Tässätotuus

Kenellekköhän tuo mietiskelymäinen viesti oli suunnattu? Miehelle vai naiselle?
Sitä en ymmärrä että miksi ihmiset eivät kirjoita suoraan toiselle. Eihän se ole temppu eikä mikään kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan. Oppii voittamaan pelkonsa ja olemaan rohkeampi. Mitä sitten jos tulee välillä lunta tupaan tai pakit? Ainakin on yrittänyt ja ei tarvitse vanhana jossitella.

Se on surullista jos olet lapsesta asti joutunut olemaan yksin. :( Kyllä ihmisellä pitäisi olla toisia ihmisiä, kavereita, sukulaisia, työkavereita ja oma rakas.

Eläkää ja olkaa rohkeita. :)

Kirjoituksesi perusteella yksinäisyyden, vilkkaan mielikuvituksen ja tämän palstan kombinaatio ei ole hyväksi sinulle, kuka sitten lienetkään.

Olisin taipuvainen olemaan samaa mieltä...

Nerot ovat aina yksinäisiä. Ne, jotka elävät tunnevoittoisesti, pystyvät muodostamaan toimivia ja kestäviä yksikköjä. Ne, jotka ajattelevat liikaa, eivät tähän kykene.

Mä olen kyllä mies ja hän nainen ja kuvataiteilija, mutta kovin on romantisoitu kuva luovan perheen elämästä... Mä käyn päiväduunissa, hoidan skidit ja maksan laskut ja kestän sen ainaiset mielialanvaihtelut, kun se vaan "luo"...

minäkin aina ollut, mutta hyvin maanläheinen enkä etsi valkoisia valaita, vaan ainoastaan sitä täydellistä ymmärrystä, jonka kaksi henkilöä voi saavuttaa, olemalla hyväksyttyjä toisilleen ja tarpeilleen. minkään muun ei tarvitse, eikä voikaan olla täydellistä.
aina mietin päivät, että miten ja mitä teen ja mitä kirjoitan, nämä olosuhteet huomioiden, sekä sen aikahypyn, joka meillä on ollut, että miten ratkaista tämä kaikki niin, että tulen ymmärretyksi ja ymmärrän häntä, jotta voin päästä päämäärääni eli hänen kanssaan yhteen.

Tätä ketjua olen etsinyt ikuisuuden ja nyt sen löysin, löysin totuuden.

Kenelle aloitusviesti sitten on takoitettukaan, mutta otan vapauden omia sen itselleni.

Kun ajattelen elämääni taaksepäin voin yhdellä sanalla kuvata toimintatapaani monessakin asiassa. Olen ollut typerys ja olen sitä vielä. Sen vuoksi uskon, että olet oikeassa monessa suhteessa ja minä väärässä. En vain tajua sitä, vaikka sen tiedostan. Minulle vihjailu on kuin heittäisi hiekkaa valtamereen ja kuvittelisi täyttävän sen ääriä myöten ja lopulta syrjäyttäisi kaiken veden. Tai kuin yrittäisi nostaa itseään ilmaan.

Otitko tämän huomioon? Otitko huomioon, että minä olen typerys?

Tämän vuoksi siirrän sinun viestisi ja ajatuksesi korvani taakse ja salaa ihailen seesteisiä ja rationaalisia mietteittäsi. Aion kaikesta huolimatta jatkaa kielipelien, vitsien ja youtube-linkkien viljelyä, sillä oikeutan ne itselleni, sillä olenhan typerys. Toisilla on kyky asettua itsensä ylle ja nähdä asiat kuten ne oikeasti ovat. Suuri joukko massoja on itsensä vankeja ja peilaavat virheitään muihin. En ole sen parempi ihminen kuin keskiverto suomalainenkaan on, joten annan tämän kaiken tapahtua.

En näe konfliktia tai ristiriitaa oman todellisuuteni tai tarinoiden välillä. Molemmat elävät omaa elämäänsä ja välillä muistuttavat olemassaolostaan toinen toiselle. On totta, että elän välillä tarinaa ja välillä todellisuutta. Sille en voi mitään, enkä halua sitä muuttaa. Todellisuus on lähes aina tylsää, mutta tarinat lähes aina mielenkiintoisia.

Haaveilemalla jostain paremmasta auttaa jaksamaan oikeassa elämässä. Haaveilemalla ja toivomalla jättää Eedenin portin vielä auki. Ehkä minua ja häntä ei karkoitettukaan sieltä. Mitä jos elämmekin vielä siellä, mutta olemme eksyneet? Paratiisi osoittautuikin luultua suuremmaksi. Ehkä on olemassa kompassi, joka pitää löytää päästäkseen kaivattunsa luo. Entä jos tarkasti asiaa muistellen kumpikaan ei sittenkään langennut mihinkään kiellettyyn, joten ei ole pahaa karmaa. On vain hyvyyttä. Miksi hyvät karkoitettaisiin paratiisista?

En mä ainakaan haaveile mistään unelmien prinssistä, tai valaasta vaan hänestä ihmisestä. Ongelmineen päivineen.