saatiin tuettu loma haapalahden lomakotiin, onko kellään kokemusta minkälainen paikka?
Vastaukset 4
- äiti 78
Meidän perhe sai myös kutsun, jäin vaan miettimään et mitä siihen hintaan sit siältyy kun iltapalaan piti olla joku todistus ? Paikka vaikuttaa aika syrjäiseltä.
- syrt 16
lomakoti kuuluu enon kuntaa tai nykyisin joensuun kaupunkiahan tuo taitaa olla.ahvenisen sillan kupeessa enossa.luonnon kaunis paikka jossa tuetuun lomaan kuuluu aamupala,2x lämminruoka ja iltapala oli ainaskin meillä.
joen rannan tuntumassa on muutama 4h vaatimaton mökki,erillään päärakenuksesta,pää rakenuksen lähellä on sitten rivitalon tyylistä majoitusta.me saatiin tuo 4h-mökki silloin kun sanotiin,ettei meidän lapset metelöi sen verran,että annettiin toisille rauha.onhan se palveluista kaukana,mutta ihanaa siellä on kesällä.menkää vain lomalle kun pääsette,joillakin oli lomalisilla koirakin mukana. - zibbis
Pari vuotta sitten siellä lomalla, ihan ok paikka. Ei tarvinnut nälkää nähdä. Se miten loma muuten sujuu riippuu paljon siitä millaista muu porukka on, tulevatko mukaan järjestettyyn ohjelmaan vai nököttävätkö omissa oloissaan koko ajan.
- hytjusfff
Tänä vuonna menossa tuonne heinäkuun lopulla 14v pojan kanssa kaksin. Toivottavasti tekemistä on. Tykkää kalastaa ja retkeillä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686