Kirjoitetaanko mitä mieleen juolahtaa?

13+11

Sormien aamuvoimistelua on harjoitettava, kun tauti runtelee ja aamuisin on saatava koko keho toimimaan, kirjoituksesta on hyvä aloittaa ja tietenkään ei voi unohtaa aivotoimintaa, onhan sekin tarpeelinen, mitä mielessä liikkuu.

Kirjoittamisella ja aamupuhelulla saa hyvän mielen ja virkeyttä alkavan päivän toimintaan, unohtamatta ulkoilua siellä on nyt musiikit päällä lintujen ansiosta.
Avoimesta ovesta tulvii viserrystä ja liverrystä, riemua pesänrakentajat siellä ilmaisee meille.

Puheliasta päivää ja kirjoitelkaa saadaan rattoisa päivä alkamaan!

145

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Hyvä että jotain pirteilyä saa lukea.
      Pian on talvivaatteet vietävä pesulaan ja otettava kesävaatteet vähintaan tuullettumaan.
      Ei tämä aamu tunnu oikein lähtevän käyntiin, kaikki ei toimi tai sitten ei mikään.
      Aurinko yleensä jo aamusta antaa virkeyttä, nyt tuntuu että paistaahan se huomennakin, tänään taitaa olla hitaan toiminnan päivä.

      Tänään taitaa olla partiolaisten juhla, ennen se pidettiin Yrjön päivänä, vaan eihän nyt ole mikään kuin ennen.

    • se pon tätä nyt

      Niitä ja näitä.
      Tänään keräilin kuivia oksia ja siivoilin muutenkin pihaa, seurailin sinitiaisten pesänrakennuspuuhia ja ihmeeksini ne eivät laula perinteitä titityytä, vaan ihan jotain muuta?
      Hain kiikarin seurasin millä oksalla siellä lauletaan ja sain sinitiaisen sihtiin, ei ainakaan tällä pihalla tule tintin laulua, se on jotain aivan muuta.

      • lähellä luontoa

        Siepot taitaa olla vielä muuttomatkalla. Olen seurannut keittiön ikkunasta talitinttien pesätoihuja. Viimekin vuonna kävi niin että kun kirjosieppo tuli, se valtasi tiaisten pesäpöntön.
        Nykyään ihmiset eivät ylläpidä oman pihansa kolopesijöiden pesähuoltoa. Ne pitää keväällä puhdistaa ja kunnostaa. Erääseen pönttöön oli iskenyt tikka ja hakannut ryöstöaukon, syönyt poikueen.
        Nyt laitoin katiskaverkosta suojan lentoaukon ympärille. Nyt katson, hyväksyykö lintu sen pesäpaikakseen.

    • 04:55

      Menin herättyäni istuskelemaan ulos ja kyllä oli hieno tirskunta jo puskissa, liian kylmää on vielä aamusta mutta lämpenemään päin nyt mittarissa 0.0, sisätiloihin tuli oikeastaan kiire.
      Pian saa juoda aamukahvinsa ulkona lintujen säestyksellä, luulin kyllä kun oli niin valoisan tuntuista että kello on enemmän.

      Aloin tässä ihmettelemään miten tuo lintujen muutto suuntaan ja toiseen on niin ajoitettua, matka on pitkä ei siinä kai auta luontokappaleen kääntyä takaisin kun tänne saakka tullut.

      Tästä se päivä alkaa 70 kin kahvinkeittoon ja aamupalan tekoon, toista on noiden hyttystensyöjien, ihmeellistä on luonnon kiertokulku josta ihminen saa nauttia.

    • kerrokset

      Puolipilvisessä aamussa, kaupungin laitamalla,eipä moni lintu laulele ihan ikkunan luona, kun tiheämpi puustoinen alue on tuossa naapuritalojen takana, mutta laulavat siellä.

      Kuinka se tämä kevät herättäälin kaikki aistit huomioimaan ja haistelemaan ympäristöä? Onko tämä luonnon kanssa rinta rinnan ja siitä riippuen elämä ihan sisäänrakennettu meissä ihmisissä? Vai, välittänevätkö kaikki sittenkään kuunnelle ja katsella kuinka vaikkapa koski kuohuu?

      Järvet täällä ovat vain osittain avoimin vesin. Tummaa pintaa iltapäivällä, aamulla vielä vaaleaa kun yöllä on ollut pakkasta. Joutsenet ja kurjet tepastelevat kyntämättömillä pelloilla etsien ravintoa, moni lintu jatkaa vielä muuttomatkaansa pohjoisemmille vesille.

      Omassakin mielessä on pieni muutoksen halu, ehkä jopa tarve muuttaa oman elinpiirinsä ominaisuuksia ja olemusta. Piha nyt ainakin kaipaa uutteraa kättä mikäli jotain muutosta sen suhteen aion. Lapio käteen ja siemenpusseja esiin, piha kun ei ole omilta jäljiltäni, se kaipaa todella suuren remontin. Jotain ehkä istuttevakin, keväät nääyttää.

      Laihduttajille annetaan ohjeita kuinka Vapun syöminkien jäättämät jäljet korjataan. Kaipaako tuo nyt mitään ohjeita? Jos eilen söi liikaa, tänään voi ottaa yhden voileivän kahden sijaan ja majoneesdipitoisen perunasalaatin sijaan syödä vaikka porkkanoita!
      Kaikille kilotkaan eivät kerry ihan yhtä helposti ja toiset tiputtavat niitä ihan tuosta vain. Sija laihalle ja lihavalle, mitä noista kiloista jos itsellä on hyvä olo!

      Aamukahvi juotu, jumpattu ja juostu portaita, nyt suunta terveemmille poluille ja viihtymään viileässä aamusäässä.

    • täällä kansanradio

      Kulunut fraasi kertoo miten tyypin isä oli ilta-uninen ja äiti aamu-uninen, siitä tuli aamu ja ilta-uninen. Näinä kevätaamuina pitäise herätä aurinkon nousun aikaa, että kokisi varhaisenaamun tunnelmat.
      En vaan herää ennen aamu 8, jolloin aurinko on ollut ylhäällä jo monia tunteja.
      Mielestäni on hyvä kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Se on oivallista aivojumppaa ja kirjoitusharjoitusta, koska reumaiset kädet ovat hyvin kankeat.

    • *Kukkahame*

      Metsäpolku sulanut ja paikoittain kunnon lätäköitä kallionotkelmisssa, kesä on tulossa sen kertoo valkovuokkomatot rinteissä, sinivuokotkin jo helakan sinisine silmineen tähyilevät taivaalle.
      Tuuli vain oli kovasti puuskaista ja suorastaan pelottavaa, suurien kuusien ja mäntyjenkin oli paksut runkonsa taivutettava, ei kuulunut sirkutusta oli sden verran tuulen aiheuttamaa suhinaa.

      Jaloissa voimattomuutta alastullessa, roikuin risuissa oksissa, kyllä se tästä kun taas saa ulkoilla kävellä pienet viat karisee, toivottavasti.

    • texsanell1

      Nyt pitää hellittää mininkin,..kuurasin käsin puutarhatuolit ja pöydät ulkona, kaiteetkin vielä, mutta hyvä kun kädet taipuu kirjoittamaan. Lämmin vesi oli ämpärissä, mutta tuo tuuli kylmäsi. Huomenna on painepesurilla lattian vuoro, en enää jaksanut vaikka valoa riittäisi.

      Kahvia hamstrasin tähän mukaan mukillisen, onkin kiva kun saa sanoa mitä mieleen juolahtaa.

      Sain maistaa vorchmachkia ensimmäisen kerran tyttären pitopöydässä vappuna. Ei ole ihme, että Marskin herkkua oli, kamalan työläs vaan valmistaa. Sain mukaanikin pakastimeen jahka uuniperunoita laitan. Punajuurikuutioita, suolakurkkua ja smetanaa vielä silloin hommattava.

      On sillä vanhimmalla tytölläni laulavia ystäviä, oli oikein hauska osallistua hyvä-äänisen vetäjän aloituksiin. No, niin kahvitauko tuli pidettyä.

      • Matamimimmi

        Minäkin olen "kuuraillut" pihapöytää ja tuoleja, tai enpäs valehtele, en jaksanut enää kuurata sen jäleen kun roudasimme ne kalusteet halkokuurista(liiteristä)
        Nyt on pakko tunnustaa taas kerran sivistymättömyyteni: Minkälaista ja mitä se vocrchak on? Osasinko edes kirjoittaa oikein.
        Marskin herkut olivat varmaan kansainvälisiä ruokia, hienoja...ei meillä niiden päälle ymmärretä, mutta olisi kiva joskus maistaa jotain Marski vainaan suosikkiruokaa.

      • texsanell1
        Matamimimmi kirjoitti:

        Tuo vorchmack on jauhettua lampaanlihaa ja anjovista tai silliä (venäläisittäin) lisätty, hyvin epäesteettisen näköistä, mutta maukasta.
        Muistuttaa ulkonäöltään sakeaa jauhelihakastiketta ja haudutetaan uunissa pitkään.
        Löytyy siihen reseptejä kuukkelissa.

      • vakaa käsi

        Tunnettiin myös käsite, marskin ryyppy. Lasi oli kaadettava piripintaan. Marski halusi osoittaa kai sillä, että käsi on vakaa. Voi sitä onnetonta tunaria, jonka käsi tärisi ja juomaa meni yli. Jopa kenraalikunnassa oli näitä jännittäjiä.

      • 09etrhm¨'xz
        texsanell1 kirjoitti:

        Tuo vorchmack on jauhettua lampaanlihaa ja anjovista tai silliä (venäläisittäin) lisätty, hyvin epäesteettisen näköistä, mutta maukasta.
        Muistuttaa ulkonäöltään sakeaa jauhelihakastiketta ja haudutetaan uunissa pitkään.
        Löytyy siihen reseptejä kuukkelissa.

        Vilkasin kuukkelia kyllä reseptejä löytyy pilvin pimein, jokaisen mieleinen varmasti löytyy

      • hyi hitto
        09etrhm¨'xz kirjoitti:

        Vilkasin kuukkelia kyllä reseptejä löytyy pilvin pimein, jokaisen mieleinen varmasti löytyy

        silliä lihan sekaan, kuvottava yhdistelmä !!

    • *Kukkahame*

      Olet sentään jo tuolit pessyt, minulla on koskemattomana terassilla, suojasin kyllä muoveilla kun pinosin kasaan, vaan onhan siellä pölyä ja voi olla lintujen jätöksiä.
      Pesuhuoneeseen roikotan ja siellä käsittelen Tolulla ja suihkua päälle!
      Pöytäkin pestävä, ostin uuden liinankin painoineen, toivottavasti helluntaina voi oleskella jo ulkosalla.

      Vaikka mittarissa on toistakymmentä lämminta tuo kova tuuli kyllä tuntuu, kahvikin jäähtyi pikapikaa ulkona.

      Nyt tulikin nälkä kun tex puhui maukkaista ruuista. ;-))

      • viikkopollo

        Kai täällä voi kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa, kunhan kirjoittaja pysyy asialinjalle. Sää oli tänään epävakainen. Joidenkin mielestä epämiellyttävä sää.
        Nuo arkipyhät saavat vanhan ihmisen pään pyörälle kun ei tule tarkistettua kalenterista mikä viikon päivä on kyseessä. Helatorstain jälkeen arkipyhätilanne normalisoituu.

      • Toivotan
        viikkopollo kirjoitti:

        hyvää helatorstaita palstalle, kaikille rauhaa ja hyvää oloa!

    • Nyt ei juolahda

      ...

      • arkkiveisari

        Ilon löydät nukkumasta suolaheinän alta. Tulee mieleen nuo Aulikki Oksasen hienot sanat.

        http://kertomusjatkuu.vuodatus.net/lue/2006/12/aulikki-oksanen

        Nyt kun oli ihan kesäinen päivä, ihmiset meni eväineen puistoihin ja rannoille pitämään kesän ensimmäistä päivää. Hyvin oli säitä seurattu; nautitaan tänään ja huomenna laitetaan lisää vaatetta päälle.

      • veisaanminäkin
        arkkiveisari kirjoitti:

        Ilon löydät nukkumasta suolaheinän alta. Tulee mieleen nuo Aulikki Oksasen hienot sanat.

        http://kertomusjatkuu.vuodatus.net/lue/2006/12/aulikki-oksanen

        Nyt kun oli ihan kesäinen päivä, ihmiset meni eväineen puistoihin ja rannoille pitämään kesän ensimmäistä päivää. Hyvin oli säitä seurattu; nautitaan tänään ja huomenna laitetaan lisää vaatetta päälle.

        Ihanat on sanansa, ja ihana päivä oli tämäkin.
        Tuolla runo on laulettuna. Olisihan siitä uudempiakin versioita,
        mutta tuossa on minusta aikansa taikaa, 1960-lukua, mistä
        sanat ovat lähtöisinkin.

        http://www.youtube.com/watch?v=FiRNU1F0FSo&feature=player_detailpage

    • tex

      Sain kutsun erään sotaveteraanisukulaisen 90-vuotisjuhliin tässä kuussa, ja jäin kuuntelemaan konserttia, missä Jorma Hynninen on solistina Veteraanien Iltahuutokonsertissa.
      Upeasti nuo miehet laulavat, kyyneleet karkaavat kiitollisuudesta, kun heitä katsoo.

      http://www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ

    • Muistelija<>.

      Olen kuunnellut Souvareita, tuli mieleeni eräs Kajaanin reissu ja Hotelli Kajaanin tanssit, Wauuu!

      • Muistelija<>.

    • *Kukkahame*

      Tulipa mieleeni aamutuimaan tuosta linkistä seuraavanlainen asia.
      Muutama vuosi sitten oli kova komento laittaa linkin lisäksi esittäjä ja kappaleen nimi, että ei tarvitse kuunnella jos ei tykkää, sepä se.
      Kyllä klikkaus kulutti voimia varmaan tuntuvasti tai sitten osattiin vain tuoda oma mielipide, yhtä nopeasti kun menee linkkiin sieltä pääsee pois.

      Tuosta lakan kuvasta tulee mieleen lapsuuden lakkasuot ja herkulliset marjasaaliit.
      Suolla oli lakkoja niin ettei jalan sijaa ,oli siellä toki paarmoja ja muita möttiäisiä kerääjien kiusana.
      Sitten eräänä kesänä tulikin koneita ja miehiä ja kaivoivat syvän kanavan naapurijärveen, koko suo tavallaan hävisi, marjat lakat ja karpalot, tuoksuvat suopursut, niitäkin siellä paikka paikoin kuin saarekkeina.
      Pieni lampi jossa oli tummia ahvenia kuivi pieneksi lätäköksi tuskin siellä oli edes sammakoita, sammakko ei tykkää mudasta ei ainakaan kude mutalampiin, enkä ole myöskään järvissä tavannut kutua.

      Aamun avaus tuli tehtyä, päivä on alkanut hyvillä mielin ja sade antaa luonnolle eloa.
      Pian on pihanurmi leikkauskunnossa, siitä se sitten alkaa heinän teko!

      Tällaista tämän aamun ajatuksissa liikkui ja pistin sen 'paperille'.

      • 9.5 Timo

        Aamu oli pilvinen, sadetta vain hiukan tihkuna. Nyt näyttää taivaankansi poutaiselta. Ulkolämpömittari näyttää 15C. Sehän on kesäinen lämpötila.
        Komposti pitäisi lähteä purkamaan, eli käääntämään että uudelleen palaminen vois kääynnistyä talven jälkeen. Ei mikään mieleinen homma, mutta on se tehtävä.

    • hevat

      Kaunista aurinkoista höytiäseltä,välillä kuljeskellaan helatorstain kunniaksi,kun
      Äiti sanoi synnyttäneensä minut hela torstaina.Nyt päivän paikat muutuneet ,joten ei juhlia.
      Kylmä on täällä ilima mutta tuuli ja aurinko taistelee paikasta auringon alla,nyt on kivasti kirjoittajia ollut. MOKKULAjutut mökillä eivät oikei anna viestitellä aina I P osoite on klimpissä,vai olenko minä se pahantekijä... kuulumisiin...tuutori

    • Helianna*

      Katri-Helena oli Puoli seitsemän-ohjelmassa eilen, katsoitteko, nyt tulee sama Puoli seitsemän uusintana jotain klo 11.

      Olisi halunnut kuulla sen KatriHelenan laulun, jossa on Kapteeni kuunnelkaa, poikani ei ole syntynyt sotimaan,
      mutta sennimeä en muista, niin ei löydy.

    • Hectorin sanat

      Äänesi mä kuulen (sanat Hector)

      Käännyn puoleenne, kapteeni kuunnelkaa.
      Liekkien alla tuskaansa huutaa maa.
      On kasvot sotilaan niin väsyneet,
      jossain rakkaani silmät ummistaa.
      Laivoissa näen sotalippujen liehuvan,
      kansilla liekkien ahnaasti riehuvan.
      Jo vaihtuu aamuun hetket yön ja kuulen
      äänesi rakkain sylissä tuulen.
      Niin riennän aamuun äänesi mä kuulen,
      rauhan jo tulleen rakkaani mä luulen.

      Käännyn puoleenne kapteeni kuunnelkaa.
      Rakkaani ei ole syntynyt sotimaan.
      Hän jossain odottaa ja haluaa
      käskyn kuulla ja aseensa luovuttaa.
      Kapteeni kertokaa mistä nuo kyyneleet,
      mielessä käyvätkö ystävät kaatuneet.
      Find More lyrics at www.sweetslyrics.com
      Jo vaihtuu aamuun hetket yön ja kuulen
      äänesi rakkain sylissä tuulen.
      Niin riennän aamuun äänesi mä kuulen,
      rauhan jo tulleen rakkaani mä luulen.

      Kerran astua varjoista miehet saa.
      Kerran tuoksuihin puhkeaa kuollut maa.
      pois joutaa naamio tuo sotilaan,
      silloin rauhassa silmät voin ummistaa.

      Jo vaihtuu aamuun hetket yön ja kuulen
      äänesi rakkain sylissä tuulen.
      Niin riennän aamuun äänesi mä kuulen,
      rauhan jo tulleen rakkaani mä luulen.

      Käännyn puoleenne, kapteeni kuunnelkaa.
      Jossain rakkaani vieläkin odottaa.

      http://www.youtube.com/watch?v=S61f31CIbYE

    • Mitähän näin sadepyhänä tulee ajateltua.
      Ainakin silmut saavat energiaa, kunhan se aurinkokin vielä joskus paistaa.
      Näpyttelen ihan mielenkiinnosta, pääsenkö läpi "tutkan", joka on minulle arvoitus, vaikka se selittyy IP numeroon.
      Koneeni on ollut aiemmin toisilla, ja tunnen kärsiväni syyttä suotta hylkäämiset.
      Iloa silti elämään. Äitienpäivä ja sinivuokot liittyvät ylensä samaan mielikuvaan. Lisätään siihen ruusut, mikäpä kauniinpaa............

    • *Kukkahame*

      Tänne on nousemassa vetisen värinen pilvi, tuulee kovasti ja lämpimästi niin kuin kesällä yleensä.
      Mietin tässä miten istuttaisin samettiruusut riviinkö laitan vai kuvioon?
      Rivi-istutus on niin tavallista jospa sittenkin sikin sokin ja sinne tänne sininen pikkukukkainen orvokki, nou hätä aina ne jotenkin on maahan saatu.
      Tuli katkos ja sillä aikaa pilvet ohittaneet paikan satamatta, kai on otettava kastelukannu käyttöön.

      Nytpä tahdon olla ma,
      pienen mökin laittaja,
      seinät kun saan valmihiksi
      toisen pään teen kammariksi...jne...

    • Poutaa on pidellyt

      Täällä eteläreunalla ei ole satanut koko päivänä.

    • kesä--inen

      Perhosien päivä on ollut tänään, sitruunaperhoja kisailee narssinkukilla.

      Oli siellä joku valkoinen, en tunne niitä.

      Kaunista kesäiltaa ja lepatusta.

    • Liisa S.

      Apolloperhonen varmaan! Olen kerännyt koulussa hyönteiskokoelman aikoinaan. Siinä oli vaikeinta eetterinukutus niille sudenkorennoille ja perhosille, sillä niin hyvä olin juoksemaan haavi kädessäni, että keräys ei tuottanut ongelmia.

      Paimentaessani lehmiä ja vaskoita sain hyvää juoksuharjoitusta. Varsinkin vasikat juoksivat vauhdilla.

      • Liisa S.

        Meidän pihan narsisseissa ja skilloissa ei ole näkynyt perhosia, vaikka joka päivä olen nuo kukat nähnyt.

    • kevätmieli

      Eilinen ja tämänpäivänen lämpö on perhoset saanut hereille, tässä meidän rinteessä on vbähän väliä perhonen lekutellut.
      Kesä on tullut ja hiirenkorvat neitseellisellä vihreällään verhoilee koivuja.

      Naapuri oli käynyt seikkailemassa uudella sähkömoottoriveneellä järvellä ja oli tosi täpinöissä ;-DD

    • kesän kynnyksellä

      Tänään neitoperhosen näin,
      kun astelin kotiin päin.
      Taisi olla vain poikanen,
      kun oli niin tosi pienoinen.

      • Postissa käväisin, yritän aina käydä välillä vähentämässä siellä.

    • kesä--inen

      tutkin kuukkelista apolloperhosen,silläon erottuvat siipikuviot, minun näkemälläni noitya renkaita ei erottunut, oliko niin nuori yksilö ettei vielä nä'kynyt, tai sitten joku toinen laji.

      Harakan tunnen ja se nauraa yötä päivää, lienee pesiminen onnistunut!

    • Atolfia

      Kerroin jossain joskus, että meidän oli poistettava linnunpesäpöntöt pihasta, koska rakennusmiehet tulevat pian kaatamaan piha-aidat ja muutenkin mellastamaan erillaisin rakennusprojektein.

      Meillä on pihassa kaksi pientä ulkovarastokaappia, jotka ovat päällekkäin ja niiden väliin jää pieni rako. No eikös vaan sinitiainen hoksannut, että tuossapa oiva pesäpaikka ja niinpä se on sinne heinää ja kortta kantanut ja taitavat jo vuorotellen hautoa, kun yksin toinen lentää tiiviisti edestakaisin ja aina pesälle tullessa on jotain suussa.

      Sainhan nyt sitten kuitenkin seurattavaa. Jossain lähistöllä on myös mustarastaalla pesä. Uutterasti nekin touhuavat kotiansa viimeistellen.

      Näin on kesä päässyt alkamaan kaikista rakennuspulmistra huolimatta. Koivutkin jo voimakkaasti vihertää.

      Katselin illalla tuonne läntiselle taivaalle ja se oli tosi punaisena. Eiköhän se hyvää huomiselle tiedä, joten saamme ilmeisesti aurinkoisen viikonlopun.

      • kaisu-liisa

        Yhtenä kesäaamuna, mökillä, aamukahveella, katseltiin ihmeissään, kun navetan piippuun tälläsi jokin ihmelintu pyrstöään, kuin kokeillakseen pesäntekoa.
        Sillä oli outo töyhtö päässään, koskaan en ole moista lintua nähnyt, liekö oli eksynyt, polo.
        Kaipa koki piipun nokan liian kovaksi paikaksi, liihoitteli muille maille, paremmille?
        Eräänä talvena taas nähtiin punatulkkujen parvessa outo lintu, nyt en enää muista, mikä hän olikaan.

        Kyllä luontoa on ilo seurata. Ei tarvitse muuta kuin istua kesäpäivänä mökin nautinnollisessa päivänpaisteessa, vihernurmikolla, jota ei ole lyhennetty porvarillisesti.
        Silloin sille liihoittelee perhonen, jos toinenkin. Leppäkerttu kiipeilee sormea pitkin, tikka hakkaa pihapuun pintaa, oravat jahtaavat toisiaan.
        Ihanaa on saada olla ja elää.
        Ei siihen kaikkea vaadita, vain tarpeeksi, eikä se aina ole paljon.

      • susmorsian ek.
        kaisu-liisa kirjoitti:

        Tuossa sanoitkin paljon....pihanurmikko, jota ei ole lyhennetty porvarillisesti. Oletan luonnonvaraista niittyä tarkoittavasi, sehän niitä kauneimpia, mutta monetkin ennenvanhaiset luonnonkukat jo hävinneet, baikkapa ruiskaunokki. Mitä eloa on tarkkaan ruohonleikkurilla jynssätyssä pihassa. Ja miten kaunis on kypsä viljapelto tähkineen.
        Lainaan edelleen kaisu-liisan elämältä maistuva huomion...´ei siihen kaikkea vaadita, vain tarpeeksi eikä se aina ole paljon.´
        Myös vähä on paljon....hipaisu sormenpäillään toisen poskea, koskettaminen olkapäätä, silmiin katsominen, toisen ihmisen käden pitäminen omassa lämpimässä kädessään.

