Mun tarina -20kg joulukuusta helmikuunloppuun

Aloitin laihduttamisen joulukuun alussa ja katselin syömiset kuntoon. Jätin pizzat,hampparit, kaljan ja kaiken alkoholin sekä karkin pois. Harjoittelin 5 kertaa viikossa ja paino alko tippumaan ja eka vitonen oli lähtenyt jo jouluaattona. Söin hiilareita ihan normaalisti mutta vähän pienensin määriä. Täytyy sanoa että yhden päivän viikossa söin ja join mitä huvitti ja yleensä se oli lauantai. Laihduin joulukuun alusta 115kg aika tarkasti 95 kiloon helmikuun loppuun mennessä. Nyt huhtikuussa painoa on n. 89 kiloa eli vielä on senkin jälkeen lähtenyt lisää. Olen ollut aina lihava ja tuntuu että ekan kerran elämässäni saan kokea mitä elämä voi oikeasti olla. Tätä oloa kun tuntee itsensä seksikkääksi ja hyvännäköiseksi sekä tietysti terveeksi ei voita mikään asia maan päällä. Olo on niin mahtava ja odotan innolla ranakelejä sekä kesän juhlia jossa saa pukeutua vähiin vaatteisiin. Olen aivan koukussa kuntosalireeniin ja nyt näyttää kroppa siltä että olis harjotellu vuosikausia. Kaikki vatsalihakset näkyy ja hauis erottuu hartioisa hyvin. Rasvaprosentti on 15,5 tällä hetkellä. Vielä aijjon nipistää 5 kg kesäksi niin olo ja terveys paranee vielä entisestään. Huomaan myös että naiset kiinniittää ihan eri tavalla huomiota kun oon lihaksikas ja terveennäköinen enkä löysä. Nyt vasta oikesti elän tätä elämää. Ihankuin olisin ollu entisessä vartalossa jonkinlaisessa vankilassa ja se esti mun elämisen. Suosittelen kokeilemaan. Työ on tehty nyt aijjon nauttia kesästä:)
0173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Stuckofluit kirjoitti:

Aloitin laihduttamisen joulukuun alussa ja katselin syömiset kuntoon. Jätin pizzat,hampparit, kaljan ja kaiken alkoholin sekä karkin pois. Harjoittelin 5 kertaa viikossa ja paino alko tippumaan ja eka vitonen oli lähtenyt jo jouluaattona. Söin hiilareita ihan normaalisti mutta vähän pienensin määriä. Täytyy sanoa että yhden päivän viikossa söin ja join mitä huvitti ja yleensä se oli lauantai. Laihduin joulukuun alusta 115kg aika tarkasti 95 kiloon helmikuun loppuun mennessä. Nyt huhtikuussa painoa on n. 89 kiloa eli vielä on senkin jälkeen lähtenyt lisää. Olen ollut aina lihava ja tuntuu että ekan kerran elämässäni saan kokea mitä elämä voi oikeasti olla. Tätä oloa kun tuntee itsensä seksikkääksi ja hyvännäköiseksi sekä tietysti terveeksi ei voita mikään asia maan päällä. Olo on niin mahtava ja odotan innolla ranakelejä sekä kesän juhlia jossa saa pukeutua vähiin vaatteisiin. Olen aivan koukussa kuntosalireeniin ja nyt näyttää kroppa siltä että olis harjotellu vuosikausia. Kaikki vatsalihakset näkyy ja hauis erottuu hartioisa hyvin. Rasvaprosentti on 15,5 tällä hetkellä. Vielä aijjon nipistää 5 kg kesäksi niin olo ja terveys paranee vielä entisestään. Huomaan myös että naiset kiinniittää ihan eri tavalla huomiota kun oon lihaksikas ja terveennäköinen enkä löysä. Nyt vasta oikesti elän tätä elämää. Ihankuin olisin ollu entisessä vartalossa jonkinlaisessa vankilassa ja se esti mun elämisen. Suosittelen kokeilemaan. Työ on tehty nyt aijjon nauttia kesästä:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu