin me haluamme...

    • escarabajo

      Itse asiassa voit olla vain toiseksi paras minun itseni jälkeen. Luontainen vaatimattomuuteni vaan ei salli että kehuskelisin itseäni. Olen maailman vaatimattomin ihminen, maailman kaikkeuden vaatimattomin, eikä ennen minua eikä jälkeeni voi olla yhtä vaatimatonta kuin minä.

    • idio

      MAAILMAN HERRA EI ALENTUISI TULEMAAN TÄNNE. U'R MORON, NARSISTI NRO 1.

    • ONKONARSISTIMAHTAVA

      5Narsisti osaa rat4kaista jos omaa kaikki kielet;
      M2IRTY3EI4L5SIAR5669088O

    • polisalakirjoitus

      Se on "ei vain riitä" eikä "vaan" pöljä.

    • nonnimpoeka-

      "Olen keksinyt ylivertaisen ratkaisun energiapulmiin, talouteen ja köyhyyteen vetäessäni Pauligin Presidentti -kahvia suuhuni tässä aamulla, mutta en niitä teille kerro, koska tykkään katsella kiemurteluanne siellä maan pinnalla tomua nielemässä."

      Mikähän se ratkaisu sitten mahtaa olla?

    • joitain eroja

      Narsistin ja psykopaatin erottaa siitä, että testeissä narsisti kokee inhoa alitajunnassa toista ihmistä satuttaessa, hän on vain omasta mielestään niin kaikkivoipa ja täydellinen, että asettuu helposti leikiten uhrin yläpuolelle, missä hänen omasta mielestään kuuluukin olla. Narsisti osaa näytellä, mutta hän tekee sen silti ajoittain tunteitaan vastaan, jollei saa tahtomaansa.

      Sen sijaan psykopaatti ei testeissä välttämättä tunne pienintäkään epämiellyttävyyttä, vaikka katsoisi videolta aitoa toisen kidutusta, kärsimystä ja silpomista jne. Häneltä puuttu aivoista joitain kytköksiä eli pää ei annakaan viestiä epämiellyttävästä tai kärsivä ja hädässä kiljuva ihminen ei herätä hänessä minkäänlaisia tunteita kuin osa aivoista offline-tilassa. Psykopaatti voi olla äärimmäisen taitava seuraihminen ja sosiaaliset taidot huippuluokkaa, mutta hän ei voi luonnolleen mitään, sillä laajamittaisissa testeissä ei voi enää piiloitella sairauttaa niin määrätietoisesti.
      Psykopatian määritteleminen on äärimmäisen hankalaa ihan testien suhteen, mutta ilmeisesti kaikki psykopaatit eivät ole verenhimoisia raakalaisia, mutta sairaus edesauttaa asioiden ajatumista.
      Narsismia voi peitellä tiettyyn rajaan asti, mutta jos jollekin tehdään todella monialainen persoonallisuustesti vaikkapa työpaikann yksilöivässä haussa ja joitain osioita toistetaan, ei kykene aukottomasti jemmaamaan vikaa lantussaan.

    • Anonyymi

      Ja nuo kaikki ovat totista totta . Ihan varmasti.

    • Anonyymi

      Sä oot ihan hullu ja esität jotain kuninkaallista vaikka oikeasti minä olen oikea prinsessa ja vampyyri. Älä kuvittele että sä voit puhua noin.

    • Anonyymi

      Paras tapa kiusata narsistia on olla olematta yhteyksissä. Ei pääse alentaman toista ja joutuu hakemaan kohteensa muualta.

      Siinähän keksii vainoharhaisia syytöksiään.

      Puhelimeen estot päälle niin jää digitaaliseen mustaan aukkoon ne salatulla numerolla soitetut kostosoitotkin.

      Vaihtamalla paranee.

    • Anonyymi

      Hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha hahaha ei pidä paikkaansa

    • Anonyymi

      Lottamari on potkittu suhteista taas pois tulla nyt sitten elvistelemään narsismillaan ja ylivoimaisuudellaan temppua ikävä?

      • Anonyymi

        Narsistille on paha paikka, jos hänet jätetään. Sellaistakin toki tapahtuu.


    • Anonyymi

      Imartelusi on noteerattu. Josko pysyisit vain siellä suhteissa metsästämässä at miehiä.

    • Anonyymi

      Imartelu ei saa olla läpinäkyvää ja sarkasmi on myrkkyä kateelliselle narsistille, vai mitä,"lottamari" hus takaisin suhteisiin vääntään "monten" kanssa

    • Anonyymi

      Ei ole sinun vika, jos olet haluttava ja älykäs

      • Anonyymi

        Älykäskään ei ole haluttava, jos hän on narsisti.


    • Anonyymi

      Minä herkkä vai? No sitten on meidän metsän iso siirtolohkare-kivikin herkkä mielensäpahoittaja.
      Tanelin boik.

    • Anonyymi

      Se, joka korottaa itsensä kehumalla, kuten aloittaja, on kamalan epävarma itsestään.
      Vaikka kehuu muille, sanomalla hän pönkittää itselleen, että on olevinaan se kaikkien paras.
      Narsisti on heikko ihminen, se on valitettavasti totuus. Hänellä on harhakuva itsestään, jota hän yrittää syöttää myös ulkopuolisille. Kuvittelee itsellään olevan kaiken vallan ja mahdin.
      Moni narsisti itse sisimmässään sen tietää, ja kenties mielessään siitä kärsivätkin, mutta sitähän ei ulospäin saa näyttää.
      Narsisti on raskas lähipiirilleen, mutta luultavimmin myös itselleen.
      Ei olisi kiva olla narsisti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      46
      5911
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      58
      3446
    3. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      186
      2749
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      12
      2654
    5. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2299
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      31
      2228
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      18
      2017
    8. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      18
      1805
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      148
      1399
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      279
      1296
    Aihe