      • kaisu-liisa
        susmorsian ek. kirjoitti:

        Nyt kyllä alkoi kyynelten virta valtaamaan silmäni.
        Vitsi, kuinka kauniisti kerroit, kuinka vähän ihmisyys tarvitsee,
        kuinka vähään ihminen pitäytyy.

      • lumikäpälä
        kaisu-liisa kirjoitti:

        Yhtenä kesäaamuna, mökillä, aamukahveella, katseltiin ihmeissään, kun navetan piippuun tälläsi jokin ihmelintu pyrstöään, kuin kokeillakseen pesäntekoa.
        Sillä oli outo töyhtö päässään, koskaan en ole moista lintua nähnyt, liekö oli eksynyt, polo.
        Kaipa koki piipun nokan liian kovaksi paikaksi, liihoitteli muille maille, paremmille?
        Eräänä talvena taas nähtiin punatulkkujen parvessa outo lintu, nyt en enää muista, mikä hän olikaan.

        Kyllä luontoa on ilo seurata. Ei tarvitse muuta kuin istua kesäpäivänä mökin nautinnollisessa päivänpaisteessa, vihernurmikolla, jota ei ole lyhennetty porvarillisesti.
        Silloin sille liihoittelee perhonen, jos toinenkin. Leppäkerttu kiipeilee sormea pitkin, tikka hakkaa pihapuun pintaa, oravat jahtaavat toisiaan.
        Ihanaa on saada olla ja elää.
        Ei siihen kaikkea vaadita, vain tarpeeksi, eikä se aina ole paljon.

        Pajulintu on laulellut jo useana päivänä. Tänään iltapaäivällä näihin maisemiin oli tullut idän uunilintu. Sen nopean säksättävästä laulusäkeestä ei voi erehtyä. Jo nimensä perusteella tulee maahamme Karjalan kannaksen kautta.
        Merkillisen isot lämpötilaerot on vielä Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen välillä. Saariselän mittauspaikassa lämpötila nyt vielä alle 2C.

    • *Kukkahame*

      Aamutuimaan lukien kauniita kirjoituksianne herahti tässä minunkin silmäkulmaan kyyneleitä, mitä muuta kuin suurkiitokset tästä.
      Miten ihanalta tuntuukaan aamu ja ilon kyyneleet, sitähän nämä ovat.

      Vuosia sitten oli tapaus joka usein käy ajatuksissani, meidän piti purkaa vanha rakennus oliko se ollut varasto joskus mutta se oli muussa tarkoituksessa ollut jo vuosia.
      Karskit purkumiehet tulivat koneineen ja ensimmäinen 'kauha' iskeytyi katonharjaan, pääsky syöksyi vauhdilla purkukoneeseen päin.
      "Pitkältä tulevat meidän kesäämme saavat jatkaa rauhassa", oli se totemus joka jäi miehen sanoista mieleen.
      Kone sammutettiin ja miehet sanoivat tulevansa kun poikue lähtee pesästä, se oli kyllä hienosti tehty ja pitivät sanansa, kyllä pääskyperhe jäi siltikin kirmailemaan pihapiiriin vaikka rakennus purettiin.

      Ihminen voi monella tavalla näyttää mitä siellä työvaatteiden alla on, tai millaista työtä tekee, elämä on yllätyksiä täynnä.

      Muistot ovat parhaita joita on helppo kantaa mukana.

      • catleijaek

        Kauniisti kirjoitatte. Minulla jo valmiiksi herkkä mieli radion kuuntelusta seitsämän jälkeen, jossa Georg Ots lauloi laulun Äidin sydän.
        You tubesta löytyi laulu Saara Aallon tulkitsemana.
        http://www.youtube.com/watch?v=foKbk8Cd6UQ

      • lhminen ratin takana

        Näin tälläisen tapahtuman taajama-alueella. Fasaanikukko oli ylittämässä asfalttitietä täysperärekan lähestyessä sitä. Tuliko komeasta linnusta silppua? Ei tullut koska herrasmies-rekkakuski jarrutti ja antoi lintuherran ylittää tie.
        Tapaus oli mielestäni hyvin koskettava: myös ammatikseen ajavissa on luontoihmisiä, elämää kunnioittavia kuljettajia.

      • ne pahat puolet
        lhminen ratin takana kirjoitti:

        Näin tälläisen tapahtuman taajama-alueella. Fasaanikukko oli ylittämässä asfalttitietä täysperärekan lähestyessä sitä. Tuliko komeasta linnusta silppua? Ei tullut koska herrasmies-rekkakuski jarrutti ja antoi lintuherran ylittää tie.
        Tapaus oli mielestäni hyvin koskettava: myös ammatikseen ajavissa on luontoihmisiä, elämää kunnioittavia kuljettajia.

        Näin tienpenkalla ajoneuvon murskaaman fasaanikukon raadon. Eivät eläimet osaa varoa ajoneuvojen vaarallisuutta. Siilit kaik onnemimpia tien ylittäjiä. 60v. sitten siili oli kuulemma harvinaisuus; vaikka liikenne niitä tappaakin.
        Moottoritiet todellisia pieneläinten surmapaikkoja. Törmäys hirveen autolla taas voi johtaa ihmistenkin hengenmenoon.
        Ajoin su.12.5, eilen paikan ohi, jossa nuori tangokuninkaallinen kohtasi matkansa pään.

    • uatu .

      Ai saa kirjoittaa, mitä mieleen tulee? Kirjoitetaan sitten.

      Silmäilin noita reunoilla ole yhteyksienhakuilmoituksia (Etsi sinkkuja ym.), jotka oli varustettu valokuvin. Ihmetellä pitää, miten moni voi panna itsestään näkyville niin vähän kiinnostavia kuvia, joissa ovat hiukset hajallaan (etenkin naisilla) ja jopa tympeä ilme.

      Mieluummin pitäisi olla näkyvissä kokovartalokuva, josta selviäisi, onko asianomainen pieni ja paksu vai pitkä ja solakka. Ei naamataulu kaikkea ole.

    • 12 + 18

      Kaduilla, turuilla ja torerilla tapaamme ja näemme ihmisiä eikä läheskään kaikki ole kiinnostavia, minunkaan silmissäni, joku toinen näkee juuri nämä mielenkiintoiseksi ja voi rakastua silmittömästi, näin se maailmassa menee.
      Jokaiselle jotakin joku voi hakea mieluistaa koko ikänsä eikä tapaa ketää, se on ikävää.

    • Kun aikoinaan miehen

      poismenon jälkeen sain synttärilahjaksi läppärin,
      niin aikuiset lapseni sanoivat, että sinun avoimmuutesi tietäen vaadimme, että et kerro itsestäsi etkä laita muita tunnistettavia juttuja itsestäsi, sillä et tunne keskustelupalstoja etkä sitä julmuutta, mikä siellä vihana ihmisten kesken aivan yleisesti on.
      Lupasin pyhästi heille pysytellä anonyyminä.

      Huomaamattani on silti liikaa ttullut kerrottua jo nytkin.
      Oli tuo kuvankin laittaminen lähellä jo noin vuosi sitten, kun nettikameralla niitä nappailin. Mutta juuri niihin aikoihin alkoi "palstalta ulos ajaminen" niinkuin tuo kiusaaja itse sanoi,
      joten ajattelin: - onneksi poikani sai minut lupaamaan pysytellä anonyyminä!!!

      Tuo kiusaaja on mainostanut itseään ylioppilaslakeistaan ja välillä hän säälii itseään "polo"-nimityksineen, ja sitten hän haukkuu minua että pidän itseäni "muiden yläpuolella"-olevana. Ikinä en itse ole omia ylioppilaslakkejani täällä mainostanut. - Jotkut aikaisemmin tuon kiusaajan hampaisiin tai kynsiin joutuneet sitä pelkäävät pelkäävät ja mielistelevät.

      Minusta rekisteröidyt nimmerkit (useatkin samalla henkilöllä) ja nimetön kirjoittelu samalla palstalla tekevät kiusaamisen erikoisen helpoksi tuollaiselle kiusaajalle, joka taatusti on jo koulukiusaajna "uransa" aloittanut.

      .

    • esko etana

      Voin kirjoittaa 'hännille' ei se kipeää tee.
      Monesti löytyy joku teksti joka käsittelee tai vastaa edelliseen kirjoitukseen, sitten on niitä kun muutama sana jonnekin pitkään ketjuun upotetaan kuin piilokuva??
      Nyt päätin ja laitan oiken tekstinä, enää en hae tekstiä joka on kirjoitettu monta tuntia viimesen vastauksen jälkkeen, ei liity aiheeseen eikä ole mitään oma sanottavaa, voi olla vain yhtenä lisänä.

      Mitäpä tässä sitten muuta ei kai, tämä tuppasi mieleeni kun taas hain mitätöntä.

      • puhumatta paras, mut

        Pari ylläolevaa viestiä on kuin toisinto minusta ja Ruunelle jo purin kiukkuani tuosta "nälänhädästä", kun en löytänyt tätä palstaa ja olin raivoissani, että olen muka bannissa.

        Taas kesti sekin "bannista" pääseminen, kuin kauppareissu, kunnes lupa heltisi ja nyt ihmettelenkin sitä, kun olen pitänyt konetta auki yötäpäivää siltävaralta, ettei kukaan "kaappaa" minun IP-osoitetta, mutta turhaan.

        Suoraansanoen olen raivoissani tuohon Saunalahtelaiseeni ja jos joku tietää samanhintaisen tikun siis 9,90€/kk, joka toimisi, niin kiitos tiedoista.

        Minullakin oli samoja varoituksia ja älä laita kuvaasi. Hölmöhän olin kun innoissani kokeilin ostamaani web kameraa ja tälläsin hetkeksi sen omalle rek. nimmarille.

        Mutta mitä aiheuttaakaan sama nimmari? Täällä on uteliaita, jotka haluavat päästä ns. iholle. Pahimpia nurkkakunnan akkoja ovat he, jotka tallentavat viestejä ja tutkivat niitä kuin astrologit ja sitten "tietävä", kuka kukin on. Hyi!

        Olen luopunut rek. nikistäni juuri siksi, että kirjoitukseni muistuttivat liikaa jonkun toisen kohtaloita. En minä ole suinkaan niin erinomainen, etteikö joku voisi tuntea samoin, olla samaa mieltä tai sitten eri, riippuen aiheesta

      • *Kukkahame*
        puhumatta paras, mut kirjoitti:

        Minulla on kaksi rekisteröityä nimimerkkiä joita kumpaakaan en ole käyttänyt täällä, enkä tule käyttämään, vaikka tuossa päivällä luin erään kirjoituksen rekkautuneista "mehän emme pelkää mitään", me rekkautuneet.
        Pelko ei minuakaan vaivaa, en vain ole tottunut elämässäni siihen että joku todella tietää ja tuntee minut ja on valmis nimimerkittömänä ja tuhansilla erilaisilla nikeillä repimään muka minun elämääni ja persoonaa.

        Alkuun kun tulin palstalle olin puolikuntoinen, ja todella "uskoin" että täällä ikäisteni seurassa voisi huoletta keskustella.
        Varovaisesti ja ensin vain lukien liityin vähin erin ottamaan muutamiin keskusteluihin osaa, siinä huomasin ettei täälä kannata "esittäytyä", vaikka muutama kirjoittaja onkin mielenkiintoinen mielipiteineen.

        Totta sekin mitä joku käyttää aseena, kun ei vastata kaikille, en toki minäkään kaikille vastaan, syy voi olla sekin ettei minulla ole asiaan mielipidettä, on mielestäni turhaa teeskentelyä taholtani yrittää teennäistä vastausta.

    • Vastasit esko etana

      kai tuohon 12 18 viestiin, koska pikku nuolta ei edelliseen ole.

