Aika jäätävä käyrä.. ja miksi huhtikuu olisi yhtään sen parempi. lainansaanti on tiukentunut ja velkaelvistely ryytyy nyt vauhdilla.
http://yritys.huoneistokeskus.fi/kuukausitiedote.php?242
Työttömyys myös pahasti nousussa.
http://yritys.huoneistokeskus.fi/kuukausitiedote.php?242
Työttömyys myös pahasti nousussa.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ikuinen nousu pöljälässä. Moni jäi myyntijunasta.
12.3 2013 Kesken romahduksen oli pakkko välittäjäketkun yrittää kaikkensa jotta saisi jotain myytyä.
Antti Asteljoki
"OMISTUSASUNTOON KUUKAUSIVUOKRALLA
Huoneistokeskus neuvoo vuokralla asuvia selvittämään mahdollisuutensa oman asunnon hankintaan, sillä kuukausivuokralla moni kattaisi oman asunnon asumiskulut lainan lyhennyksineen.
Asuntojen hintakehityksen ollessa hyvin maltillista ja vuokrahintojen noustessa jatkuvasti, omistusasuminen on nyt ennätyksellisen kannattavaa vuokra-asumiseen verrattuna.
”Omistusasuntoon pääsee kiinni samalla hinnalla, jonka käyttää kuukausittain vuokran maksuun. Miksi siis maksaisi toiselle kun voi sijoittaa omaan tulevaisuuteen”, muistuttaa Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Antti Asteljoki.
Pienemmistä ja kohtuuhintaisista asunnoista hyvien kulkuyhteyksien päässä ollaan erityisen kiinnostuneita. Omistusasuminen nähdään nyt varteenotettavana vaihtoehtona kun asuntolainan korkotasonkin ennustetaan pysyttelevän alhaisella tasolla vielä pitkään. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli tammikuussa 1,97 %."
Tuossahan ei ole mitään yllättävää eikä varsinkaan poikkeuksellista. Omistusasuntoon pääsi vuokran hinnalla kiinni jo vuonna 2001, kun minä ostin. Niin pääsisi edelleenkin, sillä vuokrat ovat pysyneet hyvin hintojen tahdissa. Paitsi tietenkin Helsingissä.
Olen maksanut asumisestani 12 vuodessa suunnilleen käyvän vuokran verran rahaa eli olen menopuolen suhteen tasoissa samaan aikaan aloittaneen tuhnun kanssa. Bonuksena minulla kuitenkin on velaton asunto, jonka myymällä saisin rahat takaisin. Lisäksi nyt lainan loputtua kuukausikulut ovat enää 30 % käyvästä vuokratasosta. Tämä on varmaankin se usein luvattu 70 % rommaus.
Vuokratuhnu luki taas toivomallaan tavalla. Hinnat eivät kuitenkaan käytännössä tippuneet, vaan pysyivät aika samalla tasolla.
Luuletko ihan tosissasi, ettei hinnat seuraa ujeltaen perässä?:D Säälittävä epätoivo.
Epätoivo iskee vasta, kun hinnat tippuvat 50%. Eikä sekään tietysti mikään konkurssi olisi, mutta sitten oltaisiin asumissijoituksessa tappiolla.
Kuten noista käppyröistä näet, ovat myyntimäärät ennenkin heitelleet ilman vastaavaa heittoa myyntihintoihin. Joten toivotaan nyt, ettet juhlinut liian aikaisin omaan kotiin pääsyä.
2008 myyntimäärät romahtivat loppuvuoden osalta todella reilusti, jopa melkein 50%, mutta vaikutus hintoihin jäi muutamiin prosentteihin. Eli oikeastaan merkityksettömäksi, ellei nyt sitten juuri ostanut alkuvuodesta ja välttämättä halunnut myydä pahimman notkahduksen kohdalla. Sama voi käydä nyt. Eli hinnat saattavat kevään osalta tippua muutaman prosentin. Toisaalta selittävänä tekijänä on myös veromuutos, joka aiheutti kauppamäärien kasvua alkuvuoteen ja siksi hiljentymistä nyt ensimmäisiin kuukausiin muutoksen jälkeen. Syksyyn mennessä tilanne tasaantuu tämän osalta.
jos onnistut huijaamaan itseäsi ja saamaan tuosta jotain lohtua:D
Nyttemmin erittäin epäonnistuneeksi todettu elvytys katkaisi railakkaan laskun 2009-2010, joka jopa kuplan ytimessä, Stadissa pudotti hintoja parissa kuukaudessa yli 10%.
