miten kommennetaan pois?
8vk pentu kerjää
7
320
Vastaukset
- 8v4kjr
Kerjääminen loppuu kun se tehdään kannattamattomaksi. Siis ei huomiota, ei murenaakaan anneta. Pelkkä kerjääminen sitäpaitsi ei lihota, vaan se ruuan tunkeminen pennun suuhun.
Pienemmällä pennulla olen toteuttanut vain huomioimattomuutta, mutta kun pentu kasvaa ja ehkä jatkaa tapaansa, olen murahtanut kiukkuisesti. Hyvin on ymmärretty asia, ja siirrytty kauemmaksi lepäilemään. - EI kerjuulle
Mulla 6kk ikänen pentu ja koittaa välillä kerjätä. Ei liho kerjätessään koska ei saa mitään kerjäämällä. Sillä on ruoka ajat milloin saa ruokaa. Jos annan jotain herkkupalaa, annan sen silloin kun ei kerjää. Kerjäämällä ei saa yhtään mitään.
Se on niin yksin kertasta että, jos koira tulee siihen viereesi kerjäämään niin älä edes kato sitä päin, kyllä se siitä aikanaan poistuu kun huomaa ettei se kannata :)- nuori ja hoikka
Juuri noin, meillä pötköttelee keittiön lattialla kun syön, joskus jotain extraherkkua saattaa "kerjätä", muttei pöydästä saa. Koiran omat herkut on harjoittelua varten, ollut pienestä pitäen, eli istutaan, maataan, ollaan paikalla, ei ota jne. harjoituksiin. Toinen milloin saa herkkujaan, on namijemmat, ihan pienestä pitäen niitä on piiloteltu ja sitten saa etsiä = huvi, nenänkäyttö ja palkinnot yhdessä paketissa. Eikä ole lihonut, kun ei saa ylimääräistä.
- 9+10
Samat ohjeet kuin ylemmillä.
Ja jos penikka on niin pöhkö, että ei tajua ettei kerjäämällä saa mitään vaan jatkaa vaan, voi kokeilla pennun "ohjaamista" kauemmas.
Eli kun pentu tulee pöydän viereen kerjäämään nouse eleettömästi ja ohjaa pentu vartalollasi kauemmas kävelemällä pentua päin, niin että sen on pakko siirtyä pois tieltä kauemmaksi (varo tietenkin astumasta pennun päälle/potkimasta sitä!) ja palaa syömään. Toistat joka kerta pennun palatessa ja muista olla eleetön, ettei pentu luule touhua leikiksi. Kun pentu viimein tajuaa pysyä kauempana voi sitä mennä kehumaan antamaan herkun. - Ohi menevää
Meillä ei pentu aluksi kerjännyt ollenkaan tullessaan taloon. Ikinä ei myöskään mitään ylimääräistä saanut pöydästä. Silti tuo jostain kerjäämisen oppi. Tuli aina ruokailun yhteydessä pöydän luo kerjäämään. Koira jätettiin huomioitta ja alettiin opettaa "pois" käskyä, joka tarkoittaa että pitää mennä pois ruokasalista. Kerjääminen loppui nopeaan ja nykyään tuo saattaa korkeintaan makoilla ruokasalin ovella ruoka-aikaan, mutta ei ikinä kerjää.
Myös "ei ota" käsky on opeteltu ja jos joskus jotain vahingossa tippuu lattialle koiran nenänkin eteen, ei koira sitä heti suihinsa ahmi, vaan ottaa kontaktin emäntään ja odottaa että emäntä kerää ruuat pois nenän edestä ja antaa taskusta namin. Tästä on myös usein hyötyä lenkillä, kun koira jostain roskasta kiinnostuu. - Iloinen pentu :)
Antakaa sille pennulle ruokaa neljä kertaa päivässä ja niin paljon kuin jaksaa syödä, ettei jää nälkäiseksi!!!
Nimittäin nälässä pidetty pentu on aikuisenakin aina nälkäinen, kunnolla pienenä syönyt ei enään aikuisena ole juurikaan kiinnostunut ruoasta, syö silloin aika vähän.
Eikä pentu liho kun se kasvaa, myöskin liikuntaa ja lepoa tarpeeksi.
Puhun pitkästä kokemuksesta, eikä kaikki neljä ruokaa tarvitse olla tukevia, joku voi pienelle olla vaikka kermaviiliä/raejuustoa ym. Mutta vatsa täyteen kaikilla kerroilla!
Myöhemmin voi pudottaa ruoan 3 kertaan päivässä.- isoisoäiti
Samaa mieltä iloisen pennun kanssa, mahat täyteen pikkuipanoilla, säännöstelyn aika voi tulla mutta myöhemmin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075