    • -1+1 ei ole 2

      Tähänhän sai kirjoittaa mitä mieleen tulee. Okei, tuli mieleen vuodelta 2005 Ahtisaaren vetämät Acehin rauhanneuvottelut Indonesiassa.
      Voi kuinka Ahtisaarta sai kuulla kunniansa ja väheksyttiin hänen taitojaan sovittelijana, ahnehan tuo vaan on jne.
      Näinkin silloin kirjoiteltiin: "Ennenkuin muste sopimuksessa kuivuu ovat Aceh-liike ja Indonesian hallitus taas sodassa keskenään. Tuskin kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja Acehiin lähetetään, se nyt vielä puuttuisi."
      Ei sieltä ole sen kummempaa kuulunut ja vuosia on jo kulunut. Ei näitä palstalaisten ennusteluja ihan todesta kannata ottaa, vaikka niitä syvällä rintaäänellä julistetaankin.

      • Juolahti mieleen että voisi tehdä kutaa käydä kylmävesiuinnilla. Sitten päsähti päähän...älä hyvä ukko vaan mene jorpakkoon. Hyvin viileä suihku ainakin virkisti hyvin. Ehkä pieniä sateita tulossa ensi viikolla.

    • Koulukiusatulle

      pojalleni äidiltä, joka ei pystynyt auttamaan, kun oli ansaittava leipää pöytään asuntovelkaiselle perheeleen, ja vuokra-asuntoon ei ollut mahdollisuutta. Ajattelen sinua joka päivä.

      " Jo vaihtuu aamuun hetket yön ja kuulen
      äänesi rakkain sylissä tuulen.
      Niin riennän aamuun äänesi mä kuulen,
      rauhan jo tulleen rakkaani mä luulen."

      • 60v. myöhemmin

        Hienosti kirjoitit koulukiusatun pojan äiti. Haleja sinulle toiselta koulukiusatulta, silloiselta pojalta. Olen vieläkin vihainen ja katkera, ettei kiusaamiseeni kukaan puuttunut. En mie siintä tramoittunut, mutta lisänä sekin oli.

      • Järkkyä
        60v. myöhemmin kirjoitti:

        Hienosti kirjoitit koulukiusatun pojan äiti. Haleja sinulle toiselta koulukiusatulta, silloiselta pojalta. Olen vieläkin vihainen ja katkera, ettei kiusaamiseeni kukaan puuttunut. En mie siintä tramoittunut, mutta lisänä sekin oli.

        "Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa"

        "Tytön pikkusisko joutui todistamaan järkyttäviä tapahtumia"

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288564868675.html

    • oot sie hää

      Oot sie Bilman,tuo yks sana tuo Bilmanin miun mieleen.

    • Tosi ON...on

      Varmasti meissäkin on koulukiusattuja, minä ainakin olen yksi.
      Opettaja ryssitteli ja kun naapurit näkivät meidän hapankaali lautasen pöydällä niin en edes muista mitä kaikkea siitä keksittiin.
      Pidän hapankaalista edelleenkin ja paistettuna se on vielä parempaa, keittokin tulee maukas ja voi lisätä vaikka makkaraa, joukkoon tulee ruokasampaa.
      Ternimaidosta paistettiin uunissa juustoa ja sekin oli sen asuinpaikan iso ihme, sitten sai lisänimiä näistä ruuistakin.

      Muutama vuosi sitten kävin siellä saattamassa luokkatoverin nurmityynylle eikä jälkeäkään enää ilkeilyistä ja joutavan puhumisesta, on se parannus siellä näkyvää.

      • kaupungissakin

        Minua kiusasi vain opettaja, totta, olin parempi oppilas kuin hänen tyttärensä, eikä muuta tarvittu, minua suorastaan väheksyi, vaan ei jäänyt traumoja.

        Katsokaa koivuja, ihanan vihreässä puvussansa ovat todella kauniita.
        Kesä tuli ukkoskuuron perässä.

        Kuinka kaunista luonto voikaan olla.
        Ajelin tuolla kantatiellä, ihailin koivujen auenneita lehtisilmuja, annoin auringon lämmittää poskea sivulasin läpi ja kuuntelin radiosta ajankohtaisia asioita. Ne kyllä osin kulkivat korvien ohi, maisema vallitsi mielen ja kielen.

      • Matamimimmi
        kaupungissakin kirjoitti:

        Ryssä sanasta on tehty haukkumasana, samoin sanasta neekeri.
        Eivätkö venäläiset tiedä, että sana on ruotsinkielellä ryska ja englanniksi russian.
        Kukaan ei kiinnitä huomiota jos meillä päin sanotaan, että onpa hieno auto, siinä on ryssän rekkari.
        Kun mennään käymään Venäjällä mennään ryssiin. Toisaalta taas jos joku asia epäonnistuu, sanotaan, että se ryssittiin.
        Onhan venäläisilläkin suomalaisille oma "haukkumasanansa". En tiedä miten se kirjoitetaan, mutta kuuulostaa :tsuhna.
        Minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään ryssiä vastaan. He käyttäytyvät täysin korrektisti ainakin täällä rajakaupungeissa ja kunnissa käydessään. Samoin sanotaan naapurustoon muuttaneista venäläisistä. Ei käytetä sitten ryssä-sanaa, jos se kuulostaa pahalta.

      • Venäläisiä on Suomes

        sa jo 60 000 henkeä, ja lisää pukkaa koko ajan...

    • VOIKOHAN olla

      mitään ällöttävämpää ääliötä kuin koulukiusaaja, joka pyrkii saamaan ison sakin mukaansa kiusatakseen jotakuta?

      Ainakaan minä en sellaista keksi.

    • Padam!

      Kyllä on! Se joka menee siihen mukaan.

      • Matamimimmi

        Minäpä en koskaan mennyt mukaan kiusaajien jengiin. Saattaa kuulostaa omahyväiseltä, mutta uskalsin aina puolustaa sorrettua.

        En tahtonut kaveerataan kiusaajan kanssa, vaan sanoin jopa tyyppiä kusipääksi vastoin naamaa. Ei mitään hyvää käytöstä, mutta olin aika peloton pieni tyttö

      • Minä halveksin

        suunnattomasti jo silloin niitä kaveeraajia jotka kiusaajan perässä samaa tekivät. Oikeita nilviäisiä!

      • kaisu-liisa
        Matamimimmi kirjoitti:

        Minäpä en koskaan mennyt mukaan kiusaajien jengiin. Saattaa kuulostaa omahyväiseltä, mutta uskalsin aina puolustaa sorrettua.

        En tahtonut kaveerataan kiusaajan kanssa, vaan sanoin jopa tyyppiä kusipääksi vastoin naamaa. Ei mitään hyvää käytöstä, mutta olin aika peloton pieni tyttö

        Minua kiusattiin. Mutta pääkiusaaja oli kuin sula voi, kun kaksin kesken kanssaan juttelin.
        Silloin sen ymmärsin, kiusaaja on raukka.
        Muttei se lohduttanut, kun seuraavan kerran jouduin kiusatuksi.
        Jos olisin tiennyt, olisin kertonut pääpukarille, että vanhempamme olivat olleet ystäviä.

        Kiusaaja tarvitsee hovinsa, uskaltaakseen urotöihinsä. Sitä en tiedä, mitä hovinarrinsa saavat. Eivätkö vain uskalla olla olematta mukana hulluudessa?
        Niinhän kai Natsi-Saksassakin oli, jos ei ollut mukana, sai napin otsaansa.
        Itse en ymmärrä, enkä usko, ettei ihminen jo pienestä pitäen tietäisi hyvän ja pahan eroa.
        Mutta sen toteuttaminen vaatii selkärankaa.

      • Täällä netissäkin

        sama ilmiö, entinen koulukiusaaja jatkaa "uraansa".

      • Hyvin kirjoitit,
        kaisu-liisa kirjoitti:

        Minua kiusattiin. Mutta pääkiusaaja oli kuin sula voi, kun kaksin kesken kanssaan juttelin.
        Silloin sen ymmärsin, kiusaaja on raukka.
        Muttei se lohduttanut, kun seuraavan kerran jouduin kiusatuksi.
        Jos olisin tiennyt, olisin kertonut pääpukarille, että vanhempamme olivat olleet ystäviä.

        Kiusaaja tarvitsee hovinsa, uskaltaakseen urotöihinsä. Sitä en tiedä, mitä hovinarrinsa saavat. Eivätkö vain uskalla olla olematta mukana hulluudessa?
        Niinhän kai Natsi-Saksassakin oli, jos ei ollut mukana, sai napin otsaansa.
        Itse en ymmärrä, enkä usko, ettei ihminen jo pienestä pitäen tietäisi hyvän ja pahan eroa.
        Mutta sen toteuttaminen vaatii selkärankaa.

        Kaisuliisa, tuollaista rataa se Natsi-Saksassakin eteni.

        Koulukiusaus on sitä samaa. Samoin netti-ilkeily.

        .

    • silloin siitä kauan
      • missä kuljetkaa

        vieläki kaipaan,

    • Burghat ja imaami

      "Burghat EI sovi suomalaiseen kulttuuriin, Suomessa naamiota käyttää vain rikolliset jotka ryöstää kaupoja ja pankkeja, heidät otetaan kiinni ja pannaan vankilaan, sama tehdään burghan käyttäjille, koskaan ei tiedä kuka naamion takana on, onko mies vai nainen,
      avoimuutta vaadimme myös muslimeilta,
      jolle Suomen säännöt ja laki ei sovi, poistukoon maasta."

      Suomalaiset ovat niin liikuttavan sinisilmäsiä!i

      Googlesta hakusanalla imaaami löytyi tämä:

      "Koraanin opetuksista potkut sosialidemokraateista Ruotsissa, Suomessa imaami demarikunnallispoliitikkona
      Yle Uutisten selvityksen mukaan suomalaispuolueet eivät pohtineet islaminuskoisten jäsentensä sopivuutta puolueen johtotehtäviin. Islam ja pohjoismaiset arvot ovat törmänneet Ruotsissa, missä sosialidemokraattinen puolue erotti puoluehallituksen muslimijäsenen, koska tämä oli järjestänyt naisia ja homoseksuaaleja halventavia tilaisuuksia."

      Arvoa annetaan Ruotsiss omille ihmisille, ja etenkin naisille. Kannatetaan!
      Naiset ovat ne, jotka uusia ihmisiä synnyttävät.
      Heille pitää antaa arvo ja kunnioitus!

      Kannatetaan!

      • Matamimimmi

        Täällä meidän kulmilla suomalainen nainen oli mennyt naimisiin islaminuskoisen kanssa. Eikö vaan tämä "ajatollah" vaadikin vaimoaan pitämään tummaa pitkää kaapua ja huivia joka peittää joka ainoan hiuskarvan.
        Oikein suututtaa. Suomi on miesten ja naisten tasa-arvomaana esimerkiksi kelpaava aivan maailmanlaajuisesti. Meillä naiset saivat ensimmäisenä äänioikeuden, eikä ukot yleensä määrää miten pukeudutaan.

    • ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´

      Tasa-arvoa on se, että jokainen saa pukeutua haluamallaan tavalla.

      Suuttuminen = viha tuhoaa ihmisen. Sodat syttyvät suuttumisen takia, murhat tapahtuvat suuttumisen takia.

      Hae apua, saatat olla vaarksi muille.

      • Pisteviivaa käyttävä

        taitaa itse olla suuttunut, ja mikä vielä pahempaa:
        suomalaisia, omaa kansaansa vihaava.

      • Tuo on totta!
        Pisteviivaa käyttävä kirjoitti:

        taitaa itse olla suuttunut, ja mikä vielä pahempaa:
        suomalaisia, omaa kansaansa vihaava.

        Jokainen suuttuu joskus, kun on aihetta. Mutta viha
        onkin eri asia, sitä ei pisteviivankaan
        kannattaisi noin paljoa sisällään pitää!

      • Matamimimmi
        Tuo on totta! kirjoitti:

        Jokainen suuttuu joskus, kun on aihetta. Mutta viha
        onkin eri asia, sitä ei pisteviivankaan
        kannattaisi noin paljoa sisällään pitää!

        Pisteviivalle tahtoisin sanoa, että sodat taitavat syttyä harkitun, suhteellisen pitkäaikaisen laskelmoinnin tuloksena. Ei meidän maahammekaan hyökätty talvisodan alkaessa suuttumuksen takia, vaan hyötynäkökohtia harkiten. Silloinen Neuvostoliitto sai Enson tehtaat, Petsamon nikkelikaivoksen, ja Karjalan kannakselta upeat maa-alueet, sekä maata koko itärajamme alueelta.Tulipa taas mieleeni, ja oikin suututtaa, mitähän varten naapuri maata haali, onhan sillä sitä. Eri asia taas onkin pystyvätkö hoitamaan maa-alueitaan.
        Pisteviiva kehoitti minua hakemaan apua suuttumusongelmiini. Kysynkin nyt häneltä minkälaatuista apua hän on saanut ja onko auttanut?