Eihän laskussa mitään "lohtua" ole, mutta eipä tässä ole vieläkään mitään syytä panikoida. Se on aivan sama, että laskeeko vuosien nousun jälkeen kämppäni hinta 5 tai 10%. No ei tietysti aivan sama, mutta laskusta riippumatta kyseessä on edelleen elämäni paras sijoitus. Ei tuota 2008-laskuakaan oikeastaan missään huomannut.
Helsingissä hinnat tippuivat 2008 2. neljänneksen indeksi 111,6:sta 4. neljänneksen 103,2:een. Enpä kuullut kenestäkään, joka tuosta olisi järkyttynyt.
Nyt ei ehkä Suomen valtio vastaavasti elvytä, mutta keskuspankit painavat rahaa kolmessa vuorossa ja korot ovat ennätysalhaalla. Joten helpolta näyttää asuntovelallisena edelleen.
Entäpä juuri ostaneet, ostivatko "ajoissa". Elvytykset on elvytetty ja kokonais korko nousussa koska marginaalit vaan jatkavat nousuaan. jos nyt lähdetään laskuun niin mikä sitä pidättelee?
Kyllä, ostivat ajoissa. Kymmenen vuoden kuluttua taivastellaan kuinka halpaa oli vuonna 2013, kun Helsingistäkin sai asuntoja jopa alle 4000 euron neliöhinnalla. Samalla tavalla nyt pidetään kymmenen vuoden takaisia hintoja alhaisina.
Sitä pidättelee ihmisten tulotaso, vähäinen tarjonta kasvukeskuksissa, matalat korot..
Juuri ostaneet saattoivat hävitä sen 2%, toisaalta saman verran voittivat mahdollisesti veroissa. Ei kuitenkaan voi aina jokainen ostaa juuri parhaaseen aikaan, sen tietävät kaikki. Pitkän päälle kuitenkin saavat hekin onnitella itseään.
Ja jos olisivat jääneet odottelemaan, olisivat joutuneet maksamaan vuokraa pidemmältä ajalta ja todennäköisesti saaneet lyhemmän aikaa nauttia näistä ennätyshalvoista koroista.
Eli kyllä tässä nyt vaaditaan se vähintään 10, mieluummin 20% rommaus, ennenkuin kenelläkään ostaneella on syytä vittuuntua. Meillä muutama vuosi aiemmin ajoissa ostaneilla tilanne on se, että vaaditaan jo 50% rommeli.
Ja 10v sitten ostaneiden kohdalla onkin jo melkein sama vaikka rommaisi 90%, niin ei vituttaisi.
Miksi sitten omaltakassulta, availet kakkospersoonissasi näitä rommausviestejä? Asutko vuokralla kalliossa, vai mikä on motiivisi?
Kuinkahan luotettavia noi Oikotien talosivut ovat, herää kysymys, kun katsoo niitä, niin Katajanokalla peräti -600 euroa neliö, Kampissa -400, Espossa mennään -100-200 euroa ym..
luotettavia ovat tilastokeskuksen tilastot? Työttömyyslukujenkin osalta ovat täysi vitsi. Ettei vaan Oikotie juuri paljastaisi karun todellisuuden asuntomarkkinoilla.
Aika luotettavia ovat.
Työttömyystilastoa ei kannata seurata, mielummin työllisyystilastoa. Tai vaikkapa keskituloa, jos sellaisen tilaston löydät. Mielekkäämpää.
Samaa humpuukia molemmat tilastot. Työllisyystilastoissa mukana myös ne 9euron päiväpalkalla työllistetyt.
Voivat olla. Onko niitä kovinkin monta prosenttia työvoimasta ja vaihteleeko tuo määrä merkittävästi?
Ovat poissa työttömyystilastoista joka tapauksessa.
Se on sitä piilotyöttömyyttä.
Tuttavani Vuosaaressa on yrittänyt myydä jo kaksi vuotta. Kaupaksi ei ole mennyt, vaikka hinta jo -40% alkuperäisestä.
Tuttavani kalliossa yrittänyt myydä jo kaksi vuotta. Kaupaksi ei ole mennyt vaikka hinta jo -50% alkuperäisestä.
Rommarin viimeiset sätkyilyt, perjantaina tilastokeskus julkistaa 3/13 ja 1-3/13.
Niinhän tuossa avauslinkissäkin sanottiin, että hinnat vakaita. Mutta ymmärrän hyvin, kun vaimo on jo eteisessä, että jotain pitää yrittää. Mutta olisiko ollut helpompi opetella historiaa tai lainata aivoja joltain.