    • ihana,
    • ajankohtainen,
    • *Kukkahame*

      Hiljaista on kuin huopatossutehtaalla, no pitäähän joskus pitää paussia.
      Kävin jo leikkaamassa muutamia oksia ja tutkin muutenkin istutuksiani, lämmintä ei vielä ole 10 paikkeilla kunhan aurinko pääsee pilviverhon takaa hommiin saadaan lämmintäkin.
      Pääskyjä tähyilin taivaalta muttei yhtään havaintoa vielä.
      Tässä lähellä on kaksi isoa hevostallia ja hyönteissyöjien pöytä on nk katettu, täällä pesii paljon noita taitolentäjiä.
      Toivotaan että pian kuuluu pääskyjen tuttua ääntä.

    • Entä burkha Suomessa

      Burgha? - Ei missään nimessä. Sitten Mustanaamio, Zorro, Hämähäkkimies, jne. Poppamiehet susinaamioineen, ei!

      Suomessa olemme sietäneet Joulupukin naamioita, mutta tämä ei johdu siitä, että Korvatunturin keisari olisi leikannut muorilta jo vauvana pimpsun pois.
      .Kysymyksessä on enon rokonarpisten kasvojen peittäminen, mikä pienimmillekin tekisi mahdolliseksi joulun petoksen selviämisen.

    • Allah ??

      Sen maan, johon jalka astuu, on Allah luvannut muslimeille. saahan sitä sitten käyttää omaa asua. Suomi myydään pala palalta venäläisille. taitaa tulla ristiriitaa maan omistuksesta aikanaan.

      "Tappakaa vääräuskoiset !"

    • Ei sovi purkkha

      Ei bukhaa ei !!!

      Ei sovi, ne pelottaa lapsia ja tulee pääsiäisnoita mieleen.

      Risu vielä käteen ja virpomaan!

      • Matamimimmi

        Meillä on täällä päin Suomea sellainen ilma, että pelkän Burkhan ajatteleminenkin läkähdyttää. Lämmin ilma on, melkein kuuma. Bikinit laitankin ulkotöihin. Selluliittejä ei näe kuin ukko, ja hän on tottunut.

      • reporankamies

        Viileähkö ilmavirtaus esti vielä ulkoilman lämpenemisen sietämättömäksi. Tos toivoa saisin, minulle riittäis enimmilläänkin 22 C. Liika porotus kuivattaa maan, teettää maastopaloja ja ihmisten hukkumisia.
        Mut ei; on tyydyttävä siihen mitä tulee. On taas selvitty pimeästä ja kylmästä talvesta, nyt on aika nauttia aurinkoisesta alkukesästä.

    • Ihana kesä on nyt meilläkin . Ja ihmiset on paljon hymyilevämpiä ja pysähtyvät jutteleen kun Jerrycottoninkanssa ulkoillaan .
      Nyt naatitaan .

    • pahalta tuntuu,

      suuri huoli suomen tulevaisuudesta ja oman maan nuorista ,
      jutta ja jyrki ovat osanneet sössiä suomen asiat todella huonoon jamaan.

      On kuin puukkoa väänettäisiin suomalaisen sydämessä,
      niin karvasta on todellinen EU politiikka suomessa,
      meitä suomen kansalaisia on petetetty pahemman kerran,
      nyt voimme vain odottaa seuraavia vaaleja, joissa kansamme saa sanoa oman mielipiteen nyky poltiikkaan ja sen suuntaan,

    • Eikö olekin fantas-

      tista?

    • *Kukkahame*

      Esterin päivä jaksaako olla Esteri vetistelemättä ja jättää sateet tarjoilematta.
      Viileältä tuntuu aamu, ei siellä 'tiluksia' kauan viitsinyt tarkkailla, sitten iltapäiväkahvia juodessa voi luoda tarkemman katseen kevään ensikukkijoihin.

      Tänään pitänee käydä katsastamassa onko tämä arktinen hanhi uiskentelemassa 'etelän' vesillä, olisihan se mukavaa tavata vanha tuttu!

      Aamukahvi maistui oikein mahtavan hyvältä.

      • Piti oikein tarkistaa tuo kukkiksen Esterin nimipäivä. Kyllä, on se Essi, Ester. Sattui oleen vanha kalenteri v. 2010. Näytti olleen sunnuntaki, silloin.
        Nyt maassa on kosteutta riittävästi lehtipuiden verhoukseen. Jopa wanha rouva, suuri vaahterarypäs on alkanut sääda kesäpukua ylleen.
        Joku tutkija oli huolissaan itikoiden selviämisestä siinä tapauksessa, ettei viikkoihin sataisi. Sanoi; jos niiden tarvitsemat kosteikot kuivahtavat, niin itikoita olisi vain vähän. Ei isokaan harmi!
        Muutamia vuosia sitten osassa Ruotsia vallitsi runsaiden sateiden takia ankara tulvakesä. Itikoita oli niin maan perusteellisesti, että ihmiset joutuivat suojautumaan niiltä.

      • *Kukkahame*
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Piti oikein tarkistaa tuo kukkiksen Esterin nimipäivä. Kyllä, on se Essi, Ester. Sattui oleen vanha kalenteri v. 2010. Näytti olleen sunnuntaki, silloin.
        Nyt maassa on kosteutta riittävästi lehtipuiden verhoukseen. Jopa wanha rouva, suuri vaahterarypäs on alkanut sääda kesäpukua ylleen.
        Joku tutkija oli huolissaan itikoiden selviämisestä siinä tapauksessa, ettei viikkoihin sataisi. Sanoi; jos niiden tarvitsemat kosteikot kuivahtavat, niin itikoita olisi vain vähän. Ei isokaan harmi!
        Muutamia vuosia sitten osassa Ruotsia vallitsi runsaiden sateiden takia ankara tulvakesä. Itikoita oli niin maan perusteellisesti, että ihmiset joutuivat suojautumaan niiltä.

        Onkohan noilla itikoillakin tässä maailmassa muuta tärkeää tekemistä kuin imeä verta meistä, tietty ne jotka pistää ovat naaraita ja ovat veren ansiosta lisääntymiskykyisiä.
        Jos nyt yksi kesä jää pieneksi itikkamäärältään on seuraava kesä sitten sitäkin runsaampi, näiden otusten munat odottavat kiltisti vettä kehittyäkseen ärhäköiksi pistäjiksi.

        On tässä ilta-auringon paisteessa niin rattosaa näpytellä, on valoa ja ulkona jo melkein sireenin kukkatertutkin kukkaan puhkeamassa.

      • ** **
        *Kukkahame* kirjoitti:

        Onhan niillä tärkeä osa olla lintujen ja muiden pieneläinten ravintona.

    • SK Suomen Kuvalehti

      Yhdysvallat vallankumouksen partaalla?
      Tuoreen Fairleigh-Dickinson yliopiston mielipidetutkimuksen mukaan 29 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että kansalaisoikeuksien turvaaminen saattaa vaatia aseellisen vallankumouksen lähivuosina.

      Tutkimuksen tarkoitus oli tutkia amerikkalaisten kantaa aseisiin ja aselainsäädäntöön Sandy Hookin tragedian jälkeen. Tutkijat halusivat selvittää, miten usko aseellisen vallankumouksen mahdollisuuteen sekä skeptisyys Sandy Hookin kouluammuskelun virallista tarinaa kohtaan vaikuttavat mielipiteisiin aselainsäädännöstä. He käyttivät tutkimusta valottaakseen eroja pääpuolueiden kannattajien välillä.

      Demokraateista 18 prosenttia uskoo, että aseellinen vallankumous kansalaisoikeuksien turvaamiseksi saattaa olla tarpeellinen lähivuosina.

      • Amerikka on liian

        suuri liittovaltio. Epäoikeudenmukaisuus eri alueiden ja ihmisryhmien välillä tuottaa hulluutta.

    • Ei burkha-tyyppejä !

      En hyväksy! Sosiaalisessa mielessä se kaapu toimii kantajaansa vastaan kaikilla tasoilla kertoen mm., että hän ei joko halua näyttäytyä/ei saa näyttäytyä / ei ymmärrä asiaa
      / ei kiinnosta sen maan tavat johon hän on tullut "pakoon" oman maansa huonoa kohtelua.

      Yleisesti ottaen, kaikkien pitää olla tunnistettavissa - miten ketään jolla on musta kamgaspussi päässään, voi tunnistaa.

      Lisäksi burkha viestii siitä että kantaja ja / tai lähiomaiset ovat vanhoillisia, mahdollisesti fundamentalisteja.

      En näe syytä edes sille, että sentyyppisiä tapauksia asutetaan Suomeen lainkaan.

      Ylipäätäänkin useiden muslimien tapa ylenkatsoa kantaväestöä saa minut näkemään verenpunaista.

      Vastenmielistä, että töitä pienellä palkalla pakertavien pitää maksaa burkhatkin. Nämä burkha-tyypit eivät nimittäin tule ikinä, ei ikinä, menemään tai tekemään mitään työtä josta tuloveroa maksettaisiin.
      Heidän ainoa funktionsa on lisääntyä ja tuottaa lisää burkha-tyyppejä.
      Vastenmielistä kertakaikkiaan.
      EI ikinä burgha -tyyppejä Suomeen.

      ajatelkaapa burgha naista tai miestä vanhainkodissa hoitamassa vanhuksia,
      kaikki vanhukset olisivat kauhun vallassa, ku naamioitu hahmo syöttää ja pesee heitä,
      kuinka epäkiitollinen vaate muutenki on, esm. liikuminen on hankalaa, puhumattakaa mistään työnteosta.

      • Matamimimmi

        Karmea vaatekappale. Kerroin tuntevani suuttumusta kun suomalainen nainen kulkee pitkässä viitassa kesähelteelläkin ja on laittanut päähänsä huivin, mikä takuuvarmasti peittää joka ainoan hiuskarvan.
        Minulle vastasi joku pisteviivaa nimimerkkinä käyttänyt, että minun pitäisi hakeutua vihamielisyyteni takia saamaan apua, saatan olla hänen mielestään ympäristölleni vaarallinen.
        Mistäpä sitä voi varmasti tietääkään, jos vaikka joskus kimpaannun ja käyn siihen muslimiäijään käsiksi, joka on tullut Suomeen, mennyt suomalaisen tytön kanssa naimisiin ja melko varmasti vaatinut vaimoaan pukeutumaan
        "säädyllisesti". Yhdessä he kulkevat kauppamatkalla, missä mies valitsee ruuat ostoskärryyn. Vaimo paimentaa lapsiliutaa, ainakin neljää, suloisen näköisiä tummasilmiä, mutta todella vilkkaita.

        Kyllähän meillä suomalaisilla naisilla on tyytyväisyyden aiheita monia, yksi on tasa-arvo miehiin verraten, siis yleensä.
        Väliin pitää ainakin minun suitsea itseäni, etten puhu miehelle, mitä sylki suuhun tuo, kun pakkaa välillä tulemaan ihan saarnaksi asti. Kävin tuolla viereisellä palstalla lukemassa, minkälaista perhe-elämää voi Afrikassa vallita.
        Täytyy kiittää kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei meikäläinen ole tällä temperamentillaan sinne syntynyt.

        Kai minutkin pitäisi määrätä kasvatuslaitokseen, kun tahtoo suutahtaminen liian usein yllättää, mutta onneksi se ei kestä kuin hetken.
        Täällähän niitä saa kuulla "totuuksia". :))
        Suomi voitti, ainut ottelu, jonka nyt olen katsellut. Kannatti siis!

    • Suomi ol ensimmäinen

      maa Euroopassa, jossa naiset saivat äänioikeuden.

      Suomalaiset ovat kunnioittaneet naisia, samoin naiset miehiä.

      Suomalaisten uskonto oli myöskin todella kaunista ja upeata,

      Ukko Ylijumala, Ahti meren jumala, Ahdin vaimo Vellamo,

      metsän jumala Tapio ja metsän emäntä Mielikki, metsän tytär

      Tellervo...

      Luonto on merkinnyt suomalaisille todellakin paljon!

      .

    • *Kukkahame*

      Kerronpa mitä tiedän lapsuusajan tarvikkeista ja ammateista.
      Teuraskarjan nahkat parkittiin ja niistä valmistettiin jalkineita, rukkasia, vöitä
      Myös turkisnahat käytettiin tarkkaan, jopa koira nyljedttiin ja nahasta sai rukkasia, hattuja ja fällyjä, ja varmasti paljon muuta.
      Parkitsijan ammatti oli arvostettu, muutamat kyläläiset kuorivat pajuja ja myivät ne nahkurille, kaikki nahkaan liittyvät ammatit oli samalla kylällä ja suutarit joita oli kaksi olivat sotainvalideja.
      Myös seppiä oli kaksi, he valmistivat jopa lukkoja ja nyt ne isoavaimiset lukot ovat keräilijöiden suuressa suosiossa, myös sirpit ja viikatteet taottiin kyläseppien pajoissa ja paljon muitakin tarve-esineitä.
      Tarvittiin uusia vaatteita ja ompelijat tekivät mittojen mukaan, valmiita vaatteitakaan ei sodan jälkeen kaupoissa ollut.

      Siksi tämä koska metsäkansaa ja luonnonvarastaloutta on ollut minunkin lapsuudessani, olenhan asunut varhaislapsuuteni maaseudulla.
      Aina kun sisaruksien kanssa tavattiin muisgteltiin näitä lapsuusaikojen arkia ja töitä
      isä oli monessa työssä ja askareessa taitava, oli aina saatavilla koska hänen liikkumisensa oli hyvin vähäistä.
      Tarkassa muistissa ovat työt ja asiat säilyneet, ja joskus pyrkivät pintaan sellaisella voimalla että ihan hyvä näistä on kirjoittaa, eikä unikaan tunnu vaivaavan kun naapurin kanssa taas tuli kahvia ryystettyä.

      Metsäkansaa olemme puu ja tuohi ovat loistavia raakaaineita.

      • Matamimimmi

        kaikenlisäksi entiset työkalut ja huonekalut olivat kestäviä. Naapurissa on pitkälti yli sata vuotta vanha tuvan pöytä ja penkit. Minun lapsuudenkodissani nk. hellakoukku, eli pitkävartinen lapion tapainen, jolla vedettiin hiiliä uunista. Kaikki oli "omatekoisia", eli kylän seppä ja puuseppä mestaroineet . Nykyisin kaikki on jotenkin kertakäyttöistä, mutta niinkuin jo jossain ketjussa aikaisemmin sanoin, niin täytyyhän kaupan kannattaa. Muistaakseni mainitsin esimerkkinä sukkahousut, jotka ovat lähes kertakäyttötavaraa.

    • Atolfia

      Tuon ajan minäkin hyvin muistan. Vaikka olen kaupunkilaislapsi, vietin maalla kaikki kesät. Isossa talossa oltiin aivan omavaraisia.
      Kaikki siellä itse tehtiin, paitsi sokeri ja kahvi, jotain mainitakseni, ostettiin kaupasta, joka oli kilometrien takana, ei sinne usein lähdetty.

      Puuttuakseni vielä noihin kaapuihin pukeutumiseen, juuri eilen edelläni kulki mustaan ylipään olevaan pitkään kaapuun pukeutunut henkilö. Jotenkin hätkähdyttävä näky näillä leveysasteilla. Sääliksi käy naisihmistä, jonka on pakko pukeutua noin, oli kylmä tai lämmin. Eikä se ole mielestäni aivan turvallistakaan kanssa ihmisille. Kaavun sisällähän voi olla vaikka minkälainen terroristi. Kasvot näkyivät, mutta ei niistä oikein pystynyt sanomaan, kumpi oli kaavun sisällä, mies vai nainen.

      Olen edelleen sitä mieltä, että maassa maan tavalla tai maasta pois. En minä vihainen ole tuollaisen pukeutumisen takia, mutta ei oikein sovi keskuuteemme. Onneksi aivan umpinaisia kaapuja meillä on näkynyt hyvin vähän.

    • Liisa.sal lähdössä

      varhain! - Olette kuin sisariani kaikki, Matamimimmi, Kaisu Liisa ja Kukkahame, Atolfiakin, - niin tutun tuntuista! - Tuntuu hyvältä kuulla puhuttavan näistä vanhoista asioista! Jostain luin teidän kahden ensimmäisen mielipiteitä euroviisuista ja missikisoista, ja kyllä olen jättänyt ne myöskin ja juuri Lordin jälkeen euroviisut, vaikka voitto Suomeen silloin tulikin! Nyt pitää mennä pukeutumaan! Iloista perjantaita! :)

    • ullamirjami****

      mieleeni juolahti paljon samaa lämpöö mitä monet jo sanoivatkin kun muistelitte näitä "pulaaikoja " sodan jälkeenOlen saman kokenut ,kun olen senajan lapsia minäkin .
      Mutta jotain olen oppinut ,jotain joka on monella vaikeaa hyväksyä . -- Suomalaist on ollut eristäytyneenä kauan --ei ollut näitä-- "rättipäitä" tai "värivikasia" miksikä heitä on kutsuttu ---kun on puhuttu ulkomaalaisista - Niinmys minäkin .
      Mutta maailma muuttuu -- sille emme me voi mitään . On vaan koitettava sopeutua muihinkin ihmisiin

      . Minäkin ensiaikoina kun kirjoittelin täälä ja tuli julki että olen asumassa Ruotsissa ,sain aika hävyttömiä kirjoituksia kuinka olen hylännyt synnyinmaani . -- En suinkaa ole , Olen Suomalainen niinkauan kun elän

      Ja ne jotka tulivat tänne nuorena työnperässä ,ovat nyt eläkeläisissä ja minä olen heidän historiaansa tutustunut .
      On vaan hyväksyttävä heidät , ja en hyväksy rasistisia mielipiteitä -

      Hallituksien on vaan pidettä vä huoli näistä joita on tullut turvapaikkaa hakemaan . Ja saatava heidän elämänsä jotenkin kuntoon -- työ on paras lääke -- että saavat elämästä jossain alun .

      Olen nyt jo loppusuoralla -- ja ne v jotka olin Suomessa ja tein 16vuotiaasta työtä , on ollu kovinta aikaa elämässäni .
      Olen kohta ,ensivuonna 80 ja kiitollinen elämälle -- kaikki on nyt hyvin --mutta kyllä siihen on saanut tehdä töitäkin --Onni on seurannut minua -- Uskon johdatukseen -- en mihinkään uskonon aivopesuun -- se on vaan niin yksinkertaista että jonkinlainen Karma on minullakin on siihen uskon.

      • Matamimimmi

        Minä en halveksi Ruotsiin muuttaneita ihmisiä, johtuu osaksi ehkä siitäin, että sisar ja velipuoleni ovat asuneet vuosikymmenet läntisessä naapurimaassamme. Työn perästä sinne lähes kaikki suomalaoset ovat menneet. Muistammehan Jukka Kuoppamäen laulaneen laulun :Sininen ja valkoinen. Siinä sanottiin mm. "Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien".
        Ullamirjami uskoo karman lakiin, mikä on sama kuin uskoa syyn ja seurauksen lakiin. Raamatussa sanotaan: "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
        Rasismista on pakko sanoa, että harmikseni olen löytänyt itsestäni pienen inhottavan rasistin. Suhtudun ennakkoluuloisesti maahamme muuttaneisiin muslimeihin. En todellakaan osoita sitä millään tavoin ulospäin, mutta on vaikea mielessään hyväksyä sitä, kun muslimit tahtovat muuttaa meidän suomalaisten käytäntöjä. Mielestäni maassa on elettävä maan tavalla.

    • Juolahtanut

      Siis sitä, mitä mieleen juolahtaa! Wau, minun milelityylini. Nyt aloitan, ilman jarruja siis:
      Siis tämä on alku ja se alkaa näin, että ilmoitan tämän olevan alun. Sitten jatkan kuten huomannet. Jatkantällä kertaa silleen, että kerron vaikka, mitä mun pitäis nyt tehdä. Pitäis mennä tuohon pihalleni aurinkoa ottamaan. Siis makaamaan pikineissä tai melkein pikineissä, jotta auringon parantavat säteet mun wanhaa kurttuista nahkaani hellisvät ja D-vitamiinipitoisuus minussa kasvaisi, ettei riisitauti tulisi. Ja jotta kalsiumi paremmin minuun imeytyisi, ja että tulisin ruskeaksi.
      Maattuani sopivan ajan siinä, voisin vaikka tulla tähän kirjoittamaan lisää, jotain muuta tärkeää. Voisin ehkä käsitellä perussuomalaista politiikkaa, Kreikan talouden tilaa, Kataisen touhuja, ja ainakin EU-katsaus pitäisi tehdä. Unohtaa ei tulisi alkuperäiskansojen tilannetta siellä sun täällä, jääkiekon MM-kisoja, Lähi-Idän kriisiä Syyrian tapahtumien valossa. Ja tuliko nyt oikea missi valittua Suomeen? Entä kuka lopultakin murhasi Olof Palmen, John Kennedyn ja oliko Marilyn Kennedyjen lempiystävä? Ei lopu juolahtamiset. Kiitos kun saa ne tänne julkituoda.
      Voihan nenä, taas juolahtaa tuo mun kasvamaa. Siihen juolaa villinä puskee.

      • Matamimimmi

        Kun siellä auringossa köllöttelet, niin jospa juolahtaisi mieleesi vaikkapa Suomen hallituksen ministerivaiho ja kiero. Katselin tekstiteeveetä ja totesin, että Jutta Urpilainen panee toimeen puolueensa profiilinkohotustoinet. Jukka Gustafson palaa kansanedustajaksi opetusministerin toimestaan. Maria Cuzenina Rickharson myöskin luopuu peruspalveluministerin salkustaan Pia Viitasen, vai oliko se Susanna Huovisen hyväksi.

        Naiset siis jyrää Hallituksen jatkossakin.
        Juolahti mieleeni ...ja paljon muutakin, mutta kaikkia ajatuksiani en ehdi ilmaisemaan.

    • Mitet.ti.jä

      Gustavsson ja MGR kansanedustaja riveihin ja uudet pontevammat tilalle.
      GTein oksasaksille saman, vanhat pois ja uudet tilalle, kyllä leikkaa taas,
      liekkö tuosta politiikasta muuta apua minulle ollutkaan.

      • Liisa S.

        Olipa tuulinen päivä, aurinkoinenkin, ulkoiluun meni tasan neljä tuntia, mutta matkat sitten päälle ja loppujutteluhetket vielä.
        Kiittelin ystävääni, joka soitti minulle pyytäen mukaan, sillä tänään en itse olisi varmaan tullut lähteneeksi, kun siivoushommiakin vieä riittää.
        Kun kuljen ulkona nurmikoilla, ne tuntuvat niin tutuilta lapsuuden paimenessakäyntieni takia. Jotain niin hyvää on juuri siinä, että vieraantuminen lapsuudenkokemuksista vähenee, tulee tunne että tämä on se sama maailma kuin silloinkin.
        Kun emme olleet yksin, vaan nuoremman siskoni kanssa, niin keksimme koko ajan kaikkea hauskaa silloin, kun lehmät ja vasikat makasivat päiväunillaan.
        Mutta silloin kun lehmät tai vasikat yrittivät kaurapeltoon. tarvittiin nopeata eteenmenoa. Opimme juoksemaan nopeammin kuin ketkään muut.
        Meillä oli hyvät eväät mukana. Keksimme tarinoita ja leikkejä, luovuutemme kukoisti.
        Ja tuotuamme sen ison lauman sieltä kaukaisilta laitumilta illalla kotiin, oli tunne, että me teimme sen! Olimme hyödyksi! Me pystyimme siihen!
        Ilalla olimme joella naapurin Tuulian ja muidenkin lasten kanssa uimassa. Sitten nukkumaan, kyllä uni maistui.

      • "Päiväunet" olivat
        Liisa S. kirjoitti:

        lehmien ja vasikoiden lepoa maaten, mutta ne märehtivät ruokaansa, jonka olivat aamupäivän aikana syöneet, sen aikana.