Aina on oikea aika ostaa oma koti.
http://myymassa.huoneistokeskus.fi/hkfi/graphs/242_graph1.jpg
Tässä 2013 käyrä mikä näyttää aivan velkaspeden erektiolta, eli elvytystä tarvitaan kipeästi.
Harmaalla minilamasyksy 2008.
todellakaan ei ole aina oikea aika ostaa, varsinkaan ensiasuntoa..pelle
Laskepa tosiaan, että missä kohtaa pahimpaan aikaan 2008 ostanut pääsi omilleen? Kun otat vuokrat huomioon, niin luultavasti oli voitolla viimeistään 2009. Eiköhän sama meno jatku nytkin. Laskennallisesti voi vähän tulla takkiin tämän vuoden puolella (jos siis pahin tapahtuu), mutta todennäköisesti viimeistään vuonna 2014 jokainen nyt ostanut saa onnitella itseään.
Nimenomaan silloin kannattaa ostaa, kun muut eivät osta. Spede.
"Eiköhän sama meno jatku nytkin. Laskennallisesti voi vähän tulla takkiin tämän vuoden puolella (jos siis pahin tapahtuu), mutta todennäköisesti viimeistään vuonna 2014 jokainen nyt ostanut saa onnitella itseään. "
Kummaa, että sinä itsesi onnittelun sijaan olet täällä aivan paniikissa rukoilemassa, että muut kaltaisesi tyhmät menisivät nyt superlaman kynnyksellä ostamaan kuplahintaisia asuntoja:D "Eiköhän sama meno jatku nytkin"..HAHHHAHAHAHAHAHHHHAHA
Itse minä olen juuri ostamassa, joten on minun etuni jos tässä pieni notkahdus olisi meneillään.
Minulla on tässä pelissä aika paljon rahaa kiinni, joten kyllä nämä asiat Tietysti kiinnostavat. Mutta mikä ihme on sinun motiivisi? Haave omasta kodista?
Ei taida omakassu ymmärtää että elvytykset oli ja meni, lainaa ei enää persaukiset omakassulaiset saa, täytyy olla nääs sitä tuohta myös säästettynä, ja sitähän ei ole.
suunta on vain alas.
Kyllä vaan saa, juurihan sitä on tässä neuvoteltu. No ok, Tietysti 1. kämpän vakuusarvo auttaa, kas kun ostin senkin ajoissa.
Rahakoneet elvyttävät ympäri maailman kaiken aikaa eli inflaatio pidetään voimissaan, mikä tarkoittaa käytännön nolla-tai jopa miinuskorkoa Asuntovelallisille.
Vai on maailmasta raha loppunut.
BUAHAHHAHAHAHAAHAHHA
Raha on vain numero, ei lopu koskaan.
.......
"Vaikka asuntokaupan volyymi hidastuikin merkittävästi maaliskuussa ei sen vaikutus näkynyt asuntojen neliöhinnoissa. "
Tämä on ainoa asia mikä kiinnostaa odottajaa...
Neliöhinnat ennallaan, myyntiajat laskussa, sesonki tulossa. Vaikka on olevinaan huonot ajat, ei vaan hinnat laske. Mitähän tapahtuu kun talous alkaa piristyä...?
No nyt pompahti. Uutiset kirkuvat : "kovaa nousua asuntojen hinnoissa"
Kuinkas se nyt näin ?
Suattaahan se olla, jotta romahtaa. Mutta voepi ne olla romahtamattakii. Sittenpähän tuon näkköö.
Jep syksyllä tai viim. Q5. Nythän hinnat taas nousivat. Ja mikseivät nousisi ikuisesti :)
Kyllä kannattaa vuokralla asua ja maksaa vuokra isännän uudet tekarit. Mitä sitä suotta omaa kun vuokralaisinakin pärjää, ja lama on tulossa yms. Rahakin on nyt niin älyttömän kallista kun miljoonan velasta saa maksaa kuussa korkoa 800e.
Äänestäkää kokkareita seuraavissa vaaleissa---vievät vielä tuhkatkin uunista. Näitten pellejen kanssa lähdet marjaan --vievät marjat ja korin. Talousnero käteinen on vauhdissaan. 90 luvun kokkarien ansiot toistuu alkaa konkurssi aalto...lakot.... Mies ihmettelee miksi ei kerrota hyvistä asioista----nissä ei ole mitään kerrottavaa----vain tuho---tuho--tuho ja uho