      • Kasvinsyöiäeläimet
        "Päiväunet" olivat kirjoitti:

        lehmien ja vasikoiden lepoa maaten, mutta ne märehtivät ruokaansa, jonka olivat aamupäivän aikana syöneet, sen aikana.

        olisikin hauskaa nähdä niitä oikeasti 'päikkäreillä'.
        Mutta kyllähän lehmillä suut käyvät koko ajan, kun ne lepäävät. - Kengurutkin ja hirvet kuuluvat märehtijöihin.
        Wikipediasta:
        Märehtiminen on osa eräiden kasvinsyöjäeläinten ruoansulatusta. Etumahojen mikrobitoimintaan perustuvan ruoansulatuksen etu märehtijöille ja muille märehtiville eläimille on mahdollisuus nopeampaan syömiseen ja saada enemmän liukenevia ravintoaineita selluloosapitoisesta ravinnosta kuten heinästä.
        Märehtivät eläimet eivät pureskele syömäänsä ravintoa huolellisesti ennen sen nielemistä. Osaksi hienonnettu ravinto menee nieltäessä pötsi-mahaan, johon se varastoituu ja missä se pehmenee mikrobitoiminnan ansiosta. Nämä mikrobit pilkkovat ruuansulatuksen myöhemmissä vaiheissa selluloosa- ja hemi-selluloosakuituja rasvahapoiksi ja muiksi imeytymiskelpoisiksi ravintoaineiksi.
        Märehtiminen alkaa eläimen nopealla uloshengitysliikkeellä kurkun ollessa suljettuna. Rintakehän sisäpuolelle ja siten siihen osaan ruokatorvea syntyy alipaine, joka imaisee ravintomassaa pötsi-verkkomahasta ruokatorveen. Kun massa, ns. märepala, on ruokatorvessa, peristalttiset supistukset kuljettavat märepalan suuhun pureskeltavaksi. Hienonnettuaan märepalan eläin nielee sen uudestaan.
        Märehtimistä tapahtuu säännöllisin väliajoin silloin kun eläin lepää. Märehtimisen aikana (kuten yleensäkin pureskelun yhteydessä) erittyy runsaasti sylkeä, jolla on märehtivillä eläimillä erityinen merkitys sen pötsin sisältöä neutraloivan puskurivaikutuksen vuoksi. Sylkeä erittyy vuorokaudessa suurikokoisilla märehtijäeläimillä kymmeniä litroja."

      • mielen
        Kasvinsyöiäeläimet kirjoitti:

        kiintoista peristalttinen supistuskin joo

      • Hehee, joo, jo koulu
        mielen kirjoitti:

        kiintoista peristalttinen supistuskin joo

        aikoina puhuttiin suolen peristalttisesta liikkeestä, joka kuljettaa suolen sisällä olevaa ravintoa, ja alempana poistaa ulostetta.

        Hienosti toimii keho!

        :)

    • "tähtitaivas"

      Anna edes vähän, rakkautta tähän.....näin soi levy, jota en toivo tänne nyt laitettavan, koska minua inhottaa nuo levyn toisten valinnat.

      Ja miksi minua itkettää nyt?

      Minulla oli nuorempi mies, joka antoi sitä "pano" rakkautta ja 50-v on eri tehot, kuin70 .Muutoinkin meillä meni hyvin.

      Olihan hän koko kylän tunnetuin juoppo ja vaikeasti kävelevä, mutta aivan ihana ihmisenä, sillä kyllä hän pystyy kävelemään ilman näitä rollaattoreitaankin, mutta sitten tuli uusia naapureita!!!

      "Upeita" uroksia 70 v, jotka alkoivat tavoitella minua ja sitten alkoikin yleinen juoru, että minä käytän hyväkseni tätä "rakastani"???"Jollain tavalla"???

      Tulipahan musiikki Satumaa!

      "Sano että sä kaipaat",...,ja minua itkettää, sillä mitään tällaista kaipausta en saa mieheni kanssa enää, koska hän on sairaan mustasukkainen.

      Onhan tästä jo vuosia, kun lähdin pakoon aseuhkailuja, jolloin poliist vei mieheni putkaan, mutta aamullahan sieltä pääsee pois. Aseet tietenkin oli viety.

      Anteeksi purkaukseni oloistani. Mietin vain, olenko nyt uskoton ja joudunko sinne "kiirastuleen", vaan saanko käydä kuitenkin siellä "panolla" tämän nuoren uroon kanssa, vaan pitäisik???, no ei totta hiivatissa.

      Itseasiassa minä en todellakaan ymmärrä näitä musiikin "lataajia", sillä kuinka he otaksuvat, että joku voisi olla samoilla fiiliksillä??

      Tietenkään ei tarvitse avata musaa, mutta kun ilmeisesti jokainen osaa tehdä tämän haun omalla koneella ja oman mieltymyksensä musiikin suhteen, niin jotenkin tämä alkaa muistuttamaan näitä Mormonien ja Jehovan todistajien tunkeiluja jokaisen talouteen.
      No, näin tänään...

      • ***

        No minä taas en yhtään ymmärrä kommenttisi loppuosaa.

      • "tähtitaivas"
        *** kirjoitti:

        No minä taas en yhtään ymmärrä kommenttisi loppuosaa.

        sinulle ***

        Ei sillä ole mitään väliä, jos et loppua ymmärtänyt, sillä tuskin ymmärrät alunkaan todellisuuden.

        Eikös aloitus ollutkin jotain "mitä mieleen juolahtaa"?? Nyt juolahti tuollainen mieleeni, mutta yleensä olen aika tasapainoinen henkilö, joka en murehdi maailmanmenosta, vaikka sitä seurailenkin puolella silmällä tai korvalla.

        Tuossa musiikin lomassa kävin kyllä keräämässä nokkosia ja laitoin omaversion pannaria ja kävin jakelemassa niitä naapureille ja sain jopa uusia "tilauksia" myös karjalanpiirakoille.

        Mitäs näistä "panopuista", sillä....no, en jatka enempää, ettei bannia tulisi taas kaikille.

      • * * *
        "tähtitaivas" kirjoitti:

        Äitini teki usein juuri näihin aikoihin ruokaa nokkosista. Hyvää.
        En minä arvostellut, mutten ymmärtänyt tuota musiikki-hommaa.
        Täälläpäin oli aikoinaan leipomo, jonka karjalanpiirakat olivat tosi hyviä. Kaupan piirakat ei aina maistu miltään.
        Niiden kuoressa oli myös ruisjauhoja.
        Sitten lopetti liike toimintansa, kuin niin moni muukin pienyritys.

        Sinähän oletkin mukava naapuri, kun lämpimäisiä jaat muillekin. Meillä naapurissa rouva leipoi kerran hyvää piirakkaa. Laittoi sen ulkoportaille jäähtymään. Toisen naapurin koira oli päässyt irti, ja käynyt hotaisemassa koko piirakan suihinsa. Naurut siitä saatiin, ei leipurikaan suuttunut.

      • "tähtitaivas"
        * * * kirjoitti:

        No en minäkään...sitä musiikkia? Kävin vain kuutelemaan tuosta omasta soittimesta, kun täytyi valita naapurille oikeat Cd-levyt oikeisiin kansioihin, koska annan ne kaikki pois. No, siellä oli näitä nimettömiä, joita tuttavani oli nauhoittanut kirjaston levyistä....no olkoon, se on pitkä juttu tähän.

        Tietenkin sieltä tuli esiin jotain "liikuttavaa", joista sitten aloin hieman tunnelmoimaan. No, meni överiksi.

        Jotenkin on kyllä tuo "emokana" fiilis välillä päällä, koska asun yksin ja kuitenkin tekisi mieleni laittaa ruokaa useammalle, mutta hyvin otollinen ympäristö minulla on, sillä täällä asuu monia, jotka on kunnan ruokapalvelun piirissä.

        Olen katsellut niitä annoksia, jotka tuodaan kerran päivässä! "Irvistys tuli"" Minäkö muka joudun noilla elämään sitten tulevaisuudessa?? kamalaa!

        Taidankin aloittaa piirakka- ja pullanpaisto hommelin ihan oman mielenvirkeydenkin puolesta, sillä päiväohjelmani on aamukahvi ja netti uutiset tämä palsta. Sitten kirjojen lukua sängyssä ja välillä tupakalla, jossa täyttelen ristikoita ja sudokuja. Ruokaa joka kolmastunti..tai jotain...

        Illalla telkkarin tarjontaa tai kirjan lukua, nekin sängystä maaten, kuten ruokailunikin, koska minulla ei ole ruokapöytää.

        Näin on jatkunut jo muutama vuosi ja pelkäänkin, että erakoidun ja jämähdän tuohon sänkyyni. No, eipä sillä väliä, koska mikään ei tunnu enää kiinnostavan.
        Siksi hämmästyin itsekkin tuon musiikin suhteen, että jotain on viellä jossain,..siis niitä tunteita!

        Minä maksaisin mieluusti, jos naapurin rouva leipaisisi meillekin jotain hyvää.

        Kyllä ne tunteet on tallella, itselläni olen huomannut, että niille vain kasvaa kuori, jos niitä harvemmin käyttää. Itku on lähellä, kaipa sitä säälii itseään?
        Noista kotiintuotavista ruoista muistan, etteivät ne ainakaan ennen olleet mitenkään ruokahalua herättäviä. Isälleni niitä kuljetettiin.

        Eikö sinulla kipeydy niska ja kädet, jos luet makuulla?
        Joskus olen ajatellut, josko jokin ruokapiiri voisi toimia, vaikkapa samassa talossa olevilla. Vuoron perään laitettaisiin ruokaa. Tahtoo vain olla usein, kuin kerroit, että vanhuuttaan erakoituu. Yhteistyö vähenee.

        Vaalitaan tunteitakin, vaikkapa musiikkia kuunnellen.
        Jaksaisi vain yrittää.

      • Hyvä "tähtitaivas" ymmärrän sinua täysin . vaikka itselläni noi miesasiat ei olekkaan luistanu noin hienosti --vaikka jo 38v jäinkin leskeks -- mutta ,mutta --me jokainen ollaan niiiiin erilaisia . Ja mitä siihen musaan tulee -- nyt kaikki osaa avata sen ikioman Juutuupinsa --ja radiotkin pelaa internetinkautta --- tosiaan onkun olis avattava Jehovantodistajille ovensa ---äkun pakkosyötetään musiikkia täälä . Kiva että otit puheeks --joskus vaan on mitta täynnä .

      • "tähtitaivas"
        ullamirjami kirjoitti:

        Hyvä "tähtitaivas" ymmärrän sinua täysin . vaikka itselläni noi miesasiat ei olekkaan luistanu noin hienosti --vaikka jo 38v jäinkin leskeks -- mutta ,mutta --me jokainen ollaan niiiiin erilaisia . Ja mitä siihen musaan tulee -- nyt kaikki osaa avata sen ikioman Juutuupinsa --ja radiotkin pelaa internetinkautta --- tosiaan onkun olis avattava Jehovantodistajille ovensa ---äkun pakkosyötetään musiikkia täälä . Kiva että otit puheeks --joskus vaan on mitta täynnä .

        ullamummi ja mummin lapsi on Ulla

        Ihanaa, että otit tuollaisen asenteen. No ei todellakaan minulla mene n o i n h i e n o s t i, kunhan vain kerran kokeilin, että miltä se tuntuisi ja ei se tuntunut miltään, koska edes ihastusta ei ollut, puhumattakaan rakkaudesta.

        Kyllä lukaisin tuon utelun ja toteamuksen, että olen höperö, mutta olkoon. Jääköön hänellekin arvailujen varaan, kuka on panomies ja kuka panopuu!??

        Kyllähän siinä yritin hieman matkia tuota nuorisoa, josta kuulin tuon "panopuun" naisista, niin kehittelin oman versioni satunnaisesta panosta miehestä.

        Mitä hiivatin väliä on täällä tulla tuomitsemaan toisten elämää, koska kukaan ei tiedä, missä ympyröissä elämme?

        Olenhan minäkin "patavanhoillinen" siinä mielessä, että mitään sellaista uutta suhdetta en alkaisi, jonka joutuisin lapsilleni ja heidän lapsilleen tunnustamaan.

        Onneksi olen myös estänyt kaikki vierailut asuntooni ja voisin vain kuvitella tilanteen, kun mummi "makoilisi" jonkun miehen kanssa, kun lapsenlapsi fillaroi luokseni ekakerran???

        Koskaan he eivät ole myös nähneet minua edes hieman ottaneena ja se onkin hyvä raja minullekkin, joka tykkään joskus hieman ottaa.

        Onhan täällä joskus palstalaisilla "haku päällä", että "sängynlämmittäjää" kaivataan, kun on yksin, mutta minä en kaipaa sänkyyni ketään ja sekös ärsytti erästä "matamia", että mitä sitten ihan oikeasti tapahtuikaan??

    • *Kukkahame*

      Nokkoskeitto ja -letut ovat maukkaampia kuin pinaatista valmistetut koskaan.
      Nuoret nokkosen versot ovat hyvin maukkaita ja siitä saa myös rautaa, jota minun veressäni ei juuri koskaan ole edes tarpeeksi.
      Saksilla latvat poikki ja runsaalla vedellä huuhtelu, tehosekottimella tai jollain muulla vekottimella hienoksi ja ruuaksi.

      Kannattaa kokeilla.

      Nyt vain on niin ettei niitä vanhanajan saunoja ole eikä nokkoset kasva kuivassa maastossa.

      • oli harmaa mökki maalla

        Tuli tuossa mieleen, että sen ajan maalaistaloissa sauna oli ainoa peseytymispaikka, pesuvadin lisäksi, jolla voi naamaansa niin halutessaan kirkastaa. Meillä oli vielä savusauna. Ellei lauteiden penkkejä ensin pessyt, sieltä lähti kankku noessa.
        Sauna- tai pyykinpesuun tarvittava vesi kannettiin ämpäreillä lähteestä avotaivaan alla olevaan muuripataan. Sen verran kivien päällä, että lämmitys onnistui.
        Kurjaa aikaa naisten kannalta, jotka saivat ison pyykin huuhtoa jääkylmällä vedellä. Pesty pyykki jäätyi ulkokuivatuksessa kankeiksi kuin pellit. Vaikka kesät olivat kakaroista ihania, talven karuus latistaa muistot.

      • Matamimimmi
        oli harmaa mökki maalla kirjoitti:

        Koska kirjoitamme mitä mieleen juolahtaa, niin minulle juolahti mieleen, että onko nimimerkki "tähtitaivas" seitsemissäkymmenissä oleva naisihminen.
        Saa vastata jos tahtoo, mutta hämmästelyni ei edellytä vastaamista.
        Tuntui vaan niin höperehtimiseltä noista panomiehistä puhuminen.

      • Matamimimmi kirjoitti:

        Ei me olla kaikki samanikäisiä joku on jo vanha syntyessään -- se on niin monesta kiinni -- Jos on ukko vieressä saa sitä kaipaamaansa hellyyttä heti tarvittaessa -- Ja jos on sitä sorttia että ei tartte --niin sääliskskäy -- Ikä ei ole mikään mittari seksuaalisuudelle --

      • Matamimimmi
        ullamirjami kirjoitti:

        Ei me olla kaikki samanikäisiä joku on jo vanha syntyessään -- se on niin monesta kiinni -- Jos on ukko vieressä saa sitä kaipaamaansa hellyyttä heti tarvittaessa -- Ja jos on sitä sorttia että ei tartte --niin sääliskskäy -- Ikä ei ole mikään mittari seksuaalisuudelle --

        Kyllä sen kuuluisi olla mittari, siis iän, ei hellyyden ja seksuaalisuuden esteenä, mutta siihen liittyvien sanavalintojen suhteen. Tuntuu jotenkin törkeältä kun ikääntynyt ihminen puhuu panemisesta, panopuista jne.
        Tämä nyt oli vain minun mielipiteeni, en ole vanhana syntynyt, mutta joissain asioissa "konservatiivinen".

    • *Kukkahame*

      Tänäpäivänä savusauna pihapiirissä on luxusta, ja kuinkas muuten ''sisärengas'' viettää joka syksy yhden kokonaisen päivän tuollaisessa paikassa, toivotaan että tämäkään syksy ei tee tuohon poikkeusta.
      Lämmitys kestää monta tuntia, mikä nautinto se onkaan kun kymmenkunta isoäitiä istahtaa lauteille, välillä käydään 'jäähyillä' vilpolan puolella.
      Suuren maalaistalon pihapiiri on suojaisa ja rauhallinen kun vain sää on suosiollinen tuohon hommaan.

      Kun kuumille kiville heittää kuupallisen vettä saa hetken kuunnella kiuasurkujen soittoa, ja tuntea kuuman kietoutuvan koskeaan ihoon kuin tarttuen, tarpeeksi kuumasta nautittua tulee tungosta ovelle.

      • Matamimimmi

        Täällä meilläpäin on oikea savusaunabuumi. Kenellä on Saimaanrantatontti, niin on savusaunakin rannassa.Jos saunan lauteet täytyy ensin pestä noesta, niin eikö siinä jo väsy, niin että saunasta tultuaan on rättiväsynyt.
        Kerran kävin saunomassa tuttavani mökin savusaunassa. Se sauna oli iso, varmaan kymmenelle hengelle tarkoitettu. Minä en tottapuhuen oikein ymmärrä koko elitististä villitystä. Sen ymmärrän, että ennenvanhaan kylvettiin savusaunassa, mutta nykyisin taitaa olla muodikasta kertoa "savusaunakokemuksistaan".

      • L.S.

        Ei ole meillä savusaunaa, poikani ei ole loma-aikoinaan siellä Saimaan rannalla ruikuttanut, vaan on pistänyt pystyyn upean ja hyvän tuntuisen saunan.
        Nyt pitää muistella Kukkahameen kirjoittamaa hienoa kuvausta:
        " Kun kuumille kiville heittää kuupallisen vettä saa hetken kuunnella kiuasurkujen soittoa, ja tuntea löylyn kietoutuvan kosteaan ihoon, ja sitten tarpeeksi kuumasta nautittua ovelle, ja polkua pitkin järveen."

        Ei kai haittaa, vaikka sovelsin sitä hiukan omaan kokemukseeni nojautuen.

        :)

      • *Kukkahame*
        L.S. kirjoitti:

        L.S.:le

        -ei haittaa saunominen on niin suomalaisten juttu saa puheetkin olla yhtä!

        Olin melkein koko päivän kahvia keittämässä ja täyttämässä mehulaseja, taisi tietalkoissa olla enemmän lapsia kuin aikuisia, mutta saatiin kaikki tehtyä ja lapset eivät juurikaan paimennusta tarvinneet.
        Nyt pitää tuijottaa TVtä, jos vaikka suomalaiset saisivatg edes yhden boyon

        Meillä tiistaina taloyhtiön kevättalkoot, siellä aina olutta haluaville ja grillausta.
        Saapa nähdä, onko sää suotuisa. Eilen oli illalla kova sade ja ukkonen täällä reunalla.
        Koko tienoo näyttää puhtaalta ja raikkaantuoksuiselta..

    • kysyn vaan

      ei tarvi vastata

      Onko kukaan kuulut pefleteistä??

      • --------

        Juu, lauteita odottaa nytkin.

    • U,M ****

      Poika soitti juuri että Ruotsi - Suomi peli alkaa --- Tää masina on kiinnni nyt

    • *Kukkahame*

      Niin siinä kävi Sw3 - Fi0, voi voi voi!

      Tänään näin ensimmäiset pääskyt ja kuulin käen kukkuvan, sdiis on kesä ihanin antoisin vuodenaika.
      Luonto on viikossa muuttunut kesään, tänään oli kovin ukkosen makuinen sää hiostava ja tyyni.

      • Aamulla näin myöskin ensimmäiset tervapääskyset kotimaiseman ilmatilassa. Ulkona ollessani kuulin niiden terävää kirskuntaa. Ilma niin lämmin, että hyönteisiä on ilmassa.
        Käen kukuntaa varten pitäisi mennä aamulla rantaan niin että veden takaa voisi kuunnella käköä. Eilen yks itikka yritti imaista proteenia jälkeläistuotantoa ylläpitääkseen. Sanoin sille äkäisesti, määhän siintä. Ymmärsi sentään puhetta.

    • catleijaek

      Harvinaista herkkua Suomen voitto Ruotsist on aina ollut.
      Tänäänkin parempi joukkue voitti, ei epäilystäkään. Miten ihmeessä Ruotsi sai aina sen puckkenin itselleen ja passipelissä oli voimaa ja tarkkuutta. Ihme kaksoset svenskeillä on, eikä huono ole maalivahtinsakaan.
      Pronssiotteluun kyllä pääsimme, käyhän se paremman puutteessa.

    • Onhan tänään vielä yks "jännityksen paikka TV:ssä .
      Täytyyhän se nähdä tuleeko taas suudelna -- vai joko oli yllätys siinä . En kyllä tykännyt minäkään olen siinä asiassa kyllä edottomasti ei samaa sukupuolta pussailla suulle. !!!!:=)

      • kaisu-liisa

        Mutta, mutta, ennen vanhaan Neuvostoliitossa miespoliitikot pussailivat aivan avoimesti toisiaan suulle tervehdykseksi.
        Madonna myös suuteli Britneytä jo 10 vuotta sitten.
        Jostain yllätyksestä Kristan esityksessä vihjailivat iltalehdet.
        Alkaisivat jo, viisut.
        Minusta tuntuu, että suukolla Krista varmistaa, ettei Suomi voita, mutta jospa joku oppii edes, missä tämä meidän maamme sijaitsee.

    • *Kukkahame*

      Itäinen taivas mustanpuhuvana ja läntinen punertavan keltainen, ukkonen käy salamat vilkkuu ja jossain kaukaa kumisee.
      Vesipisaroista ei voi puhua vaan kupillinen tulee kerralla, nostelin kukkaruukut suojaan etteivät ihan huku veteen,nyt sitä taitaa vihdoinkin näille rinteille sataa, luvattu on lukemattomia kertoja.

      Jos en nuku tunnin päästä voin hyvinkin nähdä Euroviisut, jo toinen ilta tällä viikolla pitää jaksaa;-)).

      • yli 70

        Salamoita, jyrinää, vettäkin kuin putouksesta.

        Eipä jäänyt maamme euroviisulaulusta mieleen sanaakaan!
        Jotenkin liian teatraalista ja hiukan yliammuttua shouta suukkoineen.

        Ei harmita yhtään tuon laulun sijoittuminen hännille.

        Panopuu, eihän siinä sanassa ole mitään uutta. En ymmärrä miksi sana haittaa jotakin kirjoittajaa, asiakin ihan jokapäiväinen meistä monelle yksinäiselle.
        Seksi kuuluu elämään, sen puute aiheuttaa monia ikäviäkin asioita. Parosuhteen päänsärky ajaa monta paria eoon asti.
        Yksinäisellä naisella ja miehellä on täysi oikeus ( täälläkin ) kertoa tuntemuksistaan ja odotuksistaan, kokemuksistaan ja niiden puutteesta.

        Ei kai se ole parisuhteessa elävältä pois jos joku on joskus saanut tai saa :D

      • Matamimimmi
        yli 70 kirjoitti:

        Nou hätä! Jokainen käyttää sellaisia ilmaisuja joihin on tottunut.
        Sanoin vain miten se kuulostaa vanhan ihmisen käyttämänä ronskilta.

        Opimme monet jo lapsuudenkodissamme puhumaan määrätyllä tavalla. Esm. jos vanhemmat kiroilevat, niin lapset pitävät sellaista kielenkäyttöä täysin normaalina.
        Puhukaa vaan panopuista ja muusta vastaavasta, en aio vetää herneitä nenääni, enkä arvostella tämän enempää.

      • Utti tuuli 10 NE

        Länsi-Uudellamalla maa kärsii jo paikoin kuivuudesta. Meillä päin, paljon idempänä maassa on vielä kosteutta. Sunnuntaita vasten yöllä sadevesipytyt oli täyttyneet. Ne vaativat ehkä 10mm sateen. Sadevesimittaria ei ole.
        Luonto puskee ruohoa maastoon ja lehteä puihin. Tänään luonto-Juha Laaksonen kertoi nähneensä räksärastaalla poikasen. Se laji on nopeasti lisääntyvää sorttia. Ainakin kaksi pesuetta lentoon joka vuosi.
        Jostain luono-ohjelmasta kuulin, että mm. kivitaskujen muutto on paljolti pysähtynyt pataan, lintujen verkkopyydystäjien toimesta. EU ei pysty sitä kokonaan kieltämään... kuitenkin härkätaistelun enimmältä osin.
        Näin alkukesästä kesäinen luonto tulee ensimmäisenä mieleen. Ja että monet asunnot paahtuvat jo auringon energian avulla jopa häiritsevän lämpimiksi.

    • kaisu-liisa

      Ettei vain Norja voita?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      211
      5980
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1681
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1507
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      69
      1048
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      101
      967
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      897
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      857
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      195
      828
    9. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      780
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      779
    Aihe